Carl-Erik Creutz ja muita mukavia ihmisiä

https://areena.yle.fi/1-1228918
Carl-Erik Creutz (1911-2000) oli Yleisradion kuuluuttajana vuodet 1939-1976. Hänen äänensä tuli tutuksi suomalaisille. Radio oli monissa perheissä aina auki. Creutzlla oli hyvän huomenen lisäksi tapana toivottaa, ”että tästä päivästä tulisi oikein mukava päivä”. Olenkohan minäkin oppinut häneltä tuon 'mukavaa' –sanan suosimisen?

Ceutz tuli tutuksi myös muulla tavoin. Näin hänet kerran tai kahdesti päivässä niinä vuosina, jotka olin opiskeluaikana puolipäivätyössä apuopettajana Finnish British Societyn lastentarhassa. Creutz tai hänen vaimonsa toivat ja hakivat tyttärensä Irmelin. (Ensimmäinen vaimo oli kuollut, ja perheessä oli myös neljä poikaa.) Creutz oli myös mukana lastentarhan joulujuhlassa, ja poikaystävälläni, nykyisellä miehelläni oli hyvä onni, hän istui Creutzin vieressä ja sai jutella hänen kanssaan. Creutz oli hyvin ystävällinen ihminen, eräs kaikkein miellyttävimpiä lasten vanhempien joukossa. Tunnelma oli muutenkin vapautunut ja kohtelias brittityyliin. Siihen vaikutti paljon lastentarhanopettaja, hurmaava Doris Dunstone, jolla oli punaiset hiukset ja hiukan vino nenä, sillä hän oli ollut työsssä myös poikakoulussa jossain päin maailmaa ja oli saanut krikettipallon nenäänsä.

Finnish British Societyn lastentarha sijaitsi siihen aikaan tässä kauniissa rakennuksessa Puistokadulla Turkin Suurlähetystön alapuolella Pyhän Henrikin katolisen kirkon vieressä. Aamuisin kun avasin ikkunat, viereisen katolisen kirkon lastentarhalaiset olivat jo ulkona kirkon pihalla ja vaihdoin hyvät huomenet ja muutaman sanan nuoren ulkomaalaisen nunnan kanssa.

Lastentarha oli hauska työpaikka. Olin siellä myöhemmin sijaisena mentyäni naimisiin.

Mukavaa viikonloppua!

P.S. Katolisen kirkon puutarhassa oli myös miellyttävän näköinen puutarhatottu, joka tuli myös tutuksi.

Agathaan ei kyllästy

Näimme ranskankielisellä kanavalla pätkän Agatha Christien "By the Pricking of My Thumbs" -kirjasta tehtyä TV-elokuvaa. Monet lukijat eri puolilla maailmaa olivat pyytäneet Christietä kirjoittamaan siitä, mitä tapahtui Tommylle ja Tuppencelle.

Ranskalaiset ovat tehneet kirjasta elokuvan, ja 40 vuotta kirjan ilmestymisen jälkeen myös englantilaiset. Miss Marple on myös mukana, tässä Geraldine McEwan, joka ei miellyttänyt katsojia ja joutui jättämään kesken Miss Marple -uransa. Ehkä ohjaajissa oli enemmän vikaa, sillä he muuttivat Miss Marple -kirjoihin olennaisesti kuuluvia piirteitä, joihin lukijakunta on kiintynyt. Tarinat eivät toimineet enää. Monille englantilaisille ja muuallakin oleville katsojille Miss Marple on kuin sukulaistäti, jonka he ovat tunteneet lapsesta saakka.

Ranskalaiset laittavat Marplen ja muutkin puhumaan ranskaa, mikä ei ole hauskaa kuunneltavaa, esim Poirot'n ääni ei ole yhtä hieno kuin Suchet'n Poirot'lla. Ranskankielisen alatekstinkin kanssa oli liian hankalaa seurata. Jäi kesken. Mikä ilo olisi ollut katsella Miss Marplea, jossa on alkuperäinen ääni ja ranskankielinen alateksti!

Täytyy toivoa, että nämä uudetkin Agatha Christie -elokuvat tuleevat Suomeen joko telkkariin tai DVD:nä. Kiinnostava yksityiskohta on, että elegantisti vanhentunut (ja vanhennettu ?) Anthony Andrews on Tommy, joka päinvastoin kuin Miss Marple ja Poirot on saanut vanhentua ajan kuluessa.
Agatha Christie -sivut, joilla on myös kartta, josta löytää kirjojen/elokuvien tapahtumapaikat.

Kommentti: dekkareiden buumi

Suosikkisalapoliisisarjoja on kertynyt kirjakaappiimme pitkät rivit DVD-muodossa. Nämä edustavat perinteistä englantilaista lajia, johon kuuluu mm P.D.  James.
Kommenttini:


Uskon, että dekkareiden buumi jatkuu. Niitähän on ollut aikojen alusta. Monet klassikot ovat todellisuudessa dekkareita, esim monet Dickensin romaanit - ja jo kauan ennen häntä.

Kuten täällä on jo kirjoitettu, uskon minäkin, että on olemassa muitakin aikuisten suursuosikkeja kuten naistenromaanit ja historialliset romaanit (muualla jo buumi, ei vielä meillä), sotakirjat. 



Dekkarit saavat nykyään paljon huomiota TV-sarjojen vuoksi. Ainakin minulle on käynyt niin, että dekkarit tulee vain katsottua TV:ltä, lukeminen on jäänyt Naisten etsivätoimisto- sarjan muutaman osan lukemiseen - niissähän on aivan uusi kulttuuri esillä. 

Varsinkin englantilaiset TV-sarjat ovat rentouttavia: hyvät näyttelijät, hienot maisemat, taitava ohjaus, hyvä kieli, koko juttu viimeisteltyä. Näitä katson: Miss Marple, Hercule Poirot, Morse, Midsomerin murhat, Sherlock Holmes, Foylen sota enimmäkseen DVD:ltä kotona ja samoja uudestaan ja uudestaan. Ne kiertävät myös sukulaisilla ja ystävillä.

Olen lukenut viime vuosina vain yhden suomalaisen dekkarin. Se oli Leena Lehtolaisen. Pidin siitä. Kieli on hyvää ja normaalia, ja rikosten vastapainona on normaali poliisi ja hänen perheensä - se yhdistelmä toimii hyvin esim Midsomerissa.


Lisäys: Kirjoitan, että salapoliisin normaalius toimii hyvin Midsomerissa ja Leena Lehtolaisen kirjoissa.  Tuolla kuvassa näkyy myös viulu, se tuo mieleen Sherlock Holmesin. Häntä ei voi kuitenkaan sanoa aivan tavalliseksi ihmiseksi. Hän on hyvin erikoinen mies, mutta hän on hyvä ihminen, uskollinen ystävä  ja tuntee myötätuntoa köyhiä ihmisiä kohtaan. Korjaisin kommentia sanomalla, että pahuuden vastapainona pitää olla hyvyys, hyvä tahto. Jos salapoliisinkin elämässä vallitsee kaaos, salapoliisiromaani  ei mielestäni toimi. Olen lukenut monia P.D.  Jamesin kirjoja, ja hän oli suunnilleen samaa mieltä. Klikkaa hänen nimeään, niin löydät kirjoituksen, jossa kerron hänen mielipiteistään.