En varmaankaan tiennyt, kuka laulun oli kirjoittanut. Sen kirjoittaja oli minulle samanlainen kuin minäkin: hänellä oli lähde, ja minullakin oli lähde.
Minun mummmoni laittoi aina puhtaan esiliinan, kun lähdettiin lähteelle. Niin tekevät monet suomensukuiset vanhat naiset yhä vieläkin Venäjällä. Puhdas, hyvältä maistuva vesi on arjen ylellisyyttä. Ehkä taustalla ovat myös ikivanhat käsitykset lähteestä.Menimme käsi kädessä lähteelle. Laskeuduimme alas mäkeä ja ylitimme lankkuja pitkin ojan, jonka pientareella kasvoi mesimarjoja.
Lähteen reunalla kasvoi maariankämmeköitä, ja pilvien varjot vaelsivat kirkkaan veden pinnalla. Minä näin ne. Runeberg kirjoitti minun lähteestäni.
Lähteellä
Sua lähde kaunis, katselen
likellä vettäsi,
kun pilven varjot vaeltavat
kuvastimessasi.
Kas, tuoll' on pilvi loistava,
ihana, kaunoinen.
Jo lähti pois pakenemaan -
hyvästi varjoinen.
Mä näitä nähden aattelen
mun omaa sieluain.
Niin moni pilvi kultainen
noin senkin jätti vain.
Johan Ludvig Runeberg (1804-1877), "Vid en källa", suom. Elias Lönnrot (1802-1884).
Luulin lapsena aina, että pilvi pakeni "hyvästi varjoineen". Savon "hyvästi" tarkoittaa hyvin, mainosti. Niin pilvi pakeni, ja minä seurasin sitä. Kolmatta säkeistöä en kuullut. Siinä iässä ei ollut vielä varjoja sielussa.
Lue Runebergista Ruovedellä. Lisää ihania itkettäviä kansanlauluja on Kutrilla.
Sain teini-ikäisenä koulussa stipendin ja ostin laatikkokameran. Otin tämän kuvan isoäidistäni Mariasta eli Marista. Lapsena luulin, että maariankämmekät olivat marinkämmenet, sillä mummmolla oli kauniit kädet. "Nämä kädet jos saisin ja sinut kokonaan", kosi pelimanni Jaakko 17-vuotiasta Maria.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti