Näytetään tekstit, joissa on tunniste Neuvostoliitto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Neuvostoliitto. Näytä kaikki tekstit

tiistaina, toukokuuta 15, 2018

Muisto Virosta neuvostoajan lopulta

Tallinna 1990

Kuva ensimmäiseltä matkalta Viroon (Viljanti ja Tallinna)

Jäin nähtävästi monia "hienoja" makuelämyksiä ym vaille, kun en käynyt koskaan Neuvostoliitossa. Virossa kävin juuri ennen sen vapautumista. Satamassa oli seinässä vielä valtava Lenin-juliste (seinämaalaus?), kauppojen hyllyilllä oli vain kuhmuisia säilykepurkkeja. Mutta kodeista kuului avoimesta ikkunasta klassista pianomusiikkia, ja miehet ostivat töistä tultuaan kotiin kukkia. Käsityöliikkeessä oli upeita neulottuja sukkia, joita ostin tuliaisiksi. Ennen lähtöä annoin loppurahat pienelle mummolle, joka möi kedon kukkia kadun varressa. Nainen niiasi, alkoi itkeä ja lähti juosten kotiin. Minä itken vielä nytkin tuota muistellessani. (kommenttini Fb:ssa äsken)

Kirjoitin matkasta lehtijutun (nimellä Pirkko Pekkarinen) Askel-lehteen, jonka päätoimittajana oli Olli Valtonen. Viron nuorten uusi kevät. – Askel. 1990: 6-7, s. 14-15.)

sunnuntaina, kesäkuuta 07, 2015

Neuvostoliiton rikoksia: Tsaariperheen murha

The Romanov Family

Photo: Anna Amnell. Kazanin katedraali oli neuvostoaikana ateismin museo.  Se on jälleen kirkko. Kaksi vuotta vuotta sitten näin venäläisten koulutyttöjen itkevän tsaariperheen ikonin edessä ja suutelevan sitä.
"'Olennaista ovat lapset', sanoo Sverdlovskin alueen kotiseutumuseon osastonjohtaja Nikolai Neuimina. 'Jos pelkkä tsaari olisi tapettu, olisi ajateltu, että kaikkea sitä sodassa ja vallankumouksessa sattuu. Mutta lapset! Ei tälle ole Euroopan historiassa mitään vertauskohtaa.'" Tämä oli kiinnostavin kohta tämän päivän Helsingin Sanomain artikkelissa, joka kertoo tsaariperheen kohtalosta vallankumouksellisten käsissä.


Vuoden 1918 heinäkuussa murhattiin julmasti viisi venäläistä sisarusta,  sairas poika ja hänen teini-ikäiset sisarensa sekä heidän äitinsä ja isänsä, perheen lääkäri ja muuta henkilökuntaa erään talon kellarissa. Kaoottiseksi verilöylyksi muuttunut teloitus suoritettiin bolshevikkijohtaja Vladimir Uljanovin eli  Leninin käskystä.

http://en.wikipedia.org/wiki/Shooting_of_the_Romanov_family

Tänään Helsingin Sanomat julkaisee sekavan artikkelin tsaariperheen murhasta.(Pekka Hakala: Possunotkon salaisuus HS/Ulkomaat 7.6.2015) Kiinnostava tieto oli se, että Venäjän ortodoksinen kirkko ei hyväksy DNA-tutkimuksia, joilla perheenjäsenten viimeinen olinpaikka on selvitetty. Se ei ole ihme, sillä eihän Neuvostoliitto hyväksynyt genetiikkaa. Kenen käsissä on Venäjä, sen hallitus ja kirkko? Ei ainakaan niiden vanhojen mummojen, joiden Hesari sanoo pitävän Vapahtajan kuvaa ja Stalinin kuvaa seinällään. Valta on muualla.


Tsaariperheen haudat

Tsaaariperheen haudat suvun hautakappelissa
Pietarin ja Paavalin linnoitus (kansioni Flickrissä, nimet tarkoittavat Pyhää Pietaria ja Pyhää Paavalia, mutta Venäjällä on ollut myös samannimiset keisarit. Saints Peter and Paul Fortress)

Venäjän keisariperheen hautakappeli





lauantaina, syyskuuta 06, 2014

Kivoja juttuja ihanista vasemmistolaisista

IMG_3602

Voitonpäivän juhlintaa - juliste kadun varrella Pietarissa toukokuussa 2014.

Vaalikampanja on menossa täysillä ainakin Hesarissa. Kuukausiliitteessäkin "kivoja juttuja ihanista vasemmistolaisista". :

Elvi Sinervon aika poliittisena vankina (Vankinro 412/41, 8 sivua.) Kokosivun valokuvassa enkelimäisen näköinen teini-ikäinen Elvi.

Vasemmistonuorten kaunis puheenjohtaja Li Andersson ja hänen boheemitaiteilijaisänsä (Lin hauska isä, perhesiteitä, 3 sivua).

Jollakin sivulla taidettiin haukkua Stalinia, mutta sehän on on muodikasta vasemmistopiireissä: Stalin paha, Marx hyvä - ainakin uusmarksilaisten mielestä.

Saattaa olla muutakin, mutta minulle riittivät jo nuo.
P.S. Samoin ajattelivat monet muutkin.

Lisäys sunnuntaina 2.9. 2014

HS C6-C8: Venäläinen ohjus tuli kohti Finnairin konetta joulunaattona 1987, kun kone oli tulossa Tokiosta. Nyt vasta kerrotaan.

HS C8-C9 2.9.2014 artikkeli kylmästä sodasta. Pekka Vahvanen: Vuosikymmenten tuijotuskilpailu.

Kaikkien "rauhaa rakastavan " naapurimaamme NL:n 60-lukulaisten ihailijoiden kannattaa vilkaista aukeamalla C8-C9 olevaa suurta kuvaa Punaisen torin paraatista. NL:n sotilasmenot nousivat kylmän sodan aikana nopeasti, joinakin vuosina jopa 5%, ja olivat 1980-luvulla jopa 25% kansantulosta. (vrt USA:n 7 %) Ks. esim. (uusmarksilainen) Eric Hobsbawm: Äärimmäisyyksien aika, josta on ilmestynyt uusi painos.

Luitko jo tämän erinomaisen artikkelin? Sofi Oksanen: Venäjä on jo voittanut informaatiosodan



keskiviikkona, syyskuuta 25, 2013

Haamut väistyvät jo Pietarissa

Kuvassa Singerin talon kirjakaupan kahvila. Ikkunasta näkyy Kazanin katedraali, joka oli kommunistisen Neuvostoliiton aikana ateismin museo. Nyt siellä on ikoni murhatusta viimeisestä tsaarista, hänen vaimostaan ja lapsistaan. Kazanin katedraali on erityisen harras paikka pietarilaiselle, neuvoi matkaopaskin. Hallitsijaperheen murha aiheuttaa kollektiivista huonoa omaatuntoa, kuten jo Jeltsin rehellisesti myönsi. Sen näkee ihmisissä, jotka itkevät Kazanin katedraalissa. He surevat myös muita 1900-luvun Venäjän uhreja.

Ensimmäisellä Venäjän matkallani eli viime syksynä koin Pietarissa usein ahdistavan tunteen, kun muistin, miten hirvittävää on ollut pietarilaisten elämä niin monen vuosikymmenen ajan. He saivat kärsiä sekä kommunismin että natsismin kourissa - piirityksen aikainen nälänhätä.

Mutta nyt toisella matkalla pystyin jo nauttimaan Pietarista, sekä menneestä Pietarista että nykyisestä. Kuvan kahvilassa on turisteja ja nykyajan pietarilaisia, joille Neuvostoliiton haamu alkaa jo väistyä.

Kommunistinen systeemi jätti maan niin kurjaan tilaan, että siinä riittää korjaamista. Kuten aina murroskausina, vahvat selviävät parhaiten ja heikot jäävät jalkoihin. Mutta tuntuu siltä, että Venäjästä on tulossa hyvä maa. Tarkoitan tälla tavallisia venäläisiä, heidän ilmeitään, heidän olemustaan, sydämellisyyttä ja innostusta. Mutta miten kauan kestää, että Venäjästä tulee todella nykyaikainen valtio, kun siellä ei ole ollut koskaan demokratiaa?

Minun pitäisi vetää itseni pois Pietarista, sillä uusimman kirjani taittovedos tuli eilen ja odottaa tuossa vieressä vielä uutta ja uutta lukemista. Mutta vielä yksi näkymä, joka on jäänyt mieleeni ja aiheuttaa surua: vanhukset myymässä vaatimattomia puutarhansa tuotteita katujen varsilla. Tämä kuva on Dostojevski-museon läheltä. Nämä ihmiset ovat menneisyyden uhreja.
Lisäys: Keskustelin juuri Venäjäää tuntevan ystäväni kanssa, ja hän sanoi, etä muualla Venäjällä on vielä neuvostoajan köyhyyttä ja kurjuutta. Pietari on erilainen.

IMG_6807

sunnuntaina, syyskuuta 22, 2013

Pyhän Marian Tuomiokirkko (1734-)




Inkerin Evankelis-Luterilainen kirkko aloitti 1640 Ruotsi-Suomessa Nevanlinnassa, jonka Pietari Suuri valloitti Ruotsilta 1703 ja alkoi rakentaa Pietaria kahden kilometrin päähän Nevanlinnasta Jänissaareen. Suurin osa alueen asukkaista oli suomalaisia. Lue mitä inkerinsuomalainen kertoo : "koko kaupunki ja sen esikaupungit sijaitsevat Venäjän Inkerinmaan alueella." Pushkin runoili, että paikalla oli vain yksi juro suomalainen kalastaja, mutta paikalla oli kymmeniä suomalaisia kyliä, jotka hävitettiin ja rakennettiin kaupunki, jonka tunnemme jälleen nimellä Pietari, Saint Petersburg (Pyhän Pietarin mukana nimetty).

Keisarinna Anna lahjoitti suomalaiselle kirkolle tontin nykyiselle paikalle vuonna 1734. Alussa rakennettiin puukirkko, tämä kivikirkko on vuodelta 1803. Pyhän Marian kirkossa oli vuonna 1890 yhteensä 17000 jäsentä.

1938 tämä Pietarin keskustassa sjaitseva Pyhän Marian kirkko suljettiin ja muutettiin kolmikerrroksiseksi asuntolaksi, jonka alakerrassa oli luutavarasto. 1970-1990 rakennuksessa toimi pysyvä luontonäyttely.

Vuonna 1990 kirkkorakennus palautettiin vähitellen Inkerin kirkolle. Alussa pidettiin jumalanpalvelukset kirkon rappusilla, myöhemmin alakerran salissa.

Tämä kirkko sijaitsee Nevski Propspektin lähellä. Metroasema 'Admiralteyskaya'
Osoite on Bolshja Konjushennaja Ul 8a (Suuri tallikatu)


IMG_6676

lauantaina, syyskuuta 21, 2013

Anna Akhmatova -museota etsimässä

Anna Akhmatova by Anna Amnell
Anna Akhmatova, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Anna Akhmatova -museo on Sheremetev Palatsin alueella, ja monien tavoin mekin menimme palatsin porttien kautta museota etsimään.
Museo sijaitsee 1700-luvulla rakennetun Sheremetev-palatsin eteläisessä puutarhasiivessä. Anna Akhmatova (1889-1966) asui siellä merkittävän taidehistorioitsijan ja avant garde -teoreetikon, Nikolai Puninin asunnossa melkein 30 vuotta."
Anna Akhmatova kuoli Domodedovossa (37 km Moskovasta).


IMG_6305

Sukulaisemmekin oli maininnut, että tämä museo on vaikea löytää. Hän on ollut muutaman päivän työmatkalla, joten emme ole puhuneet asiasta enempää.

Palatsin pihalta löytyi erittäin ystävällinen vahtimestarirouva, joka neuvoi meille kiertotien pään, josta pääsee museoon Sheremetev palatsin korttelin poikki, sillä museo on korttelin toisella puolen osoitteessa Liteyny Prospekt (=katu) 53.

IMG_6314

Kiersimme ihmeellisiä ja outoja sisäpihoja, ohi palatsin erillisen teatterirakennuksen ja päädyimme ensin Liteyny-kadulle ja sieltä kadulla olevan kyltin ohjaamana pieneen toimistoon, jossa kerrottiiin, että museo on kiinni korjauksien vuoksi.


Museon toimiston kissa 2

Toimiston kaksi kaunista kissaa pelastivat tilanteen ja tyydyimme katselemaan toimistossa olevia Anna Akhmatova -asetelmia. Nähtävissä oli myös venäjänkielinen video. Luulimme, että tämä oli se museo.


