Kirjoituksia Kiiltomadon keskustelufoorumissa:
Olin lukenut ensi kerran Kiiltomatoa tapaninpäivänä 2004 ja osallistunut myös keskusteluun. Osallistuminen jatkui vuonna 2004.
Eräs mukava keskustelu:
6.2.2004 Kodikkuus kolmannella vuosituhannella (alustus ja viestejä keskustelussa)
Tilan poetiikka-keskustelu on miellyttävä muisto Kiiltomadosta.
Minun alustukseni Kiiltomatoon 6.helmikuuta myöhään illalla:
Risto Niemi-Pynttäri tutustuttaa meidät [Kiiltomadon kritiikissään] Gaston Bachelardin Tilan poetiikkaan. Mikä ilahduttava kirja-arvostelu!
Mutta onko kodikkuus sellaista, josta voi Bachelardin tavoin vain haaveilla, muistella menneiden aikojen elintapaa?
Arkkitehtuurin professori Witold Rybczynski kertoo kirjassaan Home. A short history of an idea (1986), että niinä kuutena vuotena, jotka hän opiskeli arkkitehtuuria, kodikkuudesta, mukavuudesta (comfort) puhuttiin vain kerran. Silloinkin siitä puhui insinööri, joka selosti ilmastointi- ja lämmityslaitteita.
Kun hän alkoi suunnitella omaa kotia, hän huomasi Bachelardin lailla palaavansa yhä uudelleen muistelemaan vanhojen aikojen mukavia taloja.
Rybczynski on sitä mieltä, että kodikkuus alkoi Hollannissa jo 1600-luvulla. Sen ajan talot ovat meille tuttuja maalauksista. Hollantilaiset alkoivat ensimmäisinä arvostaa lasta, kotia ja puutarhaa. Perin kodikkaana pitää Rybczynski myös entisaikojen norjalaisia maalaistaloja.
Rybczynski pitää mukavuutta olennaisena vaatimuksena ihmisen asunnolle. Hän myöntää, että kodikkuutta ovat osanneet aina eniten arvostaa ne, jotka ovat täysin vailla sitä: köyhät ja kodittomat.
Rybczynskistä on paljon tietoja esim Googlessa, mm "A House is not a Home", Barbara Spronkin haastattelu.
Mitä me tarvitsemme kodikkuuteen? Mikä ei ole kodikasta? Mikä tekee kodikkuuden runolliseksi?
Täällä enemmän samasta aiheesta.
My very old blog. Vuodesta 2005-
torstaina, marraskuuta 23, 2006
Keskittykäämme kirjallisiin arvoihin
Kirjoituksia Kiiltomadon keskustelufoorumissa:
Olin lukenut ensi kerran Kiiltomatoa tapaninpäivänä 2004 ja osallistunut myös keskusteluun. Osallistuminen jatkui vuonna 2005.Seuraava alustus pontaanisti suoraan nettiin kuten muutkin alustukseni, samana aamuna, kun olin juuri lukenut Hesarista Fagerholmin artikkelin.(Kiiltomadossa oli keskusteltu siitä, miten kirjailijoiden ja suomalaisen kirjallisuuden asemaa voitaisiin parantaa.)
13.3.2004 Keskittykäämme kirjallisiin arvoihin (alustus Kiiltomadossa)
Kirjailijan - ja yleensäkin luovan taiteilijan - ammatti on monessa suhteessa erilainen kuin muut. Koska olen itse alkanut kirjoittaa vasta myöhäisessä keski-iässä, voin verrata kirjoittamista ja kirjallista maailmaan muihin aloihin, joilla olen toiminut.
Minun mielestäni Suomessa käydyssä kirjallisessa keskustelussa ei puhuta riittävästi kirjallisista arvoista, vaan keskusteluun sekoitetaan aivan liikaa kirjallisuudelle ulkopuolisia asioita.
Pahinta tässä maassa yleensäkin on se, että kansamme on edelleen jakaantunut: kaupunkilaisiin ja maalaisiin, oikeistolaisiin ja vasemmistolaisiin, uskontoja arvostaviin ja uskontoja herjaaviin. Tämä jakaantuneisuus tuntui minusta järkyttävältä shokilta, kun palasin yhdeksän siirtolaisvuoden jälkeen monikulttuurisesta Kanadasta Suomeen.
