Kiertokysely elämästä

Vastaan näin:

1. Miksi minä olen olemassa?
Eläminen on sinänsä itseisarvo: oleminen on parempaa kuin ei-oleminen.

2. Miksi on niin paljon kärsimystä ja sotia?
Yleensä ihmisen itsekkyyden ja luonnonlakien vuoksi.

3. Mikä on oikein ja mikä väärin?
Elämän edistäminen. Elämän tuhoaminen.

4. Miksi on niin paljon uskontoja ja oppeja?
Ihmiset hapuilevat kohti totuutta.

5. Onko mikään niistä oikea vai ovatko kaikki väärässä?
Miksi toinen ei voisi olla lähempänä totuutta kuin toinen?

6. Voiko mihinkään tai kehenkään luottaa?
Elämä ilman luottamusta on mahdotonta.

7. Onko olemassa Jumala, ja jos on millainen?
Jumalan ydin tulee esiin joulussa ja pääsiäisessä.

8. Jatkuuko elämä kuoleman jälkeen ja jos, miten?
Ihminen on minusta niin suuri ihme, että en pystyisi millään uskomaan, että ihminen katoaisi kuolemassa.

Kolmas ikä, aktiivisuus ja luovuus ThirdAge

Helsingin Sanomat kirjoittaa tänään luovuudesta ja ikääntymisestä. (Teemu Luukka: "Rockissa uusi nousu alkaa eläkeiässä" HS/C1 Kulttuuri 26.3.2006). Rockmusiikin veteraanit ovat tehneet kuusikymmppisinä hyvää musiikkia. Tässä rockvaarien siivellä muutkin saavat lukea rohkaisevaa tekstiä:

"En usko, että on mitään ikää, johon luovuus päättyisi."
(geropsykologi Timo Suutama Jyväskylän yliopistosta)

Tähän keskusteluun liittyy käsite kolmas ikä (third age= yleensä tarkoitetaan yli 50-vuotiaita, Hesarin artikkelissa yli 60-vuotiaita.)

"Kolmanneksi iäksi kutsutaan ikää, joka alkaa noin kuusikymppisenä ja jatkuu niin kauan kuin ihminen pystyy toimimaan aktiivisesti, joillakin se jatkuu 80-vuotiaaksi saakka." (Timo Suutama)

"Säveltäjillä luomiskausi on saattanut alkaa jopa 80-vuotiaana. On myös matemaatikoita, joilla on alkanut 60-vuotiaana uusi luomiskausi--", sanoo professori Kari Uusikylä.

Teemu Lukka kirjoittaa: "Uusikylän mukaan luoville ihmisille on tärkeää myös se, millainen on ajan henki ja millainen ilmapiiri heitä ympäröi.
'Jos kukaan ei arvosta, luovuudella on tapana heikentyä.'"

Ja lopuksi: "mikään ei luovassakaan työssä korvaa kokemusta."(Uusitalo)

Ja makupalaksi:
Cinderella at Sixty.

Myöhemmin:
Kuten tuolla kommenteissa kirjoitan, olen tänään merkinnyt Blogilistalle tämän blogini yhdeksi teemaksi ThirdAge (=50+). Yritin ensin termiä kolmas ikä, mutta näkyviin tuli vain 'kolmas'. Tervetuloa sakkiin.

Lukekaa myös Kemppisen kirjoitus, jolla on herttainen nimi Seniilit.

Kukat maaliskuussa

Kun muutimme Kanadasta, meillä oli melkein tyhjät huoneet. Toimme vain puoli pientä kontillista tavaraa: ruokapöydän ja tuolit, sängyt, kirjat (hyvin paljon!), kirjahyllyt, erilaisia koriste-esimeitä, pojan tekemiä maalauksia, jonkin verran astioita. Onneksi on kirpputorit. Sieltä ostin verhot, astioita ja keittiötarvikkeita.

Eniten kaipasimme kukkia. Meillä oli ollut Kanadassa suuria puumaisia aralioita sekä paljon ilmaa puhdistavia rönsyliljoja ja tietenkin joulukaktus. Aloin kerätä kukanoksia vanhan ajan tyyliin, ja saimme lahjaksi ruuukkukukkia ystäviltä, oppilailta ja työtovereilta. Lopulta meillä oli 60 huonekasvia sekä pojalla sama määrä kaktuksia. Mutta sitten tuli taloon putkiremontti. Koko talo tyhjäksi ja asukkaat evakkoon. Se tapahtui keskitalvella. Vuoden kuluttua muutettiin takaisin. Siinä rytäkässä menetimme suurimman osan kukkia.

Entisistä ovat enää jäljellä orkideat ja vain miehen työhuoneessa olevat anopinkielet, yhdestä kasvista jaetut, kuin vihreä salusiini ikkunassa. Siirrän kukkia vuodenajan mukaan huoneesta toiseen, koska valoisuus vaihtelee.

Kukkatilanne nyt:





Pitäisikö siirtää jalustalla oleva rönsyliljakin jo pohjoispuolen ikkunalle?



Joulukaktus oli viimeksi nupussa joulukuun puolivälissä. Se vietiin käytävän ikkunalle, on taas nupussa. Saamme siitä pääsiäiskukan.



Tämä vuosia levossa ollut orkidea puhkesi kukkaan joskus viime syksynä. Olen ottanut siitä muutaman kukan maljaan veteen ja valokuvaa varten, ja yksi on vielä jäljellä.



Lapsuudenystävän antama saintpaulia kukkii koko ajan.



Toinen lapsuudenystäväni antoi hienon orkidean. Saankohan tämän kukkimaan uudelleen? Pitäisikö se jakaa ja istuttaa uudelleen?



Levossa olevia orkideoita keittiön ikkunalla. Toivon, että valoisa paikka saa muutaman kukkimaan. Yleensä orkideani kukkivat keskitalvella ja kesällä.



Saintpaulioiden lehtiä juurtumassa. Tavoitteena keittiönikkunanlauta täynnä kukkivia saintpaulioita. Aina voi toivoa...

Ladies powder room

Missähän näin sellaisen ensi kerran, Yhdysvalloissa vai Englannissa? Kyllä sen täytyi olla vaihto-oppilasvuoden jälkeisellä kiertomatkalla jossain Etelävalloissa, siellä missä näin senkin kummajaisen kuin vessan, jonka ovella luki "Colored".

Ensimmäinen näkemäni Ladies Powder Room oli isompi kuin suomalainen sali. Siellä oli kattokruunuja, kukka-asetelmia, upottavia sohvia ja kukkatapetit. Samanlaisia naistenhuoneita on ollut ennen paljon, mutta niistä on tehty varastoja ja naulakkohuoneita. Nyt on kuitenkin tuuli kääntynyt, ja vanhoja naisten puuterointihuoneita entistetään. Esimerkiksi eräs kalifornialainen teatteri aikoo uudistaa vaatenaulakoksi alennetun naistenhuoneen entiseen loistoonsa: Art Deco- sohva, kampauspöytiä, seinämaalauksia.

Joissakin hotelleissa on myös "step back in time" -tunnelma naistenhuoneessa. Siellä on maalauksia seinillä, kristallikruunuja, pianomusiikkia ja divaaneja.

Alkujaan Powder room oli tarkoitettu hiusten ja peruukkien puuteroimiseen. Niitä on ollut varmaankin erikseen miehille ja naisille. Tietenkin powder room tarkoittaa myös laivan ruutivarastoa.

Dramatiikkaa ovat jotkut kirjailijat luoneet Ladies powder room -ympäristöön. On kirjoitettu näytelmä (Katherine Dubois Reed 1986, uudistettu 1996) ja tehty ainakin yksi dokumenttielokuva "Ferry Tales".

Muistaakseni Libertyn tavaratalossa on vanhan ajan ladies' powder room. Harvat Lontoon matkani ovat olleet enemmänkin museoissa ravaamista, joten siitä täytyy olla kauan, kun sen näin. Tyyli oli englantilaisen kodikas. Aasiassa matkustelevat ystäväni ja sukulaiseni kertovat Ladies Powder Room- loistosta, jota on sikäläisissä hienoissa ravintoloissa. Siellä voi heittäytyä lojumaan sohvalle, kuunnella musiikkia ja painella kasvojaan kuumilla höyrytetyillä aromipyyhkeillä. Todellinen Rest room.

Vain naisilleko tällaista ylellistä ja kodikastakin turhuutta? On miehillekin. Rikkaisiin arabimaihin viedään hissejä, joihin tulee kristallikruunut. Arvelisin, että niissä on myös itämaisia mattoja ja sohvia.

Amerikan paras naistenhuone on romanttinen varsinaisessa tarkoituksessaankin.

Vesiklosetti keksittiin jo 1500-luvun Englannissa, mutta Elizabeth I paheksui sitä ja se jäi unholaan pitkäksi aikaa.

Seuraavana päivänä:
Tänään Hesarissa kirjoitetaan "lastenhoitohuoneista", julkisista vessoista joissa on hoitopöytä. Ne ovat samalla invavessoja. Annakaisa Pirilä-Mänttäri: "Lounas yleisessä vessassa." - Kaupungin laita. HS/A13 25.3.2006
(kuvat poistettu)

Veskat

Kuvat: Anna Amnell
Minun isoäidilläni oli samanlainen iso musta käsilaukku kuin Muumimammalla. Siinä olivat mummolan tärkeät paperit ja mummon salaisuudet, joita en kuvitellutkaan tutkivani edes lapsena. Toisen ihmisen käsilaukku tai lompakko on niin kuin hänen omatuntonsa, salainen ja arvokas, sitä ei pidä mennä toisen penkomaan.


 
 
Mummon käsilaukku tuoksui piparminttupastilleille (Nykyään 'körttipastillit', ennen oli vain valkoisia. Mummo ei ollut körttiläinen, vaab Juhani Ahon isän Brofeltin, rippi-isänsä ja vihkipappinsa, kannattaja), ja hän antoi niitä meille lapsillekin. Ne olivat soikeita ja pehmeitä. Mummon käsilaukkua sanottiin veskaksi (veska= laukku, käsilaukku, reppu). Kun mummo kuoli, ukki tuli kaupunkiin asioille mummon käsilaukku mukanaan. Lahjaksi ostettu hieno salkku ei kelvannut. Mummon veska oli ukilla käytössä hänen viimeiset kymmenen vuottaan, 94-vuotiaaksi.

Minusta käsilaukut ovat olleet aina hankalia. Joko ne ovat liian pieniä tai liian isoja. Jos ne ovat käytännöllisiä, ne ovat aivan liian raskaita. Kyllästyin siihen tilanteeseen, menin tavaratalon laukkuosastolle ja kysyin: Mikä on teidän kevyin ja käytännöllisin laukkunne? Eteeni tuotiin musta olkalaukku, oikeastaan kassi, jossa on paljon lokeroita. Ulkopuolella on toisessa päässä tarralla sulkeutuva lokero HKL:n kortille, jota säilytän turkoosissa läpinäkyvässä käyntikorttikotelossa. Sivussa tarralla sulkeutuvat lokerot kolikoille ja pikkurahalle. Laukun sisällä on lokeroita, joihin voin kätkeä mummoni tyyliin salaisuuksia: luottokortteja, huulipunan, kamman, kynän, särkylääkettä kaiken varalle, jäsenkortteja.




Kun menen lasteni ja ystävieni luo kylään, otan mukaan lempilaukkuni. Olen ostanut sen kirpputorilta. Se oli mennyt ihan lyttyyn, mutta kun sen täytti silkkipaperilla, se oli muutamassa viikossa OK. Nyt pidän siitä kaikkein eniten. Siihen mahtuu juuri sen verran kuin vieraana ollessa tarvitsee.

Entä sitten tuo ensimmäinen kukkalaukku? Se on ollut todella käytännöllinen. Tarvitsin poikani häihin laukun, johon mahtui teepurkki, jossa oli riisiryynejä. Lisäetuja olivat ne, että laukku näkyi, se ei kadonnut ja se sattui vielä sopimaan juhla-asuuni.