Veranta

IMG_1474, originally uploaded by Pink Lady on the Loose!.

Provence
En ole ollut koskaan Etelä-Ranskassa, mutta se on ollut monesti mielessäni symboli täydellisestä elämästä. Olin kerran ranskan suggestopedian kurssilla osittain nähdäkseni käytännössä, miten suggestopedisia kielikursseja pidetään ja kohentaakseni huonoa ranskaani. Opettaja oli kollegani, joka oli innostanut minut tähän uuteen metodiin. Sain valita itselleni roolihahmon, jolle loin maailman keksimällä hänelle suvun, ammatin ja kodin, koko elämäntarinan. Asuin tuolla kurssilla kuvitelmieni Provencessä, jossa minulla oli iso talo ja iso perhe, paljon kotieläimiä.


Kun katselen tyttäreni ottamia kuvia Provencestä, huomaan, että juuri tällaiseksi sen kuvittelin. Lisää hänen ottamiaan kuvia on Nojatuolipuutarhablogissani .

Testi

Olen onnistunut saamaan tähän mahdollisuuden kirjoittaa myös suomeksi. Kokeillaan.

Vaikeat, ihanat vieraat kielet

Junalla ja laivalla matkustaminen on ollut aina ihanteellinen tapa pitää yllä vieraitten kielten taitoa.

Jotkut viisaat sanovat, että pitäisi aloittaa joka viides vuosi uuden kielen opiskeleminen, sillä se tekee hyvää aivoille. se on samanlaista aivojumppaa kuin shakinpeluu, ristisanatehtävien tai ristipistojen tekeminen.

Kieltä ei tarvitse edes oppia. Idea on siinä, että uuden kielen opetteleminen avaa aivoista uusia alueita käyttöön.

Tuo jälkimmäisessä kappaleessa esittämäni asia on lohduttanut minua kovasti, silloin kun vertaan itseäni vaikkapa tyttäreeni ja häneen kummiinsa, lapsuudenystävääni, jotka kumpikin puhuvat sujuvasti ainakin puolta tusinaa kieltä. Olen nimittäin opiskellut kymmentä kieltä: ruotsia, saksaa, esperantoa (yksin), englantia, latinaa, ranskaa, espanjaa, viroa, venäjää, kiinaa, tässä järjestyksessä, mutta osaan kuitenkin äidinkieleni suomen lisäksi kunnolla vain englantia. Luen ruotsia ja ranskaa kun on pakko, latinaakin sanakirjan kanssa. Jos on pakko, myös puhun ruotsia ja ranskaa.

Uteliaisuus ja
puheliaisuus auttavat.


Latinaakin olen puhunut kerran. Olin menossa junalla Riministä Roomaan. Miestäni ja minua vastapäätä istui hymyilevä nunna. Hän osasi puhua äidinkielensä italian lisäksi vain latinaa ja heikommin ranskaa. Kuitenkin keskustelimme. Piirtäen ja eri kielten sekoituksella sain tietää, että hän oli suuresta perheestä, tulossa kesälomalta sukulaisten luota ja oli Roomassa äidinkielen opettaja. Hän sai vastaavaa informaatiota minusta.

Hauskinta oli, että meidän ympärillemme kerääntyi joukko lapsia. Italialaiseen tyyliin kaikki osallistuivat keskusteluun, varsinkin piirtämällä ja hurraamalla, kun jokin asia selvisi. Ihmeesti latinaakin nousi suuhuni jostain kaukaa. Kieltä oppii tehokkaasti, kun on motiivi tai pakko käyttää sitä.

Virosta osaan vain "Tere! Kuis käsi käyp?" (sekin nähtävästi väärin), venäjästä lainasanoja kuten 'televisoor'ja jotain pientä. Esperanto on haihtunut kokonaan. Saksa on ihan käyttämätön, vaikka luin sitä koulussa kahdeksan vuotta ja olin joskus lukioaikana epävirallisena tulkkinakin.

Villisika katon alla

Kiinasta on jäljellä se, mitä opin kulttuurista. Koen sen hyvin arvokkaaksi, koska se oli erilaista kuin muu, jota olin oppinut. Opettajani oli kiinalainen mies, jonka vaimo on suomalainen. Kun valitimme kirjainmerkkien vaikeutta, hän kertoi, että ne ovat vaikeita ja niitä on niin paljon, että ne alkavat unohtua häneltäkin.

Opin sen, että kiinan kirjainmerkeillä on pitkä, monituhatvuotinen historia. Ne kertovat maanviljelystä, metsästyksestä. Esimerkiksi koti-merkissä on "villiska katon alla": kodin keskus oli esi-isien alttari, jolle laitettiin tätä parasta uhrieläimen lihaa. Kirjainmerkissä on katto ja villisika, jolla on neljä jalkaa ja saparo.

Parasta oli kuitenkin se, että kiinalaisten ihmisten tavallinen arki, elämän pienet ja suuret asiat tulivat tutuiksi, etenkin perheen ja suvun merkitys, kun tavailimme alkeiskirjan kappaleita ja kuuntelimme opettajan juttuja.

