Kommentit: pakkoruotsi, edut ja haitat

Minigarden, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Kommentti Kemppisen blogiin: Pakkoruotsi
1.
Ruotsista on hyötyä maahanmuuttajille, sillä se on helpompaa kuin suomi. Siitä kertoo muun muassa Helsingin Yliopiston pitkäaikainen lehtori Diana Webster uusimmassa kirjassaan Finland Forever.Suomeen on kasvamassa joukko monikielisiä ihmisiä. 

Eläminen monen kulttuurin keskellä on kehittävää, mutta myös raskasta. Lue lisää 
mm kirjailijat Chang-Rae Lee ja Caryl Phillips

3. uusin, tänään 25.3.2013

Ehkäpä ruotsi voisi olla lukion pakollisena kielenä. Sitä ennen luettaisiin pitkät kurssit englantia ja saksaa tai ranskaa.

Ennen oppikoulussa luettiin monia kieliä. Jos olisi kaikille yhteinen koulu 18-vuotiaaksi asti, oppilaat voisivat kaikki lukea joitakin pakollisiia aineita ja valinnaisesti niitä. mitkä sopisivat heidän lahjakkuustyyppiinsä ja kiinnostukseensa. Toimi hyvin Kanadassa.

Joku luki useita kieliä, joku vain pakollista toista kotimaista , jos valitsi luonnontieteelliset ja matemaattiset aineet omikseen.

Päästäisiin eroon myös siitä vappuna tapahtuvasta kansan kahtia jakamisesta valkolakkien avulla. Se vaikuttaa oikein pahalta vanhanaikaiselta luokka-ajattelulta ulkomaalaisten mielestä. Olisi korkea aika tunnustaa kaikki lahjakkuustyypit.

3. Tämä jo 20.maaliskuuta eli viisi päivää sitten

Vaikka sana nöyrä on mennyt pilalle, on pakko käyttää sitä, kun puhutaan kielten oppimisesta. Kielten oppiminen on useimmille meistä vaikeaa. Huomasin sen jo silloin, kun olin ollut vaihto-oppilaana vuoden Amerikassa.

Pinnallisesti ottaen kielitaito oli hyvä ja näppärä, mutta kaukana erinomaisesta. Kaksikielisyys on kaukana edelleen, vaikka englanti oli pääaineeni yliopistossa ja olen ollut siirtolaisena Kanadassa. Joku voi päätellä, että olen tyhmä.:):) Ehkä olen.

Mutta eihän kielitaidon tarvitse olla täydellistä. Tarkoitus on, että tullaan toimeen sillä vieraalla kielellä, joka on tarpeen työn tai ystävyys- ja sukulaisuussuhteitten hoitamiseen. Täysin kielitaidoton voi oppia nopeasti pienen käyttäsanaston ja lauseet esimerkiksi matkaa varten. Tällöinkin on tärkeää, että ääntäminen ja korostus ovat kohdallaan. Pohjan pitää olla kunnossa.

Laitoimme kaikki lapsemme ranskalaiseen kouluun jo lastentarhaiässä. Halusimme heidän oppivan jotakin sellaista, mitä me heidän vanhempansa emme osanneet ollenkaan. Myöhemmin muutimme yhdeksäksi vuodeksi Ontarioon, jossa ranska oli kouluissa pakollinen toinen kotimainen kieli.

Nuorin lapsista ei osannut ollenkaan englantia, mutta hänen opettajansa ennusti, että lapsemme voisi olla meille puolen vuoden kuluttua tulkkina. Hän oli oikeassa. Englannista tuli hänen vahvin kielensä. Lapsistamme tuli monikielisiä, mutta esimerkiksi Sorbonnessa fonetiikan opettaja kysyi tyttäreltämme, oliko hänen äitinsä virolainen(!). Asiantuntija kuuli vieraan vivahteen jossakin kohtaa.

Vuosia myöhemmin näin TV:ssä kirjailija Farley Mowattiin haastattelun. Sanoin, että hänhän puhuu niin kuin meidän nuorin lapsi. Se ei ollut ihme, sillä lapsemme opettajana oli ollut Mowattin veljenpoika.

Mihin pyrin tällä tarinalla? Jos halutaan, että kielitaidosta tulee mahdollisimman hyvä, kielten opetuksen pitäisi alkaa lasten ollessa pieniä, mielellään alle 10-11 -vuotiaita. Opettajien tulisi olla mieluiten syntyperäisiä kyseisen kielen puhujia. (En puhunut koskaan lapsilleni englantia.) Leikkitoveritkin ovat erinomaisia opettajia!

P.S. Pakkoruotsista olen kiitollinen, vaikka se johti vain luetun tekstin ymmärtämiseen. 

Lue myös kommenttini aikaisemmassa kirjoituksessa, jotta ymmärrät, mihin eräs anonyymi viittaa oudoilla kommenteillaan:

Kommenttini Kemppisen kauniiseen kirjoitukseen Annunsiaatio :

Minulle on jäänyt mieleen Vatikaanissa oleva kappeli, jonka seinämaalaukset Fra Angelico on tehnyt. Myöhemmin olen lukenut, että hänen oppilaansa ovat maalanneet osan niistä. Kaunis huone joka tapauksessa. Kaunein sininen väri, jota olen nähnyt.

Ilkka K. kertoi, että hänen vaimonsa silmät ovat sitä väriä. 

Vastasin Ilkalle:

Minä olen nähnyt sellaiset silmät vain kahdella ihmisellä: suomalaisella opettajalla [kollegallani] ja Paul Newmanilla, jota vastapäätä istuin lehdistökonferenssissa Torontossa. [ Paul Newmanin ohjaaman elokuvan "Lasinen eläintarha" - The Glass Menagerie, 1987, lehdistökonferenssi, jossa satuin pääsemään etupenkille, istumaan vastapäätä Newmania ja Woodwardia . Heistä on edellisessä linkissä näkyvä fantastinen tämän vuoden Cannes -juliste, alempana sivulla juliste suurena. Ajankohtaista. Kerrotaan mm, että The Glass Menagerie sai the Palme d'Or -palkinnon vuonna 1987 Cannesissa.

Paul Newmanin siniset silmät 

Tilaa hatuille

Omakuva hississä, originally uploaded by Anna Amnell.

Omakuva vuodelta 2006

Pariisin raitiovaunut suunniteltiin aikoinaan korkeiksi, jotta naisten kauniit hatut mahtuvat sisään kunnolla. Näin Ranskassa ennen aikaan. En tiedä, ovatko hatut edelleen arvossa Pariisissa. Suomi kuuluu hatunvihaajiin.

Nyt kun hyvin helteisiä päiviä nähdään Suomessakin, olisi aika ottaa hatut käyttöön.

HBL on omistanut tämän päivän kauneudelle. Etusivulla on kuvia naisista kauniit hatut päässä. "Hjälp oss få tillbaka den vackra finska kvinnan", viitataan sivulla 6 olevaan artikkeliin, jossa kerrotaan eilen Helsingissä pidetystä hattuparaatista. Samalla sivulla kerrotaan Haagassa sijaitsevasta Alppiruusupuistosta.

P.S. "Bloggaamisintoni" johtuu siitä, että opettelen käyttämään uutta tietokonettani, jossa kuvien käyttö on aivan erilaista kuin entisessä. Bloggaustauko joutuu odottamaan.

Kulttuuria på svenska

Meille tulee myös HBL. Pitkällinen asuminen englanninkielisessä maassa vei meidän savolaisten vähäisen kouluruotsin rappiolle. Mieheni lukee vieraskielisiä lehtiä yleensä sanakirjan kanssa,  minä laiskempana ja uskoen luonnonmenetelmään, vähittäiseen oppimiseen, selaan, luen otsikot ja parhaat palat. Niitä löytyy HBL:stä yleensä kulttuuriosastolta. Niin tänäänkin.

Philip Teir kertoo, että suomenruotsalaisen kirjallisuuden enfant terribleksi sanotun Christer Kihlmanin esikoisteoksesta  Se upp salige! (1960) on otettu tänä vuonna uusi painos. Teir kirjoittaa, että välistä hänelle sitä lukiessa tulee mieleen  Ian McEwanin romaanin kuvaus nobelisti Michael Beardista. Nuori Kihlman ei kuvaa kuitenkaan nobelistia.
 "Men som varje god satiriker vet ryms även de största känslostormar i den minsta chefredaktörs kropp."

Vapaaehtoinen ruotsi avaa monia ovia

Parin vuoden HBL:n lukeminen ei enää riitä, olen alkanut lukea Dagens Nyheter -lehteä netistä. L
Huvittavin juttu Dagens Nyheterissä oli kuitenkin se, että Ruotsissa voi kuka hyvänsä perustaa puolueen ja laittaa ehdokkaiksi kenet hyvänsä - kysymättä heiltä lupaa.

Haluan lisätä, että ruotsin harrastamisesta on ollut valtavasti hyötyä myös siinä, kun olen lukenut viime vuosina paljon 1500-luvusta. Meidän historiammehan oli 1800-luvun alkuun asti ruotsiksi - tai latinaksi- muistiinmerkittyä ja 1800-luvulla venäjäksi. Venäjää osaavat vain harvat, latinaa vielä harvemmat, ja kohta ruotsiakin entistä harvemmat. Historian opiskelijalla on edessään ruotsin kurssi yliopistolla, mikäli ei sitten aleta ajatella histrorian alkavan virallisestikin vasta vuodesta 1918, niin kuin monet taitavat nykyään jo ajatella. Pieni tietoisku 1900-luvun alun elämään oli Ateneumissa avoinna ollut hieno näyttely Kaupungin naiset. Elettiin sitä ennenkin.

Viktoria ja Daniel ja 500 miljoonaa katsojaa

500 miljoonaa ihmistä eri puolilla maailmaa aikoo katsoa Viktorian ja Danielin häät. Muita lukuja

Häät maksavat 2,5 miljoonaa euroa, mutta ne tulevat tuottamaan Ruotsille moninkertaisesti tuon summan, puhumattakaan siitä PR:stä, jota Ruotsi tulee saamaan. Sillä tulee olemaan lisäksi kumulatiivinen vaikutus. Viktoria ja Daniel ovat maallensa korkean tason PR-henkilöitä ja diplomaatteja.

Katsoin eilistä konserttia TV:stä ystävieni kanssa ja ihailimme sitä kodikkuutta ja välittömyyttä, mitä ruotsalaisissa taas havaitsi. Eräs meistä sanoi: Mekin voisimme olla osa tuota, jos -. Millaistahan olisi elämämämme ollut, jos ei olisi ollut sotia ja pula-aikaa eikä muuta suomalaisia muovanneita tapahtumia?

Tulevaisuuden pukuhistoriaa

Vaasojen aika ja ruotsinviha Suomessa

Koulun opetustaulussa on kuvattu 1500-luvun puolivälin saksalaista porvariskotia. Kustaa Vaasa oli suututtanut ja karkottanut ruotsalaisen sivistyneistön, sen vähän jota oli, ja joutui kutsumaan saksalaisia virkamiehiä järjestämään hovin ja valtakunnan asiat. Historioitsija Herman Lindqvist sanookin tätä saksalaiseksi kaudeksi Ruotsin historiassa. Eihän tuollaisesta kerrottu meille historian tunneilla. Menneisyytemme ulottuu kauemmaksi kuin 1900-luvun alkuun, ja on muovannut meitä.

Olen taas kiitollinen siitä, että opin ruotsia koulussa, enkä joutunut opettelemaan sitä aikuisena. Luen Herman Lindqvistin erinomaista kirjaa "Historien om Sverige. Historien om Gustav Vasa och hans söner och döttrar". Olen ottanut kirjastani valokopiot, jotta saan rauhassa alleviivata myös paksuilla värikynillä ja kirjoitella samalla papereihin, mitä mieleen saattuu tulemaan. Aikaisemmista lukukerroista on jo muutamia vuosia ja käyn läpi nopeasti alleviivauksiani. Vaikka tarkoitus oli lukea vain Erikin ja Juhanan erimielisyyksistä innostuin lukemaan heidän isänsä, tyypillisen renessanssikuninkaan Kustaa Vaasan toimista.

Äksy, norsunmuistinen ja hyperaktiivinen Kustaa Vaasa oli vapauttanut ruotsalaiset, meidät ruotsi-suomalaiset, tanskalaisten vallasta ja otti valtakunnan haltuunsa, kohteli sitä aidon renessanssihallitsijan tavoin ikiomanaan. Kansan satojen vuosien aikana hellyydellä keräämät kotikirkkojen kynttilänjalat, ehtoollisastiat ja jopa kirkonkellot, vastustajilta kerätyt sakkorahat ja muut menivät kuninkaan aarrekammioon ja rahakukkaroon, alttariliinoista tehtiin prinsessoille mekkoja, vaikka katolisena säilynyt kuningatar, kymmenen lapsen äiti, suri sitä. Poikien turhille muun muassa Englantiin tehdyille kosintamatkoille kerättiin kansalta verot. Tuon ajan verolutteloista olen minäkin löytänyt esi-isiäni. Tietenkin maksettiin samalla velkaa, jota oli otettu saksalaisilta, jotta maa vapautettaisiin tanskalaisten vallasta. Koululaitos ja sairaanhoito romahtivat, kun kirkolta oli viety varat.

Olisiko mahdollista, että Vaasojen suvun häikäilemätön hallintapa synnytti suomalaisissa muuten käsittämättömältä tuntuvan vihan ruotsalaisia ja ruotsin kieltä kohtaan? Ruotsin kieli ja nykyajan ruotsalaiset tai suomenruotsalaiset ovat syyttömiä kaikkeen siihen, mitä tapahtui aikaisemmin aivan kuten nykyajan venäläiset ja saksalaiset eivät ole syyllisiä Stalinin ja Hitlerin rikoksiin. Saksalaiset ovat kuitenkin pyytäneet anteeksi juutalaisilta natsien tekemiä rikoksia uskoen anteeksipyynnön parantavan välejä. Kannattaisiko ruotsalaisten pyytää meiltä suomalaisilta anteeksi sitä, että kohtelivat maatamme siirtomaanaan satojen vuosien ajan?

Kielet ovi myös menneisyyteen ja tulevaisuuteen

Joudun käyttämään ruotsiakin lukiessani

Luin koulussa kahdeksan vuotta ruotsia. Olen pitänyt sen jälkeen lukutaitoa yllä säännöllisimmin lukemalla jatkuvasti Sköna Hem -lehteä - luen sisustuslehtiä monilla muillakin kielillä, samoin myös tietokirjallisuutta, harvemmin kaunokirjallisuutta. Viime vuosina olen lukenut runsaasti 1500-luvun historiaa ruotsiksi, esimerkiksi Troels-Lundin paksuja teoksia. Tänään luin jälleen Herman Lindqvistin erinomaista Ruotsin historiaa. (Historien om Sverige. Historien om Gustav Vasa och hans söner och döttrar.)

En ole puhunut ruotsia muulloin kuin aivan pakosta eli silloin, kun olin opiskelijana työssä Stockmannilla. En edes silloin, kun asuin ensimmäisen opiskeluvuoden ruotsinkielisessä perheessä alivuokralaisena ja heräsin aamuisin siihen, että vuokraisäntäni, eläkkeellä oleva varatuomari, luki vaimolleen ääneen Hufvudstadsbladetia.

Vain vanhin lapsistamme on opiskellut koulussa ruotsia, sillä nuoremmat kävivät koulunsa melkein kokonaan Kanadassa. Mieheni oli kouluaikana kahtena kesänä Ruotsissa töissä ja on viime aikoina halunnut elvyttää aikoinaan sujuvaa ruotsiaan. Hän alkoi tilata meille HBL:ää pari kolme vuotta sitten, lukee siitä artikkeleita sanakirjan kanssa ja opettelee uusia sanontoja aivan kuten hän teki aikoinaan englanninkielisiä sanomalehtiä lukiessaan Kyproksella ja Kanadassa. Minä olen laiskempi ja luen "luonnonmenetelmällä" eli ymmärrän mitä ymmärrän. Kielitaito laajenee vähitellen silläkin tavalla. Huomasin lukevani Lindqvistin kirjaakin nyt paljon sujuvammin kuin yli viisi vuotta sitten, jolloin luin sitä ensi kerran.

Minusta oman kouluaikani systeemi oli hyvä. Tyttölyseon kielilinjalla luettiin useita kieliä: ruotsia oppikoulun ensimmäiseltä luokalta lähtien eli 11-vuotiaasta alkaen, saksaa toiselta luokalta lähtien, englantia neljänneltä, latinaa tai ranskaa lukiossa. Matematiikkalinjalla ei tullut lukiossa uusia kieliä lisää.

Lapset ja nuoret oppivat kieliä helposti varsinkin nykyaikaisilla menetelmillä ja kun on musiikkia, elokuvia ja pelejä eri kielillä. Kielen opiskelu voi olla hauskaa. Vaihto-oppilasohjelmia tulisi lisätä, myös Ruotsiin tai Suomen ruotsinkielisille seuduille. Vasta oleskelu antaa sujuvaa puhetaitoa. Ahvenanmaalainen Johannes Salminen kertoi joitakin vuosia sitten TV-haastattelussa, että hänen isänsä oli viisas lähettäessään hänet, oppikoulun alaluokilla olleen koulupojan maaseudulle suomea oppimaan.

Kaikkein tärkeintä olisi kuitenkin jonkin vieraan kielen opettaminen pienille lapsille eli esikoululaisille tai viimeistään 9-vuotiaille - siten voi saavuttaa synnynnäiseen verrattavan ääntämisen ja sujuvuuden. Siitä saa vauhtia myös muiden kielten oppimiseen. Omaa äidinkieltä opitaan tietenkin parhaiten kotona vanhemmilta, jotka puhuvat sitä lapsilleen ja myös lukevat lapselle paljon ääneen omalla kielellä oli se sitten suomi, ruotsi, venäjä tai somali.

Matemaattiset aineet ovat saaneet mielestäni aivan liian suuren sijan nykyajan koulutuksessa. Miten köyhää olisikaan maailman kulttuuri, jos lapset olisi laitettu ennenkin samaan teknisen maailman muottiin kuin nykyajan lapset?

Yksi lapsistani sanoi tässä eräänä päivänä, että hän ei osaisi varmaankaan yhtään vierasta kieltä, jos emme olisi laittaneet häntä lapsena Suomessa ranskalaiseen kouluun ja vieneet sitten Kanadaan useaksi vuodeksi. Hänen mielenkiintonsa oli kouluaikana kokonaan matematiikassa ja luonnontieteissä. Hän luki Kanadassa vain yhtä vierasta kieltä eli toista "kotimaista" eli ranskaa, joka oli englanninkielisillä alueilla pakollinen lukion viimeiseen luokkaan asti, jolloin sai keskittyä yliopistoon pääsykokeita varten vain muutamiin aineisiin.

Oppilaiden omat mieltymykset ja lahjat tulisi ottaa tietenkin huomioon muistaen, että ainevalikoimasta voi tulla hyvin suppea ja vinoutunut, jos kypsymättömät lapset ja nuoret saisivat täysin valita aineet, joita opettelevat.

Minusta vaikuttaa usein siltä, että nykyään monet suomalaiset ajattelevat suomalaisten historiankin alkavan vasta vuodesta 1917. Aikaisempi historia, esimerkiksi pitkä aika katolisen Euroopan ja Ruotsin osana jäisi tutkimatta (linkki via Katajala ks sivupalkki) tai ulkomaalaisten tutkittavaksi, jos suomalaiset eivät osaisi enää ruotsia ja latinaa, joilla tuo historia merkittiin muistiin ennen suomen kirjakielen kehittymistä. Latina ja ruotsi olivat silloin samaa kuin esimerkiksi englanti nyt, suomalaistenkin käyttökieliä, joilla maailma laajeni.

Hyvää Lucian päivää!

Tänään onnittelen kaikkia Lucia-nimisiä ja lähetän terveiset kaikille Lucian päivää viettäville, erityisesti blogiystävälleni Hannelelle , jota Sisu-radio Ruotsissa haastattelee sarjassaan Kulttuurivaikuttajia.
Esimerkiksi tästä (Alussa noin tunti muuta ohjelmaa: aamuhartaus, Timo Parvelan ja Virpi Hämeen-Anttilan haastattelu)

Suomen tämän vuoden Lucia on Ellen Husberg.

Pyhä Lucia ja Lucian kirkko Krk-saarella Kroatiassa.

1500-luvusta kertovien kirjojeni sankaritar Lucia Olavintytär pääsi mukaan artikkeliin, jossa kerrotaan Lucia-perinteen siirtymisestä.

Ankkalammessa kuohuu

Seuraan kiinnostuksella HBL:ssä tällä viikolla käynnissä olevaa keskustelua siitä, pitäisikö suomenruotsalaisten pyytää anteeksi sitä, että heidän esi-isänsä ovat sortaneet vuosisatojen ajan suomenkielisiä kansalaisia. Nämä eivät ole saaneet kehittää kieltään, vaan kaikki viralliset dokumentit, tutkimukset ja jopa ylioppilaskirjoitukset on täytynyt kirjoittaa ruotsiksi.

Samassa lehdessä eräs suomenkielinen kirjoitti, että ehkä suomenkielisten pitäisi pyytää anteeksi sitä, että ruotsikieliset ovat joutuneet "suomettumaan" (förfinskning). Tästä aiheesta keskustellaan Aamulehdessä.

En usko, että yksityiset suomenruotsalaiset olisivat vastuussa Ruotsin vallan ajoista. Mutta olen ollut jo kauan sitä mieltä, että Ruotsin valtion virallisten edustajien pitäisi esittää anteeksipyyntö Suomelle siitä, että Ruotsi piti Suomea "siirtomaanaan" vuosisatoja ja rikastui mm suomalaisen tervan ja suomalaisista metsistä pyydystettyjenn turkisten viennillä. Koko renessanssin Eurooppa kulki suomalaisten (ja venäläisten) mailta saaduissa turkiksissa.

Tästä kaikesta kärsivät sekä suomenkieliset että ruotsinkieliset suomalaiset. Samalla Ruotsi voisi palauttaa Suomeen vaikkapa kaikki ne kirkkojen kalleudet, jotka Kustaa Vaasa nappasi aarrekammioonsa uskonpuhdistuksen nimissä 1500-luvulla. Yksityiset kansalaiset - sekä ruotsin- että suomenkieliset - olivat ne lahjoittaneet kirkolle. Olemme samassa veneessä kaikki suomalaiset.

Pienten kieliryhmien ongelmia

Pienessä eristäytyneessä maassa tulee helposti ihmeellisiä käsityksiä asioista. Kadotetaan suhteellisuudentaju.

Nykyajan maailmassa puhutaan monia kieliä, ja maailmamme on tulossa yhä enemmän rajattomaksi. Euroopan kannalta suomi on vähemmistökieli, kuten Bo Lönnqvist muistutti eilisessä Hufvudstadsbladetissa.

"Om något är en minoritet i dagens Europa är det finskan, ett slutet språk i marginalen, effektiv motverkande all utländsk influens. Ett språk som isolerar mer än det öppnar."
(Bo Lönnqvist: Minoritetens förbannelse. HBL/Debatt 19.11.2008)

Suomi tarvitsee suojelua. "Yksi tehtävämme on vaikuttaa siihen, että suomi säilyisi käyttökelpoisena kaikilla elämänalueilla, ei vain kotikielenä. Tiedekielenä suomi uhkaa väistyä englannin tieltä", kertoi Kielikellon päätoimittaja Sari Maamies HS:n haastattelussa. (Tarja Ollikainen: Kielenhuoltaja ei ole kielipoliisi. HS/Kulttuuri/Päivän tekijä 19.11.2008)

Suomen kielen säilyttäminen kotikielenäkin on todellinen ongelma ulkosuomalaisten eli suomalaisten siirtolaisten keskuudessa eri puolilla maailmaa. Erikoisen ja harvinaisen äidinkielemme säilyttämisen vuoksi en minäkään mennyt Kanadan vuosina töihin kodin ulkopuolelle. Kotiäidin työhöni kuului puhuminen ja puhuminen suomeksi ja savoksikin, lähinnä kuitenkin kirjakielen puhuminen ja kirjojen ääneen lukeminen, jotta äidinkieli siirtyisi lapsille.

Se siirtyi, helpotti paluumuuttoa ja on ollut heille ratkaisevan tärkeä työelämässä Suomessa. He hallitsevat suomen niin hyvin, että heitä ei Suomessa oikein uskota täysin englanninkielisiksi, jollaisia he olivat englanninkielisessä maassa. Pitäisi olla englanninkielinen nimikin. Vanhin lapsistamme on oikeastaan kolmikielinen, ja Ranskassa häntä pidetään kanadanranskalaisena ja Quebecissä ranskalaisena. Hän puhuu kuitenkin aitoa suomea, jossa on lievä savolainen sävy, josta hän on ylpeä.

On hyvin julmaa ja käsittämätöntäkin, jos nimenomaan Suomessa yritetään vaikeuttaa tässä maassa asuvien muiden kieliryhmien oikeuksia. Meillä jos kellä pitäisi olla ymmärrystä tukea muita samassa asiassa, oman äidinkielen säilyttämisessä. Tämä ei koske vain ruotsinkielisiä suomalaisia vaan myös tänne muuttaneiden siirtolaisten - sanomme heitä maahanmuuttajiksi - perheitä.

Täällä saatetaan kannustaa maahanmuuttajaperheiden vanhempia puhumaan lastensa kanssa suomea tai ruotsia, heille vierasta kieltä. Tällöin menetetään niissä perheissä läheinen tunneside vanhempien omaan kieleen ja kulttuuriin - sekä vanhempiin. Kieli on keskeinen osa ihmisen persoonallisuutta.

Maahanmuuttajaperheiden lapset oppivat suomen tai ruotsin parhaiten leikkitovereilta ja opettajilta. Mutta sitä ihmettelen, millä ajalla päiväkaudet tarhassa oleva lapsi ehtii oppia vanhempiensa kielen.

Lisäys:

Ihmettelen sitä, miksi suomalaisia ulkomailla sanotaan siirtolaisiksi, mutta Suomeen muuttavia ulkomaalaisia "maahanmuuttajiksi".

Samoin ihmettelen sitä, miten harvoin käytetään Suomessa sanoja suomensomali, suomenvenäläinen, suomenamerikkalainen. Vrt vastaavat ruotsinsuomalainen, australiansuomalainen, kanadansuomalainen jne.