Terveisiä viidakon reunalta

Australian kansallismuseolta on peräisin tämä opettavainen ja erilainen testi, jonka on välittänyt meille australiansuomalainen Mrs Ruu Morbidi alias Kirsi Reinikka alias tunnettu Täti viidakon reunalta.

Tämä testi opettaa nöyryyttä. Vähästä jouduin aloittamaan. Veikkaisin, että Hanhensulka ja Vancouverin Marja-Leena Rathje pärjäävät siinä aika hyvin.

Pääset testiin molemmista linkeistä. Kiitos, Kirsi!

Toiminta paljastaa minän olemassaolon

Filosofian opiskelija lukee minuuden olemuksesta ja menee pyörälle päästään niistä monista teorioista, joita siitä esitetään.

Hän päättää mennä kysymään neuvoa filosofian professoriltaan. Hän kysyy: Olenko minä olemassa?

Professori vastaa: Kuka kysyy?

Postmodernit filosofit väittävät, että minää ei ole olemassa. Mutta professorin tavoin mekin voimme kysyä: KUKA näitä väitteitä esittää?

Näiden väitteiden takana täytyy olla joku subjekti, joku minuus. Ilman subjektia näitä väitteitä ei olisi. Toiminta paljastaa minän olemassaolon ja olemuksen.

Parhaan näköinen miesjulkkis ja muita paljastavia kysymyksiä.

Tuulia San Diegosta on välittänyt nämä kysymykset:
Nimimerkki: Blogisisko, Rihmastossa Tiger
Asuinpaikka: Helsingissä
Suosikki TV-ohjelma: Tällä hetkellä kilpailevat suosiostani Sherlock Holmes ja Hercule Poirot
Suosikkipeli: Scrabble-sanaristikkopeli suomeksi ja Afrikan tähti
Suosikkilehti: Country Homes & Interiors
Huonoin fiilis: terrorismi ja saasteet
Paras fiilis: Perhe ja ystävät
Lempimusiikki: esim. Horowitz & Chopin, Williams & Vivaldi
Tuletko merisairaaksi: puutarhakeinussakin
Vuoristorata: Kiitos, ei.
Kuulakärkikynä vai lyijykynä: molemmat, välistä mustekynä ja paksut tussikynät
Kuinka monta kertaa annat kännykän soida, ennen kuin vastaat siihen: Riippuu siitä, olenko lähellä kännykkääni.
Soittoääni: ei mikään erityinen sävel
Lempiruoka: Palacen munakoisokeitto. Aion opetella laittamaan sitä.
Parhaan näköinen miesjulkkis: Sean Connery. Jos olisin nuorempi, ehkäpä sanoisin, että se olisi Timothy Dalton tai nuori Gregory Peck.
Suklaa- vai vaniljajäätelö: tietenkin suklaa
Suosikkikarkki: lakritsa, jos siinä ei olisi niin paljon suolaa
Suosikkikeksi: venäläiset sikarit . Miksi niitä ei saa enää?
Tykkäätkö ajaa autoa?: En ole hankkinut ajokorttia. Autolla ajaminen vaikutti ihan mukavalta, kun mieheni opetti minua ajamaan Kanadassa. Toronton 16-kaistaiset tiet olivat minulle kuitenkin liikaa.
Ensimmäinen autosi: Meillä oli Kanadassa Dodge Aspen. Suomessa meillä ei ole ollut koskaan autoa. Autoilu on monessa mielessä vaarallinen laji, kun katsoo tilastoja. Helsingissä tulee toimeen ilman autoa.
Suosikkituoksu: suuri metsä sateen jälkeen
Suosikkijuoma: lähdevesi ja joidenkin paikkakuntien vesijohtovesi
Horoskooppi: En usko niihin. Kiinalainen horoskooppi on hauska. Siinä olen tiikeri, yleensä rauhallinen tyyppi, mutta pitää hyökkäyksessä puolensa. En ole sellainen businessmaailman aggressiivinen tiikeri, jollaisen näin jossain nettiversiossa. Kiinalaisesta horoskoopista esitetään monenlaisia versioita.
Suosikkirunoilija: Shakespeare ja Kivi
Jos värjäisit hiuksesi, minkä väriset ne olisivat: Pidän kovasti nykyisestä väristä, joka on isältä perittyjen geenien tuote, hauska yllätys, “platinum blonde”, kuten lapseni sanovat. Aivan uudenlaiset värit käyvät nyt minulle.
Mitä sinulla on seinälläsi: valokuvia, vanhemman poikani ja ystävieni tekemiä maalauksia, omatekoisia tilkkutäkkejä yms ja indonesialaisia tekstiilejä, keittiössä sinivalkoisia lautasia.
Onko lasi puoliksi tyhjä vai puoliksi täynnä: toivon, että siinä on vielä ainakin kolmasosa jäljellä
Pepsi, Coca Cola, light vai kalorit: en voi sietää colajuomia niiden maun vuoksi
Vasen vai oikea käsi: oikea, mutta yritän käyttää myös vasenta mahdollisimman paljon
Mitä sinulla on sängyn alla: Tällä hetkellä ei mitään. Toisinaan siellä on joku lehti tai kirja, jonka olen laittanut sinne ennen nukahtamista, kun yöpöytä on liian täynnä tavaraa.

Syksy on ihana, sillä se tuoksuu sikalalle ja väriliiduille

Ratsastuskoululla Torontossa. Tytär otti ratsastustunteja.

Mieheni sanoo, että hän pitää syksystä, koska syksyn lehdissä on mukava sikalan tuoksu. Hänen kotonaan oli sikoja, ja hän kävi niitä ihailemassa lapsena. Sikojen ihailu on jalo harrastus. Sen tietää jokainen, joka on nähnyt telkkarista Agatha Christien murhajutun, jossa on erinomainen repliikki: “There’s a body in the library”. Tarinan aatelisherra marssii aina pahalla tuulella ollessaan kivääri olallaan muka metsästämään, mutta meneekin juttelemaan sioilleen.

Minulla syksy liittyy kouluun, alaluokkiin, jolloin nautti siitä, että pääsi taas kouluun. Minä halusin kouluun. Siellä oli paksuja väriliituja, joita ei saanut mistään muualta. Ne tuoksuivat hyvälle. Aikuisena tunnistin saman tuoksun työtoverini hajuvedestä. Se oli santelipuun tuoksu. Koulussa oli myös hauraita savunharmaita ja pastellinsävyisiä piirustuspapereita. Siellä harjoiteltiin näytelmiä joulu- ja kevätjuhliin, siellä laulettiin kuorossa itkettävän ihania lauluja ja siellä luettiin runoja.

Kävin kauan sitten myös ratsastuskoulua alkeiskurssin verran. Silloinkin oli syksy. Oli kauniita hevosia syksyisessä metsässä ja tuoksui kirpeän raikkaalle. Mielen taustalla on eräs epämiellyttävä mielikuva: ensimmäisellä ratsastustunnilla kaunis ruskea Debiza tunnistaa minut heti lepsuksi hevosmieheksi ja laukkaa minusta piittaamatta niitylle syksyistä kasvillisuutta maistelemaan. No, sitten sain harmaan ja kiltin Samin, jonka selästä en pudonnut missään vaiheessa. Sami oli ystävällinen opettaja. Sellaisen aloittelija tarvitsee.