Mika Waltarin Helsinki

Monet asiat yhdistävät Mika Waltariin

Kaksi dekkarimestaria: Mika Waltari ja Eeva Tenhunen

Kuvassa läjä viime päivinä luettuja kirjoja. Ylinnä kouluaikojeni löytö Edgar Wallacen Punainen ympyrä. Alkuperäinen Punainen ympyrä - juuri kuvassa olevan näköinen - oli naapurimme, Salmettaren toimittajan vintillä, joka oli minun samoin kuin pikkusiskoni ikioma yksityinen "kirjasto".
Seuraa kommentti, suoraan nettiin kirjoitettu. Huomasin, että lopusta puuttui kysymysmerkki.

Olen lukenut jonkin aikaa ihan urakalla dekkareita, viimeksi kaikki Mika Waltarin Komisario Palmu-kirjat ja Eeva Tenhusen tuotannon, joka olikin minulle täysin uutta. Mestareita nämä kaksi, Waltari ja Tenhunen. Koetan hankkia ne itselleni ihan omiksi.

Olen lukenut tähän asti lähinnä englantilaisia dekkariklassikoita, jo koululaisena suomeksi. Johonkin aikaan luin paljon myös historiallisia dekkareita, nimenomaan keskiajan ja renessanssin aikaa kuvaavia.

Olen kodikkaiden dekkareiden lukija, siksi suurin suurin osa nykyajan dekkareista ei miellytä. Minun kaltaisiani on onneksi maailmalla paljon, joten riittää lukemista ja katsomista. Jos on aikakauden ja kulttuurin kuvausta, TV-sarja on monesti mieluisampi kuin kirja ja mikä parasta, sitä voi katsoa hyvässä seurassa kotona. Meillä on iso DVD-kokoelma. Onneksi parhaat kestävät uudelleen katsomisen, sillä uusia ei ole tullut aikoihin. Morse kuoli, ja Lewis-sarjakin loppuu.

Oletko huomannut, että Colin Dexterin voi nähdä lyhyen hetken kaikissa hänen kirjoistaan tehdyissä sarjoissa?

Mika Waltari asui Töölössä

Mika Waltari asui Töölössä, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Tunturikatu 13, jossa Waltari asui lähes 50 vuotta.
Kuva suurena
Olen lukenut viime päivinä MikaWaltarin salapoliisiromaaneja.
Klikkaa hakusanoja 'Mika Waltari'

Helsinki elokuvissa

Engelinaukio 1. suunnittelija Valter Thomé
 (1908)
"Bruno Rygseckin talo" Mika Waltarin romaaniin perustuvassa elokuvassa Komissario Palmun erehdys Eira, Engelinaukio 1 .
Kuva suuressa koossa

Kommentti: kirjailijat ja lukijat

Kommentti Anu Holopaisen blogiin Kirjailijan kävelyretkiä: Kauniisti ilmaisit minullekin tuttuja ajatuksia. Samalla tavalla voi kokea myös lukija, joka ei ole itse kirjailija. Kirjoista tuttu kirjailija on kuin ystävä tai perheenjäsen.

Janes Austen istumassa tuolla pöydän ääressä käsi suojelevasti kirjoitusalustan päällä - siellä on uutta tekstiä piilossa. Agatha Christie paljosta istumisesta turvonneine nilkkoineen Mesopotamiassa pienessä kirjoitusmökissään kaivausten keskellä. Mika Waltari kävelemässä myhäillen pitkin Arkadiankatua ja minä pienenä ja nälkiintyneen laihana opiskelijana istumassa saman kadun varrella opiskelijaboksini leveällä ikkunalaudalla katsomassa häntä.

Mika Waltari asui Töölössä (valokuviani)

Mika Waltari asui Töölössä

Mika Waltari asui Töölössä, originally uploaded by Anna Amnell.

Mika Waltari asui 47 vuotta Töölössä Tunturikadulla, vain korttelin päässä pohjoiseen Temppeliaukion kirkosta. Kuvassa Mika Waltarille omistettu monumentti, talon seinässä oleva muistotaulu, ulko-oven yläpuolella oleva ikkuna, kulmatalo ennen Tunturikatu 13:a, pihanäkymä Waltarin kodista katsottuna. Korttelin keskellä on tyypillinen töölöläinen suurpiha.

Finnish writer Mika Waltari lived in Töölö, Helsinki for 47 years. He lived in a brown brick building, but the neighbouring houses were pink. There are large trees in the inner courtyard of the block, which is a typical trait of old Töölö buildings.

Lasipalatsi ja muita rakennuksia

Mitä arkkitehtuuri tarjoaa meille? En ole arkkitehtuurin asiantuntija, olen sen "asiakas": katsoja ja asukas, koko elämäni vuokra-asunnoissa tai virka-asunnoissa asunut, ja asukas on mielestäni tärkeässä asemassa. Ihmisen tulisi viihtyä rakennuksissa ja tuntea iloa niiden katselemisesta, niiden ohi kävelemisestä.

Tämä kirjoitus on oikeastaan vastaus edellisessä kirjoituksessa esitettyyn kommenttiin, kysymykseen pidänkö Lasipalatsista.
Pidän Rewellin ym Lasipalatsista, se sopii ympäristöönsä. Värikkäät vanhan ajan "reklaamivalot" ovat suuri osa rakennuksen viehätyksestä. Mieleen tulee nuori Waltari, joka koki levottoman nuoruutensa Helsingissä tai Eino Leino, joka runoili Esplanadin sähkövaloista vähän aikaisemmin.

Lasipalatsin tieltä ei purettu mitään vanhaa rakennusta, sota tuhosi aikaisemman talon. Lasipalatsihan oli suunniteltu väliaikaiseksi "basaariksi". Lasipalatsi kuvaa minusta hyvin siirtymää 1920-luvusta 1930-lukuun, vaikka se valmistui 30-luvulla. Minusta siinä on art decoa. Helsingin arkkitehtuuri alkoi mennä huonoon suuntaan 1920-luvun uusklassisen tyylin jälkeen. Tuli ilottomuus, mielikuvituksettomuus ja rumuus, joka leimaa useimpia Helsingin moderneista rakennuksista.

Onneksi ihminen voi luoda kodin miltei minne hyvänsä tuomalla siihen omia yksityisiä esineitään. Mutta täytyy sanoa, että kaipaan tällä hetkellä vanhanaikaisia korkeita huoneita ja peiliovia ja kärsin siitä, kun joudun ajamaan raitsikalla Mannerheimintien kalliilla rahalla rakennettujen "kulttuuritehtaitten" ohi.

Onneksi tilanne taitaa olla muuttumassa.

Mika Waltarin Helsinki

Olen lukenut viime aikoina Mika Waltarin Helsinki-kirjoja ja Panu Rajalan Waltari-kirjaa. Waltarin Helsinki-kirjoissa on hyvin tuttu tunnelma: rakkaus vanhaa kaunista Helsinkiä ja sen luontoa kohtaan ja vastenmielisyys modernia rakennustaidetta kohtaan, joka synnyttää talohirviöitä pilaamaan kaupungin.

Waltari oli asunut kouluvuosiensa ajan leskiäitinsä ja kahden veljensä kanssa pienessä vaatimattomassa asunnossa Tehtaankadulla. Ympäristö oli kuitenkin kaunis. Hän nousee Korkeavuorenkadun mäkeä mennessään Rikhardinkadun kirjastoon ja Koulupuiston ja Johanneksen puiston reunalla olevaan kouluunsa. Hän kauhistuu monien muiden sen ajan helsinkiläisten kanssa Taka-Töölön syntyä. Töölö on hänelle jatkuvasti "tyly" ja "kylmä". "Heillä oli jälleen oma kotinsa kylmän kadun varrella Töölössä ja ohuiden seinien takaa kantautuivat korviin naapureiden liikahdukset ja äänet". (Waltari: Palava nuoruus).

