Millaista oli sosialistinen realismi?

socialist realism, Prague, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Löysin tyhjentävän artikkelin aiheesta. Kuva on Prahan keskustasta.

Sosialistinen realismi julistettiin ainoaksi viralliseksi taidesuunnaksi Neuvostoliitossa vuonna 1932, ja
toisen maailmansodan jälkeen näin tehtiin muissakin sosialistisissa maissa. Olihan sitä Suomessakin, jopa lastenkirjoissakin, joita näkee silloin tällöin vielä kirpputoreilla. Sosialistiseen realismiin liittyi henkilöpalvonta, jota oli lastenlauluissakin, myös Suomessa.
Neuvostoliitossa sensuuri jatkui 1980-luvulle asti.



Sosialistinen realismi ulotettiin jopa keskiaikaisen kellon entistämiseen sodan jälkeen, mikä vaikuttaa hyvin oudolta. Zagrebissa voi nähdä myös rakennuksia, joista "porvarilliset" koristettiin oli hakattu pois moukarilla sosialismin aikana.




Kemisti on asetettu pyhimyksen tai marttyyrin paikalle keskiajan kelloon.

Olomoucin astronominen kello

Vertaa Prahan astronomiseen kelloon

Poruba

IMG_6601, originally uploaded by Pink Lady on the Loose!.
Kuvat: M & S Amnell
Tsekinmaalla on pitkä ja kunnioitettava historia. Surullisimman vaiheen siinä muodostavat ne vuosikymmenet, jolloin maa oli rautaesipun takana. Nyt voidaan kuitenkin tuotakin aikakautta tarkastella historiana. Luin äskettäin prahalaisesta The Prague Post-sanomalehdestä, että Italiassa Udinessa on menossa näyttely, jossa on esillä italialaisen arkkitehdin Razetton prahalaisesta roskalaatikosta löytämää sosialistisen ajan materiaalia vuosilta 1948-1989.

Elävä dokumentti sosialismin ajasta on Poruban asuinalue Ostravassa. Se vaikuttaa monessa mielessä  tyttäreni ja hänen miehensä ottamien valokuvien perusteella kovin tutulta, 1970-luvun Suomelta. Poruba syntyi 1950- ja 1960-luvuilla ja edustaa arkkitehtuurissa sosialistista historismia. Rakennukset ja leveät puistokäytävät kertovat tuosta menneestä ajasta. Alue on vähiten saastunut Ostravassa, ja siellä on paljon puistoja ja suuria alueita luontoa lähellä. Juuri tästä syystä tyttäreni ja hänen miehensä muuttivat aluksi juuri sinne asumaan. Se on myös lyhyen kävelymatkan päässä työpaikasta.

Arkkitehdit pyrkivät tuomaan Poruban sosialismin ajan rakennuksiin myös Tsekin historian piirteitä, renessanssia, ornamentteja. Kaupungin tiedotussivuilla kerrotaan, että talojen julkisivuihin täytyi laittaa enkeleiden tilalle lapsia ja työläisiä työssään (ks. kuva yllä). Tyypillinen piirre on korkea kaari pitkien asuinrakennusten keskellä. Kuten tyttäreni sanoi, kaari ei vie mihinkään. Tämä rakennustyyli on sukua Venäjän sosialistisen ajan arkkitehtuurille ja ihmeellistä kyllä 1900-luvun alun amerikkalaiselle arkkitehtuurille. Tämä sosialistisen realismin ulkomuseo on suojelukohde, kertovat Ostravan kaupungin tiedotussivut:  Poruba

Puita, puita. Ne luovat viihtyisyyttä.

Ja sitten esimerkki Prahasta alla:

70-luvun rumat kerrostalot ja ideologiat

Nykyaikaiset talot voivat olla myös kauniita. Näkymä Tukholmasta laivasta kuvattuna. Kuva: Anna Amnell

Kirjoitin vähän aikaa sitten tähän blogiin, että Hesarin mukaan Englanti siivoaa pois rumia rakennuksia, joista suurin osa syntyi  paitsi asuntopulan myös 1970-lukulaisen vasemmistolaisen ideologian vaikutuksesta. Olin kirjoituksen kanssa samaa mieltä sosialismin ja rumien rakennusten yhteydestä toisiinsa  ja syytin myös modernismia. Sain blogiini pitkän rivin kirpakoita kommentteja Englannissa asuvalta suomalaistutkijalta.

Tänään "radiofilosofit" Jukka Relander ja Tuomas Nevanlinna vastaavat Hesarin NYT-liitteessä lukijan kysymykseen: "Onko 70-luvun kerrostalojen rumuus makuasia vai objektiivinen totuus". (HS/NYT / Kysy mitä vain/33/2010 viikonloppu 20.8 - 25.8.2010.)

Kirjoittajat antavat vastauksensa alussa pienen myönnytyksen Suomessa vielä kovin muodikkaalle postmodernille filosofialle: "Usein objektiivinen totuus on makuasia." He jatkavat:  "Ja 1970-luvun elementtikerrostalojen kohdalla tuo asia on niin, että ne ovat useimpien mielestä objektiivisesti rumia."

 Relander ja Nevanlinna esittävät kiinnostavan tulkinnan 1970-luvun taloista:

 "Syntyi outo yhteiskunnallinen kompromissi".

"Oikeistolainen pääoma halusi rakentaa halvalla ja myydä kalliilla, ja silloinen yhteiskunnallista hegemoniaa  hallussaan pitänyt vasemmisto osti halvan. Kaunis oli kerskaa, peräti elitismiä. Ja samalla modernistisen peruskylvetyksen saaneet arkkitehdit pääsivät vetämään suoria viivoja. Porvariksi haukuttiin jo siitä, että vaati seinille koristeita." (Kursivointi blogin kirjoittajan. Yleensähän syytetään vain kapitalismia.)

Relander ja Nevanlinna eivät mainitse, että myös sosialistisissa maissa vallitsi rumuuden arkkitehtuuri - ilman kapitalismia. Paljon Pohjois-Amerikassa matkustaneena voin sanoa, että pelkkä kapitalismi ja modernismikin näyttävät osaavan luoda äärimmäistä rumuutta. Sekä hillitön kapitalismi että fanaattinen sosialismi voivat olla ihmisen vihollisia, unohtaa ihmisen henkiset tarpeet, joihin kuuluu myös tarve nähdä ympärillään kauneutta.

1960-1970-luvuilla politiikka, lähinnä EEC:n vastustaminen oli arkkitehtiopiskelijoillekin tärkeämpää kuin arkkitehtuuri.

Englanti siivoaa pois rumia rakennuksia

Yllä Belgrad, kuva: Anna Amnell
(Siellä eivät olleet riistokapitalistit liikkeellä, ks kommentit)

 Nämä rakennukset eivät ole Lontoosta, vaan Belgradista, jossa kävin toukokuussa. Mutta näistä rakennuksista voitaisiin sanoa Lynsey Hanleyn sanoin: "Ne imevät elinvoiman, kuihduttavat toivon ja kunnianhimon ja vetävät mukanaan nihilismiin ja välinpitämättömyyteen." (Kimmo Laakso: Puskutraktori on lääke huonoon oloon. Helsingin Sanomat/Kulttuuri  torstaina 5.8.2010)

Samaa voi sanoa suomalaisista persoonattomista talohirviöistä. Älkää puhuko enää, että kysessä on kapitalistien ahneus. Takana on tietoinen ideologia, sosialistinen ideologisen "terveyden periaate".

Kimmo Laakso kertoo tänään Hesarissa siitä, miten Lontoo siivoaa sosialistisen ideologian mukaisesti rakennettuja kaupunginosia puskutraktorilla.

Vuonna 1947etsittiin brittiläiseen kunnalliseen kerrostalorakentamiseen ideoita Ranskasta. Arkkitehtijoukko matkusti Marseilleen  katsomaan sveitsiläisen Le Corbusierin suunnittelemia 'asumisyksikköjä', joissa yksilölliset piirteet oli karsittu minimiin. Glasgow'ssa asui 70% asukkaista 1970-luvulla kunnallisissa vuokra-asunnoissa. Millaisissa?

Kerrostalojen piti olla "terveellisiä niin ruumiillisesti, kuin poliittisestikin. Niiden piti minimoida yksityisomistukseen liitetty erottautumispyrkimys ja turha krääsä. "

London SE1 Community Website

Englanti seurasi Skotlantia tässä aatteessa. Syntyi mm lontoolainen Heygaten lähiö, jonka karmeutta voi ihailla vaikkapa katsomalla elokuvaa Harry Brown, jossa näyttelee Sir Michael Caine  tai Clint Eastwoodin tänä vuonna valmistunutta elokuvaa Hereafter. Cane asui Heygaten alueella 1940-luvulla ja on iloinen siitä, että se puretaan.

Sosialistinen rakentamisen ideologia alkoi rapistua Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen. Nyt puretaan ja rakennetaan uutta.



Lisää Brlgradia. Samanlaisia talohirviöitä näkee muuallakin entisessä "Itä-Euroopassa". myös mm Krakowassa.

Le Corbusier(linkki ei toiminut enää). hyvää ja pahaa. Väri auttaa tekemään moderneista "kanahäkeistäkin" yksilöllisiä. Värillä voitaisiin luoda iloa Suomen lähiöihinkin! Tätä tapahtuu jo Töölössä.

