Minulle Peppi on ollut mieluisin Lindgrenin kirjoista, sillä Peppi on jännittävästi kuvitettu ja hauska kirja, sukua Huckleberry Finnille.
Mutta Pepissä on jotain, mikä Huckista puuttuu - voiman ja eräänlaisen yli-ihmisyyden ihailu. Voimakas ihminen on yhteiskunnan yläpuolella, hän voi tehdä, mitä haluaa. Peppi oli kuitenkin laiminlyöty lapsi. Tästä kirjoitti Anna Kortelainen hienosti eräässä kolumnissaan.
Lindgrenin vahvuuden, terveyden ja miltei yli-ihmisyyden ihailu tulee ilmi selvimmin "Veljeni leijonamieli "-kirjassa. Lahjakas kirjailijakin voi tehdä virheen. Se tapahtui Lindgrenillä tuossa kirjassa.
Maailma ei ole koskaan täydellinen, on sairautta, vammaisuutta, kaikki toiveet eivät täyty, utopiat eivät onnistu. Ihmiselämä ja elämä yleensäkin on siitä huolimatta arvokas.
Koulujen kriisiohjeissa (Edu.fi) korostetaan sitä, että itsemurhaa ja kuolemaa ei tule ihannoida ongelmien ratkaisuna. Näin kuitenkin tehdään kirjassa "Veljeni Leijonamieli". Se ei ole lastenkirja.
Kukaan ei ole täydellinen, ei edes Astrid Lindgren.
Kommentti tänä aamuna samaan keskusteluun:
Astrid Lindgrenillä on paljon kirjoja, joista kaikki pitävät kuten hänen valloittavat maaseudun kuvauksensa tai optimistinen "Mio, poikani Mio"ja monet muut täällä jo mainitut.
Ei pidä kieltää keskustelua kirjasta "Veljeni Leijonamieli". Eivät kaikki lukijat kannata reinkarnaatiota (jälleenstymisoppia) ja kirjan loppuratkaisua kaksoisitsemurhaa. Sitä paitsi itämaisessa reinkarnaatio-opissa itsemurha on suuri synti, yhtä suuri kuin murha.
Itsemurhasta ei pidä myöskään puhua kevyesti maassa, jonka nuoret tytöt tekevät tilastojen (2005) mukaan eniten itsemurhia Kiinan jälkeen.
Voimme ihailla Lindgrenin lahjakkuutta ja olla kiitollisia hauskoista lukuhetkeistä, mutta ei kai häntä tarvitse palvoa kritiikittömästi. Avointa keskustelua tähänkin asiaan.
(Mitä Astrid Lindgren on minulle merkinnyt Helsingin Sanomat ... Nuoruuden lukukokemuksia 26.10.2007) Digiarkiston hakemistossa ei näy tätä aihetta. Kannattaa säilyttää kommenttinsa.
Tämä keskustelu ja kommentti on jäänyt luettavaksi Vanhanaikainen kirja
Blogisisko/Anna Amnell kirjoittaa:
14. marraskuuta 2007 kello 12.15
Meidän lasten lempikirjoihin kuuluivat Astrid Lindgrenin valloittava ”Vaahteramäen Eemeli” ja muut kirjailijan oman lapsuuden maailmasta kertovat kirjat sekä ”Mio, poikani Mio”.
Peppi on hauska kirja, sukua Huckleberry Finnille. Mutta Pepissä on jotain, mikä Huckista puuttuu – voiman ja eräänlaisen yli-ihmisyyden ihailu. Voimakas ihminen on yhteiskunnan yläpuolella, hän voi tehdä, mitä haluaa. Todellisuudessahan Peppi on laiminlyöty lapsi. Tästä kirjoitti Anna Kortelainen hienosti eräässä kolumnissaan.
Lindgrenin vahvuuden ja miltei yli-ihmisyyden ihailu tulee ilmi pahalla tavalla muuten niin kauniissa ”Veljeni leijonamieli ”-kirjassa. Lahjakas kirjailijakin voi tehdä virheen. Se tapahtui Lindgrenillä tuossa kirjassa.
Koulujen kriisiohjeissa (Edu.fi) korostetaan sitä, että itsemurhaa ja kuolemaa ei tule ihannoida ongelmien ratkaisuna. Näin kuitenkin tehdään kirjassa ”Veljeni Leijonamieli”. Se ei ole lastenkirja.
Maailma ei ole täydellinen, on sairautta, vammaisuutta, kaikki toiveet eivät täyty. Ihmiselämä ja elämä yleensäkin on aina arvokas.
Lisäys:
Astrid Lindgrenin pitkän uran aikana syntyi monesti kiivasta keskustelua. Hän on puolustanut lasten oikeuksia, eläintenoikeuksia, puhunut onnellisen lapsuuden puolesta ja kehottanut rakastamaan lapsia, mistä kaikesta häntä voi ihailla ja kunnioittaa. Mutta hän on tuonut Veljeni leijonamielessä lastenkirjaan jälleensyntymisopin sekä kaksois-itsemurhan ihannoinnin, joita kaikki lukijat eivät missään tapauksessa kannata. Siitä täytyy saada keskustella.
Muualla onkin keskusteltu:
"The two brothers express a series of paradoxes: they kill so that others might live; they lie to protect the truth; they endorse life, but their own end is a form of double-suicide. Little wonder the book caused an intense media debate!"
Jos valitsee Googlella "Veljeni Leijonamieli ja itsemurha", huomaa, että tästä asiasta keskustellaan Suomessakin.
suomalaisten nuorten itsemurhakuolleisuus
"Alle 15-vuotiaiden lasten itsemurhat ovat hyvin harvinaisia. 15-24-vuotiaiden kuolinsyynä itsemurha oli kuitenkin vuoden 2005 tilastossa toiseksi yleisin. 15-24-vuotiaat pojat tekevät enemmän itsemurhia kuin tytöt.--
Suomalaisten 15-24-vuotiaiden tyttöjen itsemurhakuolleisuus on Kiinan jälkeen toiseksi yleisintä maailmassa WHO:n tilastoaineiston perusteella."
Olen käsitellyt nuoren itsemurha-aikomusta jo ensimmäisessä nuortenkirjassani. Aurora. Vaahteralaakson tyttö [1991, 2. painos 1992, nyt yhteisniteessä Vaahteralaakson Aurora: Aurora 1-3, myös e-kirja ] kertoo vuodesta 1903, mutta asuin 1980-luvulla kirjaa aloittaessani Kanadassa, jossa tästäkin aiheesta keskusteltiin avoimesti.
Lue myös Itsemurhan ihannointi ja vammaisen ihmisen elämän kunnioittaminen.
