maanantaina, tammikuuta 02, 2006

Suomen bloggaajat eivät mahdu enää yhteen bussiin

Helsingin Sanomien marraskuun 2005 kuukausiliitteen blogijutussa (Anssi Miettinen: Perustin tiedotusvälineen.) on kuva 257 suomalaisen blogin suhdeverkostosta. Pelkästään Blogilistalla on nyt vuoden 2006 alussa jo 3686 suomalaista tai suomalaisuuteen liittyvää blogia. Tulee tapahtumaan entistä enemmän ryhmittymistä. Ei ole enää paluuta siihen kodikkaaseen ”me”-ryhmään , joka aloitti bloggaamisen Suomessa.

Lainaan omaa kommenttiani Blogisanomista (19.10.2005):

Suomalainen blogimaailma on selvästikin jonkinlaisessa kuohunnassa. Kun blogien määrä lisääntyy, syntyy luonnostaan monenlaisia ryhmiä kuten tavallisessakin elämässä.

Ensimmäisiä suomalaisia bloggaajia voi verrata esimerkiksi Mayflowerilla menneisiin "ensimmäisiin" amerikkalaisiin, ja heidän jälkeläisiinsä, joita pidetään ja jotka pitävät itse itseään eliittinä.

Onko meillä ihmisillä taipumus valita "kuninkaita" ja "aatelistoa" vaikka hiekkalaatikolla? Luoko se turvallisuutta? kysyin silloin.

Jotta bloggaaminen jatkuisi ja jopa lisääntyisi Suomesssa, tulee tapahtua jonkinlaisia muutoksia.
En tiedä, miten ne tulisi tehdä, mutta toivoisin tunnelman muuttuvan entistä avoimemmaksi, suvaitsevaisemmaksi - ja ystävällisemmäksi.

En tarkoita suinkaan sitä, ettei voisi olla kirpeääkin sananvaihtoa, mutta muistettaisiin samalla, että vaikka asiat joskus riitelevät, ihmiset voivat pysyä ystävinä tai ainakin asiallisesti käyttäytyvinä naapureina.

Lue Media=Blogin katsaus : Blogeissa tapahtui 2005

2 kommenttia:

  1. Hyvät hyssykät, nyt olen ihan kauhiasti yllättynyt. Ettäkö blogimaailmassa on vihaisia tai ilkeän julkeita kirjoittajia. Missä?

    Onneksi minulle vastailleet ovat olleet pelkästään kannustavia ja hyvää tarkoittavia tekstintuottajafriikkejä. Tosin, minun blogini elämä on max muutamassa kymmenessä kommentoijassa. Varmaan satamäärin lukijoita ja kommentoijia innoittavat blogit ovat alttiimpia myös ilkeille ajatuksille.
    Onko se sitten se suosion hinta?
    Kysyy Helena
    Helenan nettipäiväkirja

    VastaaPoista
  2. Yleensä on rauhallista, mutta silloin tällöin...

    VastaaPoista