Naimisiin mentyään Waltari muuttaa kauniiseen Etu-Töölöön ja asuu samassa asunnossa koko elämänsä. Hänellä oli tapana kävellä keskustaan. Muistan hänen hahmonsa, myhäileväilmeisen ystävällisen näköisen miehen. Hän kuului siihen sukupolveen, joka oli viettänyt lapsuudestaan asti kaikkki kesät maaseudulla huvilalla. Ajatuksissaan hän taisi elää suuren osan elämästään kaukana täältä. Hän oli eurooppalainen ja kosmopoliitti. On traagista, että kirjallinen maailma vieroksuu häntä yhä. Mutta lukijat ovat rakastaneet häntä aina.

Äskettäin eräs elokuva-alan ihminen kirjoitti, että talojen suunnittelijoiden nimet täytyisi laittaa talojen seinille kertomaan siitä, kuka on vastuussa näistä rakennuksista. Hän vetosi siihen, että elokuvien tekijätkin ilmoittavat olevansa vastuussa elokuvistaan. Tiedämme, että arkkitehdit eivät ole yksin syyllisiä rakennusten ala-arvoiseen suunnitteluun. Siihen vaikuttaa myös rahanhimo, halutaan kaikki mahdollisimman halvalla tuottamaan mahdollisimman paljon rahaa. Kaikkein tärkein syy lienee kuitenkin se, että Suomi kieltää menneisyytensä, yhteyden eurooppalaiseen kulttuuriin ja sen perinteisiin. Ajatellaan, että Suomi alkaa vasta 1900-luvulta.

Olin yllättynyt, kun luin, että arkkitehtuurissa vastustettiin korkeita ikkunoita niiden "venäläisyyden" vuoksi ja alettiin rakentaa muun muassa tänne Töölöön neliskulmaisia aukkoja talojen seiniin. Syntyivät bunkkereiden rivistöt. On ollut myös poliittisesta syystä vihamielisyyttä kauneutta vastaan. Se on minulle käsittämätöntä.

Mika Waltari kirjoittaa hiljaisen köyhän sivistyneistön puolesta. Sitähän ei mikään puolue ole koskaan puolustanut. Mutta onneksi ihminen voi olla onnellinen melkein missä hyvänsä. Kun astuu kotiinsa ja sulkee oven takanaan, elää oma elämäänsä, johon kuuluvat oma perhe ja ystävät, lemmikkieläimet, muistot, mieluinen musiikki, lehdet ja kirjat. On parasta vetää verhot ikkunan eteen, jos sieltä näkyy modernin arkkitehtuurin "luomuksia".



Kuvassa Johanneksen puisto ja urheilukenttä sekä Norssi, Mika Waltarin koulu.

Jouluvalmisteluja: joulumieli

Joulukadulla (sama kuva suurempana)

Oikeaa joulumieltä kannattaa ruveta keräämään hyvissä ajoin ennen joulua.
Mamman maailmasta sitä saa. Apuna ovat Kieku ja Kaiku ja itse Mika Waltari.

Mika Waltari 100: Kun Waltarikaan ei kelpaa

Kuva: anna amnell
Tänään iltamyöhään kohtasi rautatieasemalle menijää tällainen koristelu. Se toi mieleeni keskiajan, jolloin toisinajattelijat ja muut epätoivotut henkilöt laitettiin häkkiin ja häkki nostettiin tienristeykseen kaikkien nähtäväksi.


Helsingin Sanomat kirjoittaa tänään 19.9.2008 Mika Waltarin 100-vuotispäivänä:

"Mika Waltarin (1908-79) asema suomalaisten lempikirjailijana on niin vakaa, että ajatus hänen kiistanalaisuudestaan saattaa yllättää. Hän ei kuitenkaan nauttinut oman sukupolvensa kirjallisuuspiirien jakamatonta suosiota. Vielä niinkin myöhään kuin 1995 ilmassa oli taistelun henkeä, kun Markku Envall, Kaija Valkonen ja Juha Virkkunen keskustelivat Envallin edellisvuonna ilmestyneestä Waltari-kirjasta Suuri illusionisti. "
(Matti Ripatti: Waltarin ja Virkkusen muistoksi. HS/Radio & Televisio 19.9.2008)
YLE 1:n ohjelma klo 13.00 (87,9 MHz, uusinta 20.9.klo 8.05)

Lisäys: Kiinnostava ohjelma. Huomaa uusinta!

Ei nauti myöhäisempienkään sukupolvien "jakamatona suosiota". Taistelun henkeä oli vielä vuonna 2005, kun yritin saada aikaan keskustelua Waltarista Kiiltomadossa, kirjallisessa nettikeskustelussa, seuraavalla lyhyellä ja mahdollisimman "vaarattomalla" alustuksellani:

Sitä unohtaa välillä, että Suomessa on sellainen maailmanmaineeseen kohonnut kirjailija kuin Mika Waltari. Luen pitkästä aikaa Mikael Karvajalkaa ja huomaan olevani Waltarin tekstin lumoissa.

Ovat olleet muutkin. 19. painos on menossa. Waltarin Mikael Karvajalka ja Mikael Hakim ovat yhdessä laajempi kuin Tolstoin Sota ja rauha. Edessä on kiehtova matka 1500-luvun maailmaan.

Mikähän teki suomalaisesta Waltarista kansainvälisen menestyskirjailijan, jota luetaan yhä, kansainvälisen klassikon?
(Mika Waltarin lumoissa. Pirkko Anna Amnell. Kiiltomato 20.01. 05 klo 20:39.)

Kommentoijat siirsivät heti keskustelun Sillanpäähän, marksilaisuuteen ja fasismiin, vaikka Waltarillekin löytyi muutamia ystäviä. 26.1. mennessä kommentteja oli tullut jo 42, ja keskustelu oli siirtynyt Waltarin naiskuvasta yleensä feminismiin, postmodernismiin ja dekonstruktioon.

Keskustelua moitittiin vanhanaikaiseksi, haluttiin siirtyä "ikuisista Waltareista--eteenpäin, eteenpäin-- rakenteiden purkaminen on nykyinen paradigma, ei sitä tarvitse enää palauttaa näin arkaaisen ajatteluun ja keskusteluun." (nimimerkki "significant first" 25.01.05 klo 18:08).

Sitten suositeltiinkin minulle nykyaikaista maailmankuvaa, johon tutustumisen voisin aloittaa "kari enqvististä jne". (Nimimerkki "mot 26.01.05: 8:11)

Kiiltomadon keskustelut poistettiin, joten niitä ei voi lukea netistä, mutta olen tulostanut kaikki keskustelut, joihin osallistuin, todistukseksi siitä, millaista suomalainen kirjallinen keskustelu oli vielä vuonna 2005. Uskon, että monet muutkin tallensivat noiden aikojen keskusteluja. Niissä olisi paljon luettavaa.

Mika Waltari -muisto

Mika Waltarin lumoissa

Mika Waltarin lumoissa. Kiiltomato 20.01.05 - 10.03.05

Yritin saada aikaan keskustelua Mika Waltarista Kiiltomadossa. Eihän siitä Mika Waltarista keskustelemisesta tullut mitään. Tässä muutamia otteita Waltari-viesteistäni.

20.01.05 20:39 Sitä unohtaa välillä, että Suomessa on sellainen maailmanmaineeseen kohonnut kirjalija kuin Mika Waltari. Luen pitkästä aikaa Mikael Karvajalkaa ja huomaan olevani Waltarin tekstin lumoissa. ---

21.01.05 14:09 Faktaa: Ks esim Googlella "Kirjastolehti, 80 vuoden kestosuosikit" Juhani Niemen artikkeli suomalaisen kaunokirjallisuuden suosituimmista teoksista.

24.04.05 20:24 Minua kiehtoo tässä kirjassa etenkin Mika Waltarin kieli. Hän saa myös 1500-luvun elämään. --

24.01.05 23:24 Kauan sitten koululaisena näin ulkomaalaisen, yliopistossa kirjallisuutta opiskelleen miehen kirjahyllyssä Waltarin teoksen Shakespearen teosten vieressä. Tuntui tosi hyvältä..--

(tulostettuja kokonaisuudessaan)