Näytetään tekstit, joissa on tunniste lastentarha. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lastentarha. Näytä kaikki tekstit

perjantaina, toukokuuta 20, 2016

Jane Austen kirjoitti olohuoneen nurkassa



Jane Austen kirjoitti olohuoneen nurkassa. Hänellä oli tapana livauttaa tekeillä oleva käsikirjoitus muiden pöydällä olevien papereiden alle, kun joku tuli huoneeseen: äiti, sisar Cassandra, joku palvelijoista, naapuri tai muu vierailija.

Luin koko kouluajan läksyni keittiössä. Siellä leikkivät pikkusiskot, äiti lauloi ja laittoi ruokaa, naapurit ja maalaissukulaiset pistäytyivät kertomaan kuulumisia, radiosta tuli ohjelmaa. Opin keskittymään missä hyvänsä. Siitä on ollut hyötyä, sillä minulla on ollut harvoin työhuone.

”Työhuoneena" on ollut keittiö, makuuhuone, olohuoneen nurkka, ruokasali. Sama juttu miehelläni, joka on tehnyt kokopäivätyön ohella kaksi väitöskirjaa. Koko asunto on täynnä kirjoja. Asumme kuin kirjastossa.

Virginia Woolfe oli varakkaan perheen tytär kuten naiskirjailijat olivat Suomessakin viime aikoihin asti. Woolfe sanoi, että naiskirjailijalla täytyy olla oma huone ja omaa rahaa. Hän osti ensimmäisellä kirjoituspalkkiollaan rotukissan. Minä lyhensin ensimmäisellä kirjoituspalkkiollani mieheni ja minun yhteistä opintolainaa.

Kuten jo mainitsin, Austenin perheellä oli useita kotiapulaisia, niin myös Virginia Woolfella. Agatha Christie oli hyvin varakkaasta perheestä. Avioeron jälkeen hän lähetti ainoan tyttärensä sisäoppilaitokseen. Sehän on edelleen aika yleinen englantilainen tapaa. Sitä on sanottu yläluokkaiseksi lapsenhylkäämiseksi. 



Nykyistä lasten viemistä vauvasta asti kokopäivähoitoon tullaan varmaankin sanomaan sosialistiseksi lapsenhylkäämiseksi. Ennenhän oli kotiapulaisia, joista tuli lapsille kuin sukulaisia. Lapset joutuvat yleensä maksamaan naisten ansiotyössä käymisestä - tai kirjoittamisesta ja muusta luovasta työstä kotona tai työhuoneilllaan. Lapset ovat maksumiehiä kapitalismin ja feminismin yhteiselle projektille: pikkulasten äiditkin hyödylliseen työhön. (Tekevätkö päiväkotien työntekijät arvotonta työtä?)

Tapasin kerran Aaapeli Saarisalon ja koetin kysellä, mitä hän ajatteli Agatha Christiestä, joka oli toisen miehensä kanssa samoilla arkeologisilla kaivauksilla kuin Saarisalo. Saarisalo hämmästyi kysymystä ja sanoi hetken mietittyään: – Hän oli sellainen mukava rouvasihminen. Kun koetin kysellä, mitä Agatha teki, Saarisalo sanoi: Laittoi ruokaa ja tiskasi. Se oli totta kaivauksilla oltaessa, ja Christie on sanonut, että tiskatessa oli hyvä kehitellä juonia tuleviin dekkareihin. Mutta Agathalla oli kaivauksilla ”mökki” (Lisäys ks kuva Agathasta ja Mallowanista), jossa hän istui kirjoittamassa.

Toinen lisäys: "The best time for planning a book is while you're doing the dishes." Agatha Christie.Tämä lause on Agathan omaelämäkerrasta. Tämä tulee esille vuoden 2005 blogikirjoituksestani, jossa on hauskoja kommentoijia. Kysyvät mm ovatko naiset murhanhimoisempia kuin miehet, kun kirjoittavat niin paljon dekkareita.
http://blogisisko.blogspot.fi/2005/08/kun-agatha-tiskasi-astioita-ja-punoi.html


Madame de Pomapadour kirjoituspuuhissa

Nykyaikana sekä miehet että naiset tekevät itse myös kaikki kotityöt. Kodinkoneista huolimatta nykyajan elämä on kuluttavampaa ja armottomampaa kuin entinen.

http://blogisisko.blogspot.fi/2011/06/kommentti-nykyajan-tiukka-tahti.html

maanantaina, heinäkuuta 03, 2006

Nukketaloista ja kasvatuksesta



Taas kiinnostaa nukketalon laittaminen. Salin kalusto ja pikkutavarat kirpputorilta, tapetit ja parketti netistä ilmaiseksi tulostettuja, hieno kaappi joululahja aviomieheltä, miniatyyri Webster-sanakirja lainassa pojalta.

