Esiliinan arkea ja juhlaa.

Kuva: Vintage Spot Illustrations of Children. Judy M. Johnson (ed), Dover.

Äidin pikkuapulaisella oli ennen aikaan aina päällään esiliina. Siinä oli useimmiten röyhelöt olkapäillä ja edessä ainakin yksi pieni tasku, jossa sai pitää nenäliinan. Kaikkein tärkeintä olivat kuitenkin esiliinan nauhat.Ilkikuriset pojat saattoivat sitoa edessään istuvan tytön esiliinannauhoista pulpettiin kiinni. Tavallisesti nauhat saivat olla rauhassa, kauniisti rusetilla.

Esiliina on suojellut arkisesti lialta ja kulutukselta. Sepällä on ollut esiliina, samoin leipurilla ja kaikilla muilla, jotka ovat tehneet työtä. Sairaanhoitajilla, perheenäideillä ja lastenhoitajilla on ollut perinteisesti esiliina.

Esiliinojen kulttuurihistoriaa
tutkitaan

Eriika Kyllösen tekstiilikokoelmissa voi nähdä monenlaisia esiliinoja. On pyykkipoikaessuja, kotitalousesiliinoja - jollaisia tehtiin koulujen käsityötunneilla- on miesten esiliinojakin.

Kansatieteellinen esitys kertoo emännänessuista, lastenessuista ja kansallispukujen esiliinoista. Tuntuu siltä, että esiliinoista voisi tehdä väitöskirjan.

Ruotsin kuningasta Kustaa Vaasaa moitittiin ylellisyydestä, siitä että hän hankki lapsilleen ylellisempiä vaatteita kuin kukaan muu Euroopan hallitsija. Hänen tyttärelläänkin oli tusinan verran esiliinoja, toiset kultabrokadista, toiset silkistä ja sametista. Nämä kuninkaalliset esiliinat olivat pelkkiä koristeita, kaitaliinaa muistuttavia suikaleita kuten voi nähdä seuraavssa piirroksessa Tanskan prinsessalla 1500-luvun puolivälin asussa.



Esiliinat ovat mukana keskiajan ja renessanssin taiteessa.
Kokoelma on hätkähdyttävä. Se on esiliinan arkea ja juhlaa. Mutta milloinkaan ei vaatimaton esiliina ole ollut jalommassa tehtävässä kuin pelastaessaan ihmishengen.

Korppikotkakilpikonnat asuvat metsälammessa. Kuva: Matti Amnell

Korppikotkakilpikonna

Korppikotkakilpikonnat elävät lammen pohjamudissa. Ne syövät lumpeenjuuria, sammakoita ja mädäntyneitä kaloja. Ne ovat todellisia vesistöjen korppikotkia ja siivoojia. Talven ne horrostavat kotilammen pohjamudassa ja elävät kesän aikana keräämällään rasvalla ja lammen hapella.

Satuimme eräänä kuumana kesäpäivänä Toronton lähellä metsätielle, jossa kilpikonnarouvat olivat kaivamassa munia autotien reunaan hiekkaan. Yksi naaras saattaa munia jopa 83 pöytätennispallon näköistä, kolmen sentin läpimittaista munaa. Suurin osa niistä joutuu ketun, haisunäädän tai pesukarhun saaliiksi. Osasta tulee pieniä rumankauniita kilpikonnia, jotka lähtevät kulkemaan erehtymättömästi vettä kohden heti munasta kuoriuduttuaan.

Korppikotkakilpikonna (Chelydra serpentina serpentina) on pikku jättiläinen. Se kasvaa puolimetriseksi ja painaa 20 kiloa, ruokittuna 30 kiloa. Kerrotaan, että siitä tulisi maukasta kilpikonnakeittoa, mutta konna nauttii lain suojaa. Tuohan se terveiset dinosaurusten ajoilta. Monet muut lajit ovat tulleet ja menneet, mutta kilpikonna on säilynyt.

Tämä kilpikonna ei voi vetää itseään kilpensä sisään, mutta se on saanut lisäsuojaksi äkäisen näköisen ulkomuodon. Se on kuin muinaisten aikojen pelottava jumala, kuin kirveellä veistetty. Sen pää on massiivinen, kaulassa on suuria pullottavia kyhmyjä, nahka on löysä ja ruttuinen ja harmaa päällyskilpi on usein mudan ja levän peittämä.

Pelottava
maine

Koppikotkakilpikonna osaa puolustautua. Sen leuat ovat vahvat, ja jalat ovat kuin vanhan norsun käpälät, joissa on pitkät ja terävät kynnet. Lännen lokarit kertoivat hurjia juttuja korppikotkakilpikonnista. He sanoivat, että se voi kahmaista miehen kouran vahvojen leukojensa väliin, niin että sen saa irti vain leikkaamalla. Se voi olla joskus niin vihainen, että napsauttaa sormen poikki, mutta vain jos sitä ärsytetään.

Yleensä korppikotkakilpikonna on rauhallinen ja lojuu laiskana pehmeässä pohjamudassa mehevien vesikasvien läheisyydessä. Varsinkin lumpeenjuuret ovat sen herkkua, mutta kyllä sille kelpaavat yhtä hyvin sammakot, matelijat ja mädäntyneet kalatkin. Se on todellinen vesistöjen korppikotka ja siivooja.

Jälkeläiset
kohtalon armoilla

Tämä kilpikonna, jota kuvasimme, tuli oikein pahalle tuulelle. Se kuopaisi viimeisen hiekkapilven muniensa suojaksi, muljautti meihin päin ja lähti juoksemaan yllättävän nopeasti tien poikki. Se vieri alas töyrästä ja hävisi rehevään metsään. Jälkeläiset jäivät kohtalon armoille, kun konnaemo matkasi takaisin läheiselle lammelle.

Se tulee sieltä harvoin ihmisten ilmoille. Talven se viettää horroksessa pohjamudassa eläen kesän aikana keräämällään rasvalla ja veden hapella. Vasta seuraavana keväänä se lähtee taas liikkeelle ja herättää seudun kesämökkiläiset meluisilla lemmenleikeillään. Lajin perustunteet ovat vain tiivistyneet vuosimiljoonien aikana.

Korppikotkakilpikonnaa on tuotu esimerkiksi Englantiin, ja jotkut ovat pelänneet siitä tulevan Thamesin kauhun, jos ihmiset heittävät sen jokeen kyllästyttyään siihen. Jonkun yksittäisen tapauksen on täytynyt olla syynä tällaisiin kauhukuviin. Siitä saattaa tulla urbaanilegenda kuten New Yorkin viemäreittein alligaattorista.


Tämä artikkeli on julkaistu hiukan eri muodossa Suomen luonto -lehdessä
Pirkko Anna Amnell copyright

Lue lisää!

"Snapping Turtle page"
Nova Scotia Turtles

Intiaanit sanovat Pohjois-Amerikkaa Suuren kilpikonnan saareksi

Komea korppikotkakilpikonnanaaras Waterloon lähellä Ontariossa. Kuva: Matti Amnell