Auringon noustessa näen erkkerini sivuikkunasta parin kilometrin takana Linnanmäen. Olen ottanut siitä paljon valokuvia, sillä se tuo mieleen lapsuuden "linnanmäet" tivolit ja sirkuksen. Sirkus oli ihmemaa, jonka liepeille me lapset tai ainakin leikkitoverini ja minä juoksimme heti, kun sen tuli kaupungin torille parin korttelin päähän kotitalostamme. Pikkukaupungissa lapset saivat seikkailla vapaasti. Vein kukkia sirkuksen "lihavalle naiselle" ja kävin ostamassa hänelle kermaa. Pikkuasioita toimittamalla saimme ilmaiset liput.
Kirkkaalla ilmalla kamerani saa esille sen kirkkaat värit. Se tuo mieleen lapsuuteni suuren suosikin sirkuksen.
Näiden tyttöjen unelma sirkustaiteilijan ammatista on toteutumassa. Minäkin haaveilin pikkutyttönä lähteväni sirkukseen, ja harjoittelin sitä varten pihalla nuoralla kävelyä, mutta pyykkinaru romahti helposti.
Trapetsiharjoittelu onnistui paremmin, sillä opin riippumaan vintillä pää alaspäin ja luin siinä asennossa kirjaa. Trapetsina oli hiilihanko, jonka ripustin riippumaan köysillä kattoparrusta.
Klovnin voi nähdä esiintyvän laivalla
Tai löytää kirpputorilta
Karuselli Moskovan Gorki-puistossa
My blue dressed puppet. Tämän kauniin käsinuken ostin kirpputorilta. Kun meidän lapset olivat pieniä, tein käsinukkeja. Mieheni oli hyvä esittämään niillä käsinukketeatteria.
Prahan Vanhassa kaupungissa näimme nämä kauniit karnevaalinaamiot. Kanadassa meillä oli tapana järjestää Halloween- naamiaiset. Sekä aikuisilla että lapsilla oli hauskaa.
Olen kiitollinen lapsuuteni tivoleille ja sirkuksille, jotka tulivat pikkukaupunkiimme. Olen kuvannut blogin otsikossa olevat marionetit Helsingin keskuksessa kadulla.
Katso kaikki kuvat Linnanmäki, Sirkus, huvipuisto, klovnit etc
Lapsuuteni Iisalmessa liikuttiin yleensä hevosella ja reellä, hevosella ja rattailla. Autoja oli vain muutama. Kun lähdettiin ulos leikkimään, äiti varoitti aina: Älkää jääkö hevosen alle.
Asuimme sukulaisten omistamassa puutalossa keskellä kaupunkia. Se oli kuin elämää Pikku Pietarin pihassa. Markkinoiden aikaan talleja vuokrattiin markkinamiehille. Pihalla oli tällöin koko ajan hevosia.
Hiivin aina talliin hevosia ihailemaan. Tarkkailin niitä tallin ylisiltä. Alakouluikäisen vaistollani valitsin ystävällisen hevosen, jonka selkään saatoin liukua suoraan heinäluukusta. Makasin sitten hevosen lämpimän ja leveän selän päällä hiljaisessa tallissa.
Opin tuntemaan myös hevosten voiman ja pelottavuuden. Eräänä kauniina kesäpäivänä, kun leikin pihalla, kookas musta hevonen pillastui, karkasi hoitajansa käsistä ja alkoi ravata ympäri pihaa. Olin juossut ruusupensaiden taakse piiloon ja hevonen tuli perässä, seisoi takajaloillaan siinä ruusujen takana korkeana kuin torni.
Kuka taltutti hevosen? Sitä en muista. Saattoi olla äitikin. Mutta en pelännyt senkään jälkeen lapsena hevosia. Olin innokas eläinsuojeluyhdistyksen jäsen ja saatoin mennä moittimaan aikuisia miehiä, jos nämä kohtelivat hevosia huonosti. En pelännyt edes sen jälkeen, kun näin traagisen onnettomuuden markkinoiden aikaan.
Juopunut markkinamies sanoi haluavansa ostaa hevosen. Omistaja piteli hevosta ohjaksista kiinni kadulla. Minä seisoin tietenkin uteliaana portilla ja näin kuinka tuo tuntematon mies alkoi muka tutkia hevosta varoituksista huolimatta.
Näen edessäni hetken, jolloin hevonen potkaisi miesparkaa, tämä lensi kuin säkki ilmassa ja putosi kadulle kuolleena.
Tuo tapahtuma vaikutti varmaankin siihen, että minua pelotti, kun olin aikuisena ratsastuskoulussa. Sain vielä ensimmäiseksi ratsuksi Debizan, kauniin tummanruskean hevosen, joka tajusi heti, että olin avuton aloittelija ja juoksi suoraa päätä niitylle syömään heinää. Pysyin kuitenkin sen selässä. Vaikka minulla oli kurssin loppuajan hyvänluontoinen pieni hevonen, melkein poni, en jatkanut alkeiskurssia pitemmälle. Taisin pelätä sitä, että joutuisin satuloimaan hevosen.
Ehkä rakkaus hevosiin ja kaupunkiin, jossa kuului kodikas hevosen kavioiden kopina, on syynä siihen, että pidän niin paljon elokuvista, joissa liikutaan hevosilla ja vaunuilla, niin kuin esimerkiksi Sherlock Holmes - TV-sarjassa.