Intiaanit sanovat Pohjois-Amerikkaa Suuren kilpikonnan saareksi

Komea korppikotkakilpikonnanaaras Waterloon lähellä Ontariossa. Kuva: Matti Amnell

Irokeesien ja huronien maailmansyntylegenda

Irokeesi- ja huron-intiaanit sanovat Amerikan mannerta Suuren kilpikonnan maaksi. Eräässä maailmansyntylegendassa kerrotaan, kuinka Suuri kilpikonna pelasti taivaanmaailmasta pudonneen raskaana olevan naisen, joka oli uteliaisuudessaan kurkotellut alaspäin.

Kilpikonna otti naisen selkäänsä ja käski muiden eläinten sukeltaa meren pohjasta mutaa kilpensä päälle. Näin syntyi asuinalue naiselle ja hänen jälkeläisilleen. Legendan mukaan Suuri kilpikonna kannattelee yhä Pohjois-Amerikan mannerta, jota nämä intiaanit pitävät suurena saarena.

Taas tuli haamupäivityksiä

Kun luin Pekka Nykäsen ohjeita kuvien laittamisesta Bloggeriin, tajusin, että layout on kaiken avain. Se on jököttänyt minulla koko ajan asemassa 'left', ja olen yrittänyt epätoivoisesti sijoittaa tekstin kuvan viereen. On pitänyt kokeilla ja kokeilla. On tullut niitä haamupäivityksiä.

Nyt niitä vasta tuli, sillä kävin lipastonlaatikolla ja käsityöblogissa siivoamassa. Kuvat ovat olleet vinksin vonksin.

Keksin "kissankonstin" (pikkusiskojeni termi), muutin sanan 'left' tilalle 'middle', ja kuvat asettuivat nätisti paikoilleen ja tekstit siististi kuvien alle. Joissakin kohdin teksti oli asettunut kauniisti kuvan oikealla puolelle. Ne tekstit saivat jäädä silleen.

Käykää katsomassa Pekan selviä suomenkielisiä ohjeita, jos kuvan laittaminen Bloggeriin on teille ongelma, niin kuin se on ollut minulle - ja on jossain määrin vieläkin.

Blogin pitäminen ei ole vain kirjoittamista, siinä voi leikkiä myös kuvilla ja väreillä. Huomaan katsovani kadulla mainoksiakin uudella tavalla: noinkin voisi värejä käyttää.

Joyce Carol Oates kirjailijoiden esikuvista

Kuva: Books, Reading and Writing Illustrations. Dover

”Lue laajalti, ei suunnitelmallisesti vaan vaistonvaraisesti. Jos luet, sinun ei ole pakko tulla kirjailijaksi, mutta jos aiot kirjailijaksi, sinun on pakko lukea paljon."
Joyce Carol Oates

Joku kirjailija voi luoda teoksiaan raivoisassa luomisen puuskassa. Tuntuu siltä, että teos syntyy nopeasti jostakin pelkän inspiraation tuomana. Joku toinen kirjoittaa tuskallisen hitaasti ja suunnitelmallisesti. Kummallakin on kuitenkin takanaan lukemattomien kirjailijoiden teoksia, jotka ovat vaikuttaneet heihin. He ovat ehkä lukeneet lapsesta asti.

Useimmilla kirjailijoilla on esikuvia, kirjailijoita, joiden teoksista he pitävät, joiden elämää ja ajatuksia he ihailevat. Anton Tsehov arvosti suunnattomasti Tolstoita: ”kun Tolstoi on osa kirjallisuutta, on helppoa ja miellyttävää olla kirjailija.” Hän ei kuitenkaan ihaillut Tolstoita sokeasti, vaan pystyi arvostelemaan hänen ajatuksiaan.