Tuntuu monesti siltä, kuin täällä asuisi kaksi kansaa, jotka käyvät jatkuvaa henkistä sisällissotaa ja valtataistelua. Tällainen tilanne on vaarallista pienelle maalle ja sen kulttuurille, kun on väestöä vain yhden suurkaupungin verran. Se vie henkisiä voimavaroja, jotka voisi käyttää muuhun.
Jakaantuneisuus näkyy selvästi kirjallisessa elämässä: kirjallisuuskritiikissä, palkintojen jakamisessa, kustannustoiminnassa sekä apurahojen ja eläkkeiden myöntämisessä. Jos halutaan, että suomalainen kirjallisuus yleensäkin säilyy, olisi viisasta toimia yhdessä ja oppia arvostamaan ennen kaikkea kirjailijan todellista ammattitaitoa.
Suomessakin on yhä enemmän ihmisiä, jotka pystyvät lukemaan kaunokirjallisuutta ja kirjallisuutta käsitteleviä lehtiä muillakin kielillä. Niissä ei tarvitse kohdata tätä jatkuvaa suomalaista jankutusta, mikä lienee yksi syy ulkomaisten kirjojen ja lehtien suureen suosioon.
Olin lukenut ensi kerran Kiiltomatoa tapaninpäivänä 2004 ja osallistunut myös keskusteluun. Osallistuminen jatkui vuonna 2005.Seuraava alustus pontaanisti suoraan nettiin kuten muutkin alustukseni, samana aamuna, kun olin juuri lukenut Hesarista Fagerholmin artikkelin.(Kiiltomadossa oli keskusteltu siitä, miten kirjailijoiden ja suomalaisen kirjallisuuden asemaa voitaisiin parantaa.)
13.3.2004 Keskittykäämme kirjallisiin arvoihin (alustus Kiiltomadossa)
Kirjailijan - ja yleensäkin luovan taiteilijan - ammatti on monessa suhteessa erilainen kuin muut. Koska olen itse alkanut kirjoittaa vasta myöhäisessä keski-iässä, voin verrata kirjoittamista ja kirjallista maailmaan muihin aloihin, joilla olen toiminut.
Minun mielestäni Suomessa käydyssä kirjallisessa keskustelussa ei puhuta riittävästi kirjallisista arvoista, vaan keskusteluun sekoitetaan aivan liikaa kirjallisuudelle ulkopuolisia asioita.
Pahinta tässä maassa yleensäkin on se, että kansamme on edelleen jakaantunut: kaupunkilaisiin ja maalaisiin, oikeistolaisiin ja vasemmistolaisiin, uskontoja arvostaviin ja uskontoja herjaaviin. Tämä jakaantuneisuus tuntui minusta järkyttävältä shokilta, kun palasin yhdeksän siirtolaisvuoden jälkeen monikulttuurisesta Kanadasta Suomeen.
Tuntuu monesti siltä, kuin täällä asuisi kaksi kansaa, jotka käyvät jatkuvaa henkistä sisällissotaa ja valtataistelua. Tällainen tilanne on vaarallista pienelle maalle ja sen kulttuurille, kun on väestöä vain yhden suurkaupungin verran. Se vie henkisiä voimavaroja, jotka voisi käyttää muuhun.
Jakaantuneisuus näkyy selvästi kirjallisessa elämässä: kirjallisuuskritiikissä, palkintojen jakamisessa, kustannustoiminnassa sekä apurahojen ja eläkkeiden myöntämisessä. Jos halutaan, että suomalainen kirjallisuus yleensäkin säilyy, olisi viisasta toimia yhdessä ja oppia arvostamaan ennen kaikkea kirjailijan todellista ammattitaitoa.
Suomessakin on yhä enemmän ihmisiä, jotka pystyvät lukemaan kaunokirjallisuutta ja kirjallisuutta käsitteleviä lehtiä muillakin kielillä. Niissä ei tarvitse kohdata tätä jatkuvaa suomalaista jankutusta, mikä lienee yksi syy ulkomaisten kirjojen ja lehtien suureen suosioon.
