Totuuden, hyvyyden ja kauneuden paluu

Tämän päivän Hesarissa kirjoitetaan postmodernismista ja internetistä. Risto E. J. Penttilä selostaa Howard Gardnerin ajatuksia. (Miksi nettikeskustelu karkaa käsistä. HS/Media/Maailman kirjat. Palstalla kerrotaan mitä maailmalla luetaan.) Harwardin yliopiston psykologian professori Howard Gardner on tunnettu monilahjakkuuden ja hyvyyden kulttuurin puolustajana.

Gardner puhuu naapuruudesta ja kansalaisuudesta. "Kansalaisuus ei voi perustua sille, että jokaisella on oma käsitys hyvästä ja pahasta. Kansakunnalla täytyy olla yhteinen käsitys hyvästä", kirjoittaa Penttilä.

 Myös digitaalisen maailman kansalainen tarvitsee etiikkaa ja moraalia. Gardner on sitä mieltä, että nuoret tarvitsevat mentoreita, jotka voivat ohjata heitä. Vaaroina ovat äärisuunnat: kaikki käy -relativismi ja fanatismi, joita kumpaakin on internetissä.

Penttilä kirjoittaa: "Moraalinen ja eettinen ulottuvuus kuuluu kaikkeen inhimilliseen toimintaan - niin myös sosiaaliseen meediaan. 'Mikä tahansa käy' ei enää käy. 

Howard Gardner, Truth, Beauty, and Goodness Reframed, Educating for the Virtues in the Twenty-First Century, Basic Books, 2011. "

Kommentti: Voi meitä

Pieter Breugel, 1500-luku: The Topsy Turvy World

Kommentti keskusteluun terrorismista ja uskonnosta.

Keskiajalla ja vielä paljon myöhemminkin kaikki (!) ihmiset olivat julmia ja sotaisia. Lisäksi keskiajalla ei varsinaisessa Euroopassa ollut ateisteja, joten kaikki julmuus ja sodat olivat kristittyjen suorittamia.

On naurettavaa syyttää uskontoja erityisestä julmuudesta, kun ateistiset ideologiat kuten kommunismi ja natsismi ovat tappaneet eniten ihmisiä. Antiikin filosofit ja valistusajan uskonnottomat viisaat olivat rasisteja ja julmureita. Ranskan uskonnoton vallankumous oli harvinaisen verinen, yhtä kauhea kuin uskonsodat.

Ihminen yleensäkin on julma ja paha. Sivistys on vain pintakiiltoa. Kun vähän raaputtaa, sieltä pomppaa esiin peto, joka on valmis kiduttamaan ja tappamaan. Valitettavasti, historia todistaa siitä. Kasvatus ja uskonto pyrkivät edes hiukan hillitsemään ihmisen pahuutta. Jos hylätään käsitteet nöyryys, anteeksiantaminen ja armo, kaikki on aika toivotonta. Hyvyys ja viattomuus on niin harvinaista, että se järkyttää meitä.

Karmea totuus on, että meissä kaikissa on ainesta kauheisiin tekoihin. Siksi kai salapoliisiromaanit kiehtovat meitä. Niissä tämä tosiasiat esitetään hallituissa kehyksissä.

Kommentti: 7 kuolemansyntiä

Hieronymus Bosch: Seitsemän kuolemansyntiä (klikkaa kuvaa ja katso sitä suurena, klikkaa maalauksen nimeä ja katso yksityiskohtia Wikipediasta)


Ainahan on kivaa lukea tällaista pohdintaa. Mutta syntien ja hyveiden jaoittelu sinänsä on tuntunut minusta aina teennäiseltä. 

Se on ollut tietenkin hedelmällinen aihe taiteessa, esimerkiksi Dantella ja Hieronymus Boschilla.

Kävin varsin lukemassa, mitä on tämän kuolemansyntilistan taustalla. Ja sieltähän löytyivät vanhat tutut, antiikin filosofit Aristoteles ja Platon.:)

He kehittivät hyveiden listan (alussa neljä), ja sitten myöhemmin antiikin ajan kristitty lakimies ja runoilija Prudentius kirjoitti runon hyveiden ja paheiden taistelusta.

Ihminen on monimutkaisempi kuin tuollaiset listat. Ylpeys on yhtä hyvin hyvä kuin paha asia. On tervettä osata iloita ja olla ylpeä omista yhtä hyvin kuin muidenkin saavutuksista. Sitä saisi olla meissä suomalaisissa enemmän. 

Kuten täällä joku jo kirjoitti, viha eli adrenaliiniryöppy on hyvin tarpeellinen, kun pitää saada jotain reippaasti aikaan.

Hyvinä pidetyt ominaisuudet voivat olla taas todellisuudessa hyvinkin itsekkäitä tavoitteiltaan.

Hyvät ja pahat kirjallisuudessa

"Ruotsalainen nykykirjallisuus on kovin synkkää. Positiivisia sankareita, jotka kehittyvät paremmiksi ihmisiksi, ei kukaan pitäisi uskottavina. Mieluummin luemme tarinoita vampyyreista ja sarjamurhaajista."

Näin kirjoittaa filosofian ja yhteiskuntatieteiden tohtori Osmo Pekonen kolumnissaan Aivoituksia/HS/Tiede 28.9.2010. Hän kertoo ruotsalaisen kirjailijan Björn Larssonin novellikokoelmasta "Filologens dröm" (2008), joka kuvaa akateemisten ihmisten elämän vaikeuksia Ruotsissa. Hän sanoo, että Larsson on valopilkku Ruotsin synkässä nykykirjallisuudessa:

"Hänen henkilöhahmonsa kehittyvät. Rikkiviisaiden tiedemiesten totaalisen rationaalisessa maailmassa sattuu odottamaton käänne, joka ainakin hetkellisesti kääntää arvojen tärkeysjärjestyksen päälaelleen. Joku rakastuu, joku tulee uskoon, joku tulee raskaaksi."

Professori Björn Larssonin kirjoja on käännetty monille kielille, ja hän on saanut monia ulkomaisia palkintoja. Hänen novelikokoelmaansa "Filologens dröm" ei ole käännetty suomeksi.

Arvostettu esimerkiksi Ranskassa on tämäkin novellikokoelma.
Mikä on mennyt pieleen, kun Suomi ja Ruotsi ovat melkeinpä outoja, ainakin hyvin erilaisia verrattuina muihin Euroopan maihin kulttuurissa?

Järki ei riitä

Älyn lisäksi tarvitaan myös sydäntä, ihanteellisuutta ja hyvyyttä. En aio sortua sankaripalvontaan Obaman kohdalla, mutta en voi olla sanomatta, että hänessä yhtyvät kaikkein tärkeimmät hyvän valtiomiehen ominaisuudet.

Afrikkalaisen miehen pojan, orjien jälkeläisen aviomiehen valinta Yhdysvaltain presidentiksi on terveellistä shokkihoitoa amerikkalaisille. Muutosta voi tapahtua ihan konkreettisesti. Mutta se on shokkihoitoa myös meille muille.

Miten valtava merkitys onkaan sillä, että Obama vannoi valan käsi Lincolnin käyttämän Raamatun päällä. Siinä on vahva symboliikkaa: uskoa ihmisten todelliseen tasa-arvoon, uskoa Jumalaan ja siihen, että asiat pitää uskaltaa ottaa tosissaan, kokosydämisesti - ja järjen kanssa.

Mutta pelkkä järki ei riitä. Valistuksen ajan Jeffersonilla tarjoilivat ruokasalissa "mustat orjat", hänen omat biologiset lapsensa, jotka olivat hänen näköisiään.
Järkeä ei puuttunut 1900-luvun diktaattoreilta Euroopassa ja Aasiassa.

