torstaina, elokuuta 11, 2005

Syksy on ihana, sillä se tuoksuu sikalalle ja väriliiduille

Ratsastuskoululla huivi päässä

Ratsastuskoululla Torontossa. Tytär otti ratsastustunteja.

Mieheni sanoo, että hän pitää syksystä, koska syksyn lehdissä on mukava sikalan tuoksu. Hänen kotonaan oli sikoja, ja hän kävi niitä ihailemassa lapsena. Sikojen ihailu on jalo harrastus. Sen tietää jokainen, joka on nähnyt telkkarista Agatha Christien murhajutun, jossa on erinomainen repliikki: “There’s a body in the library”. Tarinan aatelisherra marssii aina pahalla tuulella ollessaan kivääri olallaan muka metsästämään, mutta meneekin juttelemaan sioilleen.

Minulla syksy liittyy kouluun, alaluokkiin, jolloin nautti siitä, että pääsi taas kouluun. Minä halusin kouluun. Siellä oli paksuja väriliituja, joita ei saanut mistään muualta. Ne tuoksuivat hyvälle. Aikuisena tunnistin saman tuoksun työtoverini hajuvedestä. Se oli santelipuun tuoksu. Koulussa oli myös hauraita savunharmaita ja pastellinsävyisiä piirustuspapereita. Siellä harjoiteltiin näytelmiä joulu- ja kevätjuhliin, siellä laulettiin kuorossa itkettävän ihania lauluja ja siellä luettiin runoja.

Kävin kauan sitten myös ratsastuskoulua alkeiskurssin verran. Silloinkin oli syksy. Oli kauniita hevosia syksyisessä metsässä ja tuoksui kirpeän raikkaalle. Mielen taustalla on eräs epämiellyttävä mielikuva: ensimmäisellä ratsastustunnilla kaunis ruskea Debiza tunnistaa minut heti lepsuksi hevosmieheksi ja laukkaa minusta piittaamatta niitylle syksyistä kasvillisuutta maistelemaan. No, sitten sain harmaan ja kiltin Samin, jonka selästä en pudonnut missään vaiheessa. Sami oli ystävällinen opettaja. Sellaisen aloittelija tarvitsee.

2 kommenttia:

  1. Agatha Christie (tai TV-sarjan tekijät) lienee lainannut hahmon suoraan P.G.Wodehouselta.

    VastaaPoista
  2. Sepä kiinnostavaa. Näihin Christie-sarjoihin onkin koottu kaikki, mikä englantilaisuudessa kiehtoo ja huvittaa.

    Meillä on videolla paljon Agatha Christietä. Niitä voi katsoa aina uuudelleen, sillä näyttelijät ovat erinomaisia, samoin talot, kulkuneuvot, vaatteet jne.

    VastaaPoista