Kerran kaukana Herttoniemessä

Siihen aikaan kun olimme nuoria, jouduimme muuttamaan jatkuvasti mieheni työn vuoksi. Olemme asuneet avioliittomme aikana Helsingissä yhdeksässä osoitteessa (Niiden lisäksi on ollut kolme Kanadassa ja yksi Kyproksella.)

Asuimme Herttoniemessä Hiihtomäentiellä siihen aikaan, kun tein Narnia-graduani ja luin englannin lopputentteihin. Pikkusiskoni oli tullut lukioon Helsinkiin ja asui meillä. Kun hän aloitti lukion, asuimme lyhyen kävelymatkan päässä Munkkivuoren Yhteiskoulusta Etelä-Haagassa Kaivopuistosta tuodussa vanhassa dachassa. Matka Herttoniemestä Munkkivuoreen kesti taas kauan.

Valmistuttuani otin kuukauden sijaisuuden silloisesta Iivisniemen Yhteiskoulusta, joka sijaitsi Espoon perukoilla. Matka sinne ja takaisin kesti kaksi tuntia. Vaikka koulu oli oikein mukava ja rehtori harvinaisen fiksu, en voinut kuvitellakaan ottavani sieltä jatkuvaa työtä. Meillä oli kolme pientä lasta, enkä halunnut olla koko päivää poissa kotoa. Jäin kotiäidiksi.



Olisiko minusta tullut virkarouva, jos jo silloin olisi ollut metro? No, sitten muutimme Suomenlinnaan ja minulle tarjottiin työtä Santahaminasta. Vielä hankalampaa.

Kanadasta tultuani matkustin kahdeksan vuoden ajan keskustasta joka työpäivä Herttoniemen metroasemalle. Matka sujui yhdessä hujauksessa. Herttoniemi oli tullut lähelle.

"Rouva Sedis" on kirjoittanut
Herttoniemen historian. Löytyvätkähän sieltä ne mammutinluutkin, joita sanottiin olleen Herttoniemessä kerrostalomme vierestä lähtevässä metsäisessä maastossa?

Hitler ja Stalin ja suomalaiset lehdet

Minulla on ollut jo pitkään kuvassa oleva Kotilieden numero, jonka ostin kirja-antikvariaatista, jotta voisin käyttää sitä blogissani kuvituksena ääneen lukemisesta kotona.

Kansikuvassa on kuitenkin eräs vastenmielinen yksityiskohta, jonka vuoksi en ole sitä käyttänyt: pöytäliinassa oleva koristeaihe, hakaristi, jota en huomannut lehteä ostaessani. Lehti on vuodelta 1927 (Kotiliesi 21/1927), jolloin hakaristi oli jo tunnettu kansallissosialismin ja antisemitismin pääsymbolina. Koriste on valokuvassa keskeisessä paikassa, joten kysymyksessä ei ole voinut olla sattuma.

Toinen valokuvassa näkyvä poliittinen symboli on Varsovan kulttuuri- ja tiedepalatsi. Gloria-lehden kylkiäisenä tullut Gloria Bisnes kertoo siitä näin;

"Vieraassa kaupungissa pitää päästä yläilmoihin. Maisematasanteen tarjoaa Kulttuuri- ja tiedepalatsi Palac Kultury i Nauki, joka muistuttaa arkkitehtuuriltaan New Yorkin Empire State Buildingia. Neuvostojohtaja Josef Stalin lahjoitti sen Varsovalle korvaukseksi sodan kärsimyksistä. -- Kaupungin korkein rakennus valmistui 1950-luvulla, ja nykyään se [on] suojeltu kohde. "
(Ulla Veirto: Historiaa ja puistoelämää. Gloria Bisnes lokakuu 2008.)

Veirto kirjoittaa myös Varsovan kansannousun museosta: " Se kertoo vuoden 1944 tapahtumista, jolloin kaupunkilaiset nousivat natsimiehittäjiä vastaan." Ja Varsovan Vanhastakaupungista:

"Vanhakaupunki on Varsovassa uusvanha, sillä saksalaiset tuhosivat alkuperäisen toisen maailmansodan lopussa. Varsovalaiset rakensivat rakkaan kaupunginosansa entiselleen valokuvantarkasti."

Natsien hirvittävät tihutyöt kerrotaan lukijoille asiallisesti tässä lyhyessä yhden sivun artikkelissa, mutta Stalin ja muut kommunistit pääsevät jälleen kuin koira veräjästä. Onko tämä nyt uussuomettumista vai vaalipropagandaa?

Mitä tärkeää jäikään sanomatta? "Sankarimatkailijan Varsova" (Like 2006)kirjan kirjoittaja Tapani Kärkkäinen kertoo nettisivuillaan myös tästä Stalinin "lahjasta" : kultturipalatsin seutu on varsovalaisille kiusallinen muistuma totalitarismin ajasta, jota kesti 50 vuotta. Nettisivuilta koottuja faktoja:

Kulttuuripalatsi [alkujaan Josif Stalin kulttuuripalatsi]herättää yhä edelleen vahvoja tunteita. Kulttuuripalatsin tieltä raivattiin pois kokonaisia kortteleita vanhaa Varsovaa. Sen eteen luotiin Paraatiaukio, ja "pääsisäänkäynnin edustalla on edelleen puhujankoroke, jolla kommunistijohtajat ottivat vastaan vappu- ja sotilasparaateja". Yhdinkeskustaan raivattiin leveä vappuparaateille sopiva paraativäylä, katu jonka varrelta purettiin vanhaa historiallista Varsovaa, myös sodassa säilyneitä rakennuksia.



Marszalkowska ennen toista maailmansotaa(kuva lainattu Kärkkäisen sivuilta)

Vain pieni osa Varsovaa jälleenrakennettiin [suurelta osin Canaletton maalausten mukaan], vain Vanhakaupunki ja keskustaa. Päämääränä oli "sosialistinen metropoli joka heijastaisi työväenluokan esteettisiä ja ideologisia pyrkimyksiä." Kaupungin identiteetti tuhotttiin, 1800-1900-lukujen Varsova katosi. "Aina 1970-luvun alkuvuosiin asti oli yleistä, että säilyneistä vanhoista kivitaloista hakattiin seinien koristeet, parvekkeet ja muut koristeet pois 'jalankulkijoiden turvallisuuden takia'. --Nyt vanhoja taloja palautetaan vanhaan asuunsa."

Netissä Minun Puolani/Varsova (ks kohtaa 'jälleenrakennus')

Warsaw (opassivu englanniksi)

Kampaamossa ja parturissa ennen aikaan

Kauneuden vuoksi on aina nähty vaivaa ja kärsittykin. Olisiko tämä 1930-luvun kauneusihanne?



Kampaamo ja parturi Zagrebin kaupunginmuseosta. Siellä saa valokuvata.

 

Zagrebin kaupunginmuseo sijaitsee entisessä P. Claran luostarissa.

Mika Waltari 100: Kun Waltarikaan ei kelpaa

Kuva: anna amnell
Tänään iltamyöhään kohtasi rautatieasemalle menijää tällainen koristelu. Se toi mieleeni keskiajan, jolloin toisinajattelijat ja muut epätoivotut henkilöt laitettiin häkkiin ja häkki nostettiin tienristeykseen kaikkien nähtäväksi.


Helsingin Sanomat kirjoittaa tänään 19.9.2008 Mika Waltarin 100-vuotispäivänä:

"Mika Waltarin (1908-79) asema suomalaisten lempikirjailijana on niin vakaa, että ajatus hänen kiistanalaisuudestaan saattaa yllättää. Hän ei kuitenkaan nauttinut oman sukupolvensa kirjallisuuspiirien jakamatonta suosiota. Vielä niinkin myöhään kuin 1995 ilmassa oli taistelun henkeä, kun Markku Envall, Kaija Valkonen ja Juha Virkkunen keskustelivat Envallin edellisvuonna ilmestyneestä Waltari-kirjasta Suuri illusionisti. "
(Matti Ripatti: Waltarin ja Virkkusen muistoksi. HS/Radio & Televisio 19.9.2008)
YLE 1:n ohjelma klo 13.00 (87,9 MHz, uusinta 20.9.klo 8.05)

Lisäys: Kiinnostava ohjelma. Huomaa uusinta!

Ei nauti myöhäisempienkään sukupolvien "jakamatona suosiota". Taistelun henkeä oli vielä vuonna 2005, kun yritin saada aikaan keskustelua Waltarista Kiiltomadossa, kirjallisessa nettikeskustelussa, seuraavalla lyhyellä ja mahdollisimman "vaarattomalla" alustuksellani:

Sitä unohtaa välillä, että Suomessa on sellainen maailmanmaineeseen kohonnut kirjailija kuin Mika Waltari. Luen pitkästä aikaa Mikael Karvajalkaa ja huomaan olevani Waltarin tekstin lumoissa.

Ovat olleet muutkin. 19. painos on menossa. Waltarin Mikael Karvajalka ja Mikael Hakim ovat yhdessä laajempi kuin Tolstoin Sota ja rauha. Edessä on kiehtova matka 1500-luvun maailmaan.

Mikähän teki suomalaisesta Waltarista kansainvälisen menestyskirjailijan, jota luetaan yhä, kansainvälisen klassikon?
(Mika Waltarin lumoissa. Pirkko Anna Amnell. Kiiltomato 20.01. 05 klo 20:39.)

Kommentoijat siirsivät heti keskustelun Sillanpäähän, marksilaisuuteen ja fasismiin, vaikka Waltarillekin löytyi muutamia ystäviä. 26.1. mennessä kommentteja oli tullut jo 42, ja keskustelu oli siirtynyt Waltarin naiskuvasta yleensä feminismiin, postmodernismiin ja dekonstruktioon.

Keskustelua moitittiin vanhanaikaiseksi, haluttiin siirtyä "ikuisista Waltareista--eteenpäin, eteenpäin-- rakenteiden purkaminen on nykyinen paradigma, ei sitä tarvitse enää palauttaa näin arkaaisen ajatteluun ja keskusteluun." (nimimerkki "significant first" 25.01.05 klo 18:08).

Sitten suositeltiinkin minulle nykyaikaista maailmankuvaa, johon tutustumisen voisin aloittaa "kari enqvististä jne". (Nimimerkki "mot 26.01.05: 8:11)

Kiiltomadon keskustelut poistettiin, joten niitä ei voi lukea netistä, mutta olen tulostanut kaikki keskustelut, joihin osallistuin, todistukseksi siitä, millaista suomalainen kirjallinen keskustelu oli vielä vuonna 2005. Uskon, että monet muutkin tallensivat noiden aikojen keskusteluja. Niissä olisi paljon luettavaa.

Mika Waltari -muisto

Kun vaaditaan liikaa: Yuppie flu. Juppiflussa

Juppiflunssa (yuppie flu) on psykologinen stressitila, joka lamauttaa lahjakkaiden ihmisten suorituskykyä ja aiheutttaa pitkäkestoisia flunssan kaltaisia oireita.
Näin kirjoitti David Harvey vuonna 1990 kirjassaan "The Condition of Postmodernity. An Enquiry into the Origins of Cultural Change." (sivulla 287)

Tuli taas eteen tämä toisinaan kiistanalainen termi, josta käytetään nykyään nimitystä CFS tai CFIDS (chronic fatigue immune dysfunction syndrome, "krooninen väsymys- ja immuunihäiriöoireyhtymä").

Väitetään, että se olisi perinnöllinen taipumus, mutta minusta näyttää, että lahjakkailta nuorilta ihmisiltä vaaditaan aivan liikaa varsinkin nykyään. Ei ihme, että he sairastavat jatkuvasti, kaikkein velvollisuudentuntoisimmat viikonloppuisin. Jos työpaikan henki on vielä huono, sairastelu jatkuu ja jatkuu.

Milloinkahan työnantajat ja esimiehet ja -naiset tajuavat, että ihmisten ryöstöviljely on paitsi moraalitonta myös typerää?