Lohduttaako Nietzsche?
22.4.2005 Lohduttaako Nietzsche (alustus Kiiltomadossa)
Tämän aamun Helsingin Sanomien haastattelussa (22.4.2005) Helena Sinervo sanoo, että häntä lohduttaa Nietzsche ja toteaa:
"Että minkäänlaista muuta totuutta ei olekaan kuin fiktion totuus."
Olen sitä mieltä, että Sinervon Finlandia-palkittu kirja "Runoilijan talossa" on romaani, jossa on romaanin oma sisäinen totuus.
Mutta onko "Runoilijan talossa" myös relativistisen maailmakuvan julistus?
Tuollainen nietzscheläinen ajattelu johtaa nimittäin suoraan relativismiin, pohjattoman kuilun yläpuolella leijumiseen: Ei ole mitään totuutta. Elämällä ei ole kestävää perustaa. Elämä on ikuista päämäärätöntä harhailua.
Lohduttavaa?
Tämän aamun Helsingin Sanomien haastattelussa (22.4.2005) Helena Sinervo sanoo, että häntä lohduttaa Nietzsche ja toteaa:
"Että minkäänlaista muuta totuutta ei olekaan kuin fiktion totuus."
Olen sitä mieltä, että Sinervon Finlandia-palkittu kirja "Runoilijan talossa" on romaani, jossa on romaanin oma sisäinen totuus.
Mutta onko "Runoilijan talossa" myös relativistisen maailmakuvan julistus?
Tuollainen nietzscheläinen ajattelu johtaa nimittäin suoraan relativismiin, pohjattoman kuilun yläpuolella leijumiseen: Ei ole mitään totuutta. Elämällä ei ole kestävää perustaa. Elämä on ikuista päämäärätöntä harhailua.
Lohduttavaa?
Mekin saamme nyt puhua
Mekin saamme nyt puhua 6.4.2004 (alustus keskusteluun Kiiltomadossa)
06.04.04 10:10 "Mekin saamme nyt puhua". (100 puheenvuoroa) Liian pitkäksi venyneen ketjun katkaisi Kristina Carlson aloittamalla 13.04.04 20:18 ketjun "Jatkoa vanhaan aiheeseen." (12 puheenvuoroa)
"Kehuin tässä jokin aika sitten, että ikärasismia en ole tavannut Kiiltomadossa. Nyt olen tavannut. Kun mielipiteistäni ei pidetty, minua nimiteltiin "sinivalkoiseksi tädiksi". Ikärasismi ja seksismi yhtyvätkin usein.
Sinivalkoinen on Suomen lipun väri, ja meillä on monipuoluejärjestelmä. On mautonta pilkata näitä asioita. Yhtä mautonta on yrittää vaientaa joku henkilö hänen ikänsä vuoksi. Otetaanko ehkä painoindeksi tai hiusten määrä seuraaviksi aseiksi, kun ei muuta keksitä?
1950- ja 60-lukujen vihaiset nuoretkin ovat nyt "tätejä" ja "setiä", suuri osa jo ikionnellisia "mummoja" ja "ukkeja". Emme kuitenkaan sano, että isoisä valittiin eduskunnan puhemieheksi (Lipponen, synt. v. 1941). Emme myöskään sedittele Tuomiojaa (synt. 1946). Viimeksi Finlandia-lautakunnan isoisän ikään ehtinyt puheenjohtaja Kari Rydman (synt. 1936) oli valitsemassa Saision "tätiä" – vaiko onnellista isoäitiä? - (synt. 1949) Finlandia-ehdokkaaksi.
On kiinnitetty huomiota siihen, että harvat naiset aloittivat kirjailijan uran 60-luvulla. Kulttuurielämän politisoituminen oli varmaankin yksi syy, vaikka siitä ei ole paljon puhuttu vieläkään.
