Ruokahaluttomuus, syömättömyys ei ole vain meidän aikamme ongelma. Keskiajan ”pyhät anorektikot” eivät tavoitelleet syömättömyydellään kauneutta eivätkä luurankomaisella olemuksellaan järin kauniilta varmaan näyttäneetkään.
Heitä alettiin kunnioittaa, jopa pelätä, sillä he ilmoittivat ottavansa neuvoja vain taivaalliselta puolisoltaan. Lopulta uskottiin, että syömättömyys voi olla eräs pyhyyden muoto. Keskiajan pyhimyskertomukset selostivat yksityiskohtaisesti syömättömyyteen kuolleitten naispyhimysten elämää. Lukemattomat tytöt ryhtyivät jäljittelemään heitä. Useimmat kuolivat tuntemattomina, osa tuomittiin kerettiläisinä ja osa parani sairaudestaan.
Puolet keskiajan italialaisista naispyhimyksistä oli anoreksisisia, Jotkut heistä olivat oman yhteiskuntansa huipulla. Italian ja Euroopan suojelija Pyhä Katariina Sienalainen (1347-1380) toimi kuninkaitten ja paavin neuvonantajana ja oli laajassa kirjeenvaihdossa aikansa merkittävien ihmisten kanssa. Hän kuoli 33-vuotiaana ”pyhään anoreksiaan, joksi keskiajan tutkija Rudolph M. Bell (Holy Anorexia) sitä nimittää.
Ensimmäinen tunnettu anorektikko ja kuuluisin parantuneista oli Klara Assisilainen, joka parani kun hänen ystävänsä Fransiskus Assisilainen määräsi hänet syömään. Fransiskus oli pilannut itse terveytensä liialla paastolla ja piti sitä vaarallisena. Luostarit eivät olleet nälkäleirejä, pyhät anorektikot olivat aikansa kapinallisia.
Naisen ajatonta
itsenäisyystaistelua
Bell pitää anoreksiaa naisen ajattomana taisteluna pyrkimyksessä saada itsenäisyyttä ja ymmärrystä miehen hallitsemassa yhteiskunnassa. Ruumista oli alettu pitää keskiaikana platonilaisen ajattelun mukaisesti sielun vankilana ja naisen ruumista varsinaisena synnin lähteenä.
Pyrkiessään arvostetumpaan asemaan naisen täytyi luopua kaikesta naisellisuudestaan. Syömättömyys näytti ainoalta tieltä hengelliseen ja yhteiskunnalliseen itsenäisyyteen. Sen avulla saattoi vaimentaa kaikki ruumiin tarpeet: seksuaalisuuden, nälän, kivun ja väsymyksen.
Alkuaikoina pyhät anorektikot olivat hyvin nuoria. Teini-ikäiset tytöt kuten Katariina Sienalainen saattoivat paeta syömättömyyteen, kun heitä yritettiin naittaa, sanoisimme nyt - pakottaa lapsiavioliittoon. He olivat kaikki toimeliaita, perfektionistisia ja nukkuivat vähän. He joutuivat välillä syvään depressioon ja epäilivät kutsumustaan. Keskiajalla naisen tahto kuitenkin voitti joksikin aikaa, vaikka naista ei ymmärretty.
Vähitellen miehet toipuivat näiden lahjakkaiden naisten aiheuttamasta hämmennyksestä ja alkoivat pitää itsenäistä, karismaattista naishurskautta demonisena, kerettiläisenä ja mielisairaana. Näin varsinkin protestanttien keskuudessa. Samaan aikaan alkoi esiintyä anoreksiaa myös vanhemmissa katolisissa naisissa. Vähitellen anoreksia tajuttiin sairaudeksi.
Pyhä anoreksia väheni vasta sitten, kun katolisen naishurskauden malliksi tuli naisten itsensä hyväksymä malli, jota on edustanut nykyaikana tunnetuimmin Äiti Teresa.
Kirjoitus perustuu aikaisempaan, laajempaan lehtiartikkeliini
Anoreksia naisen itsenäisyystaisteluna jo keskiajalla. – Kotimaa 20.1.1987, s.7.
My very old blog. Vuodesta 2005-
tiistaina, heinäkuuta 26, 2005
maanantaina, heinäkuuta 25, 2005
Romaanit ovat kuin rotukoiria, runous kuin kissa
"Romaanit ovat näyttelykoiria, joita kasvatan ja myyn elättääkseni kissani", sanoi Robert Graves proosastaan (mm. Minä Claudius) ja runoudestaan, lempilapsestaan. Mitä eläimiä olisivat novellit, näytelmät, elokuvakäsikirjoitukset, pakinat, blogikirjoitukset?
sunnuntaina, heinäkuuta 24, 2005
Lapset ja eläimet.
"Kenellä sitten on oikeus elää? Eläimillä? Saisinko täällä lapsilleni edes samat oikeudet kuin eläimillä on?", Saara kysyy. "
'Täällä' tarkoittaa suomalaista blogiyhteisöä, jossa on käyty kiivasta keskustelua siitä pitäisikö ihmisten hankkia lapsia vai ei.
Seepraäiti lapsineen vetää yhteen nämä kaksi asiaa, joista on puhuttu kuluneella viikolla - lapset ja eläimet.
Jotta ei tulisi lisää haamupäivityksiä, laitan tähän uuden linkin kirjoihin, jotka ovat vaikuttaneet paljon englantilaisten ja varmaan monien muidenkin eläinrakkauden lisääntymiseen (edelliseen tuli outoja mainoksia ainakin myöhemmin illalla). Lisäksi - Bloggerin kuvat eivät asetu koskaan siihen kohtaan, minkä esikatselu lupaa.
Siihen aikaan, kun olin lapsi, kouluissa oli eläinsuojeluyhdistys. Lapset ja eläimet ymmärtävät toisiaan.
'Täällä' tarkoittaa suomalaista blogiyhteisöä, jossa on käyty kiivasta keskustelua siitä pitäisikö ihmisten hankkia lapsia vai ei.
Seepraäiti lapsineen vetää yhteen nämä kaksi asiaa, joista on puhuttu kuluneella viikolla - lapset ja eläimet.
Jotta ei tulisi lisää haamupäivityksiä, laitan tähän uuden linkin kirjoihin, jotka ovat vaikuttaneet paljon englantilaisten ja varmaan monien muidenkin eläinrakkauden lisääntymiseen (edelliseen tuli outoja mainoksia ainakin myöhemmin illalla). Lisäksi - Bloggerin kuvat eivät asetu koskaan siihen kohtaan, minkä esikatselu lupaa.
Siihen aikaan, kun olin lapsi, kouluissa oli eläinsuojeluyhdistys. Lapset ja eläimet ymmärtävät toisiaan.
lauantaina, heinäkuuta 23, 2005
Mistä eläintenoikeuksissa on kysymys?
Lontoon seurapiirien eläinlääkärinä toiminut kanadalainen Bruce Fogler on kirjoittanut, että eläintenoikeusfanatismin taustalla on arvo- ja tunnetyhjiö. Lemmikkieläimistä on tullut uskonnon ja perheen korvike varakkaille juurettomille ihmisille, joilla ei ole läheistä suhdetta sukulaisiin ja joille perinteinen uskonto on menettänyt merkityksensä.
”On totta, että lemmikkieläimistä voi tulla joillekin ihmisille tärkeämpiä kuin oma perhe. Se voi olla jonkinlaista eläintenpalvontaa.” Näin sanoi minulle amerikkalainen filosofi ja ympäristönsuojeluntutkija Walter Simpson, joka toimii itse eläintenoikeusliikkeessä. Hän ei käytä edes nahkakenkiä. Mutta hän kuuluu maltillisiin eläintenystäviin, kuten Hanhensulka, joka kirjoitti tätä aihetta lähellä olevasta asiasta, kasvisyöjistä, omassa blogissaan muutama päivä sitten. Maltilliset unohtuvat, sillä ääriryhmät saavat enemmän julkisuutta.
On luonnollista, että vallalla on monenlaisia käsityksiä ja mielipiteitä. Kaikki liikkeet vetävät puoleensa myös fanaatikkoja. Tällainen fanatismi ei ole kuitenkaan uutta. Amerikkalainen kasvatustieteilijä ja filosofi Bronson Alcott vei perheensä asumaan utopistiseen Hedelmämaa-nimiseen yhteisöön. Hän oli tappaa heidät siellä nälkään ja viluun. Liha, villa ja puuvilla olivat kiellettyjä ”lampaiden ja orjien kyynelten vuoksi”.
Sekään ei vielä riittänyt Bronsonille. Hän oli vähällä vielä perheensä Hedelmämaasta vielä fanaattisempaan yhteisöön, Shakereitten pariin, jossa miehet ja naiset elivät yhdessä, mutta selibaatissa, ja lapset erotettiin perheistään. Nämä kokemukset järkyttivät perheen tytärtä Louisaa, joka päätti tulla perheen ”isäksi”, kuten hän sanoi, perheen huolehtijaksi. (Lue "Louisa saa oman huoneen", kirjoitukseni Louisa May Alcottin lapsuudesta.)
Löydämme fanaattisen eläintenystävän vielä kauempaa. Chaucerin Canterburyn tarinoissa on nunna, joka on tunteeton ihmisten kärsimyksille, mutta ruokkii hellästi herkkupaloilla lemmikkikoiriaan ja kärsii kovasti, kun näkee hiiren loukussa.
Kiihkeimmät eläintenoikeusaktivistit pitävät oppi-isänään Peter Singeriä. Nämä ääriryhmät julistivat jo 1980-luvulla Pohjois-Amerikassa, että tulevaisuudessa eläinten syömistä tullaan kammoksumaan yhtä paljon kuin orjuutta. Esikuvia ovat olleet Mahatma Gandhi, Martin Luther King ja apartheidia vastustaneet eteläafrikkalaiset. Näiden menetelmiä on seurattu.
Radikaalit herättävät huomiota. He ovat valmiita tekemään rikoksia ja joutumaan vankilaan. Unohtuu, että suurin osa eläintenoikeuksia ajavista on maltillisia. Jotkut sanovat suoraan, että eläinten palvonta on uusi vaarallinen uskonto.
Simpsonin mielestä lemmikkieläimet ovat tärkeitä lapsille. Ne muistuttavat heitä koko ajan luonnosta ja eläinkunnasta ja tuovat siten uuden ulottuvuuden perheeseen. Eräs toinen eläinaktivisti sanoi: ”Minulla on kolme kissaa, mutta kohtelen niitä pakolaisina."
Simpson ei kannata myöskään sitä, että eläimistä tehdään ihmisiä ja ihaillaan vain söpöjä eläimiä. Mutta toisaalta englantilaiset ovat suuria eläintenystäviä ja useat heistä sanovat, että juuri kuvakirjojen ja satujen eläimet (linkki poistettu) ovat tehneet heistä eläintenoikeuksien puolustajia.
”On totta, että lemmikkieläimistä voi tulla joillekin ihmisille tärkeämpiä kuin oma perhe. Se voi olla jonkinlaista eläintenpalvontaa.” Näin sanoi minulle amerikkalainen filosofi ja ympäristönsuojeluntutkija Walter Simpson, joka toimii itse eläintenoikeusliikkeessä. Hän ei käytä edes nahkakenkiä. Mutta hän kuuluu maltillisiin eläintenystäviin, kuten Hanhensulka, joka kirjoitti tätä aihetta lähellä olevasta asiasta, kasvisyöjistä, omassa blogissaan muutama päivä sitten. Maltilliset unohtuvat, sillä ääriryhmät saavat enemmän julkisuutta.
On luonnollista, että vallalla on monenlaisia käsityksiä ja mielipiteitä. Kaikki liikkeet vetävät puoleensa myös fanaatikkoja. Tällainen fanatismi ei ole kuitenkaan uutta. Amerikkalainen kasvatustieteilijä ja filosofi Bronson Alcott vei perheensä asumaan utopistiseen Hedelmämaa-nimiseen yhteisöön. Hän oli tappaa heidät siellä nälkään ja viluun. Liha, villa ja puuvilla olivat kiellettyjä ”lampaiden ja orjien kyynelten vuoksi”.
Sekään ei vielä riittänyt Bronsonille. Hän oli vähällä vielä perheensä Hedelmämaasta vielä fanaattisempaan yhteisöön, Shakereitten pariin, jossa miehet ja naiset elivät yhdessä, mutta selibaatissa, ja lapset erotettiin perheistään. Nämä kokemukset järkyttivät perheen tytärtä Louisaa, joka päätti tulla perheen ”isäksi”, kuten hän sanoi, perheen huolehtijaksi. (Lue "Louisa saa oman huoneen", kirjoitukseni Louisa May Alcottin lapsuudesta.)
Löydämme fanaattisen eläintenystävän vielä kauempaa. Chaucerin Canterburyn tarinoissa on nunna, joka on tunteeton ihmisten kärsimyksille, mutta ruokkii hellästi herkkupaloilla lemmikkikoiriaan ja kärsii kovasti, kun näkee hiiren loukussa.
Kiihkeimmät eläintenoikeusaktivistit pitävät oppi-isänään Peter Singeriä. Nämä ääriryhmät julistivat jo 1980-luvulla Pohjois-Amerikassa, että tulevaisuudessa eläinten syömistä tullaan kammoksumaan yhtä paljon kuin orjuutta. Esikuvia ovat olleet Mahatma Gandhi, Martin Luther King ja apartheidia vastustaneet eteläafrikkalaiset. Näiden menetelmiä on seurattu.
Radikaalit herättävät huomiota. He ovat valmiita tekemään rikoksia ja joutumaan vankilaan. Unohtuu, että suurin osa eläintenoikeuksia ajavista on maltillisia. Jotkut sanovat suoraan, että eläinten palvonta on uusi vaarallinen uskonto.
Simpsonin mielestä lemmikkieläimet ovat tärkeitä lapsille. Ne muistuttavat heitä koko ajan luonnosta ja eläinkunnasta ja tuovat siten uuden ulottuvuuden perheeseen. Eräs toinen eläinaktivisti sanoi: ”Minulla on kolme kissaa, mutta kohtelen niitä pakolaisina."
Simpson ei kannata myöskään sitä, että eläimistä tehdään ihmisiä ja ihaillaan vain söpöjä eläimiä. Mutta toisaalta englantilaiset ovat suuria eläintenystäviä ja useat heistä sanovat, että juuri kuvakirjojen ja satujen eläimet (linkki poistettu) ovat tehneet heistä eläintenoikeuksien puolustajia.
Isää kaivattiin
[kuva poistettu]
Isää kaivattiin kuvakertomukseeni ihmisen kehityksestä. Tässä opiskelijaisä, jonka poika on kaksivuotias.
Poikamiehenä mieheni luuli, ettei hän voisi sietää vauvoja tai lapsia yleensäkään. Siksi hän oli aika kauhuissaan, kun minä heti alkuun meidän tutustuttuamme sanoin, että pidän lapsista.
Minulla on kaksi nuorempaa siskoa. Olin myös ollut juuri vaihto-oppilaana perheessä, jossa oli viisi tyttöä. Mieheni taas oli "psykologisesti ainoa lapsi", 8-11- vuotta nuorempi kuin vanhemmat sisaruksensa.
Kun mieheni sitten vähän alle 24-vuotiaana tuli isäksi, hänelle oli suuri yllätys, miten paljon hän piti lapsista ja miten merkittäviä lapset ovat elämässä. Olemme mielessämme siunanneet tuon ajan huonoja ehkäisyvälineitä. Nykyaikana saattaisimme olla lapseton pari.
Mehän olimme opiskelijaparina suunnitelleet vastuullisesti (huom!) hankkivamme lapsia vasta sitten, kun olemme valmistuneet. Ehkä olisimme seuraavaksi ajatelleet hankkivamme lapsia sitten, kun väitöskirjat olisivat olleet valmiiita ja kunnon koti odottamassa lasta jne. Onneksi ehkäisy petti.
Ihminen ei aina
ymmärrä omaa parastaan
On ihan roskaa puhua suunnitelluista ja suunnittelemattomista lapsista. Normaali, tasapainoinen ihminen oppii rakastamaan lasta, itse tehtyä tai adoptoitua. Lapsi valloittaa. Suurin osa ihmiskuntaa on ollut viime vuosiin asti näitä suunnittelemattomia lapsia, joita omat tai adoptiovanhemmat ovat hoitaneet.
Ihminen ei aina tiedä, mikä hänelle olisi todella parasta. Ymmärrän oikein hyvin nykyajan lapsettomia pareja. On niin paljon velvollisuuksia, niin paljon muita asioita, että saattaa tuntua suorastaan vastuulliselta siirtää lasten hankkimista.
Naisen elimistö on kuitenkin niin herkkä, että siirtäminen voi olla kohtalokasta. Tunnen monia naisia, jotka katuvat päätöstään olla hankkimatta lapsia.
Olisimme jääneet paljosta onnesta osattomaksi ilman lapsiamme. Lapset ovat yksi niitä elämän perusasioita, joihin ihmisellä on oikeus. On luonnotonta kieltää se. Tämä keskustelu on saanut outoja piirteitä, kun lasten hankkimista ruvetaan paheksumaan ja miltei pilkkaamaan. Shakespeare muistuttaa Hamletissa, että sairaana aikana terve saa itsensä sairaaksi tuntea.
Antakaa ihmisen rakastaa lapsia, raskaana olevia naisia, miehiä jotka hoitavat pieniä lapsiaan ja keskustelevat aikuisten lastensa kanssa ja naisia ja miehiä, jotka lapsettomuudesta huolimatta rakastavat lapsia.
Monesti tuntuu nykyään siltä, että ihmisten on helpompaa rakastaa lapsia, jotka ovat jossakin maapallon toisella puolella kuin niitä lapsia, jotka ovat lähellä.
Isää kaivattiin kuvakertomukseeni ihmisen kehityksestä. Tässä opiskelijaisä, jonka poika on kaksivuotias.
Poikamiehenä mieheni luuli, ettei hän voisi sietää vauvoja tai lapsia yleensäkään. Siksi hän oli aika kauhuissaan, kun minä heti alkuun meidän tutustuttuamme sanoin, että pidän lapsista.
Minulla on kaksi nuorempaa siskoa. Olin myös ollut juuri vaihto-oppilaana perheessä, jossa oli viisi tyttöä. Mieheni taas oli "psykologisesti ainoa lapsi", 8-11- vuotta nuorempi kuin vanhemmat sisaruksensa.
Kun mieheni sitten vähän alle 24-vuotiaana tuli isäksi, hänelle oli suuri yllätys, miten paljon hän piti lapsista ja miten merkittäviä lapset ovat elämässä. Olemme mielessämme siunanneet tuon ajan huonoja ehkäisyvälineitä. Nykyaikana saattaisimme olla lapseton pari.
Mehän olimme opiskelijaparina suunnitelleet vastuullisesti (huom!) hankkivamme lapsia vasta sitten, kun olemme valmistuneet. Ehkä olisimme seuraavaksi ajatelleet hankkivamme lapsia sitten, kun väitöskirjat olisivat olleet valmiiita ja kunnon koti odottamassa lasta jne. Onneksi ehkäisy petti.
Ihminen ei aina
ymmärrä omaa parastaan
On ihan roskaa puhua suunnitelluista ja suunnittelemattomista lapsista. Normaali, tasapainoinen ihminen oppii rakastamaan lasta, itse tehtyä tai adoptoitua. Lapsi valloittaa. Suurin osa ihmiskuntaa on ollut viime vuosiin asti näitä suunnittelemattomia lapsia, joita omat tai adoptiovanhemmat ovat hoitaneet.
Ihminen ei aina tiedä, mikä hänelle olisi todella parasta. Ymmärrän oikein hyvin nykyajan lapsettomia pareja. On niin paljon velvollisuuksia, niin paljon muita asioita, että saattaa tuntua suorastaan vastuulliselta siirtää lasten hankkimista.
Naisen elimistö on kuitenkin niin herkkä, että siirtäminen voi olla kohtalokasta. Tunnen monia naisia, jotka katuvat päätöstään olla hankkimatta lapsia.
Olisimme jääneet paljosta onnesta osattomaksi ilman lapsiamme. Lapset ovat yksi niitä elämän perusasioita, joihin ihmisellä on oikeus. On luonnotonta kieltää se. Tämä keskustelu on saanut outoja piirteitä, kun lasten hankkimista ruvetaan paheksumaan ja miltei pilkkaamaan. Shakespeare muistuttaa Hamletissa, että sairaana aikana terve saa itsensä sairaaksi tuntea.
Antakaa ihmisen rakastaa lapsia, raskaana olevia naisia, miehiä jotka hoitavat pieniä lapsiaan ja keskustelevat aikuisten lastensa kanssa ja naisia ja miehiä, jotka lapsettomuudesta huolimatta rakastavat lapsia.
Monesti tuntuu nykyään siltä, että ihmisten on helpompaa rakastaa lapsia, jotka ovat jossakin maapallon toisella puolella kuin niitä lapsia, jotka ovat lähellä.
perjantaina, heinäkuuta 22, 2005
Kuin kotimaassa teekuppia myöten
Näistä Torontosta ostetuista kupeista alkoi ruusukuppien ja kukka-astioiden keräily. (Lisäys vuonna 2013: kukka-astiat, suurin osa omia kukka-astioita)
Ihmettelin alussa Kanadassa sitä, miksi oli miltei mahdotonta löytää kaupasta tusinaa samanlaisia kahvi- tai teekuppeja, niin kuin Suomessa on tapana ostaa.
Torontossa kiersimme kerran koko kaupungin ja saimme koottua täyden tusinan kuppeja, joissa on punainen ruusukuvio. Malli oli sopivan kookas teekupiksi. Nyt toivon, että olisin ostanut muutaman myös niitä, joissa oli keltainen ruusu.
Kuukausikupit ovat jääneet erityisesti mieleen. Ne olivat hyvin kauniita. Niitä oli ostettu yleensä perheenjäsenten syntymäkuukausien mukaan. Kaikki nämä kupit olivat englantilaisia samoin kuin perinteiset sinivalkoiset astiat.
Siirtolaiset pysähtyvät usein siihen aikaan, josta ovat lähteneet, usein siihen ruokavalioon ja jopa muotiinkin. Tavallaan aika pysähtyy, varsinkin jos ei käy kotimaassa tai ole muuten yhteydessä siihen.
Kanadaan muuttaneet englantilaiset olivat myös pitäneet kiinni kotimaansa tavoista, teeseremonioista ja muista, varmaankin enemmän kuin Englannissa asuvat sukulaisensa.
Yleensä oman maan tapoja arvostaa ulkomaille muutettuaan enemmän kuin oli arvostanut kotimaassa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)