Kommentti: Voi meitä

Pieter Breugel, 1500-luku: The Topsy Turvy World

Kommentti keskusteluun terrorismista ja uskonnosta.

Keskiajalla ja vielä paljon myöhemminkin kaikki (!) ihmiset olivat julmia ja sotaisia. Lisäksi keskiajalla ei varsinaisessa Euroopassa ollut ateisteja, joten kaikki julmuus ja sodat olivat kristittyjen suorittamia.

On naurettavaa syyttää uskontoja erityisestä julmuudesta, kun ateistiset ideologiat kuten kommunismi ja natsismi ovat tappaneet eniten ihmisiä. Antiikin filosofit ja valistusajan uskonnottomat viisaat olivat rasisteja ja julmureita. Ranskan uskonnoton vallankumous oli harvinaisen verinen, yhtä kauhea kuin uskonsodat.

Ihminen yleensäkin on julma ja paha. Sivistys on vain pintakiiltoa. Kun vähän raaputtaa, sieltä pomppaa esiin peto, joka on valmis kiduttamaan ja tappamaan. Valitettavasti, historia todistaa siitä. Kasvatus ja uskonto pyrkivät edes hiukan hillitsemään ihmisen pahuutta. Jos hylätään käsitteet nöyryys, anteeksiantaminen ja armo, kaikki on aika toivotonta. Hyvyys ja viattomuus on niin harvinaista, että se järkyttää meitä.

Karmea totuus on, että meissä kaikissa on ainesta kauheisiin tekoihin. Siksi kai salapoliisiromaanit kiehtovat meitä. Niissä tämä tosiasiat esitetään hallituissa kehyksissä.

Norway 2011

candles, originally uploaded by Anna Amnell.

suru

Surun ja toivon messu, muistojumalanpalvelus  tänään Oslon Tuomiokirkossa. Kuva: © 2005 J. P. Fagerback/Wikipedia

Pääministeri Jens Stoltenberg sanoi tänään Oslon Tuomiokirkossa puheessaan, että Norjan kansa oli "shaken by evil", pahuuden ravistelema, mutta demokratia ja ihanteet säilyisivät.

Kommentti: 7 kuolemansyntiä

Hieronymus Bosch: Seitsemän kuolemansyntiä (klikkaa kuvaa ja katso sitä suurena, klikkaa maalauksen nimeä ja katso yksityiskohtia Wikipediasta)


Ainahan on kivaa lukea tällaista pohdintaa. Mutta syntien ja hyveiden jaoittelu sinänsä on tuntunut minusta aina teennäiseltä. 

Se on ollut tietenkin hedelmällinen aihe taiteessa, esimerkiksi Dantella ja Hieronymus Boschilla.

Kävin varsin lukemassa, mitä on tämän kuolemansyntilistan taustalla. Ja sieltähän löytyivät vanhat tutut, antiikin filosofit Aristoteles ja Platon.:)

He kehittivät hyveiden listan (alussa neljä), ja sitten myöhemmin antiikin ajan kristitty lakimies ja runoilija Prudentius kirjoitti runon hyveiden ja paheiden taistelusta.

Ihminen on monimutkaisempi kuin tuollaiset listat. Ylpeys on yhtä hyvin hyvä kuin paha asia. On tervettä osata iloita ja olla ylpeä omista yhtä hyvin kuin muidenkin saavutuksista. Sitä saisi olla meissä suomalaisissa enemmän. 

Kuten täällä joku jo kirjoitti, viha eli adrenaliiniryöppy on hyvin tarpeellinen, kun pitää saada jotain reippaasti aikaan.

Hyvinä pidetyt ominaisuudet voivat olla taas todellisuudessa hyvinkin itsekkäitä tavoitteiltaan.

Hyvät ja pahat kirjallisuudessa

"Ruotsalainen nykykirjallisuus on kovin synkkää. Positiivisia sankareita, jotka kehittyvät paremmiksi ihmisiksi, ei kukaan pitäisi uskottavina. Mieluummin luemme tarinoita vampyyreista ja sarjamurhaajista."

Näin kirjoittaa filosofian ja yhteiskuntatieteiden tohtori Osmo Pekonen kolumnissaan Aivoituksia/HS/Tiede 28.9.2010. Hän kertoo ruotsalaisen kirjailijan Björn Larssonin novellikokoelmasta "Filologens dröm" (2008), joka kuvaa akateemisten ihmisten elämän vaikeuksia Ruotsissa. Hän sanoo, että Larsson on valopilkku Ruotsin synkässä nykykirjallisuudessa:

"Hänen henkilöhahmonsa kehittyvät. Rikkiviisaiden tiedemiesten totaalisen rationaalisessa maailmassa sattuu odottamaton käänne, joka ainakin hetkellisesti kääntää arvojen tärkeysjärjestyksen päälaelleen. Joku rakastuu, joku tulee uskoon, joku tulee raskaaksi."

Professori Björn Larssonin kirjoja on käännetty monille kielille, ja hän on saanut monia ulkomaisia palkintoja. Hänen novelikokoelmaansa "Filologens dröm" ei ole käännetty suomeksi.

Arvostettu esimerkiksi Ranskassa on tämäkin novellikokoelma.
Mikä on mennyt pieleen, kun Suomi ja Ruotsi ovat melkeinpä outoja, ainakin hyvin erilaisia verrattuina muihin Euroopan maihin kulttuurissa?

Kommentti asekeskusteluun: Miksi ihailemme pahuutta?

Merirosvot kuuluvat ihailtujen pahisten joukkoon. Black Beard, Photo: David Ball

Kommentti Jukka Kemppisen blogiin:

Kirjoitit joskus tässä blogissa, että ihmisen voi tappaa vaikka lyijykynällä. Pitäisikö siis kieltää kaikki, millä toisen ihmisen voi tappaa? Siinä menisivät kädet ja jalatkin. Ja aivot, sillä tappokeinoja keksitään koko ajan lisää.

En kannata aseitten saatavuudessa samanlaista Villin Lännen menoa kuin mitä näki Yhdysvalloissa, vaan järkevää, asiallista, realistista lainsäädäntöä. Ampumaurheilun kieltäminen ei vaikuta järkevältä. Autothan tappavat enemmän ihmisiä kuin mikään muu. Aiotaanko nekin kieltää?

Kaikkina aikoina on murhia tehty. Intohimosta, vihasta, kostosta, kateudesta - ja tietenkin myös mielenhäiriössä. Murhamiehistä ja merirosvojen ym kaltaisista terroristeista on aina kerrottu tarinoita ja laulettu lauluja. Meillä kaikilla on pimeä puoli, joka ihailee pahuutta.

Mutta koskaan ei tieto murhamiehistä ja terroristeista ole levinnyt yhtä nopeasti ja yhtä laajalle kuin nykyään. Teemme murhaajista supersankareita ja superjulkkiksia. Nuoret tavoittelevat tappamalla kuuluisuutta. Kaikki murhaajat eivät nimittäin ole mielisairaita.

Miksi unohdetaan, että ihmisellä on luonnostaan uskomaton taipumus pahaan? Sitä voitaisiin lieventää mm lasten ja nuorten eettisellä kasvatuksella. Siitä ei kuitenkaan puhuta mitään. Sananvapauden nimissä aikuiset henkilöt voivat jopa julkisesti yllyttää nuoria "karsimaan liikaväestöä" ja yleensäkin vihaamaan koko ihmiskuntaa.

Lapsille ja nuorille annetaan maailmankuva, josta puuttuu täysin lähimmäisenrakkaus ja optimismi.

Kommentti keskusteluun kuolemasta

Kuva: Anna Amnell

Helsingin keskustassa Bulevardin varrella on tämä portti, joka vie 1700-luvulta peräisin olevaan haustausmaahan. Kuolema on konkreettisesti keskellä elämää. Mutta mitä meille tapahtuu kuoleman jälkeen?

Kommenttini

Kiinnostavuus tulee kaunokirjallisuuteen yleensä pahuuden eri variaatioista ja tasoista tai hyvän ja pahan välisestä taistelusta.

On hyvin vaikeaa kirjoittaa hyvä kirja vain hyvistä asioista. Ajatellaan, että pelkkä hyvyys on tylsää, kun puuttuu sen vastakohta.

Ihminen voi kokea kuitenkin jo eläissään hyvyyden huipputapahtumana: vastasyntynyt lapsi, rakastuminen, suuri taiteellinen elämys tai tieteellinen löytö.

Ikuinen elämäkin voi olla jännittävää ja kiehtovaa eikä pelkkää harpun rämpyttämistä ja kuorolaulua.

Minua kiehtoo ajatus siitä, että maanpäällinen elämä on vain kirjan kansi ja nimilehti, mutta kuoltua alkaa suuri kertomus, jota kukaan ihminen ei ole eläissään lukenut ja joka jatkuu ikuisesti ja vain paranee edetessään. Tämän ajatuksen esittää C.S. Lewis viimeisen Narnia-kirjansa lopussa. (CS Lewis The Last Battle)

Me tarvitsemme jotain kestävää, joka auttaa vaikkapa silloin, kun istumme kuolevan lähiomaisen vieressä teho-osastolla - tai teemme itse kuolemaa. Ja kuoleminen on harvoin herttaista kuolon uneen nukahtamista. Ja silloinkin kuolema on kauhistuttava, sillä me voimme vain toivoa ja uskoa, että elämä jatkuu kuoleman jälkeen.

Jotain uutta on kuitenkin tapahtunut. Joitakin vuosia sitten ilmestyi Englannissa sanomalehdissä (ainakin näkemässäni lehdessä virallisesti etusivulla) lontoolaisten lääkärien lausunto, jossa he ilmoittivat, että olisi moraalisesti väärin, jos he eivät kertoisi julkisesti, että lukemattomilla potilailla on todistetusti kuolemanjälkeisiä kokemuksia. Ne eivät riipu potilaan uskonnosta.

Tästähän oli TV-dokumentissakin: Lääketieteellisesti kuollut potilas pystyy kuvailemaan herättyään instrumentin, jolla lääkäri kaivoi hänen aivoistaan kasvaimen. Lääkäri kertoi, että kukaan ei voi tietää, millainen se instrumentti on, koska se on umpipaketissa ja leikkausta suorittava lääkäri avaa paketin juuri ennen leikkausta. Samoin ikänsä sokeana ollut potilas kuvailee herättyään leikkausta suorittaneiden henkilöiden ulkonäköä ja jopa solmion kuvioita tai kotikaupunkiaan, jonka "näkee" silloin ensi kerran.