sunnuntaina, heinäkuuta 24, 2011

Kommentti: ideologioiden sotaa

Kommentti: Eilen tekstiuutiset kertoivat, että aselaki otetaan käsittelyyn. Mutta eihän se ole ainoa ongelma. Mies käytti lannoitteitakin aseinaan, räjähdysaineena.)

Norjalaiset ovat hoitaneet asian ainakin tähän asti viisaasti, niin että suru voi yhdistää kansan, ei jakaa. Hämmästyin, kun kuulin työväenpuoluetta edustavan pääministerin puhuneen pahuudesta muistojumalanpalveluksessa Oslon tuomiokirkossa. Sitä sanaa ei paljon kuule Suomessa.

Maailma odottaa nyt kauhunsekaisella kiinnostuksella nuoren miehen ohjelmanjulistusta, mikäli se julkistetaan. Siinä avautuu ikkuna pohjoismaisen terroristin ajatusmaailmaan. Länsimainen maailmammehan käy paraillaan eräänlaista sotaa. Se hirvittää.

Lisäys: Nyt on kuitenkin itkun aika. Teko oli niin hirvittävä. Kulttuurien ja ideologioiden "sota" muuttuu sairaissa mielissä kauhuteoiksi keskustelun sijaan. Monikulttuurisuus ja siirtolaisuus on uusi asia Pohjoismaille, yhtenäiskulttuurin maille, vaikka täältä on lähdetty aina muualle.


(Psykiatrillakin riittää varmaan tässä terroristiteon selvittelyssä töitä. Luulisin.)

Tämä terroristi elää keskiajan fantasiaa , jossa on ristiritareita ja hän on suuri sankari.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti