Köyhin joulu voi olla satumaisin joulu

Picture: Our tree top angel wishes you a joyful Christmas!

Olimme viettämässä ensimmäistä joulua oman perheen kesken. Mieheni oli juuri valmistunut ja olimme muuttaneet opiskelija-asuntolasta tilapäiseen asuntoon odotellessamme virka-asuntoa. Kotimme oli pieni yksiö Punavuoressa ruumisarkkuvaraston yläpuolella. Mieheni oli työssä jouluna, joten emme voineet matkustaa kotikaupunkiin vanhempiemme luo joulua viettämään.

Kun menimme opiskeluaikana lomiksi Iisalmeen, meidän molempien kodissa oli pidot odottamassa. Meidän laihuuttamme kauhisteltiin. Mieheni joutui juomaan kotonaan joka päivä kermaa, ettei tulisi keuhkotauti. – Onko teillä edes lapselle ruokaa? äitini kysyi. – Nami suklaapuuroa! kehui pieni poikamme. Se oli totta. Lomaa ennen rahat olivat aina niin lopussa, että oli jäljellä vain mannaryynejä, joista laitettiin puuroa. Siihen sekoitettiin lapselle kaakaojauhoa ja sokeria, ja tämä olikin hänen lempiruokansa, jota hän olisi halunnut saada useamminkin.

Iisalmessa olisimme syöneet jouluaattona tavalliseen tapaan kaksi jouluateriaa, toisen mieheni kotona ruokasalissa pianomusiikin jälkeen ja toisen minun kotonani soikean keittiönpöydän ääressä. Vanhempi poika muistaa vieläkin, että äitini ruokakomero oli herkkusuun taivas. Nykyajan ihmiset näkevät sellaisia ruokakomeroita vain museoissa. Se on pieni huone, jossa on ikkuna ja molemmin puolin kattoon asti leveät tukevat hyllyt. Poikani muistelee, että hän seisoi pienenä lapsena ruokakomerossa ja nautti kaikkien ihmeellisten ruokien huumaavista tuoksuista. Tekivätkö nuo hetket hänestä gourmet-kokin vai onko se geeneissä? Aikuisena hän on valmistanut meille samanlaisia hätkähdyttäviä juhla-aterioita kuin isoäitinsäkin.

Mutta nyt olimme omillamme. Rahaa oli vähän. Siitä huolimatta meillä oli jouluvieras, lapsuudenystäväni, taideopiskelija, joka oli myös jäänyt jouluksi Helsinkiin, sillä hän oli jouluapulaisena kirjakaupassa. Hänkin oli saanut kotoaan joulupaketin, jossa oli ruokaa. Syötävää meillä oli runsaasti, samoin lahjoja, mutta joulukoristeet olivat kekseliäisyyden varassa. Teimme ne yhdessä.

Pomanderipallossa ovat
kaikkien joulujemme tuoksut

Taideopiskelija leikkasi pahvista siroja lintuja, joille hän laskosti värikkäät siivet lehtien mainoskuvista. Olin ostanut yhden paketin askarteluolkea ja tein niistä joulutähtiä. Mieheni sai hyvän idean. Hän asetteli olkia säteittäisesti pahvinpalan päälle, kiinnitti ne liimalla ja liimasi päälle toisen pahvinpalan. Päällimmäiseksi hän liimasi kummallekin puolelle kiiltokuvaenkelin, toiselle puolelle tummatukkaisen, toiselle puolelle vaaleatukkaisen. Me toivoimme nimittäin saavamme lisää lapsia. Tämä alkuperäinen joulukuusenlatvatähti on nyt tyttärellämme, joka syntyi vähän yli vuosi myöhemmin. Hän tuo meille usein joulukoristeita tuliaisiksi matkoiltaan.

Meillä oli varaa vain pieneen joulukuuseen. Mieheni kävi ostamassa sen Laivurinkadun päästä merenrantapuistikosta. Asetimme sen suureen vedellä täytettyyn pulloon, jotta kissamme Shita, hyljätty siamilainen, ei ylettyisi siihen. Kuusenkynttilöitä ei ollut. Laitoimme pullon taakse punaisen kynttilän, joka sai kotimme hohtamaan salaperäistä valoa. Pieni poikamme ja Shita tuijottivat sitä lumoutuneina.

