"Sitten muistakaa. Vaikka menette kauppaan talvella, leveälierinen hattu päähän", neuvoi ihotautilääkäri minua, kun minulta oli onnistuneesti poistettu spinosellulaari karsinooma leukapielestä.
Lierihatut ilmestyivät asusteekseni noin karulla tavalla vuonna 1989. Mutta ihaniahan ne ovat niin kuin itse elämäkin, jota ne suojelevat.
Minulla ei ole tapana puhua yksityisistä ongelmistani julkisesti. Mutta tämä hattuviha on niin yleistä ja sitkeää, että siitä pitänee puhua. Ehkä tämäkin kirjoitus voi pelastaa muutaman ihmishengen tai muutaman ihmisen kasvot jatkuvilta leikkauksilta. Minun ihosyöpäni ei ollut onneksi aggressiivinen. Kasvojani ei ole leikelty sen jälkeen.
Aurinkovoiteet eivät riitä suojelmaan ihoa. Hatunkin täytyy olla tarpeeksi leveälierinen ja tiivis.
Mieheni pitää myös hatuista. Kesällä hänellä on panamahattu, josta pidän kovasti (olenhan ostanut sen hänelle muutama vuosi sitten nn:nnen hääpäivän kunniaksi.) Saamme jatkuvasti kuulla ihmettelyä ja jopa herjauksia hatuistamme.
Mistä ihmeestä tämä suomalaisten hattuviha johtuu? Onko se politiikkaa viime vuosisadalta tai jopa kauempaa vapauden ajalta hattujen ja myssyjen kiistoista, joissa mahdollinen sukulaisemme Tammelan kirkkoherra Johan Amnell oli aktiivinen myssypuolueen jäsen? (Pilkkanimi myssyt tarkoitti yömyssyjä)
Rakastu hattuun. Se suojelee ihoasi ihosyövältä ja ennenaikaiselta vanhenemiselta.
Ja sitten kirjallinen lainaus hatuista:
Keittäjällä oli vapaapäivä ja hän oli pukeutunut vierailuasuun. --asua täydensi uusi hattu. Se näytti sekä kooltaan että muodoltaan epäillyttävästi Kasimir-sedän paperikorilta, johon oli kiinnitetty koristeeksi valtavan suuri rusetti.
- Tämä hattu on sitten viimestä huutoo, sanoi keittäjä pyörähtäen peilin edessä. - Paljonhan se makso, mutta kerranhan se vuan kirpasoo.
- Ja nyt matkaan, sanoi keittäjä tarttuen tukevaan sateenvarjoonsa, jonka hän levitti auki, kun astuttiin pihalle ja tokaisi: - Päivettymistä en pelekee, mutta hattu voep hualistua.
Kirjastani Aurora ja Pietarin serkut. 1993. Sivuilta 78-79. On suurlakkovuosi 1905, jolloin suomalaiset olivat kerrankin melkein täydellisesti yksimielisiä. Savolaiset palvelijat toivat murteensa mukanaan Helsinkiin.
Kirja on loppuunmyyty, ja minulla on siihen oikeudet. Voisin oikeastaan laittaa sen nettiin näin juhlavuoden kunniaksi.
My very old blog. Vuodesta 2005-
perjantaina, elokuuta 26, 2005
torstaina, elokuuta 25, 2005
Juoruilun yleisyydestä ja hyödyllisyydestä. Kiitos lukijoille ja muille bloggaajille
Juoruilu luo yhteenkuuluvaisuutta
Oltiinpa Tyynen meren saarilla, Meksikossa, Kanadan rannikkoseuduilla tai amerikkalaisessa koulussa, ihmiset käyttävät 20- 75 prosenttia ajastaan juoruiluun. Miehet yhtä innokkaasti kuin naiset.
Monivuotisen tutkimuksen mukaan kukin välittää juorun kahdelle henkilölle. Juoruilua on kaikissa yhteiskuntaluokissa, ja se on hyödyllistä. Se välittää tarpeellista tietoa, selvittää ryhmän sääntöjä ja lujittaa ryhmän jäsenten yhteenkuuluvuutta.
On epäterveellistä, suorastaan epänormaalia olla juoruamatta, väittää Yalen yliopiston psykologi Sarah Wert.
Juoru on tullut salonkikelpoiseksi ja sopivaksi tutkimuksen kohteeksi. Kaiken kruunuksi lisättäköön New Yorkin valtionyliopiston professorin David Sloan Wilsonin lausunto: Juoruilu näyttää olevan hyvin sofistikoitua ja monimerkityksellistä kanssakäymistä, joka on tärkeää ryhmän kannalta.(What good is gossip? Social scientists spread the word of its value. International Herald Tribune 16.8.2005)
Ryhmälle ei ole ominaista konsensus
vaan konflikti
Kaukaisina ja hyvinä aikoina, jolloin Kullervo Heinilä oli sosiologian professorina, kirjoitin sosiologian laudaturseminaarissa esseen ryhmäkonfliktiteoriasta. Huomasin netistä, että asiasta puhutaan edelleen. Konflikti on ominaista ryhmälle, ei yksimielisyys, konsensus, kuten meille suomalaisille on yritetty väittää.
Olen viime aikoina kärsinyt kovasti blogiyhteisön jatkuvista rähinöistä. On tuntunut siltä, että miltei mistä hyvänsä pienestäkin asiasta syntyy sanasotaa ja tunteita loukataan. Voisiko se johtua siitä, että kun ei myönnetä todellisia erimielisyyksiä ja uskalleta käsitellä niitä, tehdään riita aivan mitättömistäkin asioista? Vai ovatko nuo jatkuvat rähinät luonnollisia ja tarpeellisia?
Rauno Räsäsen pahkasikamainen blogiperformanssi tuli oikeaan aikaan ja sai ainakin minut nauramaan. Joitakin se varmaankin loukkasi. Minustakin tämä viimeisin, tämänpäiväinen, meni yli.(Myöhempi lisäys: Puhun blogikirjoituksesta "Neulovien sikojen perhealbumista", kuten olen huomauttanut myös Räsäsen blogiin kirjoittamassani kommentissa.) Mutta ainahan on vaikeaa lopettaa ajoissa. Sen tietää jokainen luovaa työtä tehnyt. Ja luovuuttahan nämä blogit ovat.
Tunnen henkilökohtaisesti vain yhden blogisteista (nimimerkeistä en voi tietenkään olla varma) ja hänetkin vain kirjailijajärjestön kielitunneilta. Missähän määrin muut blogistit tuntevat toisiaan? Tapahtuuko blogimaailman kulissien takana tutkijoiden ylistämää jaloa juoruilua, joka lisää yhteenkuuluvuudentunnetta ja sopeutumista?
Kiitos lukijoille
25.6.2005 blogini mittarissa oli 415 käyntiä. Nyt niitä on yli 7000 enemmän, eli vähän yli sata kutakin päivää kohti. Kiitos teille, jotka luette tätä blogia.
Tämän sisarblogi "Anna Amnellin kirjoituslipasto" on keskittynyt historiallisiin nuortenkirjoihin, mutta "Blogisisko" on mukana blogimaailman myllerryksessä. Minä en tarkkaile sitä, kuka minua lukee enkä sitä, kuka pitää minua suosikkilistallaan. Minun omalla suosikkilistallani on monenlaisia blogisteja, paljon enemmän nimiä kuin linkkilistallani, jonka tarpeellisuutta olen pohtinut. Uteliaisuus saa minut lukemaan myös niitä, joiden kanssa olen täysin eri mieltä monista asioista. Blogit ovat tuoneet aivan uuden ulottuvuuden elämääni. Kiitos teille, jotka kirjoitatte.
Oltiinpa Tyynen meren saarilla, Meksikossa, Kanadan rannikkoseuduilla tai amerikkalaisessa koulussa, ihmiset käyttävät 20- 75 prosenttia ajastaan juoruiluun. Miehet yhtä innokkaasti kuin naiset.
Monivuotisen tutkimuksen mukaan kukin välittää juorun kahdelle henkilölle. Juoruilua on kaikissa yhteiskuntaluokissa, ja se on hyödyllistä. Se välittää tarpeellista tietoa, selvittää ryhmän sääntöjä ja lujittaa ryhmän jäsenten yhteenkuuluvuutta.
On epäterveellistä, suorastaan epänormaalia olla juoruamatta, väittää Yalen yliopiston psykologi Sarah Wert.
Juoru on tullut salonkikelpoiseksi ja sopivaksi tutkimuksen kohteeksi. Kaiken kruunuksi lisättäköön New Yorkin valtionyliopiston professorin David Sloan Wilsonin lausunto: Juoruilu näyttää olevan hyvin sofistikoitua ja monimerkityksellistä kanssakäymistä, joka on tärkeää ryhmän kannalta.(What good is gossip? Social scientists spread the word of its value. International Herald Tribune 16.8.2005)
Ryhmälle ei ole ominaista konsensus
vaan konflikti
Kaukaisina ja hyvinä aikoina, jolloin Kullervo Heinilä oli sosiologian professorina, kirjoitin sosiologian laudaturseminaarissa esseen ryhmäkonfliktiteoriasta. Huomasin netistä, että asiasta puhutaan edelleen. Konflikti on ominaista ryhmälle, ei yksimielisyys, konsensus, kuten meille suomalaisille on yritetty väittää.
Olen viime aikoina kärsinyt kovasti blogiyhteisön jatkuvista rähinöistä. On tuntunut siltä, että miltei mistä hyvänsä pienestäkin asiasta syntyy sanasotaa ja tunteita loukataan. Voisiko se johtua siitä, että kun ei myönnetä todellisia erimielisyyksiä ja uskalleta käsitellä niitä, tehdään riita aivan mitättömistäkin asioista? Vai ovatko nuo jatkuvat rähinät luonnollisia ja tarpeellisia?
Rauno Räsäsen pahkasikamainen blogiperformanssi tuli oikeaan aikaan ja sai ainakin minut nauramaan. Joitakin se varmaankin loukkasi. Minustakin tämä viimeisin, tämänpäiväinen, meni yli.(Myöhempi lisäys: Puhun blogikirjoituksesta "Neulovien sikojen perhealbumista", kuten olen huomauttanut myös Räsäsen blogiin kirjoittamassani kommentissa.) Mutta ainahan on vaikeaa lopettaa ajoissa. Sen tietää jokainen luovaa työtä tehnyt. Ja luovuuttahan nämä blogit ovat.
Tunnen henkilökohtaisesti vain yhden blogisteista (nimimerkeistä en voi tietenkään olla varma) ja hänetkin vain kirjailijajärjestön kielitunneilta. Missähän määrin muut blogistit tuntevat toisiaan? Tapahtuuko blogimaailman kulissien takana tutkijoiden ylistämää jaloa juoruilua, joka lisää yhteenkuuluvuudentunnetta ja sopeutumista?
Kiitos lukijoille
25.6.2005 blogini mittarissa oli 415 käyntiä. Nyt niitä on yli 7000 enemmän, eli vähän yli sata kutakin päivää kohti. Kiitos teille, jotka luette tätä blogia.
Tämän sisarblogi "Anna Amnellin kirjoituslipasto" on keskittynyt historiallisiin nuortenkirjoihin, mutta "Blogisisko" on mukana blogimaailman myllerryksessä. Minä en tarkkaile sitä, kuka minua lukee enkä sitä, kuka pitää minua suosikkilistallaan. Minun omalla suosikkilistallani on monenlaisia blogisteja, paljon enemmän nimiä kuin linkkilistallani, jonka tarpeellisuutta olen pohtinut. Uteliaisuus saa minut lukemaan myös niitä, joiden kanssa olen täysin eri mieltä monista asioista. Blogit ovat tuoneet aivan uuden ulottuvuuden elämääni. Kiitos teille, jotka kirjoitatte.
keskiviikkona, elokuuta 24, 2005
Miesten vapautusliike aloittanut toimintansa Blogistaniassa
Fenno-Blogistanian miesten vapautusliike on saanut reippaan alun Rauno Räsäsen blogissa, joka on yhdellä iskulla hyljännyt entisen psykologis-filosofisen teemansa ja muuttunut ihmissuhdeblogiksi. Kuvavalikoimassa paljastuu bloginpitäjän pehmeä, sanoisinko hempeän romanttinen suhtautuminen meihin, kauniimman sukupuolen edustajiin.
Pragmaattinen lastu neulonnan ja kulttuurin syvästä yhteenkuuluvuudesta
Rauno Räsäsen kulttuuriblogista on kurkistellut eilisestä lähtien joukko söpöjä lampaita ja karitsoita. Genetiikastako siellä puhutaan? Ei, vaan kyseessä on "Räsäsen neuleblogin esittely (johdanto)", kuten Räsänen vitsailee. Lampaiden ja käsityön ystävänä ilahduin kovasti, mikä ei ehkä ollut Räsäsen lastun varsinainen tarkoitus.
Sukkaparin neulominen koulussa oli minulle niin traumaattista, että en ole sukkia sen koommin tehnyt. Toiset neulovat niitä onneksi mielellään ja antavat lahjaksi. Saan lapsuudenystävältäni joka joulu lämpimät ja kauniit villasukat. Ne ilahduttavat koko vuoden. Uskon, että joulun lähetessä neuleblogien toiminta kiihtyy entisestään, hyvät herrat.
Koulutyttönä neuloin silloiselle poikaystävälleni - nykyiselle miehelleni- sormikkaat, joissa oli monimutkaista koristeneuletta ja jotka olivat siksi hyvin lämpimät. Ne lienevät neulojan urani huippusuoritus. Lapsille oli mukava neuloa heidän ollessaan pieniä, sillä neuletyöt valmistuivat nopeasti. Myös Barbiet ja muut nuket saivat jouluksi kenkälaatikollisen uusia neulevaatteita.
Käsityöt voivat olla hyvin terapeuttisia. Siinä lienee niiden ja myös neuleblogien suosion salaisuus.
Virginia Woolf kertoo miehestä, joka neuloi aina omat sukkansa. Muualta en ole sellaisesta kuullut. Mutta on miehiä, jotka harrastavat käsitöitä, siis muitakin kuin ilmiömäinen Kaffe Fasset, jonka maailmaan pääset tästä. Eräs ystävämme on tehnyt ainakin kaksi ryijyä.
Laitan tähän vielä varmuuden vuoksi uudestaan linkin, josta voitte nähdä Virginia Woolfin neulomassa. Olkoon se todistuskappaleena kulttuurin ja neulonnan syvästä yhteenkuuluvuudesta.
Sukkaparin neulominen koulussa oli minulle niin traumaattista, että en ole sukkia sen koommin tehnyt. Toiset neulovat niitä onneksi mielellään ja antavat lahjaksi. Saan lapsuudenystävältäni joka joulu lämpimät ja kauniit villasukat. Ne ilahduttavat koko vuoden. Uskon, että joulun lähetessä neuleblogien toiminta kiihtyy entisestään, hyvät herrat.
Koulutyttönä neuloin silloiselle poikaystävälleni - nykyiselle miehelleni- sormikkaat, joissa oli monimutkaista koristeneuletta ja jotka olivat siksi hyvin lämpimät. Ne lienevät neulojan urani huippusuoritus. Lapsille oli mukava neuloa heidän ollessaan pieniä, sillä neuletyöt valmistuivat nopeasti. Myös Barbiet ja muut nuket saivat jouluksi kenkälaatikollisen uusia neulevaatteita.
Käsityöt voivat olla hyvin terapeuttisia. Siinä lienee niiden ja myös neuleblogien suosion salaisuus.
Virginia Woolf kertoo miehestä, joka neuloi aina omat sukkansa. Muualta en ole sellaisesta kuullut. Mutta on miehiä, jotka harrastavat käsitöitä, siis muitakin kuin ilmiömäinen Kaffe Fasset, jonka maailmaan pääset tästä. Eräs ystävämme on tehnyt ainakin kaksi ryijyä.
Laitan tähän vielä varmuuden vuoksi uudestaan linkin, josta voitte nähdä Virginia Woolfin neulomassa. Olkoon se todistuskappaleena kulttuurin ja neulonnan syvästä yhteenkuuluvuudesta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)