Esikuva rohkaisee
pelkällä olemassaolollaan

Tsehov on itse lukemattomien kirjailijoiden ihanne aivan kuten Tolstoi, Dostojevski ja Flaubert ovat joidenkin muiden esikuvia. Hemingway ihaili Mark Twainia, jonka tyyli lienee vaikuttanut häneen. Mutta kirjailija ei kirjoita välttämättä samalla tyylillä, ei edes samaa kirjallisuudenlajia kuin esikuvansa, muistuttaa Oates.

Lapsuudessa ja nuoruudessa luetuilla kirjoilla on suuri vaikutus. Silloin pitää lukea laajalti, ei suunnitelmallisesti vaan vaistovaraisesti. Ihaillun kirjailijan ja hänen luomiensa henkilöiden olemassaolo, hänen kirjojensa henki avaavat mahdollisuuksia suunnitella kirjailijan uraa.

Oatesia lukiessani ajattelin sitä, miksi Venäjä on luonut niin suuria kirjailijoita, joita pidetään edelleen esikuvina eri puolilla maailmaa. Minun mielestäni se johtuu siitä, että nämä suuret kirjailijat olivat samalla aikaa sekä aidosti venäläisiä että aidosti kansainvälisiä ihmisiä. Jotakin samanlaistahan oli meidän kultakauden ajan taiteilijoissa: kansallisuus ja kansainvälisyys jännitteenä ja hedelmällisenä vuorovaikutuksena. Luova ihminen tarvitsee monenlaisia esikuvia.

Joyce Carol Oates, luvussa “Reading as a writer. The artist as a craftsman”. kirjassa The Faith of a Writer. Life, Craft, Art. 2003, 93-110.

Iso Paja oli sosialistiräätälien verstas 1900-luvun alun Torontossa

Vuonna 1903 torontolaiset kokivat aikamoisen shokin. Saman ajan Helsingin kokoisessa Torontossa oli pormestarin vaalit. Pormestariksi valitun tuomari Coatsworthin voittoa himmensi se, että yli 8000 ääntä oli mennyt tähän asti täysin tuntemattomalle räätälille, James Lindalalle. Näin kertoo siirtolaishistorian tutkija, professori Varpu Lindström kirjassaan ”The Finnish Immigrant Community of Toronto 1887-1913”.

Räätäli Jaakko Lindala oli muuttanut ensin Negaumeehen Michiganiin vuonna 1887. Sieltä hän tuli Torontoon ja oli alussa niin yksinäinen, että puhui peilikuvalleen. Vuokraemäntä kehotti häntä pyytämään ystäviään muuttamaan Torontoon. Lindala pyysi räätäliystäviään Suomesta ja Amerikasta muuttamaan, ja ystäväpiiriin kuului vuosisadan alussa seitsemän pariskuntaa ja muutama poikamies.

Vuonna 1903 merkittävin suomalaisten miesten työllistäjä Torontossa oli Lindalan omistama ISO PAJA (Big Shop). Sitä hoidettiin osuustoiminnallisilla periaatteilla, ja siellä oli työssä 50 räätäliä, jotka vuokrasivat Lindalalta työskentelytilan itselleen.

Kaikkien täytyi kuulua räätälien ammattiyhdistykseen. ”Sosialistisia oppeja edistettiin aktiivisesti Isossa Pajassa. Räätälit kuuntelivat valikoituja työväestöä koskevia kirjoituksia, sosialistista kirjallisuutta ja suomalaisia kirjailijoita kuten Aleksis Kiveä tai englantilaisia kirjailijoita kuten Shakespearea”, Lindström kertoo [suomennos omani].

Hiljaisempina aikoina joku räätäleistä luki ääneen työtovereilleen, mutta kiireisiksi ajoiksi palkattiin lukija. Pajan yhteydessä rouva Lindala piti ruokatavarakauppaa, ja alakerrassa toimi sauna.

Lindström-Best, Varpu: The Finnish Immigrant Community of Toronto 1887-1913. The Multicultural History Society of Ontario. 1979