Kiroilulakko: No Cussing Club

Eräs kalifornialainen koulupoika kyllästyi siihen, että hänen koulussaan ja jalkapallojoukkuessaan käytettiin paljon kirosanoja. Hän perusti kerhon : No Cussing Club.

Tämä klubi on levinnyt maailmalle (Argentiina, Australia, Itävalta, Botswana, Ranska, Saksa, Kiina, Intia, Indonesia, Italia, Meksikko, Uusi Seelanti, Nigeria,
Africa,Argentina, Australia, Austria, Botswana, Israel, Japani, Filippiinit, Venäjä, Espanja, Skotlanti, Etelä-Korea, Saudi Arabia, Iso Brotannia, Yhdysvallat, Kanada).

Suomea ei näy vielä. Tässä olisi hyvä idea nuorisokerhoille ja sopiva kiroilulakko aikuisille. Liittyminen on ilmaista.

Kiroilulakossa voi edetä seuraavasti ja saada arvomerkin:
Yhden viikon: oppipoika
Yhden kuukauden: kisälli
Yhden vuoden : mestari

Ehkä kiroilemattomuudesta on tullut sitten jo tapa:

"Sanoista tulee ajatuksia.
Ajatuksista tulee käytös.
Käytöksestä muodostuu luonne.
Luonteesta tulee kohtalo."
(suomennos No Cussing Clubin sivulla olevasta runosta.)

Täällä lisää tietoa ja mahdollisuus tehdä lupaus olla kiroilematta
The NO CUSSING Challenge!

"I won't cuss, swear, use bad language, or tell dirty jokes. Clean language is a sign of intelligence and always demands respect. I will use my language to uplift, encourage and motivate. I will Leave People Better Than I Found Them!"

"En kiroile, sadattele, käytä rumaa kieltä enkä kerro likaisia vitsejä. Kaunis kielenkäyttö on älykkyyden merkki, ja sitä kunnioitetaan. Käytän puhettani kannustamaan, rohkaisemaan ja motivoimaan. En pahenna ihmisiä puheillani."

Los Angelesissa on menossa juuri kiroilemattomuusviikko.

Ei korkeanpaikankammoa

 

Lumenluontia katolta. Kuva: Beesi

Valokuvia viimassa ja pakkasessa

Nyt ei palella käsiä yhtä paljon kuin ennen.

"Muinaiset kulttuurit" huijasi!

UUTTA ASIASSA: Muinaiset kulttuurit-aikajanajuliste korjataan. Uusi painos tulee syksyksi. Kiitos!

Mutta kyse oli vain suomalaisten omituisuudesta. Klikkaa kuvaa suuremmaksi. Näin Muinaiset kulttuurit mainosti suomeksi ruotsalaisen firman käytännön mukaisesti, mutta oli muuttanutkin teksteihin ja julisteeseen 70-lukulaisen tavan merkitä aikaa. Lue koko juttu.


Korjattu aikajanajuliste tuli sopivasti jouluksi 2009! Kiitos! Kuvassa näkyy pieni nurkka isoa julistetta.

Tämä tapahtui:Jokin aika sitten kotiimme tuli mainos IPM Nordic'in Muinaiset kulttuurit DVD-levyistä ja niihin liittyvistä kirjoista. Mainos kertoi mm: "7000 luonnollisen kokoista, terrakotasta veistettyä soturia aseineen, hevosineen ja vaunuineen saatteli Kiinan ensimmäisen keisarin tuonpuoleiseen vuonna 210 e.Kr." [=BC]

Mainostin asiaa blogissani ja tilasimme sarjan. Ihmettelin hiukan sitä, että DVD:ssä käytettiin puheessa koko ajan vain sanontaa "ennen meidän ajanlaskuamme", joka on kylläkin OK suullisena muotona. Saatoin nähdä, että alkuperäisissä teksteissä oli BC ja AD. Niissä kirjoissa, jotka olen jo ottanut käyttöön on myös eKr (välillä muodossa EKR).

Sitten sain odottamani julisteen "Muinaisen kulttuurin merkkitapahtumia", juuri sellaisen, jonka piti sopia lastenhuoneen tai koululaisen huoneen seinälle. Ja siellähän olikin käytössä EAA ja JAA! [= BCE and CE]


IPM Nordic on kansainvälisesti toimiva ruotsalainen firma. Soitin lehdistötiedotteessa mainitulle Andreas Arnellille ja sain tietää, että Ruotsissa käytetään heidän tuotteissaan perinteisiä eKr ja jKr vastaavia muotoja. Arnellilla ei ollut mitään tietoa siitä, että Suomessa käytettiin heidän tuotteissaan eri merkintöjä!
Suosittelen Muinaiset kulttuurit -tuotteita!! Ota yhteyttä suoraan Ruotsiin, jos suomenkieliset tekstit tai selosteet poikkeavat firman linjasta ja yleiseurooppalaisesta käytännöstä
Vertaa esim Metropolitan Museumin Timeline of Art History -sivua Käytössä BC (before Christ= ennen Kristusta= eKr [e, K, r]
The British Museum käytössä BC (= before Christ= eKr), haussa yhteensä yli 300 kohtaa. Vain Aasian osastoa (Kiina) koskevia 3 merkintää, joissa BCE = before Common Era (=eaa), jonka voi lukea myös before Christian Era.
Louvre, jossa näyttely muinaisesta Egyptistä (avant J.-C) = eKr.

Osasiko entisajan ihminen arvostaa luonnonkauneutta?

Huudahdin ääneen aamulla, kun vedin verhot syrjään ikkunasta: lumisade! Pidän lumisesta maisemasta. (Klikkaa kuvaa ja katso sitä suurena)

Jossain kirjassa väitettiin, että entisaikojen ihmiset eivät osanneet nauttia maiseman kauneudesta, ja vasta 1400-luvulla elänyt italialainen kirjailija Piccolomini (myöhemmin paavi Pius II) "havaitsi" ensimmäisenä maiseman kauneuden. En usko, että on niin. Hänellä oli vain aikaa ja mahdollisuus, paperia, mustetta, varmaan myös kirjuri, jotta hän saattoi merkitä muistiin muutakin kuin aivan välttämättömät faktat. Ja hänellä oli mahdollisuus matkustella. Uskon, että löytyy vielä joitain käsikirjoituksia, joissa muutkin kertovat nauttineensa ympäristön kauneudesta. (Luukaskin kirjoittaa vanhan käännöksen mukaan "kauniista satamista", King James käännös "fair havens") Tietenkin vain harvat ihmiset ovat jääneet historiaan, muut ovat vaipuneet unholaan - kuten sanotaan - kuin heitä ei olisi ollutkaan.

Menneisyyden tulkinnassa käytetään toisaalta arkeologisia löytöjä, kaivetaan esiin kulttuurikerroksia ja katsotaan, mitä ihmiset ovat syöneet (ruoantähteet, käymälät), millaisia astioita tai työvälineitä heillä on ollut, millaisia tekstiilejä. Hyvin paljonhan ei ole säilynyt. Sitten ovat asiakirjat, testamentit ja tiedot rikoksista tai myötäjäisistä. Voi havaita erimielisyyttä näiden kahden ryhmän välillä vaikkapa silloin, kun puhutaan Suomen historiasta.

Maalaukset ovat kiinnostava lisä menneisyyden ymmärtämiseen. Niissä näkee koiria, kissoja, lapsia leikkimässä, palvelijoita - ja maisemia (Bruegel). Mutta ovatko ne realistisia? Toiset ovat, toiset ei.

Kun ajattelen lapsuuttani maalla mummolassa, minusta tuntuu näin jälkeenpäin monesti, että elin kuin keskiaikaa. Sodan aiheuttaman pitkällisen pulakauden vuoksi vuonna 1875 syntynyt isoisäni turvautui lapsuutensa ja nuoruutensa elämäntapaan, esimerkiksi käytti päreitä tuvan valaisemiseksi, vaikka hänellä oli ammattinsa vuoksi erikoislupa saada polttoainetta hyvin kirkkaaseen työskentelylamppuun, jonka valossa jotkut naapurit tulivat lukemaan sanomalehteään. Vielä 1950-luvullakin maalla elettiin vaatimattomasti kuin keskiajalla. Juhannus oli kuin renessanssin juhla: soudeltiin talosta taloon, laitettiin kukkia ja vihreitä oksia hirsiseinän rakoihin ja lattialle, koivukuja rappusten eteen.

Tässä ympäristössä elin monta vuotta ja muistan, että luonnonkauneus oli minulle, pienelle lapsellekin tärkeä. Muistan aamu-usvan, joka verhosi maiseman, kukat joiden keskellä vaelsin kuin metsässä, auringonlaskut ja valkean puhtaan lumen, jota näkyi silmänkantamattomiin.