Saaranblogissa keskustellaan tänään koulujen kevätjuhlista. Saara kertoo tulleensa lastensa koulun juhlasta hämmentyneenä. Ainahan lasten kanssa järjestetyissä tilaisuuksissa sattuu herttaisia kommelluksia, mutta tämä juhla taisi olla omaa luokkaansa kaoottisuudessaan.
Me suomalaiset olemme olleet perinteisesti hyviä juhlien järjestäjiä. Olemme oppineet sen taidon nimenomaan koulujen kevät- ja joulujuhlista. Opettajat ovat järjestäneet ne vuorotellen, ja harjoittelut ovat tapahtuneet koulutunneilla. Tietääkseni kouluhallitus kielsi tällaisen menettelyn välillä: koulutunteja ei saanut tuhlata. Nyt on palattu entiseen käytäntöön. Mutta onko jotain välillä unohtunut?
Saara kirjoitti, että juhla muistutti jotain TV-ohjelmaa. Hän mainitsi sen nimenkin, mutta kun katson niin harvoin TV-tä, se oli minulle aivan outo. Siitä tuli kuitenkin mieleen tilanne Pohjois-Amerikassa. Siellä juhlat olivat monesti kaoottisia, mikään ei alkanut ajallaan. Oli ihan samanlaista kuin Saaran kuvauksessa.
Amerikkalaisten TV-ohjelmien takana on varmaankin medicine show -perinne. Kiertävällä rohtojen kaupistelijalla oli mukanaan soittajia, laulajia tai sirkustemppujen tekijöitä. Kun saavuttiin uudelle paikkakunnalle, viihdyttäjät houkuttelivat paikalle yleisöä. Välillä rohtokauppias mainosti tuotteitaan. Kauppa kävi. Kun luin ensi kerran medicine showsta, huomasin, että sehän oli aivan samanlaisella kaavalla vedetty kuin nykyajan tyypillinen TV-show.
Sitä minä aina ihmettelen, miksi sieltä Amerikasta tuodaan tänne aina ne kaikkein typerimmät ideat.
"Kouluhallitus kielsi" - taitaa olla urbaanilegenda ;)
VastaaPoistaTämä on vähän samaa sarjaa kuin "peruskoulussa kaikki oppivat kaiken".
Kouluhallitus ja ammattikasvatushallitus yhdistettiin opetushallitukseksi ihmisikä takaperin.
Onnea uudelle blogille!
VastaaPoistaKyl se siitä!
ruu
Liisa, siitä on ihmisikä, kun minun lapseni olivat Suomessa koulussa..)
VastaaPoistaKiitos, Ruu.
Kiva blogi!
VastaaPoistasukututkimuksen harrastajana minua kiinnostaa sukunimesi Amnell. Itselläni on suvussa Amnelineja 1700-luvun alusta - Sääksmäeltä alunperin. Lieneekö samoja sukuja?
Pirkko, sama täällä.
VastaaPoistaOtinkin kantaa lähinnä tähän, ettei kouluhallitus liene antanut mainitsemaasi ohjetta. Olisi tullut mutkan kautta tietooni - syystä, jota taaskaan en voi tarkemmin sanoa ;)
Jos haluaa blogista ihan omannäköisensä, niin pitää käyttää html-koodeja värien vaihtamisiin jne. Vuodatus on helpompi käyttää ja siellä on apu(Tuomas9 koko ajan tavoitettavissa. Bloggerissa eivät vastaa avunpyyntöihin.
VastaaPoistaMeidän pojan kevätjuhla vaikutti olevan ihan samanlainen kuin Saaran lapsella. Ihan hirveää, toimimatonta, pitkästyttävää, pitkitettyä, jne.
Onnea uudlle blogille!
-minh-
Voi olla, että koulujen juhlat muistuttavat tv-ohjelmia, muttä jos ne toteutetaan hyvin, niin ei siinä mitään. Hyvä esitys on aina hyvä, oli se sitten perinteinen näytelmä tai hupivisailu.
VastaaPoistaSe, mikä aiheuttaa häiriötä ja levottomuutta juhlissa on yleisö. Kuusi vuotta olen ihmetellyt vanhempia, joiden kännykät soivat suvivirren aikana. Puheluun vastataankin. Jotenkin ihan turha odottaa oppilaiden käyttäytyvän sen levollisemmin kuin vanhempansakaan.
Kohta tulee varmaan aika, jolloin vanhemmilla on juhlissa mukana kannettavansa, jotta voivat päivittää blogejaan siinä samassa...:)
Kaikesta tuosta em. huomaa, etteivät vanhemmat kunnioita sitä harjoittelu- ja työmäärää, joka on mennyt esityksiin valmistautumisessa. Salit on koristeltu, lauluja opeteltu, oppilaita jännittää esitykset, ja mikä on tulos? Paikalle rynnii vanhempien hunnilauma, joille on tärkeämpi oma mukavuus kuin antaa hetki omalle lapselleen. Ja mallioppiminen jatkuu.
Jonkin verran kärjistetty näkemys, mutta välillä ottaa pattiin ja raskaasti.
Petra
minh,
VastaaPoistahylkäsin vuodatuksen, koska tulostettaessa tekstistä tulee yhden sanan levyinen ketju. Haluan tulostaa kirjoittamani tekstit ja laittaa ne kansioihin. Arvaan, että nuorinta blogikansaa tällainen halu saattaa huvittaa.
Se on myös hauskaa, että Bloggerin avulla voi löytää ihmisiä, joilla on samoja harrastuksia. Taidankin kirjoittaa siitä lisää.
Bloggerin vaikeus on lisäarvo toisaalta. Oppii jotain uutta.
Petra,
VastaaPoistanyt puhuit asiaa vanhempien hunnilaumoista!
rk,
VastaaPoistaAmnell on mieheni äidin tyttönimi. Olemme aina pitäneet siitä ja otimme sen käyttöön koko perhe 90-luvulla, lapset ensin & mieheni ja minä viimeisinä vuonna 1998.
Sukututkimusta ei ole tehty. Vanhin Amnell-niminen sukulainen, jonka varmuudella tiedän, on Gustaf Amnell (synt. 27.10.1834 Nummi). Hänen isänsä käytti sukunimeä/isännimeä Johansson: Johan Johansson (17.09.1794-24.11.1863).
Tietääkseni Länsi-Suomessa ei merkitty talonpoikien sukunimeä papinkirjoihin. Savossahan taas sukunimet ovat olleet käytössä jo 1400-luvullakin kuten esimerkiksi äitini suvulla Rytkösillä.
Tieto länsisuomalaisten kohdalta on oikea. Sukututkimus on syvästi addiktoivaa puuhaa, sekin. Suvusta löytyy vaikka mitä: yksityisiä kohtaloita, koko yhteiskunnan yleinen tilanne ja käytänteet.
VastaaPoistaEsim. naimaton nainen merkittiin vauraalla alueella Kokemäellä itselliseksi, mutta köyhässä Pohjois-Satakunnassa hän oli irtolainen.
Kansalaisluottamuksen saattoi menettää vielä muutama vuosikymmen sitten. Montakohan kansalaisluottamuksen tietyksi ajaksi menettänyttä istuu nykyisessä eduskunnassa, mikäli kansalaisluottamusrangaistuskäytäntö olisi vielä käytössä. Tai siis mahdoton ajatus: eihän kansalaisluottamuksen menettänyt päässyt äänestämään, ei saanut virkaa.
Yhteiskunnan patriarkallisuus ja agraarisuus on ollut vankkaa. Porin porvareilla (löydetyt sukulaiset) papinkirjoissa saattoi olla lauma lapsia mutta ei vaimoa - siis ei kirjoissa.
Ja nyt tiedän, ketä sukulaista on syytetty salavuoteudesta, ketä klapikasan näpistyksestä, kuka ammuttu Kyttälän sahan pinojen väliin kapinan jälkeen.
Mitä kaikkea meistä jääkään jälkipolvien ihmeteltäväksi? Joku miettii sitäkin sadan vuoden päästä, miksi minulla oli niin monta nimea ;)
Minua harmittaa sukututkimuksissa se, että naisten nimiä ei mainita useinkaan. Ehkäpä niitä ei tiedettykään. Minullakin on eräs esiäiti Joroisista 1400-1500 -lukujen vaihteesta, josta on vain merkintä "Laititar".
VastaaPoistaHän oli kuitenkin se, joka omisti alkujaan tilan, jossa vieläkin asuvat hänen jälkeläisensä.
Olen kirjoittanut joskus listan esiäitieni nimistä. Olen suunnitellut tekeväni koruompelutyön, jossa kaikki nuo Ceciliat, Annat ja Mariat olisi mainittu.
Pöh, minä ainakaan minään hunnilaumana sinne mennyt. Nimenomaan olisin halunnut arvostaa sitä kaikkea työmäärää, minkä lapset olivat nähneet. Vaan mitenkä sen sitten olisi tehnyt, kun mitään en kuullut ja puoliksi vain näinkin. Istuin korva torvena ja pää kenossa ja yritin lukea jotakin huulilta, jotka satuin pienestä kolosta näkemään. Keskityin kaikilla mahdollislla prosenteillani.
VastaaPoistaSaara,
VastaaPoistahuonolle äänentoistolle ei tietenkään voi mitään. Voisi vaan toivoa, että koululla olisi halua/varaa hoitaa homma, niin että esityksistä tulisi esityskelpoisia. Lisää mikkejä!
Ei koko porukka ole tietenkään hunnilaumaa(sinä ja minä olemme kaikkea muuta :)), mutta jos puolen tunnin ohjelman aikana kuulee kolmen kännykän soivan, kaksi käy puhelua siinä selän takana ja vanhemmat vaihtavat kuulumisia toistensa kanssa esitysten aikana, niin grrrr! Yhdelläkin akalla nousi ääni sitä lujemmaksi -hänen kertoessaan jotain juttua vierustoverilleen- mitä kovempi ääni näyttämöllä oli.
Petra
Siellä meidän juhlassa kaikki istuivat hipihiljaa. Yrittivät varmaan itse kukin saada selvää. Yksikään känny ei soinut. Kuulumisia ei vaihdeltu. Vain perheen pienimmät jokeltelivat ja pitivät vähän meteliä. Ja se ohjelma kesti meillä muuten puolitoista tuntia.
VastaaPoistaTuo lehmä lohduttaa minua.
VastaaPoistaYritin korjata blogini ankeaa otsikkoa ja pyyhkäisin vahingossa yhden sanan pois "reseptistä". Seuraus oli, että koko blogi sekosi.
Keksin lopulta avata toisenkin blogin. Siitä sain peruskaavat, joista pois jäänyt sana löytyi.