Kirjailijat ja kriitikot: kerro miltä kritiikki tuntuu

Aleksis Kiven päivänä 2013

Pitääkö kirjailijan kärsiä hiljaa muistaen, kuinka paljon pahempaa oli Aleksis Kiven elämä? 

Kirjailijoiden pitäisi ottaa julkisesti kantaa siihen, mitä heidän kirjoistaan kirjoitetaan. Pitäisi muistuttaa siitä, että kirjan takana on ihminen, vaikka kriitikko ei satukaan tuntemaan tätä. Asiaton ja jopa ilkeä kritiikki voi haavoittaa kirjailijaa.

Tämähän on täysin päinvastaista, kuin mitä Suomessa yleensä ajatellaan: kirjailijan pitäisi kärsiä hiljaa jalosti muistellen, miten paljon pahempaa oli Aleksis Kiven elämä.

Lue Arthur Krystalin artikkeli Should Writers Reply to Reviewers? Krystal kirjoittaa, että hyvä kritiikki on hyödyksi, mutta asenteellinen kritiikki on vahingollinen sekä kirjailijalle että lukijalle. Jos kritiikki on asiaton, Krystal neuvoo kirjailijaa reagoimaan.

Katso kuvasarjani Aleksis Kiven kuolinmökki

Fedor Grigorev: pullourut

Fedor Grigorev, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Tänään: Pietarilainen Fedor Grigorev
Kaisu Moilanen: Perheenisä reissaa Helsinkiin soittamaan. Helsingin Sanomat A18

Fedor Grigorev on Rimski-Korsakovin konservatoriossa opiskellut muusikko, joka soittaa klassista musiikkia pullouruilla.
Minusta hänen esityksessään on 1800-luvun tunnelmaa. Hän soittaa usein lempimusiikkiani, esim. Mozartia.
Lisää kuvia  aiheena musiikkitalo, musiikki kaupungissa, katusoittajat, musiikki-instrumentit

Kaponieeri: Opiskelua keskiajan Pariisissa (6)

Kaponieeri: Opiskelua keskiajan Pariisissa (6):   Perustutkintoa opiskeltiin pääasiassa luentoja kuuntelemalla (ja väittelemällä), mutta opetuksen teoreettinen perusta oli luonnollisest...

Nestor tomerana

IMG_5765, a photo by Brin d'Acier on Flickr.

Nestor tarkkailee kotiparvekkeeltaan näkyvää puistoa. Kuva: Matti Amnell (Jr.)

Sara Kokkonen: Rasavillejä ja romantikkoja

Kotimaista tyttökirjaperinnettä
Sara Kokkosen kirjassa Rasavillejä ja romantikkoja. Rakkaat suomalaiset tyttökirjat  (Avain 2013, 261 sivua) kerrotaan tunnetuimmista suomalaisista tyttökirjojen kirjoittajista, heidän tuotannostaan ja esitetään sitten lukijoiden muistoja lukuelämyksistään. Sara Kokkonen kirjoittaa Saran kirjat - blogia, jota olen seurannut jo pitemmän aikaa. Jokin aika sitten hän pyysi lähettämään lukijamielipiteitä suomalaisista tyttökirjoista. 

Koska olin lukenut vähän aikaisemmin uudestaan Mary Marckin kirjoja tutkiakseni niiden ajankuvaa, olin valmis kirjoittamaan oman mielipiteeni niistä: Yhteiskoululaisia Helsingissä (lue kirjoitukseni), sivut 72-76. Valitsin Eeva-kirjat, jotka muistan varmasti lukeneeni lapsena ja joista lienen oppinut alkujaan rakkauteni Helsinkiä kohtaan ja sen, että suomalaisuus ja kansainvälisyys voivat kuulua yhteen.

Sara Kokkonen tekee väitöskirjaa Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekuntaan suomalaisesta tyttökirjallisuudesta, joten lisää julkaisuja on varmaankin tulossa tästä kiinnostavasta aiheesta. Tyttökirjojen ystävät voivat löytää tästä kirjasta omat suosikkinsa ja saada hyvän yleiskatsauksen suomalaisiin tyttökirjoihin.

Luin koulutyttönä melkein kaikki Swanin tyttökirjat, joitakin Mary Marckin kirjoja ja aikuisena muutamia Tuija Lehtisen kirjoja ja nuo Eeva-kirjat uudestaan. Pikkusiskoni rakastivat erityisesti Marjatta Kurenniemen Annelia ja Onnelia sekä kirjaa Kuinka-Kum-Maa on kaikkialla. Asuimme Kanadassa 1980-luvun, jolloin tyttäremme oli tyttökirjaiässä, joten uudemmat tyttökirjat eivät ole tulleet tutuiksi, mutta Anni Polvan Tiina-kirjoja hän ehti jo lukea lapsena. Tuija Lehtisestä ja hänen erittäin laajasta tuotannostaan kerrotaan sivuilla 195-219. Lisäksi hän kertoo lukijamuistojaan useista kirjailijoista.

Tyttökirjat voivat kulkea mukana aikuisuuteen asti, olla kuin lapsuudenystävä, joka muistaa, millaisia olimme lapsina. Emme arvostele niitä ehkä yhtä ankarasti kuin muita kirjoa, emme vertaa niitä muihin parempiin, vaikka näemme niiden ilmeiset heikkoudet. Tunnemme kiitollisuutta siitä, että ne auttoivat meitä pienen matkan kohti aikuisuutta.

Tästä kirjasta kirjoittavat blogeissaan mm.  Sinisen linnan Maria,  Liisa,  Ava (Kirjapiiri), Montgomery-tutkijan blogissaan,  Leena Lumi, jonka blogiin kirjoitin seuraavat kommentit:
1. Kirjailijoiden nuoruudenkuvat ovat hyvin valittuja: Haaveileva Anni Swan vuonna 1899, kirja sylissä taustanaan tyypillinen viktoriaaninen koti, jossa on hapsureunaiset oviverhot ja samanlainen ölylamppu kuin Juhani Ahon museossa Iisalmella. Tulee mieleen myös Dostojevskin kotimuseo. Ja sitten yli 170 sivua - ja yli 70 vuotta - myöhemmin teini-käinen vaaleakiharainen Tuija Lehtinen, jolla on otsatukka, koira sylissä, kynnet lakattu ja tuijamainen hiukan ilkikurinen hymy, ikään kuin hänellä olisi jotain oikein mukavaa mielessä.

Tässä kirjassa on paljon katseltavaa ja luettavaa. Tyttökirjallisuuden hakuteos.

2.
Leena, minäkin olen lukenut aika vähän tyttökirjoja. Lapsena, siis alaluokilla, luin Anni Swanin kirjoja useita, Mary Marckin ja Montgomeryn kirjoja vain muutaman vähän vanhempana. Anni Swan loi minulle lapsuuden historian, LMM kaksi tyttöä, jotka olivat ystäviä kuten luokkatoverini ja minä. Mary Marck loi utopian suuresta kaupungista, ja sitä jatkoi Waltari. Minullekin Salainen puutarha oli läheinen, onhan se jo psykologinen romaani. Olisi hauskaa nähdä kirjaston tilastot, jotta tietäisi, mitä todella luki, sillä muisti muuttaa asioita. Suurimpaan osaan lastenkirjoista tutustuin vasta silloin, kuin luimme niitä lapsillemme vuosikaudet ääneen mieheni kanssa. 

3.

Tyttökirjat ovat erittäin tärkeitä siinäkin mielessä, että ne johtavat pian vaikkapa Jane Austenin ja Bronten siskosten kirjoihin, ja vähitellen avautuu maailmankirjallisuuden avara ihana maailma.

Kai minullakin tuli luettua ihan mitä hyvänsä, kun luin kirjan päivässä kouluaikana. Jalnoista pidin myös, varsinkin siitä talosta, Jalnasta. Näin Torontossa Benares-nimisen talon, josta Mazo de la Roche sai idean kirjasarjaan. Mazo de la Roche ja L. M. Montgomery asuivat samaan aikaan Torontossa!

http://blogisisko.blogspot.fi/2007/06/mazo-de-la-roche-jalna-sarja.html

Turun kirjamessuilla

IMG_7045, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Turkuun junalla!




Ihmeen paljon tarvitsee kaksi ihmistä tavaraa, vaikka aikoo olla vain yhden yön ja yhden päivän Turussa.



Huivi ja pinssi, jonka tilasin, mutta joka tuli myöhässä vasta maanantaina. Pieni vihje kannesta. Tekstin fontti on varmaankin erilainen.



Suunnistimme Suomen Nuorisokirjailijoitten (nettimatrikkeli ja muut tiedot) osastolle, joka oli sisustettu kodikkaasti kuten monet muutkin osastot. Tuolla sohvalla syntyi juttua. Vaihto-oppilasvuodesta Yhdysvaltoihin minua haastatteli Tuija Lehtinen,  Katja Krekelää ja minua kirjoittamisen iloista ja vaikeuksista Jade Lehtinen. Onneksi puheääneni oli palannut flunssaviikon äänettömyyden jälkeen.




FK Jade Lehtinen, eräs taitavista haastattelijoistamme



Kirjailija Markku Karpio ja hänen kääntäjävaimonsa Susanna Sjöman olivat tulleet Utön saarelta Turkuun.



Suurin yllätys ja paras show oli se, kun näimme sunnuntaiaamuna loistavan auringonnousun Turun yllä hotellihuoneemme ikkunasta.

Kun palasimme kotiin, olin tyytyväinen mutta romahdusmaisen väsynyt, sillä en ole vielä täysin toipunut flunssasta.