IMG_6378

Harhailimme kauniissa puistomaisessa sisäpihassa ja päädyimme toimiston takana olevaan varsinaiseen museoon, jonka seinällä on Akhmatovan profiilia esittävä kohokuva.


Anna Akhmatova Museum was closed

Totesimme, että rakennus ei ollut mikään murju, ja ympäristö - kuten jo kirjoitin - on kauniin puistomainen. Ruska oli alkamassa.

Olen laittanut kuvat kansioon oikeaan järjestykseen eli alkamaan Liteyny katu 53:sta ja päättymään legendaarisen Sheremetev-palatsin portille Fontanka-kanavan rannalle lähelle siltaa, jossa ovat Eero Järnefeltin ja Aino Sibeliuksen enon luomat kauniit hevospatsaat.

IMG_6311

Anna Akhmatova-museo kuvat

lauantaina, marraskuuta 10, 2012

Venäjä, Neuvostoliitto, Venäjä

Minulle Venäjä on kaksi asiaa: vallankumousta edeltävä Venäjä, josta olen lukenut ja kirjoittanut ja josta isoisäni kertoi minulle hauskoja asioita - ja uusi Venäjä. Niiden välissä on pitkä painajaisuni, jota en jaksa ajatella. [Uusi painajaisuni alkoim kun venäläiset hyökkäsivät Ukrainaan vuonna 2014]

Tämän blogin kuvassa on Kazaanin katedraali, jonka kuvasin elämäni ensimmäisellä Venäjän ja Pietarin matkalla. Tätä suurta katedraalia  käytettiin kommunistivallan aikana ateismin museona. Siellä vallitsi harvinaisen harras tunnelma, itkeviä ihmisiä, koululaisia jotka suutelivat tsaariperheen ikonia.

Jotta voidaan anteeksiantaa ja unohtaa, asiat täytyisi ensin selvittää.                                                            

tiistaina, lokakuuta 30, 2012

Erityinen tunnelma

2012-10-28 16.18.25 by Anna Amnell
2012-10-28 16.18.25, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Kazaanin katedraalissa oli erityisen harras tunnelma. Siitä mainitaan matka-oppaissakin. .Ehkäpä syynä on se, että tätä erittäin kaunista katedraalia käytettiin neuvostoaikana ateismin museona.

sunnuntaina, lokakuuta 14, 2012

Kommentti

IMG_1444

Krakowassa sai kiertää katsomassa natsien ja kommunistien jälkiä

Kommentti kirjailija Anita Konkan blogiin.
Kiitos tästä kirjoituksesta, Anita. Kun luin Makinen Ranskalaisen Testamentin, ihmettelin, miksi hän ei ollut katkera vaikka hänen lapsuutensa ja nuoruutensa oli mennyt Neuvostoliitossa. Hän oli varmaankin silloin hurmiossa, kun oli päässyt Ranskaan. Ehkä katkeruus pääsee pinnalle nyt vanhempana.

Asuin melkein koko 1980-luvun Torontossa Neuvostoliitosta ja sen miehittämistä maista paenneiden ihmisten naapurina. He olivat surullisia tai katkeria. Ainoa toivo oli lapsissa ja lapsenlapsissa.

On varmaankin ihmisiä, joiden ammatti tai ideologia oli sellainen, että he eivät niin paljon kärsineet. Toisaalta olen ollut viime vuosina viikkokausia Kroatiassa ja Tsekissä. Kyllä ne ihmiset ovat kkaikki kärsineen näköisiä. Mutta nuorissa on nykyään valtavaa energiaa. Vanhemmissa ihmisissä näkee, että heiltä oli siivet leikattu nuoruudessa.

Mieleeni tulee eräs entisestä "Itä-Euroopasta" kotoisin oleva kirjailija, jonka kuulin laulavan 1980-luvulla Kanadassa toimittajien matkalla. Mitään toivoa ei vielä näyttänyt olevan. Hänen laulunsa oli niin kuin haavoitetun linnun huuto. (Hän oli kookas, harmaatukkainen komea mies, suku oli ollut korkeassa asemassa ennen vallankumousta. Hän oli asunut Ranskassa ennen muuttoaan Kanadaan.)

P.S. Anita kertoo blogissaan myös toisesta kirjailijasta, joka käsittelee noita Venäjän historian karmeitakin vaiheita huumorilla. Ainakin romaanissaan.

tiistaina, syyskuuta 04, 2012

Tästä puhutaan: Sofi

Tästä puhutaan: Sofi by Anna Amnell
Tästä puhutaan: Sofi, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Osa Akateemisen kirjakaupan somistusta ikkunaan, jossa mainostetaan Sofi Oksasen kirjaa "Kun kyyhkyset katosivat". Se oli aikaa, josta Winston Churchill sanoi, että oli valittava liittolaiseksi piru tai paholainen.

sunnuntaina, maaliskuuta 25, 2012

Helsingin Sanomat ja neuvostoliittolainen työn sankarit -mitali


Miksi Helsingin Sanomat käyttää Työn sankari -palstassaan neuvostoliittolaisen herois laboris -mitalin muunnelmaa? Petri Immonen: Erityinen opettaja. - Työn sankari/Helsingin Sanomat/E2/ Työelämä 25.3.2011 Klikkaa kuva suureksi

tiistaina, maaliskuuta 06, 2012

Valloittava musiikkikomedia 'Konsertti'


Ranskalais-venäläinen musiikkikomedia "Le Concert" (Konsertti, 2009) huipentuu Theatre du Chatelet'ssa pidettyyn konserttiin, jossa Brežnevin aikana erotetut Bolshoi-muusikot saavat uuden mahdollisuuden urallaan. Teatterin kuva: Andreas Praefcke

Le Concert (DVD) kertoo venäläisistä Bolshoin muusikoista, jotka erotettiin Brežnevin aikana, koska orkesterinjohtaja otti töihin myös juutalaisia. Tämä entinen karismaattinen oskesterinjohtaja on alennettu konserttitalon siivoojaksi ja muut jäsenet mikä mihinkin yhtä väheksittyyn ammattiin. Sitten tapahtuu ihme, entiset bolshoilaiset erotetun johtajansa kanssa tekevät loistavan come backin Pariisissa. Mutta sitä ennen on monta kommellusta ja huijausta.

Kuten voi arvata Hesarin kriitikko haukkui tämän elokuvan, sillä kertoohan se vanhan itänaapurin pimeistä puolista. Se käsittelee kuitenkin lämmöllä venäläisiä ihmisiä, jotka oppivat selviytymään kaikissa olosuhteissa. Suomessa näkee harvoin komedioita, ja tämä tarjoaa dramaattisessa loppukohtauksessa loistavaa musiikkia, Tsaikovskyn Viulukonserton.
Lue lisää Konsertti


perjantaina, elokuuta 19, 2011

Tallinna toukokuussa 1990



En ollut koskaan aikaisemmin käynyt Neuvostoliitossa enkä sen miehittämissä maissa, kun sain yllättäen mahdollisuuden matkustaa Viroon toukokuussa 1990.

Näin tutustuin Tallinnaan.

Satamassa oli vielä seinän kokoinen Leninin kuva esillä, ja juoksin ottamaan siitä valokuvan, sillä oli odotettavissa, että se ei ole siellä enää kauan.

Viron oma lippu oli jo vedetty salkoon Tallinnassa. Vapauden tuulet puhaltelivat jo.

Mutta kaupoissa oli myytävinä vain kuhmuuntuneita säilykepurkkeja. Seuraavana vuonna Neuvostoliitto romahti, ja Viro tuli jälleen itsenäiseksi.

keskiviikkona, heinäkuuta 13, 2011

Elämää saaressa - Suomenlinna

Helsinki_1985_August_004

Asuimme yli kaksi vuotta Suomenlinnassa. Se oli satumaista aikaa, vaikka asuimme peruskorjaamattomassa asunnossa, jossa oli puulämmitys ja kylmä vesi. Olin kotiäiti, vein kesäisin lapset kaksi kertaa päivässä uimarannalle, mikä oli meille tämä hevosenkengänmuotoinen lahti. Toinen kesistä oli kuuma, samanlainen kuin nämä kesät. Istuin ystäväni kanssa rannalla, neuloimme, luimme ja juttelimme. Lapsille valmistui seuraavaksi talveksi vaatteita. Mieheni tuli iltapäivällä turistimoottoriveneellä kaupungista töistä, ui, ja läksimme kotiin. Illalla saatoimme vielä tehdä iltakävelyn valleilla. Lapsista tuli hyviä kävelijöitä. He kävivät esikoulua ja koulua kaupungin puolella, jonne matkustettiin kesällä lautalla ja talvella myös jään yli kävellen.

Kuva on otettu sinä kesänä, kun olimme Euroopan lomalla Kanadasta käsin. Kaksi lapsistamme on rannalla, jossa he leikkivät pikkulapsina. Olen miettinyt, millaista olisi asua taas Suomenlinnassa. Kesät olisivat ihania, voisi uida myöhäiseen syksyyn. Mutta talvet voivat olla ankaria.

Ehkä muistelen noita aikoja, sillä kuuntelen samaa musiikkia, Chopiniä, jota kuuntelin usein silloinkin, ennen levysoittimelta Thomas Vasaryn soittamana, nyt tietoneeltani Daniel Barenboimin  soittamana (The Warsaw Recital).  Silloin haaveilin pääseväni pois Suomesta. Olen miettinyt tänään, oliko virhe, että palasimme Suomeen. Kuvittelin, että Suomi muuttuisi, olisi iloinen siitä, että Itä-Eurooppa vapautui.

En jaksa ymmärtää enää, kuinka on mahdollista, että niin monet suomalaiset voivat edelleen ihailla poliittista ideologiaa, jonka kannattajat tappoivat ja sortivat omia kansalaisiaan, tuhosivat suomensukuisia kansoja, sulkivat kansalaisiaan mielisairaaloihin, kuljettivat meidän naapurivaltiomme kansalaisia vankileireille, oppia jonka kannattajat edelleen tyrannisoivat miljoonia ihmisiä. Se olisi aivan samaa, kuin jos ihailtaisiin edelleen sokeasti natseja heidän hirmuteoistaan huolimatta, jaettaisiin kirjallisuuspalkintoja natsismin julkisille ihailijoille ja natsikirjailijoiden nimissä.

Suomi on jakaantunut. Toiset ihailevat ja palvovat edelleen suomettumisen ajan "sankareita", kehuvat toisiaan, ylistävät sen ajan poliittisia lauluja. Toiset eivät edelleenkään uskalla puhua asioista avoimesti, eivät varsinkaan kirjallisissa piireissä, sillä kulttuurissa ovat vallassa edelleen suomettumisen ajan keskeiset henkilöt ja heidän jälkeläisensä, Suomen "pikkuprinssit", käyttääkseni äskettäin uutisissa Kiinan vastaavista poliittisista toimijoista käytettyä sanaa. Odotan kiinnostuksella sitä, miten uusi kulttuuriministeri toimii. Mihin aikakauteen hän kuuluu?

Menikö Suomi kokonaan pilalle viime vuosisadalla? Monesti tuntuu siltä, kuin Suomi on kuin saari, joka vaikuttaa oudolta tällä vuosituhannella huolimatta suurista saavutuksistaan monilla aloilla. Olen miettinyt, pitäisikö muttaa lopullisesti pois Suomesta.

lauantaina, syyskuuta 11, 2010

Sofi Oksanen tarvitsee nyt työrauhaa


On itsestään selvää, että Sofi Oksasesta tulee vielä Nobel-kirjailija, jos hän saa jatkaa rauhassa kirjailijantyötään. Hän on hyvä kirjailija, rohkea kirjailija - ja  hän edustaa kahta pientä kansakuntaa, jotka joutuivat kokemaan kovia viime vuosisadan hirmuvaltion Neuvostoliiton naapureina. Niiden kohtalo oli erilainen: Suomi säilytti ulkonaisen vapautensa, mutta sai henkisen trauman, josta toipuminen kestää kauan. Viro menetti ulkonaisen vapautensa, mutta säilytti henkisen itsenäisyytensä.

Sofi Oksasen tekee suureksi kirjailijaksi se, että hän nousee äitinsä kotimaan Viron ja viime vuosisadan kauheuksien yläpuolelle ja kirjoittaa siitä, mikä on yleisinhimillistä ja ajatonta, kuten  kirjoitin Parnasson keskustelupalstalla ja blogissani jo vuonna 2008 Sofi Oksasen kirjan Puhdistus [Purge] ilmestymisen jälkeen. Ostin sen heti kirjakaupasta ja ahmin sen innoissani. Suuria kirjoja ilmestyy harvemmin.