Palvelustytöt, suojatit, kasvatit, adoptiolapset

Molly pesee hellaa

Kirja-arvosteluja kirjoitetaan varmaankin usein kiireessä ja hutaistenkin. Kirjailija muistaa kuitenkin, mitä hänen kirjallisista "lapsistaan" sanotaan. Minulle on jäänyt mieleen se, että historiallisten romaanieni henkilöiden kohtaloita saatetaan pitää melodraattisina ja mahdottomina. Hyvissä oloissa kasvaneet toimittajat ja kirja-arvostelijat eivät ole ehkä nähneet suuria yhteiskunnaliisia muutoksia suvussaan. Ei sosialistiseen realismiinkaan - joka on ollut vallalla vielä viime vuosina vai lieneekö vieläkin - ole mahtunut se, että ihmiset voivat olla hyviä toisilleen ja auttaa toisiaan. Rikkaat ihmisetkin hyviä?

Yleensä kirjojeni henkilöiden kohtalot on muokattu historiallisten tosiasioiden tai todellislta henkilöiltä kuulemieni tapausten innoittamina. Kun lapsen elämä muuttuu. Lue lisää

Kommentti keskusteluun kuolemasta

Kuva: Anna Amnell

Helsingin keskustassa Bulevardin varrella on tämä portti, joka vie 1700-luvulta peräisin olevaan haustausmaahan. Kuolema on konkreettisesti keskellä elämää. Mutta mitä meille tapahtuu kuoleman jälkeen?

Kommenttini

Kiinnostavuus tulee kaunokirjallisuuteen yleensä pahuuden eri variaatioista ja tasoista tai hyvän ja pahan välisestä taistelusta.

On hyvin vaikeaa kirjoittaa hyvä kirja vain hyvistä asioista. Ajatellaan, että pelkkä hyvyys on tylsää, kun puuttuu sen vastakohta.

Ihminen voi kokea kuitenkin jo eläissään hyvyyden huipputapahtumana: vastasyntynyt lapsi, rakastuminen, suuri taiteellinen elämys tai tieteellinen löytö.

Ikuinen elämäkin voi olla jännittävää ja kiehtovaa eikä pelkkää harpun rämpyttämistä ja kuorolaulua.

Minua kiehtoo ajatus siitä, että maanpäällinen elämä on vain kirjan kansi ja nimilehti, mutta kuoltua alkaa suuri kertomus, jota kukaan ihminen ei ole eläissään lukenut ja joka jatkuu ikuisesti ja vain paranee edetessään. Tämän ajatuksen esittää C.S. Lewis viimeisen Narnia-kirjansa lopussa. (CS Lewis The Last Battle)

Me tarvitsemme jotain kestävää, joka auttaa vaikkapa silloin, kun istumme kuolevan lähiomaisen vieressä teho-osastolla - tai teemme itse kuolemaa. Ja kuoleminen on harvoin herttaista kuolon uneen nukahtamista. Ja silloinkin kuolema on kauhistuttava, sillä me voimme vain toivoa ja uskoa, että elämä jatkuu kuoleman jälkeen.

Jotain uutta on kuitenkin tapahtunut. Joitakin vuosia sitten ilmestyi Englannissa sanomalehdissä (ainakin näkemässäni lehdessä virallisesti etusivulla) lontoolaisten lääkärien lausunto, jossa he ilmoittivat, että olisi moraalisesti väärin, jos he eivät kertoisi julkisesti, että lukemattomilla potilailla on todistetusti kuolemanjälkeisiä kokemuksia. Ne eivät riipu potilaan uskonnosta.

Tästähän oli TV-dokumentissakin: Lääketieteellisesti kuollut potilas pystyy kuvailemaan herättyään instrumentin, jolla lääkäri kaivoi hänen aivoistaan kasvaimen. Lääkäri kertoi, että kukaan ei voi tietää, millainen se instrumentti on, koska se on umpipaketissa ja leikkausta suorittava lääkäri avaa paketin juuri ennen leikkausta. Samoin ikänsä sokeana ollut potilas kuvailee herättyään leikkausta suorittaneiden henkilöiden ulkonäköä ja jopa solmion kuvioita tai kotikaupunkiaan, jonka "näkee" silloin ensi kerran.