torstaina, heinäkuuta 28, 2011

Eläinystäviä


Kollaasit1, originally uploaded by Anna Amnell.
Iines kertoo kauniisti kissansa kuolemasta. Itkin sitä lukiessani. Mieleeni tulivat kaikki kissat, joita meillä on ollut, varsinkin Topi ja Tiina, viimeiset kissamme.

Kissablogeissani on sekä omia kuviani kissoista että muiden perheenjäsenten, sukulaisten ja ystävien kuvia kissoista.

Kuvassa oikealla ylhäällä Toby eli Topi, joka jäi vanhana Torontossa auton alle ja kuoli eläinsairaalassa sisäiseen verenvuotoon. Itkin Topia monta päivää.

Olimme löytäneet Topin eläintenhuostaanottoasemalta (SPCA) takkuisena ja likaisena. Se katsoi minua häkin raosta, ja meistä tuli heti ystävät. Luulin, että Topi oli karkeakarvainen kissa. Muutaman pesun jälkeen paljastui muhkea kissa. Topi rakasti koko ikänsä saunaa.

Se pelkäsi alussa kovasti kaikkia miehiä. Se oli nähtävästi kokenut kovaa kohtelua.

Sillä oli tapana mennä hakemaan lapsia koulusta, ja kaikki koululaiset tunsivat sen, kun se istui kadun kulmassa odottamassa koulun päättymistä ja herkkupaloja lapsilta. Se piti suklaasta ja perunachipseistä. Jotkut ystävälliet lapset olivat nähtävästi pitäneet sen hengissä aikaisemmin. Se oli myös taitava ja peloton rottakissa.

Tiina eli pentuna elintarvikekioskin roskalaatikossa, josta se lähti seuraamaan tytärtämme talvipakkasella eräänä iltana. Tiina oli tervein kissa, mitä olen nähnyt, mutta dementoitui vähän ennen kuolemaansa.

Lisää Tiinasta:
Tiinan tarina

Klikkaa hakusanaa 'kissat', niin löydät runsaasti kirjoituksia ja kuvia kissoista myös tässä blogissa, mm Krotian kissat ja Belgradin hotellin kissan.


Kissablogeissani on sekä omia kuviani kissopista että muiden perheenjäsenten, sukulaisten ja ystävien kuvia kissoista

Kotikissat (Vuodatus)
Kotikissamme (Blogger)
Kissat Cats (kuviani Flickrin kansiossa)
Brin d'Acier (kissakuvat)
Pink Lady on the Loose (kissakuvia maailmalta)

4 kommenttia:

  1. lapsena pidimme kissan hautajaiset virsiä laulaen ja kukat ja risti laitettiin, mut ei kait me sen kauemmin itketty sit..

    VastaaPoista
  2. Kissat ovat unohtumattomia perheenjäseniä, minullakin on ollut monta kissaa. Nyt ei enää yhtään---.

    Oikein hyvää loppuviikkoa sinulle, Anna Blogisisko<3

    VastaaPoista
  3. Hannele,

    minustakin tuntuu siltä, että otin lapsena eläimen kuoleman vastaan eri tavalla kuin aikuisena.

    VastaaPoista
  4. Aili,
    kissat tuntuvat perheenjäseniltä. Perheen ja ystävien kesken muistellaan lemmikkieläimiä ja niiden erikoisia ominaisuuksia. Minun ystäväpiirissäni on ollut eniten kissoja.

    Vanhemmiten monet sanovat, että eivät halua ottaa uutta kissa, koska tietävät miten surullista on sen kuolema. Meillä allergiat estävät ja se, että poikamme kissa Nestor on meillä hoidossa joka vuosi pitkiäkin aikoja. En tiedä, miten Nestor suhtautuisi siihen, että "vieras" kissa ilmestyisi tänne.Se on jo vanha kissa ja sairaskin.

    VastaaPoista