Kiitos Hesarille tästä viikonlopusta.
Lasten- ja nuortenkirjoista julkaistaan vähän arvosteluja. Jokainen arvostelu on juhlaa nuortenkirjailijalle. 1500-lukua kuvaavasta "Kyynärän mittaisesta tytöstä" ei ole ollut Hesarissa muuta kuin nimi sen vuoden syksyn (2004) uusien kirjojen luettelossa. Siksipä ilahduin kovasti, kun näin Harry Potter -kuumeen ollessa kovimmillaan arvostelun Lucian uusista seikkailuista eli kirjastani "Pako Tallinnaan". Ja paikkakin on paras mahdollinen - sarjakuvien vieressä Lasten osastossa.
Arvostelijana on Vilma Ruoho, joka edustaa niitä henkilöitä, joille ensisijaisesti kirjoitan. Vilma on 13-vuotias tyttö. Niin kuin aina hyvässä kritiikissä hän kertoo ensin kirjasta ja esittää sitten loppuarvion. En ole koskaan ilahtunut näin paljon kritiikistä. Viimeisessä kappaleessa Vilma kirjoittaa:
" Anna Amnellin kirja Pako Tallinnaan on vauhdikas, eikä toimintaa puuttu. Huono puoli on se, että kirja on liian lyhyt [!]ja nopeasti luettava."
Lisää tällaisia arvosteluja. Nyt lähtee varmaan kolmas osa Lucian seikkailuista vauhtiin tosissaan.
Vilma kirjoittaa: "Kirja sopii ikäisilleni ja nuoremmille, koska teksti on suurta ja kuvia paljon. Suosittelen kirjaa historiasta kiinnostuneille ja pienestä jännityksestä pitäville."
Kiitos, Vilma. Pientä jännitystä on luvassa seuraavassa osassakin.
Lisää Luciasta ja 1500-luvusta on blogissani Lucia Olavintytär. Uusin kirjoitus kertoo siitä, miten löysin lopulta Tallinnasta talon, johon Lucia ja Margareta saattoivat paeta.
Tämän aamun Hesarissa oli myös toinen ilahduttava juttu, kokosivun artikkeli suomalaisesta designesta. Raija Forsström: "Viiva vai kukka? Suomalaisen designen ääripäät, yksinkertainen ja koristeellinen, tasa-arvoistuvat viimein. Oikea vastaus on siis: viiva ja kukka." HS/Koti ja Tyyli 20.7.2007.
Vihdoinkin Hesarin myöntää tämän. Vapaus on tärkeää luovaa työtä tekeville ihmisille.
Kirjoitin samasta aiheesta viime joulukuussa:
"Tässä välillä monet suomalaiset kodit olivat tyhjiä ja värittömiä ja rakennukset askeettisia. Näin äsken sanomalehdessä kuvan, joka näytti minusta ensi silmäykseltä halkoliiteriltä. Se oli Alvar Aallon suunnittelema näyttelypaviljonki. Kaikista oli tullut shakereitä. Askeettisuus oli tyylikästä ja poliittisesti korrektia.
Mutta aika on muuttunut, värejä ja kuvioitakin sallitaan. "
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti