maanantaina, marraskuuta 28, 2005

Puut sokerihuurteessa ja orkideat kukassa ikkunalla

Orchids in the winter, January 2006

Eilen aamulla maisema näytti erityisen kauniilta. Lehmukset olivat saaneet huurretta peitokseen. Puut näyttävät sellaisena aamuna satumaisilta.

Meillä on monta orkideaa, suurin osa hyvinkin vanhoja, ostettuja, lahjaksi saatuja ja muiden meille tuomia niiden kukinnan päätyttyä. "Sinä saat ne varmaankin kukkimaan uudestaan", sanovat ystäväni. Siihenhän ei tarvita muuta kuin kasvulamput, kastelu ja lannoitus kerran viikossa ja runsaasti kärsivällisyyttä, sillä orkideat eivät näytä lepoaikanaan kauniilta.

Nyt kukintansa aloittaneet ovat olleet ehkäpä vuosia muiden orkideoiden takana piilossa keittiön ikkunalla. Sitten yhtäkkiä nousee kukkavarsi ja siihen kehittyvät nuput. En ole laittanut ruukkuihin kukkien nimiä, värejä tai kukkimisaikoja. On aina yllätys, mitä mistäkin ruukusta nousee. Nyt on kukassa jo kaksi orkideaa, toinen antiikin vaaleanpunertava raitoineen ja toinen hyvin matalavartinen - kukat ovat kuitenkin hehkuvaa punaista kahdessa sävyssä.

Orkideat torjuvat kaamoksen ja opettavat optimismia. Tiedän, että ne kukkivat vielä pitkään joulun jälkeenkin.

3 kommenttia:

  1. Hei Blogisisko.
    Ikkunasi näyttää todellakin iloiselta ja optimistiselta. Kevään värit!

    VastaaPoista
  2. Orkideat tuovat kesän talven keskellekin. Niillä on ihmeellinen tapa (varmaan niihin kloonattu) kukkia juuri keskitalvella, samoin kuin kesällä.

    Kuva on otettu kesällä, sillä minulla ei ole tällä hetkellä kameraa. Näkymä on nyt vähän synkempi, kun lumi on haihtunut kokonaan maasta ja puista.

    Aikomuksenamme on ostaa digikamera. Olen lainannut tähän asti sisareni ja sisarenpoikani kameraa. Useimmat kuvathan ovat tässä blogissa vanhoja, muistelua.

    Toinen piristyksen aihe on käydä katsomassa kauniita blogeja. Sinun blogisi, Maria, on eräs suosikkejani.

    Jonkinlainen syysväsymys näyttää vallanneen blogimaailmamme. Eiköhän tunnelma piristy joulun ja uudenvuoden lähestyessä?

    VastaaPoista
  3. Minullakin on vielä digikamera hankkimatta. Sain skannerin juuri ja siksi blogillani on nykyään niin tuhottomasti piirustuksia ja kuvia (vuosien varrelta). Liityin Illustration Fridayhinkin ajattelematta, että kuvaa täytyy pitää näkyvillä ensi perjantaihin asti. Mukava pähkinä ratkaistavaksi, ei onneksi iso.

    Minäkin aina suunnistan sinun blogillesi. Kiitos kauniista kuvista ja kivoista jutuista.

    VastaaPoista