tiistaina, heinäkuuta 26, 2011

Anders Behring Breivik ja me muut


IMG_2210, originally uploaded by Anna Amnell.
Raskaat ajatukset ovat hallinneet suomalaisiakin viime päivinä. Vain vähitellen voimme koettaa palautua normaaliin elämään ja nähdä hyvyyttä ja kauneutta ympärillämme.

Tiedämme, että Eurooppa on muuttunut. Samalla kun koetamme keskittyä tavanomaisiin asioihin, pelkäämme, mitä muuta paljastuu. Sillä muutos ei tietenkään tapahtunut yhtenä päivänä Norjassa, se on ollut tapahtumassa jo pitemmän aikaa.

Me tavalliset ihmiset voimme vain luottaa, että kriisiasiantuntijat ja poliittiset johtajat toimivat viisaasti.

Eurooppalaiseen ajatteluun kuuluu myös se, että pahimmatkin rikolliset saavat mahdollisuuden uuteen elämään, mahdollisuuden katua ja pyrkiä sovittamaan rikoksensa yhteiskunnalle ja lähimmäisilleen. Tämä tuli vahvasti esille, kun haastateltiin norjalaista lakimiestä BBC:ssä.

Mutta tulin hyvin surulliseksi, kun luin terroristin isän haastattelun. Hän ei näyttänyt tajuavan tilannettaan ja vastuutaan. Kyseessä saattoi tietenkin olla myös shokkitila.

Anders Behring Breivikin muistelmissa ja hänestä kirjoitetuissa kirjoissa - joita tulee olemaan lukemattomia - isän osuus tulee olemaan tietenkin hyvin keskeinen.

1 kommentti:

  1. Tästä aiheesta keskusteltiin täällä:
    http://kirstiellila.blogspot.fi/2011/07/hei-paivi-rasanen-keraa-aseet-pois.html

    VastaaPoista