Näytetään tekstit, joissa on tunniste puunvihaajia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste puunvihaajia. Näytä kaikki tekstit

tiistaina, toukokuuta 24, 2011

Blogi puutarhana

Kukkakaupassa  - Flower shop

Minulla ei ole ollut koskaan kesämökkiä. Emme aikoinaan hankkineet sitä, kun sekä tyttäreni että minä olemme hyvin allergisia hyönteisten pistoille, tyttäreni pikkulapsesta saakka. Lasten pieninä ollessa saimme olla kesäsin pari viikkoa sukulaisten kesämökillä, ja pienille lapsille se aika oli riittävän pitkä. He sanovatkin: Olihan meillä kesämökki.

Kanadassa asuimme ensimmäiset neljä vuotta taloissa, joissa oli puutarha. Ensimmäistä niistä laitoin kuntoon, ja löysin sieltä ihmeitä. Kauan sitten puutarhaa oli hoitanut Suomessa puutarhaneuvojan koulutuksen saanut nainen. Hänen työnsä jälkiä näkyi: eksoottisen värisiä tulppaaneja putkahti esiin yllättävistä paikoista, löytyi jälkiä kivikkopuutarhasta, jonka sain elvytettyä. Villiviinit oli revitty pois talon ympäriltä juuri ennen meidän tuloamme ja koottu läjäksi autotallin taakse. Kannoin juurakoita takaisin ja ripustin niitä sopiville paikoille. Istutin pajuja aidaksi toiselle puolelle pihaamme, sillä viereinen talo oli rappiolla kuten toisellakin puolella oleva. Google-kuvista olen nähnyt, että pajut ovat kasvaneet komeiksi!

Ystäväperhe toi meille ratsastuskoululta ison lastin hevosenlantaa tuliaisiksi, ruusut ja muut kukat rehottivat. Pohjakerroksessa oli pyykipesukone ja -kuivaaja, jonka kosteus oli johdettu ulos putkea myöten. Istutin ulostuloaukon viereen muun muassa gladioluksia, ja ne alkoivat kukkia aikaisin. Kasvatin vaaleanpunaisia gladioluksia, jotta pinkkiin ihastunut pieni tyttäremme saisi niitä huoneeseensa.

Tiinakirsikkapuussa1

Tiina Toronton rappeutuneen puutarhan kirsikkapuussa

Muutimme pikkukaupungista Torontoon, ja vuokrattuun paritalon puolikkaaseen kuului rehevä, mutta täysin ränsistynyt puutarha, josta olenkin kertonut tässä blogissa muun muassa kirjoituksissa Puunvihaajat ja Pesukarhu päärynäpuussa. Kissat rakastivat päärynäpuuta yhtä paljon kuin pesukarhut.

Seuraavat viisi vuotta asuimme pienkerrostalossa, joka oli lähellä metropysäkkiä - halusimme asua lähellä julkista liikennettä ja asunnossa, jossa ei ole ollut kokolattiamattoja ja kuumailmalämmitystä. Talon takana oli hyvin hoidettu nurmikko, keskellä pihaa kasvoi puu, jonka oksien varjoon ripustin kesäisin joulukaktuksen ja pidin sitä siellä pitkälle syksyyn. Talon edessä kasvoi koristeomenapuu, ja portaien vieressä olevaan laajaan sementtilaatikkoon istutin suuren joukon ahkeraa liisaa. Se viihtyi talon varjossa niin hyvin, että joskus ohikulkijat pysähtyivät ihmettelemään kukkien suuruutta. Laitoin nuo kukat ne muistoksi Euroopasta ja etenkin Pariisista, jossa niitä kasvaa paljon Luxembourgin puistossa. Niitä kasvoi katujen varsilla Torontossakin, kuten seuraavasta kuvasta näkee.


Hyvin tärkeäksi muodostui meille kotimme lähellä oleva laakso. Juuri Torontolle ominaisten rotkojen ansiosta tutustuimme hyvin Kanadan ja erityisesti Toronton alueen luontoon, sen kuuman ja rehevään kesään.  Kuuma kesä Torontossa)


Lehmukseni

Muuutimme Suomeen ja asuimme 20 vuotta kerrostalon kuudennessa kerroksessa. Ei ollut omaa parveketta, mutta ikkunoista näkyi Johanneksen puisto. Koin sen puutarhanani, jonka lehmuksiin rakastuin. Orkideat viihtyivät erinomaisesti pohjoisenpuoleisillä ikkunoilla. Amaryllikset puhkesivat kukkaan yhä uudestaan, sillä pidin niitä talvella keittiöneteisen ikkunalaudoilla viikleässä.Yhteen aikaan minulla oli 60 ruukkukasvia, ja vanhimmalla lapsella omassa huoneessaan melkein yhtä laaja kaktuskokoelma. Suurin osa tämän blogin kukkakuvista- ja kirjoituksista on tuon asunnon ajalta.



Eräs lempikirjoistani puutarhanhoidosta

Täällä uudessa asunnossa kaikki on kokeiluvaiheessa, kukkien kasvatuskin. En saa kukkia menestymään täällä. Olen tainnut tulla todelliseksi nojatuolipuutarhuriksi, jolle puutarhanhoitoa ovat kirjat ja kukkakaupasta ostetut ruukku- ja leikkokukat. Muistona ajoilta, jolloin hoidin puutarhaa ovat ryppyiset kädet ja iso joukko puutarhanhoitokirjoja. Niistä pitäisi kirjoittaa joskus oikein perusteeelinen luettelo. Olen jo antanut osan puutarhakirjoista tyttärelleni.

tiistaina, helmikuuta 16, 2010

Laskiainen, sikainfluenssarokotus, magnolia

 


Laskiaispulla ja muut herkut olivat tänään tarpeen monesta syystä lohdutusruoaksi. Valmistimme kyllä myös järkiruokaa, ison rautapadallisen monivihannes- ja kanakeittoa, jota voidaan syödä useampanakin päivänä, tai miehet syövät, minä olen vihanneslinjalla.

Saimme mieheni kanssa viimeinkin sikainfluenssarokotuksen. Ei tarvinnut jonottaa, ei tunnu käsivarressa, ei ole kuumetta, mutta tunsin itseni sen jälkeen hyvin väsyneeksi ja nukuin neljä tuntia!

Katsoimme eilen Googlesta satelliittikuvia Toronton asunnoistamme. Pahat aavistukseni olivat käyneet toteen. Ensimmäisen Toronton asuntomme naapuri oli nähtävästi ostanut sen paritalon puolikkaan, jossa olimme asuneet, sillä magnolia oli kadonnut! Suomalaisen siirtolaisperheen vuosikymmeniä sitten istuttama magnolia oli kasvanut jo meidän aikanamme kaksikerroksista taloa korkeammaksi. Se oli häikäisevä näky kukkiessaan. Naapurimme, kreikkalainen ravintolan pitäjä, vihasi sitä ja kaikkia puita. Hän uhkasi, että kun hän ostaa sen toisenkin talonpuolikkaan, hän kaataa kaikki puut ja kasvattaa sielläkin vihanneksia ja viiniköynnöksiään.

Toisen asunnon pihalle oli jäänyt ainakin yksi puu, sen jonka oksille ripustin joulukaktuksen lämpimään ja varjoon kesän ajaksi ja otin vasta syksyllä sisään kukkimaan. Mutta talon edessä oleva villiomenapuu ja sementtinen laaja kukkalaatikko, jossa kasvatin menestyneesti impatiensia (ahkeraliisa), olivat kadonneet. Sireenipensaatkin olivat kadonneet. Niitä vihasi aidan toisella puolen asuva libanonilainen naapurimme, sotaa paennut, joka aikoi ostaa sen puolikkaan ja toisenkin siitä talosta ja rakennuttaa sille paikalle jonkin tuottavamman rakennuksen, jollaisia oli tuolle pikkukadulle ilmestynytkin useita. Toisen puolikkaan omistaja, venäjänjuutalainen pariskunta tai ehkä heidän tyttärensä, eivät olleet nähtävästi luopuneet talosta, joten se jatkaa halpana asuinrakennuksena, jossa meidän kaltaiset köyhät siirtolaisetkin saattoivat asua. Vaatimattomia olivat nuo asunnot, mutta lapset koulutettiin yliopistoon ja ulkomaillekin ja se oli tärkeintä. Siellä alkoi myös kirjoittamistyöni. Klikkaa alla olevaa hakusanaa 'magnolia', katso kuvia ja lue tuosta ihanasta magnolista.

Lisäys: Onnellisemmin oli käynyt siinä pikkukaupungissa, jossa asuimme ensimmäiset kaksi vuotta Kanadassa. Talomme edessä oli pieni puu, johon pikkupoikamme halusi jouluvalot. Se ja toinen myöhemmin istutettu puu olivat kasvaneet valtaviksi. Koko pikkukaupunki oli vaurastunut, talot olivat erinomaisessa kunnossa. Uusia kauniita taloja oli rakennettu. Parasta oli se, että tämän kaivoskaupungin luonto oli elpynyt, oli vihreää ja kukoistavaa entisten paljaiden kallioiden tilalla.
Näytti siltä, että pajut, jotka istutin talomme viereen vetiseen kohtaan, olivat kasvaneet kauniiksi puiksi, jotka näyttävät kuuluvan naapurimme pihaan.

Lue, millaista on kanadalaisessa pikkukaupungissa, kun pakkasta on neljäkymmentä astetta ja lunta on valtavasti: Kun meillekin hankittiin jouluvalot
Posted by Picasa

tiistaina, heinäkuuta 05, 2005

Puunvihaajia ja puunhalaajia

Meillä oli naapureina aktiivisia puunvihaajia, kun asuimme vuokralaisina torontolaisessa paritalossa, jonka pihalla kasvoi talonkorkuinen magnolia. Seinän takana eleli kreikkalainen pariskunta. Toisella puolen omassa erillisessä talossaan asui italialainen perhe. Kumpikaan naapuri ei voinut sietää puita, ei ainakaan sellaisia hyödyttömiä puita, joista me, meidän kissat ja pesukarhut, varsinaiset puunhalaajat, pitivät.

Seinänaapurimme veljellä oli sukutila ja laajat oliivitarhat Kreikassa. Tämä nuorempi veli oli lähtenyt onneaan etsimään Kanadaan. Hänellä oli suuri perhe, aikuisia lapsia ja runsaasti lapsenlapsia sekä ravintola, johon hän kasvatti pihallaan salaattia, paprikaa ja muita vihanneksia. Pihan yläpuolelle oli ripustettu kanaverkot, joista riippui viiniköynnöksiä.

Kreikkalainen naapuri himoitsi meidän puutarhaamme, joka oli hänen näkemyksensä mukaan nyt täysin hyödyttömässä käytössä. Siellähän kasvoi vain tulppaaneja, pioneja, orvokkeja ja ruusuja sekä ikäloppu päärynäpuu, josta oli hyötyä vain pesukarhuille. Ja tietysti magnolia. Ja olihan siellä kirsikkapuu, josta meidän kissat pitivät kovasti.

Seinänaapuri sanoi, että hän aikoi ostaa toisenkin puolen taloa. Ensimmäiseksi hän sanoi kaatavansa pihalta kaikki puut ja pensaat.
- Ette kai magnoliaa? kysyin.
- Sen nyt kaikkein ensimmäiseksi, mies sanoi. - No good. Vie kaiken ravinnon maasta.

Maria-rouva mutisi hiljaa jotain siitä, että magnolia oli oikeastaan aika kaunis.
Me aloimme haaveilla veikkausvoitosta, jotta voisimme pelastaa magnolian.

Toisella puolella asuva italialainen pariskunta vihasi myös puita. He osoittelivat pihamme puita ja pensaita ja tekivät käsillään leikkaavia eleitä, jotka tarkoittivat puiden hakkaamista tai kaulan katkaisua. Heidän karulla sorapihallaan kasvoi siro sypressimäinen kanadantuija, talon ainoa kaunistus. Mutta sekin oli nähtävästi liikaa.

Eräänä päivänä hento mustapukuinen italialaisrouva alkoi kaataa sypressiä hyvin omaperäisellä tavalla. Hän sitoi sen ympärille narun ja alkoi kiskoa. Hän riuhtoi narusta joka päivä. Tuo outo näky toi mieleen italialaiset elokuvat, joissa karut mustapukuiset naiset elävät vielä keskiaikaa.

Italialaisperheen kuvankaunis tytär kävi toisinaan äitinsä luona kookkaan kanadalaisen miehensä ja kauniisti puettujen kanadalaisten lastensa kanssa. Lapset olivat toisesta maailmasta ja toisesta aikakaudesta kuin heidän Italiasta tullut isoäitinsä. Nuori äiti heilui sillä välillä, näytti toisinaan vanhojen maalausten enkeliltä ja toisinaan Hollywood-tähdeltä.

Kukaan ei näyttänyt huomaavan isoäidin puunkaatoyritystä puhumattakaan siitä, että olisi auttanut häntä. Tämä jatkoi kuitenkin puun nyhtämistä tarmolla, joka muistutti suomalaista sisua ja peräänantamattomuutta. Muutaman viikon kuluttua puu naisen riemuksi irtosi maasta juurineen. Näin naisen hymyilevän ensi kerran ja tajusin, että hän oli ollut hyvin kaunis nuorena.

Pihalle jäi kuoppa. Vihattu sypressi katosi jonnekin. Meille ei tullut veikkausvoittoa. Suomalaisrouva möi talon kreikkalaiselle ravintoloitsijalle. Hän halusi meidän jäävän asumaan taloon, mutta me muutimme. Emme menneet koskaan katsomaan, miten magnolialle oli käynyt.