Juoruilu luo yhteenkuuluvaisuutta
Oltiinpa Tyynen meren saarilla, Meksikossa, Kanadan rannikkoseuduilla tai amerikkalaisessa koulussa, ihmiset käyttävät 20- 75 prosenttia ajastaan juoruiluun. Miehet yhtä innokkaasti kuin naiset.
Monivuotisen tutkimuksen mukaan kukin välittää juorun kahdelle henkilölle. Juoruilua on kaikissa yhteiskuntaluokissa, ja se on hyödyllistä. Se välittää tarpeellista tietoa, selvittää ryhmän sääntöjä ja lujittaa ryhmän jäsenten yhteenkuuluvuutta.
On epäterveellistä, suorastaan epänormaalia olla juoruamatta, väittää Yalen yliopiston psykologi Sarah Wert.
Juoru on tullut salonkikelpoiseksi ja sopivaksi tutkimuksen kohteeksi. Kaiken kruunuksi lisättäköön New Yorkin valtionyliopiston professorin David Sloan Wilsonin lausunto: Juoruilu näyttää olevan hyvin sofistikoitua ja monimerkityksellistä kanssakäymistä, joka on tärkeää ryhmän kannalta.(What good is gossip? Social scientists spread the word of its value. International Herald Tribune 16.8.2005)
Ryhmälle ei ole ominaista konsensus
vaan konflikti
Kaukaisina ja hyvinä aikoina, jolloin Kullervo Heinilä oli sosiologian professorina, kirjoitin sosiologian laudaturseminaarissa esseen ryhmäkonfliktiteoriasta. Huomasin netistä, että asiasta puhutaan edelleen. Konflikti on ominaista ryhmälle, ei yksimielisyys, konsensus, kuten meille suomalaisille on yritetty väittää.
Olen viime aikoina kärsinyt kovasti blogiyhteisön jatkuvista rähinöistä. On tuntunut siltä, että miltei mistä hyvänsä pienestäkin asiasta syntyy sanasotaa ja tunteita loukataan. Voisiko se johtua siitä, että kun ei myönnetä todellisia erimielisyyksiä ja uskalleta käsitellä niitä, tehdään riita aivan mitättömistäkin asioista? Vai ovatko nuo jatkuvat rähinät luonnollisia ja tarpeellisia?
Rauno Räsäsen pahkasikamainen blogiperformanssi tuli oikeaan aikaan ja sai ainakin minut nauramaan. Joitakin se varmaankin loukkasi. Minustakin tämä viimeisin, tämänpäiväinen, meni yli.(Myöhempi lisäys: Puhun blogikirjoituksesta "Neulovien sikojen perhealbumista", kuten olen huomauttanut myös Räsäsen blogiin kirjoittamassani kommentissa.) Mutta ainahan on vaikeaa lopettaa ajoissa. Sen tietää jokainen luovaa työtä tehnyt. Ja luovuuttahan nämä blogit ovat.
Tunnen henkilökohtaisesti vain yhden blogisteista (nimimerkeistä en voi tietenkään olla varma) ja hänetkin vain kirjailijajärjestön kielitunneilta. Missähän määrin muut blogistit tuntevat toisiaan? Tapahtuuko blogimaailman kulissien takana tutkijoiden ylistämää jaloa juoruilua, joka lisää yhteenkuuluvuudentunnetta ja sopeutumista?
Kiitos lukijoille
25.6.2005 blogini mittarissa oli 415 käyntiä. Nyt niitä on yli 7000 enemmän, eli vähän yli sata kutakin päivää kohti. Kiitos teille, jotka luette tätä blogia.
Tämän sisarblogi "Anna Amnellin kirjoituslipasto" on keskittynyt historiallisiin nuortenkirjoihin, mutta "Blogisisko" on mukana blogimaailman myllerryksessä. Minä en tarkkaile sitä, kuka minua lukee enkä sitä, kuka pitää minua suosikkilistallaan. Minun omalla suosikkilistallani on monenlaisia blogisteja, paljon enemmän nimiä kuin linkkilistallani, jonka tarpeellisuutta olen pohtinut. Uteliaisuus saa minut lukemaan myös niitä, joiden kanssa olen täysin eri mieltä monista asioista. Blogit ovat tuoneet aivan uuden ulottuvuuden elämääni. Kiitos teille, jotka kirjoitatte.
Minäkin olen vähän kyllästynyt nahisteluun. Nettikeskusteluissa on minusta se ongelma, että usein käy niin ettei oikeastaan puhuta lainkaan samasta asiastakaan. Pitäisi aina muistaa tarkistaa, että mistä se toinen nyt oikeastaan puhuu, mutta sehän edellyttäisi sitä että haluaisi ihan oikeasti luoda kontaktin eikä vain vängätä vänkäämisen ilosta. Esim. sana Kukkahattutäti tuo ihmisille näköjään hyvin erilaisia mielleyhtymiä, joten vaikka kaikki näyttäisivät puhuvan kukkahattutädeistä, he eivät kuitenkaan puhu samasta asiasta.
VastaaPoistaLinkkilista on mielestäni siinä mielessä hyvä, että voi ohjata lukijoita löytämään blogeja joita itse pitää lukemisen arvoisina. Huono puoli siinä on, että kerran laittamaansa linkkiä on vaikea poistaa jos on vähänkään hellätunteinen ihminen.
Kirsti,
VastaaPoistatämä nettikeskustelu on vaikeampaa kuin tavallinen keskustelu monestakin syystä. Ensinnäkin ei näe toisen ilmeitä. Toiseksi vastaukset tulevat, kun on jo siirrytty seuraavaan aiheeseen. Samoin kommentit. Siitä hyvänä esimerkkinä seuraava:
Lisäsin juuri äsken tähän lastuuni, oikeastaan päreeseeni, sulkuihin, että puhuin Räsäsen blogin kirjoituksesta "Neulovien sikojen perhealbumista", joka meni minusta liian pitkälle. Hän taas luuli minun puhuvan siitä jutusta, jossa hän kirjoittaa vauvoista, joille juotetaan alkoholijuomia.
Pitäisi nähtävästi mainita tarkoin otsikot ja päivämäärät.
Kukkahattutäti ja karvanoppa-auto - jokainen luulee tuntevansa ne, ja sitten puhutaan viistoon.
VastaaPoistaMinä aloin tehdä päivittäisiä muutoksia suosikkilistaani, kun kerran Pinserissä valitettiin, etä listat jämähtävät paikoilleen. Huom! vanhat suosikit voivat hyvinkin taas palata, mutta uusillekin on annettava tilaisuus! En koe olevani kasvattamassa hernepeltoa.
Kiitos itsellesi.
VastaaPoistaMonta mielenkiintoista aihetta olen
täältä löytänyt ja pontta päivääni saanut! :)
Ilmeitä lukuunottamatta (Pirkon maininta), keskusteluilla on samanlaisia ongelmia todellisessakin elämässä. Esimerkiksi sanoja ei koskaan (onneksi) määritellä, joten puhujat puhuvat mitä puhuvat ja kuuntelijat käyttävät omia filttereitään. Sehän on vaan hyvä asia, ajatusten ristisiitosta, siksi keskustelut ovat niin hedelmällisiä. Jos kaikki sanoisivat aina täsmälleen mitä ajattelevat, ei tarvittaisi kuin yksi lause kustakin asiasta, mitä hauskaa siinä olisi.
VastaaPoistaNäiden nettikeskustelujen asynkroonisuus on myös hyvä asia, koska ehtii koota ajatuksiaan, valitettavasti joskus saa sen parhaan ajatuksensa vasta päivien jälkeen. Ongelma on tietysti, että kukaan ei sitä enää käy lukemassa, mutta tulipa sanottua:))
Ranskalaiset ovat keksineet tuollaiselle Hanhensulan mainitsemalle myöhään päähän pälkähtäneelle viisaudelle nimenkin, "espirit d'escalier". Näin kertoo kirja "In Other Words", johon olen laittanut linkin muutama lastu ja päre aikaisemmin.
VastaaPoistaSe tarkoittaa sananmukaisesti 'portaita alas kulkiessa', toisin sanoen idea ei tullut mieleen salongissa vaan vasta kun asteli pois kutsuilta.
Minusta tuntuu, että parhaat ideat tulevat minulle mieleen illalla hampaita pestessä (ei sähköhammasharjalla, se on liian meluisa) ja suihkussa.
Minä haluan lukea liki pelkästään mukavia ja hersyviä tai ehkä asiallisia turinoita. Viimeisenä tulisi jokin naurettava, pilkunviilaukseen ja saivarteluun ja kenties henkilöönkin käyvään sanailuun keskittyvä "väittely".
VastaaPoistaVarmaan niilläkin on silti paikkansa ja kysyntänsä ja monipuolisuus on tok hyvä arvo. Mutta kaatakaa itsellenne vaan. ;-)
Joskus voisi olla kiivaitakin väittelyjä, kunhan psyttäisiin asiassa. On mahdollista olla eri mieltä ja silti pysyä ystävällisissä väleissä.
VastaaPoista