Kun olin lapsi, minulla oli tapana kiivetä pikkukaupungin korttelissamme olevan kaksikerroksisen ulkorakennuksen katolle, sillä sieltä saattoi nähdä kauas, jopa rautatieasemalle, joka vei suureen maailmaan.
Samassa pihassa kuin me asuivat myös paikallisen sanomalehden toimittaja ja hänen eläkkeellä oleva opettajasisarensa. Heillä oli huoneen ja keittiön asunto, toimittaja asui kammarissa ja sisar keittiössä. Heillä oli paljon kirjoja ja lehtiä, joita he säilyttivät ullakolla. Kun olin oppinut lukemaan koulussa, sain luvan lukea heidän ullakollaan.
Lukunopeuteni kasvoi huimaa vauhtia, kun aloin ahmia ensin lastenlehtiä ja sitten toimittajan arvostelijankappaleiksi saamia romaaneja. Kukaan ei ehtinyt vahtimaan mitä luin, joten saatoin lukea mitä hyvänsä. Lukemisesta ullakolla muodostui minulle Marcel Proustin sanoin "oma yksityinen pyhäkköni", pääsin maailmoihin, joihin en olisi päässyt muulla tavalla. Ne rikastuttivat sodanjälkeisen Suomen köyhyydessä ja ahtaudessa elävää tyttöä.
Lukemisen ihme
En ymmärtänyt silloin, että oli tapahtunut jotain aivan mullistavaa, jotain joka oli tosiasiassa luonnotonta, jotain johon minulla, ihmisellä ei ollut geneettistä valmiutta. Kenenkään ei ollut tarvinnut opettaa minua näkemään tai kuulemaan, mutta minut piti opettaa lukemaan, tulkitsemaan outoja kiemuroita paperilla. Aivoni oppivat tulkitsemaan ne sanoiksi, joita tuntemattomat ihmiset olivat kirjoittaneet. Opin rakastamaan lukemista. Kirjoista tuli ystäviä.
Ihmisen aivot eivät ole luotu lukemaan. Ihminen oppi ensin tallentamaan tietoa opettelemalla sen ulkoa niin kuin kalevalaiset esivanhempammekin tekivät. Mutta koska ihmisaivot ovat joustavat ja pystyvät luomaan yhä uusia yhteyksiä hermosolujen välillä, oppi ihminen vähitellen kirjoittamaan ja lukemaan.
Olin oppinut kahdeksassa vuodessa oikeaksi lukijaksi, saman mikä oli kestänyt ihmiskunnan historiassa vuosituhansia ja muuttanut vähitellen ihmisten kulttuurin. Lukeminen muuttaa lukijan, hän on sitä mitä hän lukee, ainakin hänen aivonsa ovat.
Lukeminen muuttaa aivoja
Uraauurtavassa kirjassaan "Proust ja mustekala" [
Proust and the Squid] (huom uusi linkki vuodelta 2008) aivotutkija ja kasvatustieteilijä Maryanne Wolf kuvaa lukevan ihmisen aivoissa tapahtuvia muutoksia. Tämä kirja on aivan uusi ja olen lukenut vain Wolfin kirjoittamaan artikkelin eräästä englantilaisesta sanomalehdestä ja kymmeniä innostuneita kirja-arvosteluja.
Olen kuullut jo aikaisemmin sanottavan, että japanilaisilla ja amerikkalaisilla on erilaiset aivot, mutta en ole tiennyt miksi. Wolfin mukaan esimerkiksi muinoin eläneen nuolenpääkirjoituksen lukijan aivot olivat aivan erilaiset kuin nykyihmisen aivot.
Ja samoin nykyajan kiinalainen käyttää aivan erityisiä aivojen hermosolujen yhdistelmiä lukiessaan kiinalaista kirjoitusta. Pienten lasten aivot ovat samanlaiset kaikkialla maailmassa, mutta kun lapsi oppii lukemaan ja kehittyy hyväksi lukijaksi, hänen aivonsa muuttuvat. Ne eivät muutu anatomisesti, vaan funktionaalisesti, selitti kansainvälisesti arvostettu ja palkittu kanadalainen aivotutkija, jolle soitin ennen seminaaria. Niistä tulee tehokkaat tulkitsemaan lapsen oman kulttuurin kirjoitusmerkkejä. [
Nythän tästäkin kiistellään: Voidaanko aivoja muuttaa myös anatomisesti?
Lukeminen ja digitaalinen kulttuuri
Wolf sanoo, että aivan kuten ulkoaopettelu tuli tarpeettomaksi kirjoituksen keksimisen jälkeen, on vaarana, että lukeminen, todellinen syventyvä lukeminen heikkenee tai jopa katoaa. Tietokoneesta voi saada hetkessä pinnallista tietoa, voi tulla illuusio tiedosta. Tiedon hankkiminen ei vaadi enää syventymistä, siinä ei laiteta persoonallisuutta mukaan.
Lukemisesta saattaa tulla vain satunnaisesti käytettävä apukeino, jolla hankitaan tietoa, johon ei liity mitään tunteita. Se saattaa aiheuttaa ihmisten kulttuurissa arvaamattomia muutoksia, sillä aivot mukautuvat uuteen tilanteeseen. Se tulee vaikuttamaan jokaisen uuden lukijan intellektuaaliseen kehitykseen.
Professori Wolf on aivotutkimuksen ja kasvatustieteen tutkija, lukemisen asiantuntija (ja myös lukihäiriön asiantuntija). Hän korostaa sitä, että vanhempien tulisi puhua pienten lastensa kanssa ja lukea heille, jotta heidät pelastettaisiin lukijoiksi, kulttuurin säilyttäjiksi.
Lasten pitäisi kasvaa lukijoiksi, oppia lukemaan bitekstuaalisesti, multitekstuaalisesti, Wolf sanoo, jotta he voisivat olla sekä lukijoita (expert readers) että digitaalisen tiedon käyttäjiä.
Puhu lapsellesi, lue lapsellesi
Anna Amnellin puheenvuoro Turun kirjamessuilla 2007 Suomen Tietokirjailijoitten järjestämässä seminaarissa "Tytöt ja lukeminen")
Lue myös