Joillakin oli viisaita ja vaikutusvaltaisia ystäviä tai omaisia, jotka pystyivät neuvomaan, miten päästä alkuun niissäkin olosuhteissa ja miten selviytyä. Jotkut käänsivät takkinsa, suuri osa vaikeni. Monta kirjailijaa jäi kokonaan "syntymättä".
On ollut hyvin terapeuttista [ks lisäys] kertoa julkisesti, miltä nuo hullut vuosikymmenet tuntuivat minusta, joka vaikenin kauan ja jopa läksin pois Suomesta. Kertokaa te muutkin, miltä teistä tuntui. Miten te selvisitte?
Pirkko Anna Amnell syntynyt kirjailijana vuonna 1991."
lisäys:
Viittasin seuraavaan yli kuukausi aikaisemmin kirjoittamaani viestiin.
Kiiltomatoon 2004-02-24
Muutin 1970-luvun Suomesta pois (viesti eräässä keskustelussa)
1970-luku oli Suomessa vastenmielistä suomettumisen aikaa. Me muutimme pois. Kesti aikansa, että köyhä viisihenkinen perhe pääsi lähtemään. Asuimme vuodet 1979-1988 Kanadassa. Monet Kanadassa ja Yhdysvalloissa asuvista suomalaisista kertoivat lähteneensä samasta syystä.
Torontossa tapasin paljon Neuvostoliiton ja muiden kommunististen valtioiden kynsistä paenneita ihmisiä, runsaasti myös toimittajia. Kuulin, mitä "ihanat ja vaarattomat idealistit" olivat saaneet aikaan heidän kotimaissaan valtaan päästyään.
Kirjoitin tästä jo vuonna 1996 Suomen Nuorisokirjailijoiden 50-vuotisjulkaisussa.
Ks Pirkko Pekkarinen: Kun koti kävi ahtaaksi. – Nuorisokirjailijoiden vuosikymmeniä. 1996, s. 60-62.
06.04.04 10:10 "Mekin saamme nyt puhua". (100 puheenvuoroa) Liian pitkäksi venyneen ketjun katkaisi Kristina Carlson aloittamalla 13.04.04 20:18 ketjun "Jatkoa vanhaan aiheeseen." (12 puheenvuoroa)
"Kehuin tässä jokin aika sitten, että ikärasismia en ole tavannut Kiiltomadossa. Nyt olen tavannut. Kun mielipiteistäni ei pidetty, minua nimiteltiin "sinivalkoiseksi tädiksi". Ikärasismi ja seksismi yhtyvätkin usein.
Sinivalkoinen on Suomen lipun väri, ja meillä on monipuoluejärjestelmä. On mautonta pilkata näitä asioita. Yhtä mautonta on yrittää vaientaa joku henkilö hänen ikänsä vuoksi. Otetaanko ehkä painoindeksi tai hiusten määrä seuraaviksi aseiksi, kun ei muuta keksitä?
1950- ja 60-lukujen vihaiset nuoretkin ovat nyt "tätejä" ja "setiä", suuri osa jo ikionnellisia "mummoja" ja "ukkeja". Emme kuitenkaan sano, että isoisä valittiin eduskunnan puhemieheksi (Lipponen, synt. v. 1941). Emme myöskään sedittele Tuomiojaa (synt. 1946). Viimeksi Finlandia-lautakunnan isoisän ikään ehtinyt puheenjohtaja Kari Rydman (synt. 1936) oli valitsemassa Saision "tätiä" – vaiko onnellista isoäitiä? - (synt. 1949) Finlandia-ehdokkaaksi.
On kiinnitetty huomiota siihen, että harvat naiset aloittivat kirjailijan uran 60-luvulla. Kulttuurielämän politisoituminen oli varmaankin yksi syy, vaikka siitä ei ole paljon puhuttu vieläkään.
Joillakin oli viisaita ja vaikutusvaltaisia ystäviä tai omaisia, jotka pystyivät neuvomaan, miten päästä alkuun niissäkin olosuhteissa ja miten selviytyä. Jotkut käänsivät takkinsa, suuri osa vaikeni. Monta kirjailijaa jäi kokonaan "syntymättä".