- Joulu on tärkeä aika- ja perhehistorian kannalta, sanoo nuorempi poikani. – On parasta, että joulu toistuu aina melkein samanlaisena. Hän on tehnyt erään rakkaimmista joulukoristeistamme, pomanderipallon, sitruunan johon hän paineli matemaattisen täsmällisiin riveihin neilikoita. Hän oli sinä jouluna pieni poika, joka halusi, että meilläkin olisi jouluvalot.

Ripustan tuon punaisilla silkkinauhoilla sidotun pomanderipallon joka joulu ikkunaan. Pomanderipallo tuoksuu yhä kaikille niille mausteille, joissa sitä kieritettiin sen kuivuessa koristeeksi. Mutta minusta tuntuu siltä, että siinä tuoksussa ovat mukana kaikki meidän joulumme, kaikkein säteilevimpänä muisto ensimmäisestä joulusta omassa kodissa.

Kun meillekin hankittiin jouluvalot (Joulumuisto Kanadan ajoilta)

Joulukoristeet säilyttävät muistoja

Photo: Anna Amnell
Täysin koristettu joulukuusi makasi joulun jälkeen Torontossa kadun varrella jätesäkkien päällä odottamassa kaatopaikalle menoa. Tuijotin sitä hämmentyneenä. Se oli minusta kuin heitteille jätetty omainen.

Olin tottunut ajattelemaan, että joulukoristeet säilytetään vuodesta toiseen, jopa sukupolvelta toiselle. Vai olinko minä vain siirtolaisena tavallista kiintyneempi perinteisiin? Nyt olen asunut jo kauan Suomessa ja olen yhä yhtä kiintynyt vanhoihin joulukoristeisiin ja vanhoihin joulutapohin. 25 vuotta vanha tonttukynttilä pääsee aina paikalleen nurkkakaapin päälle.

Ripustamme aina olohuoneen ovenkamanaan tai joulukuuseen kaksi joulukelloa. Toinen on minun lapsuudenkodistani, yhteen liimatuista paperisuikaleista muodostettu kello, ensimmäisiä sodanjälkeisiä joulukoristeita. Olen korjannut sitä samanvärisellä kynsilakalla. Toinen kello on mieheni kotoa. Sekin on paperista ja päällystetty hopeapaperilla. Nuo kellot ovat samankokoisia kuin ne kellot, joilla soittaen ja joululauluja laulaen kuljin AFS-vaihto-oppilaana amerikkalaisen perheeni kanssa talosta taloon toivottamassa ystäville ja naapureille hyvää joulua.



Kuvassa Kanadassa hankittu matka-arkku

Monet joulukoristeistamme ovat mieheni veljen tekemiä: puinen lyhty, vanhan ajan pulpetti, jossa yksi tontuista istuu ja poron vetämä reki, jossa joulupukki istuu syli täynnä miniatyyrilahjapaketteja, jotka tyttäremme valmisti pienenä lapsena. Mieheni äidin neuloma joulutonttu, nuoremman poikamme ikätoveri, istuu takan vieressä halkokorin päällä. Seimiaiheisen julisteen toi ystäväni Venäjältä, kun joulu oli siellä jälleen sallittu.

Joululahjat laitetaan valkoiseen rekeen, jossa työnsimme Suomenlinnassa asuessamme lapsia lumituiskun läpi saunaan toiselle saarelle. Kanadan joulun 40 asteen pakkasista muistuttavat lasiset jääpuikot, jotka ripustetaan kuuseen.

Joulukoristeita on kertynyt vuosien varrella paljon. Niillä kaikilla on tarina kerrottavanaan. Vanhat joulukoristeet kertovat tarinoita.

Ketjugalleriaan: Mitä on edessäsi?

Kuva: Seija Pajunen
Orkideat pitävät minulle seuraa, kun kirjoitan. Kuten ihmisilläkin, niillä on kausia, jolloin elämä tuntuu pysähtyneen ja kaikki näyttää rumalta ja arkiselta. Mutta sitten taas nousee uusi verso ja kukat puhkeavat. Orkideat opettavat kärsivällisyyttä ja optimismia.

Misteli tai Kissing Ball

Kuva: Anna Amnell. Lisätty 30.11.2007

Tämän päivän Helsingin Sanomat (B6, 17.12.2005) kertoo mistelistä.

Sitähän kasvaa Englannissa loiskasvina puiden oksilla. Se on käymässä harvinaiseksi varoittaa Wildlife Trust. Siksi mistelinoksan käyttö täytyisi lopettaa joulutraditioista, kertoo uutinen.

Pohjois-Amerikassahan misteliä ei kasva luonnostaan. Siksi siellä on käytetty alusta asti mistelin asemasta havunoksista tehtyä palloa tai pelkkää havunoksaa, johon on kiinnitetty punainen rusetti tai jokin muu koriste. Mikä hyvänsä oksa käy "mistelinoksaksi" tai kissing- ball -koristeen materiaaliksi.

Havunoksista tehtyjä "suutelupalloja" näkyy olevan myytävänä Suomessakin, ainakin Helsingissä olen niitä nähnyt. Sellaisenhan voi tehdä oman joulukuusensa oksista tai taittamalla jostain huonekasvista muutaman oksan.

Ennen aikaan jotkut uskonnolliset piirit vastustivat mistelin käyttöä sanoen sen liittyvän pakanuuteen. Mutta siihenhän on koko elämä liittynyt ennen kristinuskon tuloa...

P.S. Misteliä viedään Englannista eri puolille maailmaa. Pahanhajuiselle säilytysaineelle tuoksuvaa misteliä myytiin aikoinaan pienissä hiukan tulitikkulaatikkoa suuremmissa rasioissa Kanadassakin. Meilläkin on ollut tällainen "ikimistelinoksa" jo kauan. Sitä säilytetään muiden joulukoristeiden joukossa omassa laatikossaan. Se otetaan esille ja ripustetaan jouluna ulko-oven yläpuolelle.

Joulu monikulttuurisessa maassa. Xmas stamps from Canada

Joka joulu minua hävettää, kun lähetän joulukortteja Kanadaan ja muualle ulkomaille. Saan sieltä kortteja ja kirjeitä, joissa on kauniita jouluaiheisia postimerkkejä. Suomessa on vain tonttumerkkejä. Mitään varsinaisia joulumerkkejä eli uskonnollisesta juhlasta kertovia merkkejä ei yleensä ole.

Yleensä varaamme jo kesällä joitakin merkkejä, joissa on kirkkojen ja keskiaikaisten patsaiden kuvia tai kuvia talvisesta luonnosta. Joulun aikaan niitä ei ole useinkaan enää saatavissa. Periaatteesta emme osta tonttumerkkejä, vaikka pidämme joulutontuista, käytämme niitä joulukoristeina kodissamme ja otamme jouluna esille kaikki kauniit tonttukirjat. Saatamme käyttää tonttumerkkejä tms kirjeensulkijoina.

Uskonnollisaiheisten joulumerkkien ja yleensä joulun vieton laimentamista ja jopa poistamista mainostetaan Suomessa sillä, että täällä on niin paljon ihmisiä, jotka eivät vietä joulua. Todellisuudessa suurin osa suomalaisista on kristittyjä ja viettää joulua.

Asuin yhdeksän vuotta Kanadassa, kaksi vuotta ontariolaisessa pikkukaupungissa ja seitsemän vuotta Torontossa. Kanadan perustuslakiin on kirjoitettu monikulttuurisuus. Jokainen voi viettää siellä rauhassa omaan kulttuuriinsa ja uskontoonsa liittyviä juhlia, myös enemmistö eli kristityt.

Lastemme ollessa ala-asteella heidän koulussaan pienessä kanadalaisessa kaupungissa vietettiin joulujuhlaa, jossa oli joulukuvaelma "Sininen jouluenkeli". Joulun kuten pääsiäisenkin aikaan eri kirkkokuntien papit kävivät vierailulla koulussa. Joulun aikaan on sanomalehdissä ja aikakausilehdissä paljon kauniita ja kiinnostavia artikkeleita joulusta. Jouluaatto on siellä arkipäivä, ja aattoiltana käydään usein vierailulla ystävien luona. Joulupäivä on uskonnollinen juhlapäivä.

Samalla tavalla hindut, muslimit ja juutalaiset viettivät omia juhliaan. Lähetimme perhelääkärillemme ja naapureillemme Hanukka-kortin [ Hanukkah osuu melkein samaan aikaan kuin joulu], muille Season's Greetings-kortin.


Uudenkaupungin museon joulupostimerkkinäyttely

joulumerkit Wikipedia

Joulumerkkejä maailmalta

Onnellista joulua ja virkistävää juhla-aikaa kaikille lukijoille! Joulukorttina lähetän teille kuvan, jonka olen ottanut jouluseimestä, joka oli Torontossa kadun varrella katoksen alla. Maria ja Joosef olivat luonnollisen kokoisia. Seimi oli valaistu.