Klikkaamalla hakusanaa Sofi Oksanen voi nähdä muut kirjoitukseni tästä aiheesta.

maanantaina, huhtikuuta 20, 2009

Uskonto ja politiikka

"Virolaiset ovat maailman kansoista vähiten uskonnollisia, kertoo tuore Gallup Internationalin tutkimus.
'Se johtuu varmaan siitä, että Viro oli Neuvostoliiton koelaboratorio, jossa kirkollisille toimituksille kehitettiin sekularisoituneet (maallistuneet) vastineet', Repo miettii.
Rippikoulu unohtui. Nuoret kutsuttiin leireille, jossa heille opetettiin neuvostoihanteita, ja he saivat todistuksen. Kansa nimitti sitä 'puskarippikouluksi'. Repo on käsitellyt aihetta väitöskirjassaan.
Nyky-Virossa rippikoululaiset ovat usein aikuisia."
(Kaija Kunnas: Papinpaita herättää epäluuloa Virossa. Hannele Repo johtaa 20-vuotiasta Tallinnan suomalaista seurakuntaa. Helsingin Sanomat/C/Nimiä tänään 20.4.2009)

Itä-Saksassa Walter Ulbricht ryhtyi 1950-luvulla eliminoimaan kirkon vaikutusta ja samoin teologian opetusta yliopistoissa. Uskonnonopetus poistettiin, rippikoulun tilalle perustettiin vastine, jossa sakramentin sijaan oli nuorten lupaus omistautua valtiolle. Itä-Saksasta otettiin Suomessa mallia opetukseen ja muuhun kulttuurielämään.

Neuvostoliiton pitkä varjo on edelleen Suomenkin yllä, vaikka sitä ei aina tajuta tai se halutaan kieltää. Nuorempi polvi ei ehkä edes tiedä, mitä on tapahtunut. "Puskarippikoulukin" jatkuu Suomessa eri nimillä ja hiukan eri muodossa.

Yhteiskunta on kuitenkin muuttumassa, näistä asioista puhutaan lehdistössä ja TV:ssäkin - vihdoinkin.

keskiviikkona, maaliskuuta 25, 2009

Terapeuttista kuunneltavaa

Sofi Oksanen


Eilen oli kulunut 60 vuotta siitä, kun 20 000 virolaista vietiin keskellä yötä kotoaan perheittäin karjavaunuilla tuhansien kilometrien päähän kodeistaan. Tuhannet jäivät sille tielleen eikä heidän kohtalostaan tiedetty mitään. Nekin jotka pääsivät kotiin joutuivat vaikenemaan ja kärsivät henkisistä ja fyysisistä vammoista. Vasta Viron saatua jälleen itsenäisyytensä, he pystyivät puhumaan kokemuksistaan. Venäläiset kieltävät kaiken ja pitävät näitä kyydityksiä normaaleina "väestönsiirtoina".

Meille suomalaisille on ollut terapeuttista kuulla, kuinka avoimesti virolaiset ja suomenvirolaiset puhuvat neuvostoajasta. Sofi Oksanen ja Imbi Paju kertoivat eilen Akateemisessa kirjakaupassa kirjastaan Kaiken takana oli pelko. Heitä haastatteli Iivi Anna Masso

torstaina, helmikuuta 05, 2009

Kokopäivähoidon juuret sittenkin Neuvostoliitossa

Minua jäi vaivaamaan Nina Mikkosen väite, että lasten kokopäivähoidon juuret ovat Neuvostoliitossa ja natsi-Saksassa. Natsien lastenhoitosysteemistä en löytänyt faktoja netistä (Lisäys. Nyt löytyi. Myös täältä. Tästä Nina Mikkonen aikoi kertoa, mutta keskeytettiin), mutta Neuvostoliiton lastenhoidosta löytyi asiaa sivuilta, joissa on monenlaista tietoa lasten päivähoidosta.