On ollut hyvin terapeuttista [ks lisäys] kertoa julkisesti, miltä nuo hullut vuosikymmenet tuntuivat minusta, joka vaikenin kauan ja jopa läksin pois Suomesta. Kertokaa te muutkin, miltä teistä tuntui. Miten te selvisitte?
Pirkko Anna Amnell syntynyt kirjailijana vuonna 1991."
lisäys:
Viittasin seuraavaan yli kuukausi aikaisemmin kirjoittamaani viestiin.
Kiiltomatoon 2004-02-24
Muutin 1970-luvun Suomesta pois (viesti eräässä keskustelussa)
1970-luku oli Suomessa vastenmielistä suomettumisen aikaa. Me muutimme pois. Kesti aikansa, että köyhä viisihenkinen perhe pääsi lähtemään. Asuimme vuodet 1979-1988 Kanadassa. Monet Kanadassa ja Yhdysvalloissa asuvista suomalaisista kertoivat lähteneensä samasta syystä.
Torontossa tapasin paljon Neuvostoliiton ja muiden kommunististen valtioiden kynsistä paenneita ihmisiä, runsaasti myös toimittajia. Kuulin, mitä "ihanat ja vaarattomat idealistit" olivat saaneet aikaan heidän kotimaissaan valtaan päästyään.
Kirjoitin tästä jo vuonna 1996 Suomen Nuorisokirjailijoiden 50-vuotisjulkaisussa.
Ks Pirkko Pekkarinen: Kun koti kävi ahtaaksi. – Nuorisokirjailijoiden vuosikymmeniä. 1996, s. 60-62.
Mika Waltarin lumoissa
Mika Waltarin lumoissa. Kiiltomato 20.01.05 - 10.03.05
Yritin saada aikaan keskustelua Mika Waltarista Kiiltomadossa. Eihän siitä Mika Waltarista keskustelemisesta tullut mitään. Tässä muutamia otteita Waltari-viesteistäni.
20.01.05 20:39 Sitä unohtaa välillä, että Suomessa on sellainen maailmanmaineeseen kohonnut kirjalija kuin Mika Waltari. Luen pitkästä aikaa Mikael Karvajalkaa ja huomaan olevani Waltarin tekstin lumoissa. ---
21.01.05 14:09 Faktaa: Ks esim Googlella "Kirjastolehti, 80 vuoden kestosuosikit" Juhani Niemen artikkeli suomalaisen kaunokirjallisuuden suosituimmista teoksista.
24.04.05 20:24 Minua kiehtoo tässä kirjassa etenkin Mika Waltarin kieli. Hän saa myös 1500-luvun elämään. --
24.01.05 23:24 Kauan sitten koululaisena näin ulkomaalaisen, yliopistossa kirjallisuutta opiskelleen miehen kirjahyllyssä Waltarin teoksen Shakespearen teosten vieressä. Tuntui tosi hyvältä..--
(tulostettuja kokonaisuudessaan)
Yritin saada aikaan keskustelua Mika Waltarista Kiiltomadossa. Eihän siitä Mika Waltarista keskustelemisesta tullut mitään. Tässä muutamia otteita Waltari-viesteistäni.
20.01.05 20:39 Sitä unohtaa välillä, että Suomessa on sellainen maailmanmaineeseen kohonnut kirjalija kuin Mika Waltari. Luen pitkästä aikaa Mikael Karvajalkaa ja huomaan olevani Waltarin tekstin lumoissa. ---
21.01.05 14:09 Faktaa: Ks esim Googlella "Kirjastolehti, 80 vuoden kestosuosikit" Juhani Niemen artikkeli suomalaisen kaunokirjallisuuden suosituimmista teoksista.
24.04.05 20:24 Minua kiehtoo tässä kirjassa etenkin Mika Waltarin kieli. Hän saa myös 1500-luvun elämään. --
24.01.05 23:24 Kauan sitten koululaisena näin ulkomaalaisen, yliopistossa kirjallisuutta opiskelleen miehen kirjahyllyssä Waltarin teoksen Shakespearen teosten vieressä. Tuntui tosi hyvältä..--
(tulostettuja kokonaisuudessaan)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)