torstaina, joulukuuta 21, 2006

Joulu on kansainvälinen ja monikulttuurinen juhla



Kuva: Anna Amnell

Ikkunaiineksen blogissa keskustellaan siitä, pitääkö "suomalaista joulua" viettää kouluissa.

Kommenttini:

Jouluhan on hyvin kansainvälinen juhla. Joulukuvaelman päähenkilöt ovat ulkomaalaisia, paimenet samoin, tietäjät Afrikasta ja Aasiasta asti- ja enkelit ulkoavaruudesta. Voiko sen globaalimpaa asetelmaa olla?

Joululaulut ovat syntyneet useiden kulttuurien parissa. Joulukuusi on alkujaan Saksasta. Joulupukin esikuva on turkkilainen.

Mehän vietämme monikulttuurista juhlaa, hyvät ystävät. Kristinusko on ollut kansainvälistä ja monikulttuurista alusta alkaen.

Iloista ja onnellista joulua!
Jokainen voi tuntea joulun omakseen, kielestä ja kansallisuudesta huolimatta. Joulu on myös hyvin suomalainen, jos olet suomalainen.

Joululahjaidea

Kaikkea ne keksivät.

keskiviikkona, joulukuuta 20, 2006

Pohdintaa kirjoittamisesta ja esikuvista


Kuva: Matti Amnell

Kirja-arvosteluja uusimmasta kirjastani on ollut vasta kahdessa lehdessä, mutta ne ovat olleet erittäin ilahduttavia. Ja tulihan niitä jo ennen joulua, vaikka kirja ilmestyi kovin myöhään kuvittajani ansiotyökiireiden vuoksi. Uusin arvostelu on IBBY Finlandin lehdessä, joka tuli tänään. Otteita arvosteluista on 1500-luvun blogissani Lucia Olavintytär.

Jouluiloa nuo kirja-arvostelut toivat.

Yhteen asiaan alan jo tottua. En pääse eroon L.M. Montgomerysta enkä Kaari Utriosta kirjojeni arvosteluissa. Ei minulla ole mitään heitä vastaan, vaikka omasta mielestäni he eivät ole olleet vaikuttajia.

Luin Montgomerya koululaisena ja kirjoitan Aurora-kirjoissa samasta aikakaudesta ja osittain samasta maastakin kuin Montgomery. Mutta Montgomery kirjoitti omasta aikakaudestaan ja lapsuutensa maisemista Prinssi Edwardin saarella. Minun on täytynyt tutkia 1900-luvun alkua kirjoista ja museoissa voidakseni kirjoittaa Torontosta, joka on kaukana Montgomeryn lapsuusmaisemista.

Kaari Utrio on tehnyt suuren työn keskiajan popularisoijana Suomessa. Sattumalta olen lukenut häntä erittäin vähän, osittain sen vuoksi, että olin poissa Suomesta 1980-luvulla, jolloin aloitin Aurora-kirjojen kirjoittamisen. En ole esimerkiksi vielä tänä päivänäkään edes nähnyt erästä kirjaa (Vendela), jonka sanotaan vaikuttaneen Aurora-kirjoihini.

1500-luvun kirjoissani nähdään myös samaa kuin Utrion kirjoissa. Se ei ole ollenkaan ihme, sillä olemme varmaankin lukeneet samat taustateokset siitä aikakaudesta.

Kiinnostavaa oli uusimmassa, Volotisen arvostelussa seuraava kohta:

"Lucia muistuttaa henkilönä erityisesti Kaari Utrion historiallisten romaanien naissankareita: hänellä on vammaisuudesta huolimatta opillista sivistystä ja vahva itsetunto. Hän joutuu jännittäviin olosuhteisiin ja vaaroihin, mutta pääsee samalla näkemään maailmaa." (Volotinen, Teresia, Virikkeitä 4/2006, 45.)

Olisiko tässä nähtävissä tietty feministinen ote? Ehkäpä. Olen lukenut liian vähän Utriota voidakseni sanoa enempää.

Jos Montgomery ja Utrio eivät ole olleet kirjallisia esikuviani, niin ketkä sitten. Englantilainen kirjallisuus on lähinnä minua: Jane Austen, A.S. Byatt, P.D. James, myös Agatha Christie ja Ellis Peters (Edith Pargate, varsinkin Veli Cadfael-sarja). Myös mieskirjailijat, vanhemmista E.M. Foster ja C.S. Lewis, nuoremmista Peter Ackroyd. Nuorempana suosikkejani olivat myös Tsehov ja Tolstoi.