 P.S.
Olen itse asunut koko ikäni vuokra-.asunnoissa, osan elämästäni työsuhdeasunnoissa. Olen onnellinen siitä, että sain viettää lapsuuteni vaatimattomissa mutta yksilöllisesti ja kauniisti rakennetuissa taloissa, joiden taustalla oli pitkä rakentamisen perinne. Lastemme ollessa pieniä, perinne oli todella pitkä - asuimme Suomenlinnassa (Viapori) ränsistyneessä 1700-luvun Nooakin arkissa, jota muistelemme yhä lämmöllä.

Häivähdys punaista

Näköala erkkerin ikkunasta on muuttunut. Lehmukset ovat puhjenneet lehteen. Alakulmassa näkyy pilkahdus punaista. Ollaan Töölössä, jossa asuvat sanomalehden mukaan myös Lipponen ja Tuomioja. Uskoisin kuitenkin heidän asuvan Etelä-Töölössä, josta modernismi ja sosialismi eivät ehtineet tuhota koristeellisuutta ja vanhanaikaista kauneutta ja tyylikkyyttä.

Parhaimmillaan modernismi voi toki luoda kauneutta. Rumista rakennuksista syytetäänkin yleensä kapitalismia, jossa kaikki halutaan tehdä mahdollisimman halvalla. Varmaan näinkin on.

Mutta kaksi pitkää lomamatkaa Balkanin maihin ovat olleet tehokasta havainto-opetusta siitä, mitä kommunismin vuosikymmenet tekivät sielläkin ympäristölle. Vanhan ajan rakennukset ovat kauniita ja tyylikkäitä, mutta marksilaisen maailmankuvan vallitessa luodut talot ankeita, jotkut suorastaan karmeita. Zagrebissa kerrottiin, että sosialismin tultua maahan työläiset lähetettiin hakkujen kanssa katujen varsille poistamaan porvarilliset koristeet pois 1800-luvun ja 1900-luvun alun rakennuksista!

Tietääkö joku, miksi sosialismiin ja kommunismiin liittyy rumuus, huono design? Onko sen taustalla jokin idea? Pitääkö se kansan katkerana ja kateellisena? Jos kommunistiset valtiot olisivat luoneet kauniita ja mukavia rakennuksia kansalle, se olisi uskonut ehkä asuvansa maanpäällisessä paratiisissa. Ehkä kansa olisi ollut liian tyytyväistä ja alkanut nauttia elämästään.

Tämäkö on Belgrad?

Junalla Zagrebista Belgradia lähestyttäessa ensinäkymä kaupungista on tyrmäävä. Riveittäin rumia harmaita jättirakennuksia. Onneksi tämä ei ole koko kuva tästä kiihkeästi sykkivästä miljoonakaupungista.

Naisellisuus ja "herraskaisuus" ovat pahe Suomessa

Suomessa paheksutaan korkeita korkoja, korsetteja - ja leveälierisiä hattuja, jotka voisivat suojata ihoa auringolta ja säteilyltä.

Sofi Oksanen kirjoittaa tänään Hesarissa korsetista ja koroista. (Korsetti ja korot ovat lupaus nautinnosta. HS/Kulttuuri 4.7.2008)
Hän kysyy: "Miksi pohjoismainen nainen rakastaa käytännöllisyyttä ja minä en". Hän arvelee asian johtuvan luterilaisuudesta.

Saattaa johtuakin osittain nimenomaan körttiperinteistä, mutta vielä 1950-luvulla, jolloin luterilaisuus oli ehdottomasti voimakkaampaa kuin nyt, korkeat korot - ja naisellisuus - olivat suosittu asia. Korsettejakin käytettiin, ja niitä pidettiin käytännöllisinä ja selkää tukevina.

Minusta kyseessä on halu näyttää "työläiseltä" eli siis vasemmistolaispolitiikka ja siihen liittyvä vaatimus, että naisen pitää olla mies ollakseen kelvollinen ihminen.

Tähän samaan trendiin liittyyvät ylioppilaiden haalarit, jotka olivat minusta tyrmistyttävä näky, kun palasimme Suomeen yhdeksän vuoden siirtolaisuuden jälkeen vuonna 1988.

Siihen liittyy myös hattuviha. Sekä miesten että naisten lierihattuja pidetään herraskaisina, niitä ei näy Helsinginkään kaduilla, vaikka auringonvalo ja säteily ovat nykyään Suomessa entistä voimakkaampia ja tulevat aiheuttamaan ihosyöpää. Sosialistinen presidenttimmekin polttaa mieluuummin naamansa - ihan säälitti - kuin laittaa päähänsä leveälierisen hatun valtiovierailulle tai kesäjuhliin. Olen nähnyt presidentillämme vain lippalakin ulkomaanvierailulla otetussa lehtikuvassa.

Esplanadilla oleva hattukauppakin lopetti.

Kirjoitin hatuista ja hattuvihasta jo aikaisemmin. Siihen tuli paljon kommentteja.