lauantaina, maaliskuuta 06, 2010

Vaasojen aika ja ruotsinviha Suomessa



Koulun opetustaulussa on kuvattu 1500-luvun puolivälin saksalaista porvariskotia. Kustaa Vaasa oli suututtanut ja karkottanut ruotsalaisen sivistyneistön, sen vähän jota oli, ja joutui kutsumaan saksalaisia virkamiehiä järjestämään hovin ja valtakunnan asiat. Historioitsija Herman Lindqvist sanookin tätä saksalaiseksi kaudeksi Ruotsin historiassa. Eihän tuollaisesta kerrottu meille historian tunneilla. Menneisyytemme ulottuu kauemmaksi kuin 1900-luvun alkuun, ja on muovannut meitä.

Olen taas kiitollinen siitä, että opin ruotsia koulussa, enkä joutunut opettelemaan sitä aikuisena. Luen Herman Lindqvistin erinomaista kirjaa "Historien om Sverige. Historien om Gustav Vasa och hans söner och döttrar". Olen ottanut kirjastani valokopiot, jotta saan rauhassa alleviivata myös paksuilla värikynillä ja kirjoitella samalla papereihin, mitä mieleen saattuu tulemaan. Aikaisemmista lukukerroista on jo muutamia vuosia ja käyn läpi nopeasti alleviivauksiani. Vaikka tarkoitus oli lukea vain Erikin ja Juhanan erimielisyyksistä innostuin lukemaan heidän isänsä, tyypillisen renessanssikuninkaan Kustaa Vaasan toimista.

Äksy, norsunmuistinen ja hyperaktiivinen Kustaa Vaasa oli vapauttanut ruotsalaiset, meidät ruotsi-suomalaiset, tanskalaisten vallasta ja otti valtakunnan haltuunsa, kohteli sitä aidon renessanssihallitsijan tavoin ikiomanaan. Kansan satojen vuosien aikana hellyydellä keräämät kotikirkkojen kynttilänjalat, ehtoollisastiat ja jopa kirkonkellot, vastustajilta kerätyt sakkorahat ja muut menivät kuninkaan aarrekammioon ja rahakukkaroon, alttariliinoista tehtiin prinsessoille mekkoja, vaikka katolisena säilynyt kuningatar, kymmenen lapsen äiti, suri sitä. Poikien turhille muun muassa Englantiin tehdyille kosintamatkoille kerättiin kansalta verot. Tuon ajan verolutteloista olen minäkin löytänyt esi-isiäni. Tietenkin maksettiin samalla velkaa, jota oli otettu saksalaisilta, jotta maa vapautettaisiin tanskalaisten vallasta. Koululaitos ja sairaanhoito romahtivat, kun kirkolta oli viety varat.

Olisiko mahdollista, että Vaasojen suvun häikäilemätön hallintapa synnytti suomalaisissa muuten käsittämättömältä tuntuvan vihan ruotsalaisia ja ruotsin kieltä kohtaan? Ruotsin kieli ja nykyajan ruotsalaiset tai suomenruotsalaiset ovat syyttömiä kaikkeen siihen, mitä tapahtui aikaisemmin aivan kuten nykyajan venäläiset ja saksalaiset eivät ole syyllisiä Stalinin ja Hitlerin rikoksiin. Saksalaiset ovat kuitenkin pyytäneet anteeksi juutalaisilta natsien tekemiä rikoksia uskoen anteeksipyynnön parantavan välejä. Kannattaisiko ruotsalaisten pyytää meiltä suomalaisilta anteeksi sitä, että kohtelivat maatamme siirtomaanaan satojen vuosien ajan?
Posted by Picasa

torstaina, maaliskuuta 04, 2010

Miikka Ruokanen ja Barack Obama



Arkkipiispan vaali on palauttanut mieleeni Amerikan presidentinvaalit. Kysyin mielessäni ja tässä blogissakin USA:n presidentinvaaleja ennen: Uskaltavatkohan amerikkalaiset valita niin älykkään miehen presidentiksi? Uskalsivat.

Miikka Ruokanen on huippuälykäs ja erittäin sivistynyt kuten Obama. Hän on myös loistava puhuja ja esiintyjä samoin kuin Obama ja kaiken lisäksi harvinaisen kielitaitoinen. Molemmat ovat käyneet koulua ja opiskelleet useissa maissa ja ovat kansainvälisesti suuntautuneita. Kumpikaan ei ole oppineisuudestaan huolimatta kuitenkaan tiukkapipo. Ruokanen lukee Aku Ankkaa ja kuuntelee metsäradiota.

On eräs asia, josta ei ole paljon puhuttu arkkipiispan vaalin aikana. Miikka Ruokanen jäi täysorvoksi jo lapsena, hän oli 3-vuotias kun hänen isänsä kuoli ja 13-vuotias, kun hänen äitinsä kuoli. Heitä oli kolme veljestä, poikia ei viety kuitenkaan lastenkotiin kuten usein käy tällaisissa traagisissa tapauksissa, vaan he saivat hoitajan ja luvan asua omassa kodissaan. Barack Obamahan oli myös orpo ja isovanhempien kasvattama.

Kuva on Miikka Ruokasen kotisivuilta

Mäkinen voitti piispanvaalin toisella kierroksella vastaehdokkaansa Miikka Ruokasen äänin 593-582. Täpärä voitto, vain 11 ääntä.
Eniten voitti Helsingin Yliopisto, jonne Ruokanen jäi professoriksi.

tiistaina, maaliskuuta 02, 2010

Kotikatu ja näköala Intiassa



Tyttäreni koti on seuraavan puolen vuoden ajan Intiassa banaanifarmin vieressä. 15 minuutin automatkan päässä on kuuden miljoonan asukkaan suurkaupunki.




A room with a View in India



Kunnon kodissa on tietysti keinu!

Upea palkinto tuli



Sain tämän kauniin tunnustuksen Aili-mummolta. Se ilahdutti.

Olen koko päivän järjestellyt huushollia ja ollut Ikealla, josta ostimme - tietysti kaappeja ja jatko-osia kirjahyllyihin, mitäpä muuta.

Täältä lähtee Gorgeous Blog Award seuraaville:

Hannelen paratiisiin, jossa sattuu ja tapahtuu koko ajan
Rita, joka ahkeroi kielten parissa
Kaisa, jolla on ollut jännittävä talvi.

Mamman maailmaan, jossa on aloitettu jo pääsiäisvalmistelut.

Hallattarelle

Valitettavasti en päässyt kaikkiin Blogger-blogeihin. Ehkä vain virussuojaajani päivittää eikä päästä minua minnekään.

Lisäys: Tänään pääsin jo ja jatkoin listaa.

maanantaina, maaliskuuta 01, 2010