lauantaina, syyskuuta 10, 2005

He olivat sortovuosien tyttöjä

Jura Jukola kirjoittaa blogissaan Timo Koivusalon elokuvasta Kaksipäisen kotkan varjossa.

Minäkin olen viettänyt monta vuotta kaksipäisen kotkan varjossa, turvallisen välimatkan päässä museoissa ja kirjastoissa tutkimassa tuota aikakautta. Kiinnostukseni sortovuosiin alkoi kaukana Suomesta Kanadan vuosina.

Sekä Nelson Mandelan tytär Maki Mandela että Desmond Tutun tytär Mpho Tutu vierailivat Torontossa puhumassa maansa mustan väestön puolesta. He opiskelivat Yhdysvalloissa stipendiaatteina - ja pakolaisina.

Kun keskustelin Maki Mandelan ja hänen miehensä kanssa, mieleeni tuli aika, jolloin suomalaisiakin joutui pakenemaan tai suorastaan karkotettiin kotimaastaan. Kerroin heille tuosta ajasta.

Kielletty aikakausi
suomettumisen aikana

Jälkeenpäin ajattelin, että sortovuosista ei oltu paljon puhuttu Suomessa. Ainakin minun muistini mukaan niitä ei käsitelty edes koulun historian tunneilla. Palattuani Suomeen luin Helsingin Sanomista, että suomettumisen vuosina ei saanut kirjoittaa niistä edes poikakirjoja.

Kun aloin kirjoittaa Aurora-kirjoja, tuntui hyvin epätodennäköiseltä, että saisin niille kustantajan. Onneksi löytyi rohkea kustantaja ja ensimmäinen sortovuosien ajasta kertovat kirjani ilmestyi vuonna 1991.

Aurora-blogissa kerron, miten Aurora-kirjat syntyivät. Yleisö otti ensimmäisen Aurora-kirjani hyvin vastaan. Kirjasta otettiin toinen painos muutaman kuukauden kuluttua, ja minua pyydettiin kirjoittamaan lisää kirjoja tuosta 1900-luvun alun suomalaisen toisinajattelijan tytöstä.

Kirjasta Aurora ja Pietarin serkut sanottua:

”Vuosisadan alun pikkuporvarillinen pääkaupunki juhlineen, juoruineen ja kommelluksineen on elävänä läsnä.”
Eila Jokinen, Etelä-Suomen Sanomat

(Nyt Maki on Dr. Mandela, Etelä-Afrikan kehityspankin johtaja ja Mphosta on tullut pappi kuten isästään.)

4 kommenttia:

  1. Suomenhistoria tietysti kiinnostaa minua kun olen koulutettu ja kasvanut Kanadassa ja olen kuullut asioista ja lukenut hieman. Tämä heräätti paljon kysymyksia, vain anteeksi tietämättomyydestä! Minulla on hämärä ymmärys mitä sorto meinaa WSOY elektrooninen sanakirja kääntää sen "oppression". Minä vuosina oli tämä aika Suomessa, ennen itsenäisyyttä?

    VastaaPoista
  2. 1900-luvun alussa. Voisin oikeastaan laittaa lipaston puolelle englanninkielisen selostuksen Aurorasta ja sortovuosista.

    VastaaPoista
  3. Tässä on tietoa sortovuosista englanniksi.
    http://en.wikipedia.org/
    wiki/Nikolai_Ivanovich_Bobrikov

    VastaaPoista
  4. Kiitos kovasti! Tämä on todella aivan uutta minulle, vaikka eihän minun suomenhistorian tieto ole mitään kehuttavaa.

    Hyvin mielenkiintoista, koska minull oli semmoinen ymmärrys että Czarit olivat melko sympaatisia Suomen hallituksessa. Loppuiko sitten sortovuodet Bobrikovin kuoleman jälkeen?

    VastaaPoista