Onnellista isänpäivää kaikkiin koteihin!

Onnellista isänpäivää muistojen ja omaisten parissa! Onnea isät!
Lisäys:
Vanhuudesta: Kultaiset kädet. On muutakin rikkautta kuin aineellinen rikkaus.
Ukin muistoksi kuva Pietarista, jossa hän kulki nuorena miehenä - ja jonka "bolshevikit pilasivat", kuten ukilla vuonna 1875 syntyneellä miehellä oli tapana sanoa.

Tänään juhlitaan Berliinissä Berliinin muurin murtumisen 20-vuotispäivää.
http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/grafiikka-tallainen-on-berliinin-muurin-tarina/4505956

Kultaiset kädet- blogikirjoitus on myös uudemmassa paikassa:
http://amnellanna.blogspot.fi/2008/12/kultaiset-kdet-golden-hands.html

Uskollisuus on sallittua vaikkakin epämuodikasta

Lapsi on harvinaisuus Helsingin katukuvassa. Lapset ja vanhukset on laitostettu, eristetty muusta yhteiskunnasta. Lapsi on yleensä mukana kaupungilla vain lastenvaunuissa ja silloinkin verhojen eristämänä. Kuitenkin kaupunki voi tuoda kiinnostavia kohteita lasten nähtäviksi.

kommentti Iineksen blogiin
Suurperhe [familia] oli pysyvien sukulaisten joukko, oltiin kaikki samaa perhettä. Silloin perhesuhteet eivät olleet kaaoksessa, jatkuvassa muutoksessa kuten nyt. Se toi turvallisuutta lapsille ja vanhuksille. Tämän lisäksi oli läheinen suhde palveluskuntaan ja naapureihin. Vieraalle osoitettiin vieraanvaraisuutta.

Mikään ei estä nykyajan ihmisiäkään olemasta uskollinen lähiomaisilleen ja ystävilleen ja elämään epäitsekästä elämää. Lopulta ihmisten henkiset ominaisuudet ovat ratkaisevia elettiinpä millaisessa yhteiskunnassa hyvänsä. Vain totalitäärinen hallitus erottaa pakolla ihmisen sukulaisista ja ystävistä.

2. kommenttini
Olin mieheni keskiluokkaisessa suvussa ainoa nainen, joka ei ollut työssä, vaikka minulla oli akateeminen koulutuskin. Kaikki naiset olivat töissä, enimmäkseen opettajina, joitakin lääkäreinä, ja kaikissa perheissä oli kotiapulainen. Tämä oli ihan tavallista vielä 1970-luvulla.

3.
Lisäys - palveluskunta viittaa 1900-luvun alkuun ja varhaisempiin aikakausiin maalla ja kaupungissa. Pitkään yhden miehen palkalla elätti perheen. Kotiäitiys oli tavallista köyhissäkin perheissä.

4. kommenttini
Mikis, minulla oli sama juttu ja kaikilla meidän korttelin lapsilla. Leikimme yhdessä pihalla, joskus tapahtui onnettomuuksiakin. Äidit tekivät aamusta iltaan töitä, pesivät pyykit, lattoivat ruoan, hoitivat pieniä lapsia. Kotiäidin työ ei loppunut koskaan varsinkaan siihen aikaan, jolloin ei ollut kodinkoneita.  Pormestarilla oli taloudenhoitaja ja taisi olla vielä sisäkkökin. Hammaslääkärin perheessä oli kotiapulainen, nuori tyttö, vaikka rouva [hum.kand., kotirouva] oli  kotona. Kun heille tuli vieraita, rouva tuli pyytämään meidän äitiä laittamaan aterian. Istuin perheen vähän minua nuoremman tytön kanssa keittiössä ja salakuuntelimme aikuisten juttuja.  Ainoa, joka ehti komentamaan lapsia, oli suutarin vaimo.  Hänellä ei ollut itsellään lapsia, ja siksi taloustöitäkin oli vähemmän kuin muilla.

Chile mielessä

BBC on muuttanut kokonaan ohjelmistonsa, ja kuuluuttaja sanoi: "On vain yksi asia, mitä maailma katsoo tänään". Ja menimme takaisin Chileen. Katson harvoin TV:tä , mutta tänään TV on ollut minulla koko päivän auki, laitan mainokset hiljaiselle, muun ajan kuuntelen selostusta ja laitan samalla koneelle korjauksia, jotka olen kirjoittanut käsin tulostamaani tekstiin.

Jännitämme, onnistuuko kaikki hyvin Chilessä. BBC kertoi äsken, että tunteet ovat keskeisiä tänään, omaiset ja perhe. Kaivosmiesten puheissa esiintyy sana rakkaus. BBC kertoo juuri, että uskonnolla on tärkeä osuus. Toivo on tärkeintä. Omaisten leirin nimi on Toivon leiri.

Uskonnolla on ollut keskeinen asema kaivosmiesten perheille ja kaivosmiehille, kertoo CNN. Katolinen maa, jossa paljon protestantteja. Kaivosmiehistä kaksikymmentä osallistuu joka ilta protestanttien pitämään rukouspiiriin. Eräs kaivosinsinööri on lähettänyt heille kuunneltavaksi saarnoja, raamattutunteja ja uskonnollista musiikkia. Eräs miehistä,  Jose Henriques järjestää kahdesti päivässä jumalanpalveluksen kaivoksessa.

Kaivosmiehille ja heidän omaisilleen eloonjäminen on ihme. He ovat kiitollisia pelastajilleen, nykyajan teknologialle, kaikille asiantuntijoille - ja Jumalalle, mistä ei ehkä Suomessa kerrota.

Kaikki kaivosmiehet (kuvat)

BBC paikalla (video)

MTV 3

YLE

Yllä kuvassa on Linnanmäen maailmanpyörä, joka muistuttaa Chilen laivaston suunnitteleman nostolaitteen pyörää.

Tällaisia uutisia kuullaan harvoin. Eräs pelastetuista, Mario Sepulveda, sanoi olleensa maan alla "Jumalan ja paholaisen kanssa, ja Jumala voitti." (BBC)

Myöhemmin: Chile päivä tuli kalliiksi BBC:lle, kertoivat lehdet. Mutta se oli unohtumaton meille, jotka saimme olla mukana.

Kesämuistoja Suomenlinnasta

Hevosenkenkälahti Suomenlinnassa. Kuva: Matti Amnell (Kuva suurempana)

Vietin pari kesää tuolla paikalla. Lapset leikkivät uimarannalla tuntikaudet. Meillä oli eväät mukana. Lapset kävivät siellä myös uimakoulua, sillä silloin olivat kesät harvinaisen lämpimiä. Perheemme pienimmillä oli punaiset uima-avut käsivarsissaan, joten olo rannalla oli turvallista. Syntyi monta hiekkalinnaa.Minä istuin viltillä ja neuloin lapsille seuraavan talven vaatteet. Välillä suomenlinnalainen ystäväni piti silmällä meidänkin lapsia, ja minä kävin uimassa. Uin yleensä tuonne oikeanpuoleiselle laiturille ja takaisin. Mieheni tuli keskustasta töistä suoraan uimarannalle turistiveneellä. Sitten läksimme kotiin. Kävimme uimassa myöhään syksyyn asti. Lopulta oli vesi niin kylmää, että se kangisti jalkoja, ja saattoi vain kastautua.

Kirjailija ja hänen perheensä

"Toisen maailmansodan aattona syntynyt Claudio Magris muistelee lämmöllä lapsuuttaan. --'Ilmapiiri oli hyvin avoin ja lämmin.'--
Opiskeluaikoina Magris tapasi myös Marisa Madierin, ja 1964 solmittuun avioliittoon syntyivät pojat Francesco ja Paolo.
'Fancesco opettaa Pariisissa makroekonomiaa, mutta kirjoittaa myös sanomalehtiin ajatuksiaan talouden moraalista. Me soittelemme toisillemme noin kolme kertaa päivässä', Magris kertoo.
'Paolo taas asuu täällä [Triestessä]. Hän kirjoittaa myös näytelmiä. Paolo muuten tulee kanssani Suomeen, hän pitää Pohjoismaista. Me olemme erottamaton kolmikko, hyvin läheisiä.'
Jouni Kantola: Trieste on Claudio Magrisin maisema. Helsingin Sanomat/Kulttuuri 1.10.2007

Magris on Suomessa. Hänen uusin kirjansa "Ymmärrättehän" käsittelee vaimonsa menettäneen miehen surua muun muassa Orfeus ja Eurydike -myytin avulla. Magrisin vaimo on kuollut syöpään.

Magris: Tonava

Magris, eurooppalaisuus, yksilö

Naistenpäivä

Kukkia äideille, isille ja lapsille.

Kotiäitinä

Kirsi kirjoitti Sumussa-nimiseen kirjoitukseeni kommentin

"Keskustelimme kulttuurisokista, joka kohtasi -- lama-Suomeen palanneita 90-luvun puolimaissa. Paluu johti ainakin yhden ystäväni työkyvyttömyyteen. Hänen tuntemansa Suomi oli kadonnut kokonaan."

Kirsin kommentti innosti minut kirjoittamaan seuraavaa:

Minäkin koen entisen Suomen kadonneen. Kun oli pilkattu parikymmentä vuotta marksilaisen oikeaoppisesti kotia, kotiäitejä, sukulaisuussuhteita yleensä, kulttuuria ja uskontoa, viesti meni perille ja jäljelle jäi sieluton kansa, joka etsii onnea seksistä, alkoholista, roskakulttuurista - ja rahasta.

Humalaisina ja huumeissa riehuvat pikkutytöt aikuisten miesten tai teini-ikäisten poikien kainalossa Esplanadin puistossa olivat kauhistuttava näky ulkomaalaisille ja meille paluumuuttajille. Mutta eräskin helsinkiläinen nainen ja äiti sanoi minulle, että sehän on normaali suomalainen kasvuriitti. Hänen eteläeurooppalainen miehensä oli ottanut avioeron, kun ei kestänyt sitä, miten lapsia kasvatettiin - jätettiin kasvattamatta - Suomessa.

Siitä rahan vallasta. Sieluttomista ihmisistähän tulee riistokapitalismin halukkaita uhreja. Miehet ja naiset uhraavat yksityisen onnen "toteuttaakseen itseään" työelämässä ja saadakseen noita yllä mainittuja onnen korvikkeita.

Samalla on tunteettomuutta ja välinpitämättömyyttä niitä kohtaan, jotka eivät menesty ja edistä talouselämää: vanhukset, sairaat, työttömät, lapsiaan kotona hoitavat vanhemmat.

Kaikkien piti NL:ssa uhrautua yhteiskunnan ja aatteen vuoksi. Nyt vaaditaan uhrautumista "talouselämän" puolesta. Ihmiset, joiden tunneakku on tyhjä, ovat helposti narrattavissa.

Kaikki eivät kuitenkaan onneksi mene mukaan tuohon sirkukseen, vaan tajuavat että tunneakkua ei täytetä korvikkeilla.

Kaipaan "pikkuporvarillista" onnea kaikille. Ihmisen pitäisi voida saada rehellisellä työllä kohtuullinen toimeentulo itselleen ja lapsilleen.

Lisättäköön, että työnantaja, olipa se yksityinen tai kansainvälinen suuryhtiö, ei ole "riistokapitalisti", jos se ei ime työntekijöistään viimeistä pisaraa vaan antaa tilaa myös yksityiselämälle. Arvostan niitä, jotka keksivät ideoita, joilla saadaan toimeentuloa ihmisille. Vain ahneus on pahasta.