Rakastin lapsena sirkusta. Haaveilin pääseväni töihin sirkukseen. Siksi harjoittelin nuoralla kävelemistä ja trapetsista riippumista. Se oli helppo järjestää, piti pingoittaa pyykkinaru pihalle tai ripustaa hilihanko kahden narun avulla vintin kattohirsien varaan.
Pyykkinaru lysähti maahan, mutta trapetsi toimi hyvin, nin hyvin, että luin toisinaan kirjaa pää alaspäin riippuen.
Koetimme leikkitoverini kanssa päästä keittiönpuolelta sirkuslaiseksi, toimitimme kauppa-asioita sirkuksen lihavalle naiselle, ostimme hänelle kermaa ja poimimme kedon kukkia. Palkkioksi saimme ilmaiset liput sirkukseen.
Se ihana sahajauhojen tuoksu, sirkustaiteilijat, jotka ratsastivat seisaaltaan värikkäillä nauhoilla ja tupsuilla koristettujen hevosten selässä, ylhäällä sirkusteltan katonrajassa kiitävät trapetsitaitelijat, pellet ja taikuri, joka taikoi sormustimen talvihattuni sisästä. Entä mitä tapahtui sille naiselle, joka asettui nukkumaan mustaan laatikkoon, jonka taikuri sahasi kahtia?
Sitä onnea. Ja sitten suru, kun sirkusta alettiin purkaa ja se lähti kohti toisia maisemia. Oli suuri kiusaus piiloutua johonkin laatikkoon ja karata sirkuksen mukana.
Heippa Anna.
VastaaPoistaMielenkiintoisia kirjoituksia sinulle.
Olisi oikein kunnon asiaa sinulle; kun tuolla ylhäällä on Helsingin kaupungin talosta ottamasi kuva niin aattelin kysyä saanko kopioida sen omaan kuvakokoelmiini.
Terveissin
http://kekuma-muistikuvia.blogspot.com/
Kyllä toki. Tuossa kuvassa on leima, joka varmaankin häiritsee.
VastaaPoistaKuva on kokonaisena tuossa linkissä
VastaaPoistaKiitoksia sinulle kun saan valmiin kauniin kuvan .
VastaaPoista