Patricia Highsmith neuvoo, että kirjailija ei saa koskaan heittää pois kirjaideoitaan, muistiinpanojaan ja tekstikatkelmiaan. Ei tiedä, mitä niistä kehittyy. Niistä voi sorvata vaikkapa novelleja, kuten Highsmith suosittelee.
Varmaankin Juhani Aho oli keksinyt saman idean. Hän kutsui pikku tarinoitaan lastuiksi. Aho-tutkijat voisivat kertoa tietenkin tarkemmin, miten Ahon lastut todella syntyivät. Mutta sen Aho ainakin tiesi, että oikeat lastut syntyivät sivutuotteena, mutta päre oli päätuote.
Pula-ajan varhaislapsuuteni maalla viettäneenä olen leikkinyt suksimestari-isoisäni tuvan lattialla lastujen keskellä, ja minulle on luettu Topeliuksen Maamme-kirjaa illallla pärevalossa.
Lastuja oli joskus korkeita kasoja. Ne olivat kauniita ja kiharaisia ja tuoksuivat hyvälle. Ne olivat hyviä uunin sytykkeitä. Ne muuttuivat liekeiksi, jotka lämmittivät tupaa. Lastut olivat sitä, mitä jäi jäljelle, kun ukki teki puutöitä, mutta päreitä ukki vuoli tiettyyn tarkoitukseen, tuomaan valoa. Joskus hän teki päreestä minulle leluja, vaikkapa saha-ukon, jonka saattoi laittaa keinumaan pöydän reunalle.
Ukilla oli kyllä suksimestarina erityislupa ylimääräisiin polttoaineisiin, ja tuvassa kirkas timpurin lamppu silloin, kun tarvittiin paljon valoa. Iltapuhteella sytytettiin päre, jotta säästettiin lamppuöljyä – ja ihan tunnelman vuoksi.
Blogikirjoitukset voivat olla joko päreitä tai lastuja. Ne ovat voineet syntyä muun kirjoittamisen sivutuotteena tai nimenomaan valaisemaan jotain tiettyä asiaa. Jotkin blogit ovat kuin muistikirjoja tai päiväkirjoja, jopa pieniä sanomalehtiä. Blogit voivat olla myös kuin lentolehtisiä tai kiinalaisten seinäkirjoituksia, sillä kuka hyvänsä voi käydä laittamassa mielipiteensä kommenttiosastolle.
Entä tämä minun blogini? Mikä tämä on? Sitä minä en vielä tiedä, mutta sen olen jo alle kuukaudessa huomannut, että on tullut laitettua tänne sekä lastuja että päreitä.
Mutta voiko noita blogin lastuja kehittää edelleen. Muokata. Lihottaa. Niin, että ne ovat joskun päreitä. Vai pitääkö tekstin olla koskematon kun se kerran on verkkoon päästetty.
VastaaPoistaSiinäpä kiinnostava kysymys. Sitä minä olen tässä myös miettinyt.
VastaaPoistaUseimmat kirjailijat tekevät korjauksia teostensa uusiin painoksiin. Näin kirjoissa, mutta miten blogeissa?
Minulla on menossa vasta neljäs viikko bloggarina. Olen tehnyt lisäyksiä joihinkin blogikirjoituksiini, kun olen vähitellen oppinut esimerkiksi käyttämään kuvia.
Olin juuri puuhaamassa blogikotini lastenhuoneessa, toisin sanoen lisäsin sulkakynän kuvan 1500-lukua käsittelevän nuortenkirjani esittelytekstiin.
Kuva on kömpelön iso, joten käyn varmaankin muokkaamassa sitä vielä uudestaan. (Ovatko nämä niitä haamupäivityksiä?) Toisaalta se olisi hyvä ristipistotyön malli.
Mutta mitähän yleensä ajatellaan korjauksista? Ovatko blogikirjoitukset kiveen hakattuja vai saako niitä korjailla?
Harrastuksen täytyisi olla mahdollisimman vapaa, näin ajattelen. Ehkä muut ovat täysin eri mieltä.
Se nyt on varmaa, että monet tulevat muokkaamaan blogikirjoituksistaan kirjoja.
ainakin blogspotissa ei synny minkäänlaista jälkeä siitä onko erikseen editoinut jo aiemmin postattua, kuten esim. keskustelufoorumeissa. tämä toiminto voisi olla hyödyllinen.. (varsinkin jos on ilmoittanut bloginsa jollekin "päivitys"listalle)
VastaaPoistaennen muinoin kirjotin lyhyitä noin 1-4 a4-sivun pituisia "pätkiä" jotka nimesinkin Pätkiksi. ovat ne vielä tuolla mutta tuskin niistä enää kalua saa. ei käy luurankoi lihottamiin.
blogeissa käytävä keskustelu sinänsä lihottaa, syventää ja jatkaa varsinaisen tekstin sanomaa ja kommenteissa voi korjailla omia sanomisiaan.. ja taas tuli turhaa höpinää..
Juuri noin se on, ill. Vasta keskustelussa alkaa tietää, mitä todellakin ajattelee jostakin asiasta.
VastaaPoistaBlogeissa esitetyt ajatukset kiertävät blogista toiseen, leviävät, rönsyilevät ja muuttuvat miltei tunnistamattomiksi, kun niitä verrataan ensimmäisen, alustajan ajatukseen.
Pirkko/Blogisisko