Valtion järjestämä kollektiivinen kokopäivähoito alkoi todellakin Neuvostoliitossa. Kommunistiset kasvatustieteilijät olisivat mieluiten ottaneet lapset vanhemmilta jo synnytyslaitoksista ja laittaneet heidät heti valtion ylläpitämiin ja valvomiin päiväkoteihin. Lastenkasvatus ei ollut yksityisasia vaan yhteiskunnan tehtävä. Jo Leninkin ylisti valtion päiväkoteja.

"Communist educators would have liked to take charge of children from the day they were born, removing them from their parents and placing them in communal nurseries. ...In 1921, Zlata Lilina, an official of the Commissariat of Enlightenment, insisted that it was best for children to be removed from their homes...'Raising children is not the private task of parents, but the task of society.'"
-- Russia under the Bolshevik Regime, p331 by Richard Pipes ©1994".

Myös Itä-Saksan valtio omi lapset, minkä vuoksi saksalaiset eivät ole kovin ihastuneita päiväkoteihin. Muistissa ovat myös natsiajat, jolloin ihmisten perheasioihin puututtiin ja naisten piti synnyttää valtiolle "puhdasrotuisia arjalaisia" lapsia kuin synnytyskoneet.

Puolipäivälastentarhoja 3-6 -vuotiaille oli ollut jo 1800-luvun puolivälistä alkaen. Wikipedian artikkeli kertoo Saksassa 1800-luvun puolivälissä alkaneen Kindergarten- eli lastentarhatoiminnan versioista eri puolilla maailmaa. Juuri tätä juurta olivat Suomessa 1800-luvulla alkaneet lastentarhat.

Muistettakoon tämä:
"Suomenkin ratifioiman YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan vanhemmilla tai laillisilla huoltajilla on ensisijainen vastuu lapsen kasvatuksesta ja kehityksestä, ja lapsen edun on määrättävä heidän toimintansa. (18. artikla).--Luultavasti paras vaihtoehto pienten lasten vanhemmille olisi tällä hetkellä vanhemmille annettava palveluseteli, jolla he voisivat itse järjestää ja kustantaa juuri omalle lapselleen parhaaksi mahdolliseksi katsomansa hoidon." Tuula Hölttä/Uusisuomi.fi/keskustelut

perjantaina, joulukuuta 12, 2008

Animismi Virossa

Virolaiset ystäväni ovat kertoneet, että neuvosto-Viron aikana opettajat määrättiin jouluisin kirkkojen oville merkitsemään muistiin, ketkä veivät lapsensa joulukirkkoon. Uskonto oli kielletty asia, sitä piti harjoittaa salassa. Ei ole ihme, että itsenäisen Viron kansalaiset etsivät edelleen identiteettiään myös uskonnon alalla.

Keskiviikon (10.12.2008) International Herald Tribune kertoi näkyvällä paikalla olevassa artikkelissaan, kolmannella sivulla Venäjän patriarkan Aleksei II:n ruumiinsiunaamiskuvan vieressä, animismin ilmenemisestä Virossa. Lehti viittaa siihen, että Viro on ollut vuosisatojen ajan alistettu maa, jossa vallanpitäjät ovat määränneet uskomusjärjestelmän. Neuvostoajan ateismipropagandan ja uskontokiellon seurauksena vain 29% nykyajan virolaisista on virallisesti jonkin uskontokunnan jäseniä. Tämä ei merkitse kuitenkaan sitä, että he olisivat ateisteja, korostaa lehti.

Lehti kuvaa sitä, kuinka virolaiset kerääntyivät viime viikolla katsomaan ja palvomaan Tuhalan lähdettä, josta nousi vesihöyryä. Virolaisen kansanuskon mukaan höyry johtuu siitä, että noidat saunovat maan alla, hakkaavat toisinaan kiivaasti vastoilla arvaamatta, että saunahöyry nousee ylös ihmisten ilmoille. Geologit selittävät, että ilmiö johtuu luonnollisista syistä: tulvia aiheuttavien rankkasateiden vuoksi vettä suihkuaa lähteestä muutaman päivän ajan.
Tuhalan lähteen palvonta on vain yksi ilmiö trendistä: animismi on palaamassa Viroon.

Animismi on kuitenkin armoton uskonto. Se herättää pelkoa ja vaatii jatkuvia uhreja. Sen tietävät esimerkiksi Kauko-Idässä asuneet ja matkailleet sekä uskontotiedettä opiskelleet.

New York Times kirjoittaa samasta asiasta.