Vaikeinta kirjoittamisessa on mielestäni kirjan loppumuokkaus, sen aikatasojen järjestely, juonen ennakoinnin saattaminen kohdalleen- -.
Arvostan kovasti Sofi Oksasen Puhdistusta näistäkin syistä. Aikatasot oli sovitettu yhteen loistavasti.
Minua lohdutti kovasti, kun luin Riitta Pulkkisen haastattelun, jossa hän kertoi kamppailustaan Totta -romaanin kirjoittamisen loppuvaiheissa.
Olen kirjoittanut jonkun kirjoistani hyvinkin nopeasti ja toipilaana leikkauksen jälkeen.
Mutta se kirja oli poikkeus. (Aurora ja Pietarin serkut)
Olen onnellinen siitä, että olen opiskellut kirjallisuudenhistoriaa ja tiedän kuinka loputtomasti esimerkiksi Tolstoi muokkasi Sotaa ja rauhaa, kirjoitti sen 60 kertaan! Vaimo oli sihteerinä-kustannustoimittajana. Vaimo kirjoitti öisin puhtaaksi Tolstoin korjaaman version, hän sai selvää Tolstoin raaputuksista. Seuraavana aamuna Tolstoi sai puhtaaksi kirjoitetut paperiarkit ja teki taas niihin korjauksiaan. Senjälkeen kun Tolstoi riitaantui vaimonsa kanssa, hänen kirjansa olivat heikkoa tasoa.
Historiallisen nuortenkirjan kirjoittaminen on lasten leikkiä Sodan ja rauhan kaltaisen romaanin kirjoittamisen rinnalla. Silti toivon, että olisin nero tässä vaiheessa. Tuntuu, että pääni on kuin puuroa juuri silloin kun sen pitäisi olla terävimmillään. Tuntuu, että jokin ratkaiseva ruuvi puuttuu. Kova työ joutuu korvaamaan nopeuden.
Ruokapöydän voi onneksi levittää vielä pitemmäksi kuin kuvassa. Olen käyttänyt aikaisemmin pahvista tehtyä koottavaa tapetoimispöytää, johon on kätevää levittää kaikki luvut peräkkäin.
Vaikka on tietokone ja siinä leveälti tilaa, ei mikään vedä nimittäin vertaa leikkaa-ja-liimaa -menetelmälle. Nykyään voi onneksi siirrellä välillä koneella luvut ja kappaleet sopiviin paikkoihin eri versioiksi ja tulostaa ne.
Milloin kirja ilmestyy? Saa nähdä. Onneksi minulla ei ole kiirettä. Saattaa tietenkin olla niin, että kiire olisi hyväksi. Joskus ihmettelen sitä, miksi yleensäkin rääkkään itseäni historiallisten romaanien kirjoittamisella. Harvat ymmärtävät, miten suuren työn takana ne ovat.
Onneksi olen löytänyt erinomaisia klassisen musiikin asemia radiosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti