Kaunista vanhaa Helsinkiä

Kansallisteatteri

Miksi presidentti Tarja Halonen on hiljaa kuolinpillereistä?

Kaari Utrio ei ole mikä hyvänsä hassahtanut kirjailija, joka ajattelee ääneen kauhuromaaniin sopivia tulevaisuudenkuvia valtion järjestämästä ja kustantamasta iäkkäiden massaitsemurhaohjelmasta. Utrio oli Tarja Halosen kansalaisvaltuuskunnan puheenjohtaja vuosina 1999–2000 ja 2005–2006. Hän on Väinö Tanner-säätiön akateemikko vuodesta 2000–. Vaikka hän ilmoittaa olevansa riippumaton sosiaalidemokraatti, hän on erittäin keskeisessä asemassa sosiaalidemokraattisessa puolueessa ja suomalaisessa yhteiskunnassa.

Me kansalaiset odotamme vastausta presidentiltä ja ainakin sosiaalidemokraattiselta puolueelta. Mieluiten tietenkin myös maan hallitukselta. Edustaako Kaari Utrion mielipide sosiaalidemokraattista puoluetta ja onko sillä takanaan presidentin tai laajempienkin piirien hyväksyntä?

Kaari Utrio esittää:
"Terveyskeskuksissa voitaisiin jakaa vanhuksille, vaikkapa yli 70-vuotiaille, ystävällisiä 'unipillereitä'. Se tulee olemaan välttämätöntä, sillä nopeasti kuoleva vanhus on eduksi yhteiskunnalle."

Valtio tulisi siis hankkimaan suuret joukot itsemurhapillereitä, ja niitä tulisivat jakelemaan lääkärit ja sairaanhoitajat terveyskeskuksista. Utriota puolustelevat vetoavat siihen, että jokainen saisi itse ottaa pillerin. Suomalaisten vanhusten oletetaan menevän omin jaloin tai omaisten saattelemina tai peräti ambulanssilla hakemaan itsemurhapilleriä, kun he sairastuvat tai tulevat liian heikoiksi huolehtiakseen itsestään tai heidän rahansa eivät riitä yksityiseen hoitoon.

Onko suomalaisten eläkeläisten viisainta muuttaa hyvissä ajoin joukoittain ulkomaille ja viedä pois omaisuutensa maasta, jossa heidän eliminoimistaan ehdottaa yhteiskunnassa keskeisessä asemassa oleva, presidentin lähipiiriin kuuluva henkilö?

Kansa odottaa vastausta.

Kunnioittavasti

Pirkko Anna Amnell
FM, kirjailija

Olen lähettänyt yllä olevan viestin myös Tasavallan presidentin sähköpostiin presidentti@tpk.fi
sekä Tasavallan presidentin kanslian sähköpostiin: kirjaamo@tpk.fi

P.S.
Tasavallan presidentti Tarja Halonen ja tohtori Pentti Arajärvi ovat matkustaneet New Yorkiin YK:n 64. yleiskokouksen avajaisviikolle, joka järjestetään 19.-26. syyskuuta 2009. Presidentti Halonen käyttää Suomen puheenvuoron yleiskokouksessa torstaina 24. syyskuuta.

Yleiskokousviikolla nousevat esiin mm. teemat naiset ja turvallisuus

Tarja Halonen vastaa New Yorkissa toimittajien kysymykseen Kaari Utrion mielipiteestä. Kuulema kirjailijalle ominaista värikästä kieltä.
Keskustelu asiasta Iltalehdessä.
Uusi Suomi

Nyt Tarja Halonen teki pahan virheen, kun ei sanoutunut täysin irti Kaari Utrion puheista.
Asiantuntijoiden suorat sanat /(YLE) : pahinta vanhuksiin kohdistuvaa ikäsyrjintää, kehotusta itsemurhaan

 "Arkkiatri Risto Pelkonen piti ajatusta kuolemanpillereistä julmana. Hänen mielestään kovista kivuista kärsivä vanhus voitaisiin tarvittaessa nukuttaa tilapäisesti.

Torstaina YLE Radio1 Ykkösaamussa Kaari Utrio vakuutteli halunneensa provosoida keskustelua, ja luonnehti sanomisiaan hätähuudoksi, koska muuten vanhustenhoidon tila ei ole parantunut, vaikka se on ollut puheena jo pitkään.

Vanhustenhoidon surkeasta jamasta vuosikausia puhunut geriatrian professori Sirkka-Liisa Kivelä on pöyristynyt Utrion lausunnoista, vaikka ne olisi esitetty tarkoituksena herättää keskustelua ja ironisoiden. Hänen mielestään Utrion ilmoille heittämät ajatukset olivat pahinta vanhuksiin kohdistuvaa ikäsyrjintää, mitä hän on koskaan kuullut. Hänen mukaansa Utrio kannustaa itsemurhiin. Toisenlaisessa yhteydessä Utrio haastettaisiin Kivelän mukaan oikeuteen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan."

Millainen on kuolinpilleri?

Kiihotusta kansanryhmää kohtaan?

Elämä ja kuolema Miksi kuolemasta on vaikeaa puhua?
Lisäys 2010 "Kaari kuolinpilleri Utrio"

http://originalwavelength.blogspot.com/2009/09/go-and-die-if-you-are-old.html

"In Finland, a wealthy and popular woman author, Kaari Utrio, recently caused terror in the hearts of the elderly by suggesting that citizens who are ’old’ should be given euthanasia sleeping pills so that they don’t linger in hospital beds as a burden for others."

"Entä jos teloitamme suuret ikäluokat?"

Näin karulla otsikolla esittelee tämän päivän Aamulehti (Aamulehti/su/asiat/Mielipide 20.syyskuuta 2009) bloggaajien (kriittiset) reaktiot Kaari Utrion "ystävällisiin" kuolinpillereihin. "Kaari Utrion kuolemanpilleri saa humanistit kananlihalle."

Hävettää taas olla suomalainen, sanoi tyttäreni, jonka kanssa keskustelin tästä asiasta äsken puhelimessa. Tässäpä taas ainesta realistiseen Suomi-imagoon, joka leviää ulkomaille.

Lue netistä lainaukset "Avustettu kuolema puistattaa".

Aikaisemmin Aamulehdessä oli tämä uutinen Utrion kuolinpilleriehdotuksesta.

mtv3:n keskustelu: lue mitä lääkäri kertoo vanhusten hoidosta

Ullakolta erkkeriin

Olen muuttanut Sillin korttelista Carelia-kortteliin Runeberginkadun puolelle
http://blogisisko.blogspot.fi/2014/09/carelia-kortteli-helsinki.html
Olen nähnyt tästä korttelista käytettävän myös nimeä Valon kortteli

Meillä ei ole ollut koskaan aikaisemmin erkkeriä. Ainakin orkideat viihtyvät siinä. Erkkerissä on tällä hetkellä vasta neljä verhoa, kaksi keskellä, yksi kummallakin sivulla. Niiden avulla voi säädellä valoa. Mietin toisiko valoverho pehmeyttä erkkeriin vai päästäisivätkö säleverhot valon parhaiten huoneeseen suoden samalla yksityisyyttä, jota tarvitsee, kun vastapäätä on muita asuinrakennuksia. Klikkaa kuvaa ja katso sitä suurempana.

Kun asuimme Torontossa, meitä vastapäätä oli matala talo, jossa oli ruokatavarakioski. Olimme valinneet asunnon siitä talosta, koska siinä ei ollut kokolattiamattoja eikä kuumailmalämmitystä ja se oli lähellä metroasemaa, josta lapset pääsivät kouluun ja yliopistoon ja minä kaupungille ostoksille. Perheemme ainoa auto oli lomia lukuunottamatta mieheni käytössä, sillä hän joutui liikkumaan päivittäin Suur-Toronton alueella.

Tuosta näkymästä, josta on jäljellä poikani luonnos, on hyvät muistot, sillä kävimme elintarvikekioskissa päivittäin ostamassa maitoa, jugurttia ja muuta ruokatavaraa ja ystävystyimme kioskin pitäjiin, jotka olivat meidän laillamme siirtolaisia, yleensä Manner-Kiinasta muuttaneita. Tuli juteltua kaikenlaista.

Mutta istuimme monesti ikkunan ääressä ja haaveilimme paremmasta näkymästä. Nuorin lapsista keksi, että jos voittasimme Lottariosta paljon rahaa, muuttaisimme takaisin Helsinkiin ja ostaisimme asunnon ylimmästä kerroksesta puiston varrelta (penthouse apartment). Emme voittaneet lotosta, mutta saimme "ullakkoasuntomme" Helsingistä. Nyt olemme jälleen muuttaneet, ja maisema on jälleen vaihtunut. Ei olla enää puiston reunassa vaan vilkasliikenteisen kadun varrella.

Tämä näkymä on vielä outo, mutta se tulee vähitellen liittymään elämämme maisemiin, joita on ollut paljon: Kyrenian vuoret, jotka näin siintämässä etäisinä Nikosian keittiömme ikkunasta, kun tiskasin, Suomenlinnan puisto ja vanhat rakennukset, metsä Herttoniemessä, Huopalahden rautatieasema, junanraiteet ja puistomainen Etelä-Haagan "dachamme", puutalomme piha, jossa kasvoi kuusikymmentä puuta, Tehtaankadulla Italian suurlähetystö, jonka iltapukuista juhlaväkeä katsoin sisareni kanssa leveällä ikkunalaudalla istuen kauan sitten. Ja monet muut näkymät, joita voi katsella valokuva-albumeista.

Sairaus, vanhuus, kuolema

Sisareni ja äitini kuolivat samana kevättalvena kaksi vuotta sitten. Sisareni oli 59-vuotias kuollessaan, äitini melkein 97 vuotta vanha.

Sisareni suoritti kasvatustieteen maisterin tutkinnon viimeisinä vuosinaan ja opiskeli muun muassa gerontologiaa Kuopion lääketieteellisessä tiedekunnassa. Hänellä oli paljon myös käytännön kokemusta iäkkäistä ihmisistä. Hänen toinen isoisänsä eli 94-vuotiaaksi, toinen isoäiti melkein 90-vuotiaaksi, samoin isä.

Äidillä oli aina monenlaisia sairauksia ja kipuja, jopa syöpä paljon yli 70-vuotiaana. Toinen munuainen poistettiin, äiti parantui ja eli pitkän elämän kuten isänsä. Järjestimme äidille vielä 90-vuotispäivät hänen kotonaan. Vieraita kävi koko päivän, sillä äidillä oli paljon ystäviä. Vieraaksi tuli muiden muassa nainen, joka oli asunut kymmeniä vuosia sitten koulutyttönä meillä koulukortteerissa.



Äidin viimeinen joulu. Äiti kuuntelee soittorasiaa, jonka vein hänelle lahjaksi.

95-vuotissyntymäpäivänä äiti oli jo hoitokodissa. Hänelle muodostui hyvät suhteet hoitajiin, jotka olivat ystävällisiä ihmisiä. Kun kävimme äidin luona, iloitsimme jokaisesta hetkestä hänen kanssaan, jokaisesta hymystä, hänen kauniista sinisistä silmistään. Äiti kaipasi kovasti kotiaan, jota ei enää ollut, kukkia, joita hän oli hoitanut. Hän lakkasi katsomasta televisiota ja kuuntelemasta radiota.

Kävimme äidin luona viimeisen kerran viikko ennen hänen kuolemaansa. Mieheni lauloi hänelle kokonaisen tunnin ajan tuttuja lauluja, joita he olivat yhdessä laulaneet niin usein ja joita hän oli aina laulanut, kun kävimme äidin luona kotona tai sairaalassa. Vaikka äiti oli ollut poissaolevan tuntuinen jo muutamia viikkoja, hän hymyili ja itki kuunnellessaan noita iloisia lauluja ja hartaita lauluja.

Sisareni sanoi, että vanhoilla ihmisillä on rikas sisäinen elämä, johon he vetäytyvät viimeisinä aikoinaan. Heillä on vuosikymmenien muistot. Suuri dramaattinen tapahtuma äidin elämässsä oli teini-ikäisen Hilma-sisaren ja 12-vuotiaan Ransu-veljen kuolema espanjantautiin. Äiti oli silloin 8-vuotias. Hänenkin uskottiin kuolevan, ja hänelle oli jo puettu kuolinpaita päälle. Kuten isänsä äiti eli pitkän elämän, muutamaa kuukautta vaille 97 vuotta. Jos hänen syöpäänsä ei olisi hoidettu, hän olisi menettänyt yli 26 vuotta elämää, ja me hänen ystävänsä ja omaisensa olisimme myös menettäneet kaikki nuo vuodet.

Uskon, että aika muuttuu vanhoilla ihmisillä, niin että menneisyys, nykyhetki ja tulevaisuus ovat läsnä samalla aikaa. Useilla heistä on mielessä muistojen lisäksi myös toinen, tuleva koti. Niin oli äidilläkin. Hän uskoi tapaavansa siellä jälleen isänsä, äitinsä, sisaruksensa, ystävänsä ja naapurinsa.