Näin ensi kerran nukketalon opiskelijana, kun olin Suomalais-englantilaisessa lastentarhassa opettajan avustajana. Lastentarhan opettaja oli yliopistokoulutuksen saanut nainen, joka oli ollut opettajana monissa maissa. Hän kummasteli sitä, että suomalaisilla lastentarhanopettajilla ei ollut (siihen aikaan) yliopistollista koulutusta. Opin nopeasti, miksi Englannissa on niin erinomaista lastenkirjallisuutta: lapsuutta arvostetaan. Lastentarhanopettajan piti tuntea lapsipsykologia ja kasvatustiede.

Miss Dunstone oli tehnyt itse nukketalon kuten niin monet muutkin lastentarhan tarvikkeista rakennuspalikoita myöten. Nukketalo oli lujarakenteinen mökki, johon kuului muutamia huonekaluja.

Nukketalolla leikkivät yleensä pojat. Siellä käytiin jännittäviä rosvojen kiinniajoja, se kumottiin ja asukkaat tulivat sisään usein savupiipusta. Ei mitään söpöilyä tai varoitusta "Älkää vain rikkoko nukketaloa!".

Aikuiset pilaavat usein lasten leikit ja jopa koko lapsuuden turhanpäiväisillä määräyksillä. Tuossa englantilaisten diplomaattien ja suomalaisen ylemmän keskiluokan ja yläluokan lasten käymässä lastentarhassa sai leikkiä vapaasti. Jotkut pojat rakensivat joka päivä palikoilla linnoja ja kumosivat ne innokkaasti kiljuen. Jotkut istuivat nurkassa kirjaa lukien, piirtäen, vesiväreillä maalaten tai muovailuvahalla leikkien. Yhteisinä hetkinä opettaja luki kirjaa, ja päivän kohokohtana lapset saivat kertoa jotakin omasta elämästään: puhe saippualaatikolla.

Tähän verrattuna suomalainen lastentarha oli minusta painajainen. Menin nimittäin Kanadasta tultuani 90-luvulla sellaiseen työhön eräänä kesänä - olihan pulaa lastentarhojen työntekijöistä. Olin kiinnostunut siitä, millainen suomalainen lastentarha olisi.

Ainoa lastetarhanopettajakoulutuksen saanut istui toimistossaan. Lastentarhan meno oli muodollista ja byrokraattista. Lasten leikit keskeytettiin joka päivä jatkuvasti milloin siivouksen tai muun syyn vuoksi. Lapset pakotettiin nukkumaan päiväunet "kenttävuoteissa". Ei kannata puhua enempää. Tulee paha mieli. Se oli minusta niin masentava työpaikka, että jäin sieltä pois kuukauden kuluttua. Lapsia ei pidä hjelmoida liikaa. Siinä katoaa luovuus eikä opita hallitsemaan itse elämäänsä.

Innokkaimmat miniatyyrien harrastajat saivat leikkiä nukketaloilla lapsinakin

Joskus sanotaan, että nukketaloista kiinnostuvat ne, jotka eivät ole saaneet niillä leikkiä lapsina. Siksi harrastusta saatetaan pitää lapsellisena. Innokkaimmat miniatyyrien harrastajat vaikuttavat minusta kuitenkin saaneen leikkiä niillä jo lapsinakin.

Usein lapselle hankittu nukketalo on liian hieno, ja enemmänkin kiusaksi kuin hauskuudeksi. Vanhemmat ostavat kalliita huonekaluja, joita täytyy varoa. Silloin pitäisi mielestäni olla äidillä oma hieno nukketalonsa ja lapsella oma, jolla hän saa leikkiä vapaasti.

Miniatyyrit kiehtovat aikuisia yhtä hyvin kuin lapsia. Kanadassa asuessamme kävimme usein miniatyyrinäyttelyissä. Siellä näki miehiä yhtä paljon kuin naisia. Sille, joka haluaa hienon nukketalon, jossa on kaikki "oikeaa" ja oikeassa mittakaavassa, nukketalo voi olla hyvin kallis harrastus - mutta maksavathan autot ja veneetkin. Käteville se sopii hyvin.

Usein aikuisen nukketaloharrastusta pidetään jopa höperöitymisen merkkinä, muistutetaan siitä, kuinka erittäin pitkäaikainen presidenttimme vihdoin jouduttuaan luopumaan presiudentinvirasta - leikki nukketalolla.

Kissa nukketalossa.