Viime aikoina olen lukenut joitakin uudempia historiallisten romaanien kirjoittajia (Candace Robben, Philippa Gregory) ihan vain lajin vuoksi. Mutta suurimpia kirjallisia elämyksiäni ovat olleet viime vuosina jo mainitut Byatt ja Ackroyd, suomalaisista Liehun Helene ja Nummen Kiinalainen puutarha.

sunnuntaina, joulukuuta 17, 2006

Amaryllis. Hoito-ohjeita

my amaryllis

Päivitetty 1/2013

Tämän päivän Helsingin Sanomien Kysy Kirstiltä -osastossa (HS D8 17.12.2006) on tarkat ohjeet amarylliksen hoidosta. Leikkaa ohjeet talteen. Tässä tiivistettyjä ohjeita sekä Hesarista että Country Homes & Interiors -lehdestä (Magnificent Amaryllis. - Country Homes & Interiors. British Edition January 2006, sivut 92-93).

KUKINNAN JÄLKEEN. Lehtien neuvot poikkeavat jonkin verran toisistaan.

HS neuvoo:

Kun amaryllis (jaloritarinkukka) on kukkinut ja kukkavarret ovat kuihtuneet, leikkaa kukkavarret pois, mutta älä poista kehittyviä lehtiä. Lannoita kukkaa keväällä ja kesällä kastelun yhteydessä 1-2 viikon välein alussa miedolla typpitoisella kasteluvedellä, loppukesästä kaliumia ja fosforia sisältävällä vedellä.

Anna pintamullan kuivahtaa, mutta "korpuksi multaa ei saa päästää". Hesari neuvoo laittamaan kukan kesäksi ulos lämpimään paikkaan puolivarjoon, mutta neuvoo välttämään liiallista märkyyttä.

Vähennä kastelua elokuussa. Tuo amaryllis ruukkuineen sisälle ennen pakkasia. Kastele niukasti muutama viikko. Kun lehdet ovat kellastuneet, lopeta kastelu 2-3 kuukaudeksi. Siirrä lehdetön kukkasipuli noin 17 asteen lämpötilaan, vaikkapa komeroon, jonka lämpötila saa olla alle 15 astetta.

Kun nupputuppi tulee esiin, istuta kukkasipuli uudelleen. Älä kuori suojaavia kuivia suomuja tai katko juuria.

Country Homes & Interiors neuvoo, mitä tehdä kukinnan jälkeen:

- Kastele niin kauan kuin lehdet kasvavat ja lannoita kaliumpitoisella lannoitteella. Aseta ulos lämpimään paikkaan, mutta ei suoraan auringonvaloon. Jos säilytät ruukkua sisällä, sumuta kukkaa silloin tällöin.
- Kun päivät lyhenevät, tuo kukka sisälle. Lopeta lannoitus, mutta pidä kukka kosteana ja viileässä paikassa (13 astetta, neuvoo Country Homes & Interiors - lehti). Kahdentoista viikon jälkeen leikkaa lehdet 10cm kukkasipulin yläpuolelta pois. Poista mullasta ylin 6cm ja laita tilalle uutta multaa.

Entä jos aloitat kukkasipulista:
 Kokeile, mikä sopii Sinun olosuhteisiisi.

Country Homes & Interiors -lehden ohjeet tarkimmat:

- Aseta amarylliksen kukkasipuli vesiastian yläpuolelle ja liota juuria 12-24 tuntiin ennen istuttamista.
- Ruukun ja kukkasipulin väliin tulee varata tilaa 10-25mm. Aseta kukkasipuli multaan ruukun pohjalle ja levitä juuret alaspäin. Peitä kaksi kolmasosaa kukkasipulista mullalla. (Hesari: tiivistä multa kunnolla). Kastele seisoneella vedellä ja aseta lämpimään (21 astetta Celsiusta) ja valoisaan paikkaan.
- Pidä ruukkuu kuivana, kunnes verso tulee esille, kastele sen jälkeen usein. Käännä ruukkua 45 astetta kahden viikon välein. Kun kukinta alkaa, siirrä ruukku viileämpään paikkaan, 16 asteeseen pidentääksesi kukintaa.

Kokeillaan! Kerro, jos Sinulla on muita ideoita amarylliksen hoidosta.

Onnellinen se, joka on perinyt maatiaismarylliksen. Sen kukka on pieni ja väri aina oranssipunainen. Mutta se kukkii vuosikausia.  Seuraa Maatiainen - yhdistyksen ja lehden sivuja.

Maatiaisamarylliksen  taimia myy Heikki Linnan puutarha, Askola
Ilmoitus oli Maatiaisessa jo viime vuoden puolella, en tiedä, onko hänellä niitä enää.


Maatiaisamaryllis




Joululaulujen taustaa

Laulujen taustat