Kesä kaupungissa: pilvet 2

DSC07064, originally uploaded by amnellanna.

pilviä

DSC07059, originally uploaded by amnellanna.

Kommentti: Vorschmack

Klikkaa kuvaa, jos haluat nähdä sen suurempana - ja lukea tekstin lautasesta

Kommentti Kemppisen blogin kirjoitukseen liharuoista:

Vorschmackiin täytyy olla tunneside. Muuten en ymmärrä sen suosiota. Olen syönyt sitä mm Etelä-Esplanadilla sijaitsevassa hienossa ravintolassa kanadansuomalaisen ystäväni kanssa, koska hän halusi syödä Mannerheimin lempiruokaa (?).

Minusta Vorschmack on kamalaa, kuin vauvanruokaa, johon on laitettu suolaa (silli ja suolakurkku. Ks. ravintolan erinomainen selostus tästä ruokalajista.). Suosivatko vanhat herrat (mm Mannerheim) sitä, kun se on pehmeää ruokaa, sitä voi syödä huonoillakin hampailla?

Amerikkalaiset pihvit ovat tyrmistyttävän isoja - ja hyviä. Isoimmat olen saanut Helenassa, Montanassa ja New Yorkissa herrojen klubissa, jonne eräs ikivanha miljonääri vei minut, kun olin vaihto-oppilasaikana viikon ajan vieraana White Plainsissä hänen naapurissaan. Kun olin teini-ikäinen, pystyin syömään sellaisen määrän lihaa. Nyt olen melkein kasvissyöjä.

Mannerheimko nousukas? Se oli varmaankin vitsi? Vai onko Louhisaari jokin torppa?

Hesari ilahdutti tänään

Kiitos Hesarille tästä viikonlopusta.

Lasten- ja nuortenkirjoista julkaistaan vähän arvosteluja. Jokainen arvostelu on juhlaa nuortenkirjailijalle. 1500-lukua kuvaavasta "Kyynärän mittaisesta tytöstä" ei ole ollut Hesarissa muuta kuin nimi sen vuoden syksyn (2004) uusien kirjojen luettelossa. Siksipä ilahduin kovasti, kun näin Harry Potter -kuumeen ollessa kovimmillaan arvostelun Lucian uusista seikkailuista eli kirjastani "Pako Tallinnaan". Ja paikkakin on paras mahdollinen - sarjakuvien vieressä Lasten osastossa.

Arvostelijana on Vilma Ruoho, joka edustaa niitä henkilöitä, joille ensisijaisesti kirjoitan. Vilma on 13-vuotias tyttö. Niin kuin aina hyvässä kritiikissä hän kertoo ensin kirjasta ja esittää sitten loppuarvion. En ole koskaan ilahtunut näin paljon kritiikistä. Viimeisessä kappaleessa Vilma kirjoittaa:

" Anna Amnellin kirja Pako Tallinnaan on vauhdikas, eikä toimintaa puuttu. Huono puoli on se, että kirja on liian lyhyt [!]ja nopeasti luettava."

Lisää tällaisia arvosteluja. Nyt lähtee varmaan kolmas osa Lucian seikkailuista vauhtiin tosissaan.

Vilma kirjoittaa: "Kirja sopii ikäisilleni ja nuoremmille, koska teksti on suurta ja kuvia paljon. Suosittelen kirjaa historiasta kiinnostuneille ja pienestä jännityksestä pitäville."

Kiitos, Vilma. Pientä jännitystä on luvassa seuraavassa osassakin.

Lisää Luciasta ja 1500-luvusta on blogissani Lucia Olavintytär. Uusin kirjoitus kertoo siitä, miten löysin lopulta Tallinnasta talon, johon Lucia ja Margareta saattoivat paeta.

Tämän aamun Hesarissa oli myös toinen ilahduttava juttu, kokosivun artikkeli suomalaisesta designesta. Raija Forsström: "Viiva vai kukka? Suomalaisen designen ääripäät, yksinkertainen ja koristeellinen, tasa-arvoistuvat viimein. Oikea vastaus on siis: viiva ja kukka." HS/Koti ja Tyyli 20.7.2007.

Vihdoinkin Hesarin myöntää tämän. Vapaus on tärkeää luovaa työtä tekeville ihmisille.

Kirjoitin samasta aiheesta viime joulukuussa:

"Tässä välillä monet suomalaiset kodit olivat tyhjiä ja värittömiä ja rakennukset askeettisia. Näin äsken sanomalehdessä kuvan, joka näytti minusta ensi silmäykseltä halkoliiteriltä. Se oli Alvar Aallon suunnittelema näyttelypaviljonki. Kaikista oli tullut shakereitä. Askeettisuus oli tyylikästä ja poliittisesti korrektia.

Mutta aika on muuttunut, värejä ja kuvioitakin sallitaan. "

Kommentti

Wienerschnitzel koko perheen Interail-matkalla Euroopassa:

Olimme tulleet Kanadasta Euroopan kiertomatkalle kolmen teini-ikäisen lapsemme kanssa. Yllättävin ruokailuelämys olivat suunnattoman suuret ja erinomaiset Wiener-leikkeet Bremenin torilla ulkoilmaravintolassa.

Toinen asia, jota teini-ikäisemme ihmettelivät Bremenissäkin oli se, että saksalaiset söivät hyvin paljon, jopa enemmän kuin he itse siihen aikaan. Se oli melkein yhtä suuri ihmetyksen aihe kuin se mies, joka haki Ruotsin laivalla pöydästä aina uuden ja uuden täpötäyden lautasellisen ruokaa ja jätti sen kesken hakeakseen uuden lautasellisen.

Pohdimme, mikä oli miehen tausta. Lapsemme arvelivat, että hän oli joutunut näkemään nälkää jossain Itä-Euroopan maaassa. Saattoi olla niin. Oli vasta vuosi 1985.

(Kommentti Kemppisen Wienerschnitzelin tarinoita -kirjoituksen keskustelussa.)