Naistenpäivä

Kukkia äideille, isille ja lapsille.

Kotiäitinä

Kirsi kirjoitti Sumussa-nimiseen kirjoitukseeni kommentin

"Keskustelimme kulttuurisokista, joka kohtasi -- lama-Suomeen palanneita 90-luvun puolimaissa. Paluu johti ainakin yhden ystäväni työkyvyttömyyteen. Hänen tuntemansa Suomi oli kadonnut kokonaan."

Kirsin kommentti innosti minut kirjoittamaan seuraavaa:

Minäkin koen entisen Suomen kadonneen. Kun oli pilkattu parikymmentä vuotta marksilaisen oikeaoppisesti kotia, kotiäitejä, sukulaisuussuhteita yleensä, kulttuuria ja uskontoa, viesti meni perille ja jäljelle jäi sieluton kansa, joka etsii onnea seksistä, alkoholista, roskakulttuurista - ja rahasta.

Humalaisina ja huumeissa riehuvat pikkutytöt aikuisten miesten tai teini-ikäisten poikien kainalossa Esplanadin puistossa olivat kauhistuttava näky ulkomaalaisille ja meille paluumuuttajille. Mutta eräskin helsinkiläinen nainen ja äiti sanoi minulle, että sehän on normaali suomalainen kasvuriitti. Hänen eteläeurooppalainen miehensä oli ottanut avioeron, kun ei kestänyt sitä, miten lapsia kasvatettiin - jätettiin kasvattamatta - Suomessa.

Siitä rahan vallasta. Sieluttomista ihmisistähän tulee riistokapitalismin halukkaita uhreja. Miehet ja naiset uhraavat yksityisen onnen "toteuttaakseen itseään" työelämässä ja saadakseen noita yllä mainittuja onnen korvikkeita.

Samalla on tunteettomuutta ja välinpitämättömyyttä niitä kohtaan, jotka eivät menesty ja edistä talouselämää: vanhukset, sairaat, työttömät, lapsiaan kotona hoitavat vanhemmat.

Kaikkien piti NL:ssa uhrautua yhteiskunnan ja aatteen vuoksi. Nyt vaaditaan uhrautumista "talouselämän" puolesta. Ihmiset, joiden tunneakku on tyhjä, ovat helposti narrattavissa.

Kaikki eivät kuitenkaan onneksi mene mukaan tuohon sirkukseen, vaan tajuavat että tunneakkua ei täytetä korvikkeilla.

Kaipaan "pikkuporvarillista" onnea kaikille. Ihmisen pitäisi voida saada rehellisellä työllä kohtuullinen toimeentulo itselleen ja lapsilleen.

Lisättäköön, että työnantaja, olipa se yksityinen tai kansainvälinen suuryhtiö, ei ole "riistokapitalisti", jos se ei ime työntekijöistään viimeistä pisaraa vaan antaa tilaa myös yksityiselämälle. Arvostan niitä, jotka keksivät ideoita, joilla saadaan toimeentuloa ihmisille. Vain ahneus on pahasta.

Kukat auttavat kevään odottamisessa

Lila hortensia

Monikulttuurisuutta voi harjoittaa näinkin

Hufvudstadsbladet sai eilen Wienissä European Newspaper Award - nimisen palkinnon. Jury sanoi HBL:n olevan "skandinaavinen sanomalehti parhaimmillaan". Se on "tydlig och funktionell, visuellt exakt och har perfekt läsbarhet. Den är modern, avslappnad och leder in läsaren i innehållet på ett snyggt sätt." (HBL snyggast i Europa 7.3.2007) On hauskaa kun kehutaan tuotetta, jonka on itsekin valinnut.

Olemme lukeneet kokeilumielessä Hufvudstadsbladetia vähän yli puolen vuoden verran. Se oli mieheni idea. Hän oli koulupoikana kahtena kesänä Ruotsissä renkinä ja oli mukana muun muassa sikaa porsittamassa (yli kaksikymmentä possua syntyi sillä kertaa). Mieheni osasi kouluaikaan niin hyvin ruotsia, että meni ruotsalaisesta ainakin viidentoista minuutin ajan, mutta hänen ruotsinsa on vuosien varrella unohtunut. Minä taas elätin itseäni opiskeluaikana olemalla työssä muun muassa Stockmannilla, jossa piti ainakin siihen aikaan osata myös ruotsia.

Meidän kotiseudullamme Savossa ei ruotsia juuri kuullut, ja kouluvuosien ruotsikin unohtui varsinkin Kanadassa asuessa. Koetin pitää ruotsia yllä sisustuslehtiä lukemalla. Viime kesänä ajattelimme, että on hyvä tapa harjoittaa monikulttuurisuutta opettelemalla oman maan toista kieltä. Mieheni lukee aina vieraskielisiä sanomalehtiä sanakirjan kanssa ja merkitsee muistiin vihkoon uudet sanat. Minä olen laiskempi. Alussa luin vain otsikot, mutta nyt enemmän, sillä olen huomannut, että HBL täydentää sopivasti Hesarin juttuja.

Sumussa

Menen nykyään aikaisin nukkumaan ja herään aikaisin, ainakin verrattuna siihen, mitä tein viimeisten parin vuoden aikana. Seurasin jonkin aikaa aktiivisesti Internetin maailmaa, ja iltaisin ja myöhään yöllä oli blogeissakin monesti kiinnostavia keskusteluja, joita seurasin ja joihin joskus osallistuinkin. Puolitoista vuotta riitti antamaan yleiskuvan siitä, mitä tapahtuu.

Nyt en ole enää yhtä kiinnostunut blogeista, sillä blogien maailma näyttää olevan aivan samalla tavalla jakaantunut klikkeihin kuin muukin Suomi. Aika harvat näyttävät olevan kiinnostuneita blogeista, joissa esitetyt mielipiteet poikkeavat heidän omista mielipiteistään. Väittelytaitoa ei hallita - sitä pitäisi varmaankin opettaa Suomessakin kouluissa. Täällä väittelyt muuttuvat rähinäksi ja ilkeilyksi, siksi kai pysytään samanmielisten sakeissa.

Suurin osa lukijoistani on ollut koko ajan Blogilistan ulkopuolelta. Blogilistalaiset ovatkin klikki sinänsä. Aika hyvän kuvan Blogilistan hengestä saa jo vilkaisemalla suosituimpien blogien nimiä. Sieltä löytyvät nopeasti vastineet iltapäivälehdille ja juorulehdille. On myös paljon erittäin hyviä blogeja, mutta niitä ei löydä useinkaan tilaajamäärien perusteella. Monesti tuntuu siltä, että niiden löytyminen on suoranainen sattuma. Blogeista luettavaa etsivä joutuukin kulkemaan aika paljolti sumussa haparoiden Blogilistan aiheluetteloista huolimatta.

Nykyään vaikuttaa siltä, että sananvapautta käytetään enemmän sanomalehdissä kuin blogeissa, joissa pelätään tilaajamäärien putoamista ja leimautumista jo pelkästään yhden kirjoituksen perusteella. Minusta itsestäni tuntuu nykyään hauskimmalta pitää eräänlaista kuvallista päiväkirjaa tässä blogissa. Muut blogini ovatkin erityisaiheista, joihin blogimaailman muotivirtaukset eivät vaikuta.

Aamukävelyllä

aamukävelyllä0307, originally uploaded by amnellanna.

Kuvasarja täällä:

http://www.flickr.com/photos/amnellanna/sets/72157594571154222/

Olimme aamukävelyllä yhdeksän ja kymmenen aikoihin maaliskuun viidentenä päivänä. Reitti: Punanotkonkatu, Etelä-Satama, Kauppatori, Esplanadi. (Muista myös kahvila-ravintola Kappeli, joka on hyvin kaunis talvella)

Joimme teetä ja kahvia torikahvilassa ja ostimme urhoollisen kukkakauppiaan telttakojusta jouluruusun, joka kukkii nyt keittiömme ikkunalla. Helleborusta käytettiin keskiajalla lääkkeenä, mutta se on hyvin myrkyllinen.

Sitä sanotaan jouluruusuksi, sillä se kukkii Englannissa tammikuun alussa, ja tammikun 6 oli juliaanisen kalenterin mukaan joulupäivä. Kun gregoriaaninen kalenteri otettiin käyttöön 1500-luvulla, ja englantilaiset havaitsivat, että jouluruusu ei puhjennut joulukuussa kukkaan. Sitä pidettiin pahana enteenä, merkkinä siitä että gregoriaaninen kalenteri ei ollut hyvä asia. Englantilaiset ottivatkin sen käyttöön vasta 1700-luvulla. Siihen asti he käyttivät juliaanista kalenteria. (Muiden muassa venäläiset käyttävät edelleen juliaanista kalenteria, siksi heidän joulunsa on myöhemmin kuin länsimailla.)



Tämä jouluruusu istutettiin ystäväni puutarhaan, ja se kukki siellä kahden vuoden kuluttua keväällä. Kuva alla. Klikkaa kuvia ja katso niitä suurempina.



Kuva: Aune Kämäräinen

Lisää kuvia jouluruususta