Mitä arvostamme Suomesssa? Count your blessings

Englannissa on hauska sanonta "Count your blessings", joka tarkoittaa sitä, että kannattaa aina muistaa niitä hyviä asioita, joita elämässä on. Useat englannin sananparret ovat peräisin Raamatusta tai virsistä, niin tämäkin. Tätä sanontaa käytetään usein puhekielessä.

Asuin yhdeksän vuotta ulkomailla ja kävin sinä aikana vain kerran Euroopassa - ja Suomessa. Mitä ajattelin Euroopan lomallani Suomesta? Mitä arvostan nyt Suomessa?

Olimme olleet koko perheen interailillä Euroopassa ja tulimme laivalla Tukholmasta Turkuun. Meri ja saaristo olivat hätkähdyttävän kauniit, ja niitä kehuttiinkin kanadalaisen sanomalehden matkailupalstalla.

Eniten ihastutti Suomessa valo. Ilma vaikutti läpikuultavalta ja värit raikkailta. Suomenlinnan rantakasarmin, meren ja luonnon värit olivat niin kauniita, että tuli kyynel silmää. Eräs paluumuuttaja sanoikin, että Suomessa on niin kaunista, että silmiin koskee.

Helsingin keskustan ja maaseudun kauneus valloittivat. Matka Savoon junalla oli elämys, sillä olimme unohtaneet, miten paljon metsiä ja järviä Suomessa on. Euroopan hiukan ränsistynyt tyylikkys viehättää minua. Pidän vanhoista rakennuksista kuten vanhoista ihmisistäkin. Helsingin keskustassa näytti kuitenkin olevan vain nuoria ihmisiä. Missä olivat lapset ja vanhemmat ihmiset?

Outo, eksottinen
ja niin rakas suomen kieli

Eniten hämmästytti kieli. Vaikka olimme koko ajan puhuneet kotona suomea, suomen kieli vaikutti suurena annoksena oudolta ja eksoottiselta. Sitä puhuttiin matalalla äänellä. Ihmisjoukkojen äänet olivat kuin eksoottista muminaa. Tältä minusta silloin tuntui, mutta ei tietenkään tunnu enää. Olen tottunut. Minulla itsellänikin on matala ääni.

Katsomme juuri nyt Formula 1 -kilpailuja Bahrainista. Yksi haastattelijoista on ollut entinen iisalmelainen (Tukholmassa syntynyt) Keke Rosberg. Jokin aika sitten eräs bloggaaja oli pahoillaan siitä, että Nico Rosberg ei puhu suomea. Tällä useita kieliä osaavalla charmikkaalla nuorella kosmopoliitilla on kuitenkin selvä suomen kielen vaikutus puheessaan. Hänen isänsä puhuu sujuvaa englantia, mutta se on suomalaisen englantia, jota Nico luonnollisesti jäljittelee.

Näin tapahtuu niissä siirtolaisperheissä, joissa vanhemmat puhuvat koko ajan vierasta kieltä lapsilleen: lapsi omaksuu vanhempiensa intonaatiota ja äänteitä. Tämä esivanhempien kielen vaikutus säilyy useita sukupolvia. Kiinnostavaa on, että tätä ei ole yhtä paljon niillä lapsilla, joiden vanhemmat puhuvat heille vain omaa kieltään ja jättävät vieraan kielen oppimisen syntyperäisten opettajien ja ystävien käsiin.

Jotain siirtyy silloinkin. Tyttäremme oli opiskelemassa Sorbonnessa kielitidettä. Onko äitisi virolainen? kysyi professori. Osui aika lähelle. En ole kuitenkaan puhunut lapsilleni koskaan vieraita kieliä. Kielititeen professori selitti, että ihminen säilyttää vaikkapa alitajuisesti jotakin alkuperäisestä kulttuuristaan, pitää siitä kiihkeästi kiinni, sillä se on osa hänen persoonallisuuttaan. Se kuuluu hänen kielessään, ja jos tätä tosiasiaa ei tunnusta, ei opi todella hyvin vierasta kieltä.

Kieli oli tärkein syy siihen, miksi palasimme Suomeen. Teimme suuria uhrauksia lastemme suomen säilymiseksi, muun muassa jäin kotiäidiksi kielen vuoksi. "Laatuaika" ei riitä kielen säilyttämiseen, pitää olla todellista aikaa ja puheliaat vanhemmat.

Arvostan kuitenkin myös kielitaitoa. Suomen kaksikielisyys on rikkaus, vaikka minulle ei tulísi mieleenkään puhua skandinaaville ruotsia. Englannilla saa helpommin kontaktin. Mielestäni ihminen saa myös säilyttää oman kielensä vaikutukset vieraassa kielessä, kunhan kieli on selvää, ymmärrettävää.

Nuolenpääkirjoitusta

Haluatko tietää, miten nimesi kirjoitetaan sumerilaisten keksimällä nuolenpääkirjoituksella? Marja-Leena Rathjen kautta.
Suomi-sumeri -sanasto löytyy täältä.