My very old blog. Vuodesta 2005-
keskiviikkona, kesäkuuta 08, 2005
Unelmien divaani
Olen aina halunnut divaanin, mutta se on jäänyt unelmaksi kuten niin monet muutkin asiat elämässä.
Jo muinaiset roomalaiset lojuivat divaaneilla. Mikäli elokuviin on yhtään luottamista, myös Kleopatra punoi juonia divaanilla maaten. 1700-luvun Ranskassa aatelisnaiset ottivat vieraansa vastaan salongissa divaanin silkkityynyihin nojaten.
Vallankumous ei syössyt vallasta divaania. Päinvastoin, eräs sen suurista taiteilijoista, David, maalasi divaanin pysyvästi taidehistoriaan muotokuvallaan Madame Recamieristä.
Viktoriaanisella ajalla divaani jatkoi voittokulkuaan. Se siirtyi keskiluokan koteihin, kun huonekaluja alettiin tuottaa tehtaissa edullisesti.
Divaanilla saattoi ottaa päivänokoset tai lukea kirjaa kerosiinilampun valossa.
Myös Le Corbusier innostui divaanista ja suunnitteli siitä oman versionsa teräksestä ja nahasta. Pian romanttinen pehmustettu divaani hyljättiin.
Kodikkuus on palannut. Divaani on kuitenkin ylellisyysesine. Sitä ympäröi aina hiukan turhamainen tunnelma, olipa se sitten muotidivaani puutarhassa tai olohuoneen nurkassa komeileva kukikkaalla kankaalla päällystetty pehmeä syli.
Divaani on rentoutumisen ja elämästä nauttimisen symboli. Onko teillä divaania?
Anna Amnell ©
(Lisäys vuonna 2009: Unelma toteutui vuonna 2009, kun muutimme ja ostimme uuteen olohuoneeseen sohvan, johon liittyy divaani. Katso myös kirjoittaminen työnä, jossa kerron divaanin ostamisesta.)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
No ei mutta minulla on divaanin eräs moderni korvaaja: mekanistisesti 3-tasoisesti säätyvä pehmeä nojatuoli (Italosofa, vrt. Natuzzi)). En nyt muista sen täsmällistä kauppanimeä hyvänen aika.
VastaaPoistaMinulla divaanin korvaa se, että laitan oikein ison kasan tyynyjä vuoteen tai sohvan päätyyn. Mutta divaani on haave.
VastaaPoistaJos tulisi lottovoitto, ostettaisiin minulle divaani ja miehelle flyygeli tai ehkä ennemminkin näin kerrostalossa asuessa piano, joka on sekä tavallinen että sähköpiano, jotta voi soittaa myöhään illalla.
Divaania ei ole, mutta sohviemme tarinat haluan kertoa.
VastaaPoistaElimme toistakymmentä vuotta ilman sohvaa. Kun ystäviä tuli käymään, kokoonnuimme suuren pöydän ääreen.
Kun toinen lapsi syntyi, hankimme markkinoiden halvimman, ihanan viininpunaisen sohvan. Sen jouset antoivat periksi alle kaiken takuuajan, mutta siinä oli ihana istua, esikoinen vieressä, vauva sylissä.
Sitten se sohva hajosi ja meni viisi vuotta ennen kuin päätimme hankkia seuraavan sohvan.
Tuo sohvattomuuus oli sikäli mielenkiintoista aikaa, että lähes kaikki kynnyksen yli tulevat ihmettelivät "eikö teillä ole sohvaa?". Samaan tyyliin he ihmettelivät, missä televisio on.
Muutimme pari vuotta sitten ja nyt meillä on kolme sohvaa. Muutimme siis reippaasti suurempaan asuntoon.
Pojan huoneessa on futon-sohva, joka toimii varavuoteena kavereille, jotka tulevat yökylään.
Yhdessä huoneessa on muhkea nahkasohva, perheen isän pitkäaikainen haave. Se on hyvin arvokkaan näköinen(sohva siis, isä vähemmän).
Minun sohvani on olohuoneessa. Se on lila (!), selkänoja on kaareva ja jos siitä poistaisi toisen käsinojan, se näyttäisi divaanilta. Se on ihana.
Olen viettänyt lilalla sohvallani kohta kolme kuukautta(olen sairaslomalla ja odotan leikkaukseen pääsyä), ja sohvaani alkaa tulla pieni kuoppa.
Siirryn sohvalle aamulla, luettuani lehden pöydän ääressä, ja alan viettää päivää. Nyt, aurinkoisina päivinä, olen viettänyt aikaa myös parvekkella, jossa on paksu marokkolainen matto ja suuret lattiatyynyt, joiden päällä voi kölliä ja lukea ja surffailla netissä, kiitos langattoman yhteyden.
Kolme sohvaa...niin ja kolme televisiota nykyään.
Kaikki on mahdollista.
On meillä vieläkin se suuri pöytä.
Petra
Lila sohva kuulostaa fantastiselta.
VastaaPoistaMeidän perheen mukavin sohva on keittiön pinnasohva. Se ostettiin Pelastusarmeijan kirpputorilta.
Siinä ei ole enää kantta, joten säilytämme siinä varapatjoja. Sohva on ikkunan edessä. Ikkunalaudalla kasvaa usein kukkivia kukkia.
Ikkunassa on maisema-aiheiset sinivalkoiset verhot (jälleen kirpputorilta) ja sohvassa on valkea puuvillapeitto ja sinivalkoisia tyynyjä.
Siinä sohvassa on mukavaa lukea lehti aamulla tai jutella sen henkilön kanssa, jonka vuoro on laittaa ruokaa päivällä. On ihan kuin olisi verannalla tai kesämökillä.
Mekin istumme usein ison ruokapöydän ääressä vieraiden kanssa.
Hyvää vointia, Sinulle, Petra.
Minulla on vain samanlainen divaani kuin sullakin, sänky tyynykasalla. Siinä lokoilen nytkin ja punon juonia :)
VastaaPoistaOikeastaan sellainen divaani sopiikin minulle pölyallegiselle parhaiten, sillä tyynynpäälliset voi vaihtaa kahdesti viikossa. Ainakin näin voin selittää asian itselleni.:)
VastaaPoistaSinulla on hauska laskuri. Olen juuri etsimässä laskuria.
Jestas, Petra, onhan pehmustetta, missä kölliä.
VastaaPoistaNo, minulla ei sitten sohvaa ole, kuten olen jo aiemmin jollekin kertonutkin. Mutta pirtissä on kaksi kaksi ja puoli metriä pitkää umpipuista pöytää - toinen koivua, toinen mäntyä - ja vierustoilla penkit. Pöytien päissä on täkäläisen kirkon vanhoista penkeistä tehdyt pikkupenkit. Ja keinustooleja on vaihteleva määrä keskilattialla, yleensä kolme. Että siis kelpaa kiikutella. Terassilla on samankokoiset pöydät + penkit + hirsistä riippuvat korikiikut.
Mut hei. Jenkkisängyt ovat laajat ja pehmeät. Voi leveilla öisin kuin ristillä kädet suorina. Tykkään. Hyvää yötä. Kiipeän omaan divaaniini eli jenkkikauhistukseen.