Sortovuosina nuoret miehet pakenivat Amerikkaan

Helsingin Sanomat kirjoittaa tänään  "Nuoret miehet pakenivat Venäjän armeijaa Amerikkaan." HS/Kulttuuri/HS 100 vuotta sitten 30.7.2010.

Kun ensimmäisen Aurora-kirjani "Aurora Vaahteraalakson tyttö" ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 1991, Hesarin vasemmistolainen kirjallisuustoimittaja tuijotti minua kuin naskaleilla kirjani julkistamistilaisuudessa ja kirjoitti muutoin kohtuullisessa kirja-arvostelussaan lopuksi "kirjoittakoon seuraavaksi kansalaissodasta". Siirtolaiset olivat minulle tuttuja. Olin kuullut heidän tarinoitaan jo American Field Service -vaihto-oppilaana muun muassa Red Lodgessa, josta Helsingin Sanomissa on kuva, ja varsinkin Kanadassa, jossa olin itse "suomettumista paossa" yhdeksän vuotta. Aurora-kirjat kertovat sortovuosien ajan Suomesta, josta ei saanut kirjoittaa edes poikakirjoja Kekkosen aikana.


Lue koko juttu ja tekstinäyte

Lisääkö flunssa luovuutta?

Eilen iski kurkkukipu ja flunssa. Sopivaan vai sopimattomaan aikaan? Toissapäivänä tein nimittäin kiinnostavan havainnon: minulle oli kertynyt noin neljäsosa tekstiä uutta kirjaa varten.

Siitä tulee jatko-osa Aurora-kirjoihin. Jo on aikakin, ensimmäinen Aurora-sarjan kirja ilmestyi vuonna 1991. Siitä tuli toinen painos seuraavana vuonna ja kaksi jatko-osaa parin vuoden välein, edelleen kokopäivätyön ohella kirjoitettuna. Sitten iski 1990-luvun lama, kolmatta osaakin piti lyhentää paperin säästämiseksi, ja kustantajani lopetti pian nuortenkirjojen julkaisemisen. Muutaman vuoden kuluttua tapahtui muutos, uusi kustannuspäällikkö, uudet ideat. Aurora-kirjoja piti saada lisää. Ehdin tehdä yhden, kun taas tilanne muuttui.

Nythän on taas lama, joten kustantajaa tuskin löytyy tälle kirjalle. Mutta ainahan voi tehdä omakustanteen ja jopa painattaa kirjan ulkomailla. En aio murehtia tästä enempää. Parasta oli uuden idean syntyminen.

Sain joskus joulukuun alussa tämän uuden idean jatko-osaksi Aurora-kirjoihini. Luin yhdessä rysäyksessä pinon kirjoja valitsemastani aikakaudesta, ravasin netissä ja tulostin talteen. Sitten juttua alkoi syntyä, vähitellen, kohtauksittain kuten minun kirjoittamiseni yleensä etenee. Toissapäivänä sitten huomasin, että minullahan oli tästä aiheesta omaa tekstiä eri työnimillä merkityissä tiedostoissa. Ne piti tulostaa, käydä läpi tekstit ja verrata niitä. Sitten kaikki yhdeksi tiedostoksi. Tuli pitkä työpäivä.

Lopputulos oli iloinen yllätys: tekstiä on jo noin neljänneksen verran, todellisuudessa enemmänkin, sillä loppuvaiheessa lisätään lihaa luiden päälle eli yksityiskohtia kirjaan. Kirja on jo päässäni. Saa nähdä, milloin se ilmestyy kirjana. On vähän ruuhkaa, sillä toinenkin kirja on tekeillä samalla aikaa ja muitakin on eri vaiheissa. Jos minulla olisi sopiva yläkomero, tekisin niin kuin Helvi Hämäläinen aikoinaan, kokoaisin käsikirjoituksia sinne odottamaan parempia aikoja. Mutta tuleekohan niitä enää?

Artikkeli: Fyysinen sairaus ja luovuus When Walls Become Doorways: Creativity, Chaos Theory, and Physical Illness.Journal article by Tobi Zausner; Creativity Research Journal, Vol. 11, 1998. 8 pgs.
Sairastaminen ja varsinkin se miten taiteilija suhtautuu sairauteensa, vaikuttaa taiteilijan luovuuteen. Tutkimus kuvataiteista 1400-luvulta alkaen: "A period of illness was modeled
as creative chaos, which functioned as a time of transition to a new stage of life and the production of new art. " Sairaus voi olla siirtymävaihe uudenlaiseen kauteen.

Vrt. "Taide ja taudit" -luentosarja
Lisäys vuonna 2015
Jätin kirjan kesken, kun en saanut apurahaa sitä varten. Ehkä kirjoitan sen loppuun joskus. Päätin sen sijaan tehdä yhteispainoksen kolmesta Aurora-kirjasta ja kolmannen osan Lucia Olavintytär-kirjoihin.  Lucia ja Luka ilmestyi vuonna 2013 ja Vaahteralaakson Aurora 2014. Molemmat omakustanteita, sillä historiallisia nuortenkirjoja ei kuulemma enää haluta. Historia ei ole suosittua lapsile, vaikka aikuiset ahmivat historialliisa romaaneja.:)

Kirjojen katoaminen kirjastoista

Aurora, vaahteralaakson tyttö. 1991. 2. painos 1992

Vähän yli puoli vuotta kirjani "Kyynärän mittainen tyttö" (2004) ilmestymisestä huomasin, että sitä oli ilmoitettu "kadonneeksi" viisi kappaletta pääkaupunkiseudun kirjastoihin siihen mennessä hankituista 25 kappaleesta.

Nyt huomasin, että kolme kappaletta "Aurora, vaahteralaakson tyttö" -kirjaani oli kadonnut, nimittäin Pasilan, Kirjasto Omenan ja Kalajärven kirjastoista. Tämä on ikävää, sillä 1990-luvulla ilmestyneet Aurora-kirjani ovat loppuunmyytyjä, mutta niitä lainataan edelleen. Kirjailijoille aletaan lisäksi maksaa korvausta lainatuista kirjoista. Kadonnut kirja vähentää kirjailijan tuloja.

Tuo viisi kadonnutta kirjaa 25:stä tuntui suurelta luvulta. Ystävällinen kirjastonhoitaja vastasi on-line-neuvonnassa, että valitettavasti tällaista sattuu, mutta hänkin piti lukua suurena.

Pyynnöstäni kolme viidestä kirjastosta hankki uuden kirjan kadonneen "Kyynärän mittaisen tytön" tilalle. Nyt niitä kirjoja on Helsingin kirjastoissakin jo enemmän kuin alussa.

Aurora-kirjoja on vaikeaa korvata, koska niitä ei ole enää myynnissä.

Lasten- ja nuortenkirjoja Helsingistä

Aurora-kirjojen kannet -kansio
Helsinki oli paljas ja avara paikka. Turvekattoiset harmaat hirsitalot painautuivat viluissaan laakson pohjaan ja sen molemmin puolin kohoavien mäkien rinteille. Ne näyttivät vielä matalammilta kuin tavallisesti. Lautakattoinen puukirkko ja raatihuone torneineen kohosivat vähän muita taloja korkeammalle. Ainoa muhkea talo oli kuninkaankartano kosken partaalla erillään kaupungista.

Tuuli riepotteli ulkorakennusten olkikattoja ja kuljetti roskia pitkin pääkatua ja sen poikki kiemurtelevia kapeita kujia. Lehdet olivat varisseet niistä harvoista puista, joita kasvoi kaupungissa.

Ruohonkorret törröttivät ruskeina. Vuohet hyppelivät turvekatoilla etsien syötävää. Lapset hyppelivät kiljahdellen lehtikasoissa, ja siat tonkivat mudassa karsinoissaan katujen varsilla. Helsinki 1500-luvulla.

Anna Amnell: Pako Tallinnaan. 2006 Kuva: Matti Amnell

Helsingin Sanomien kulttuuritoimittaja Hannu Marttila on käsitellyt blogissaan Helsinki-kirjallisuutta. Siellä on nyt aiheena Lasten Helsinki.

Laitan tänne oman blogiini ne kirjani, jotka tapahtuvat kokonaan tai osittain Helsingissä. Olisi ehkä hyvä, jos Nuorisokirjailijoiden matrikkeliin tulisi myös Helsinki yhdeksi aiheeksi Helsinki.
Sekä Aurora että kyynäränpituinen Lucia Olavintytär seikkailevat Helsingissä, Aurora 1900-luvun alussa ja Lucia 1500-luvulla Vanhassa Helsingissä.

Kokonaan Helsingissä tapahtuu:
Aurora ja Pietarin serkut. Kirjapaja, 1993 (julkaistu nimellä Pirkko Pekkarinen) Helsingin keskusta. Aurora asuu tädin luona Bulevardilla ja opiskelee Ateneumissa.
Melkein kokonaan Helsingissä:
Pako Tallinnaan, Lasten Keskus. 2006. Helsinki syksyllä 1562. M/V-kuvitus Matti AmnellPako .

Osittain Helsingissä:
Aurora, Vaahteralaakson tyttö. Kirjapaja, 1991, 2. painos 1992 (julkaistu nimellä Pirkko Pekkarinen) Aurora ja Iida lähtevät Helsingistä siirtolaisiksi Kanadaan.

Anna Amnell: Aurora ja Molly. Kirjapaja. 1999 M/V-kuvitus Matti Amnell.
Anna Amnell: Lucia I, 2004. Lasten Keskus (osittain Helsingissä)

Kirjoita Hesarin blogiin kommenttisi Helsinki-aiheisista lasten- ja nuortenkirjoista, joita olet lukenut lapsena tai aikuisena.

Aurora, vaahteralaakson tyttö. Kummit ja kaimat.

Aurora -blogi. Aurora-kirjat; tyttökirjat



Aurora, vaahteralaakson tyttö. 1991 (2. painos 1992)
Kansi: Matti Amnell



1900-luvun alussa Aurora oli tavallinen tytönnimi Suomessa. Sen huomaa, kun lukee sen ajan kihlaus- ja avioliittoilmoituksia. Vuonna 1904 Lohjan lähellä Nummella syntynyt anoppini sai myös nimen Aurora. Minä en koskaan ymmärtänyt, miksi hän ei käyttänyt sitä etunimenään. Taisi hän kerran sanoa, että se olisi ollut Savossa vähän liian fiini. Mutta oli itsestään selvää, että siitä aikakaudesta kertovan kirjasarjani päähenkilön nimeksi oli tuleva Aurora.

Prinsessa Ruususenkin nimi on Aurora. Hänellä oli iso joukko kummeja. Niin oli 1900-luvun alun tytöilläkin, jopa 12, jotta lapsi ei jäisi heitteille vanhempien kuoltua. Niin on myös minun Aurorallani, ja äidin kuoltua kummit pitävät huolta puoliorvosta tytöstä, jonka isä on karkotettu Suomesta. Kun Aurora palaa kotimaahan, yksi kummitäti antaa rahaa, toiset flanellialushameita, neulomiaan sukkia, lapasia ja villahousuja, joita Ateneumiin opiskelemaan tullut Aurora ei osaa oikein arvostaa.

Myyttien Aurora

Kanadalaiselle Thomasille suomalainen Aurora on kuin myyttinen hahmo, aamunkoiton jumalatar (Eos, Aurora), joka ajaa kultaisilla siivekkäiden hevosten vetämillä vaunuilla tai ratsastaa Pegasoksella. Aurora on kuvattu myös enkelinä, kuten tämän collegen sinetissä. (kaikki linkit eivät enää toimi)

Tärkeintä on Thomasille ajatus, että pohjoismaisessa mytologiassa revontulet ovat valkyyrien kilvistä sinkoavia säteitä, jotka valitsevat parhaat nuorukaiset taistelemaan oikeuden ja hyvyyden puolesta. Se sopii taiteilijan urasta haaveilevalle pojalle. Ja näin Aurora ei olekaan prinsessa, joka nukkuu satavuotista untaan ja odottaa prinssiä, vaan tyttö joka vahvistaa poikaystävänsä itsetuntoa, niin että tämä uskaltaa toteuttaa itseään, paeta suuren viktoriaanisen talon uumenista. Sadut voidaan kirjoittaa uudestaan, tajuaa Thomas. (175-181)

Mitä enemmän luin Aurorasta, sitä paremmin tajusin, miten hyvin tuo nimi sopii 1900-luvun alkuun. Sehän oli uuden aikakauden alku. Siitä odotettiin paljon. Varsinkin suomalaiset haaveilivat, jopa siitä, että Suomi voisi olla itsenäinen. Siinä mielessä vuosi 1905 oli tärkeä. Siitä ei ole kuitenkaan tänä vuonna paljoa puhuttu ainakaan lehdistössä. Ehkä puhuttiin esitelmissä, joita en päässyt kuuntelemaan.

Keisarin ja kapinallisten Aurora

Monille Aurora merkitsee sosialismia, sillä venäläiset sotilaat aloittivat kapinan Aurora-laivalla. Mutta mikä olikaan Aurora-laiva (1897) ennen sitä? Se oli tsaarittaren nimikkolaiva. Se oli mukana Tsushiman meritaistelussa, ja suomalainen kapteeni vara-amiraali Oskar Wilhelm Enqvist toi sen surkeasti päättyneestä Japanin sodasta kotiin Pietariin, jossa siitä tuli kadettien koululaiva. 1906-1912 se teki laivastovierailuja moniin maihin.

Monet suomalaiset tuntevat Aurora-nimen lähinnä Aurora Karamzinista, suomalaisesta kaunottaresta, tsaarittaren hovineidistä, joka naitettiin upporikkaalle venäläiselle miehelle ja joka vanhoina päivinään lahjoitti osan omaisuudestaan Suomeen ja harjoitti hyväntekeväisyyttä.

Köyhä taideopiskelija Aurora Koivu kysyy isältään, miksi hänelle on annettu nimi rikkaan vanhan naisen mukaan. Mutta isä sanoo, että revontulet ovat syynä Aurora-nimeen. Revontulet ovatkin kiehtoneet ihmiskuntaa kaikkina aikoina.


Toivon, että tämä kirjoitus vastaa muutamiin kysymyksiin.

He olivat sortovuosien tyttöjä

Jura Jukola kirjoittaa blogissaan Timo Koivusalon elokuvasta Kaksipäisen kotkan varjossa.

Minäkin olen viettänyt monta vuotta kaksipäisen kotkan varjossa, turvallisen välimatkan päässä museoissa ja kirjastoissa tutkimassa tuota aikakautta. Kiinnostukseni sortovuosiin alkoi kaukana Suomesta Kanadan vuosina.

Sekä Nelson Mandelan tytär Maki Mandela että Desmond Tutun tytär Mpho Tutu vierailivat Torontossa puhumassa maansa mustan väestön puolesta. He opiskelivat Yhdysvalloissa stipendiaatteina - ja pakolaisina.

Kun keskustelin Maki Mandelan ja hänen miehensä kanssa, mieleeni tuli aika, jolloin suomalaisiakin joutui pakenemaan tai suorastaan karkotettiin kotimaastaan. Kerroin heille tuosta ajasta.

Kielletty aikakausi
suomettumisen aikana

Jälkeenpäin ajattelin, että sortovuosista ei oltu paljon puhuttu Suomessa. Ainakin minun muistini mukaan niitä ei käsitelty edes koulun historian tunneilla. Palattuani Suomeen luin Helsingin Sanomista, että suomettumisen vuosina ei saanut kirjoittaa niistä edes poikakirjoja.

Kun aloin kirjoittaa Aurora-kirjoja, tuntui hyvin epätodennäköiseltä, että saisin niille kustantajan. Onneksi löytyi rohkea kustantaja ja ensimmäinen sortovuosien ajasta kertovat kirjani ilmestyi vuonna 1991.

Aurora-blogissa kerron, miten Aurora-kirjat syntyivät. Yleisö otti ensimmäisen Aurora-kirjani hyvin vastaan. Kirjasta otettiin toinen painos muutaman kuukauden kuluttua, ja minua pyydettiin kirjoittamaan lisää kirjoja tuosta 1900-luvun alun suomalaisen toisinajattelijan tytöstä.

Kirjasta Aurora ja Pietarin serkut sanottua:

”Vuosisadan alun pikkuporvarillinen pääkaupunki juhlineen, juoruineen ja kommelluksineen on elävänä läsnä.”
Eila Jokinen, Etelä-Suomen Sanomat

(Nyt Maki on Dr. Mandela, Etelä-Afrikan kehityspankin johtaja ja Mphosta on tullut pappi kuten isästään.)