Haaste 26: RA

Alkukirjainhaaste 26. Kirjainyhdistelmällä RA alkava sana on 'rautaportti'. Sinebrychoffin museon rautaportti. Klikkaa kuvaa ja katso sitä suurempana. The iron gate of Sinebrychoff Museum, Helsinki.

Kiitos lukijat ja kirjastonhoitajat!

Kirjallisuuden alan tekijänoikeusjärjestö Sanasto on tilittänyt  jälleen kirjailijoille, kääntäjille ja toimittajille korvauksia teosten lainaamisesta yleisistä kirjastoista. Muihin Pohjoismaihin nähden Suomi jakaa näitä korvauksia vähän, vain  1,25 miljoonaa euroa, joka jaetaan noin 2000:lle. Kustakin lainauskerrasta kertyy kirjailijalle vain muutama sentti.

Käy kirjastossa, muuta sentit miljooniksi, joilla kirjallisuutta tuetaan.

Aloin kirjoittaa kaunokirjallisuutta vasta keski-iässä ja kirjoitin opetustyön ohella. Late bloomer -ongelma. Suuritöisten kirjojen kirjoittaminen käy lisäksi yhä epätaloudellisemmaksi, kun menee vuosia aineiston hankkimiseenkin. Pitää ruveta kirjoittamaan siitä, mistä jo tietää -kirjoittamisenoppaiden neuvoja hiukan muunnellen.:)
Minulta on ilmestynyt vasta kuusi kirjaa. Korvaus ei ole suuren suuri, mutta se piristää. Jos kirjastossasi ei ole kirjojani, kerro, että kahta viimeisintä kirjaa on vielä nettikaupoissa ja kustantajallakin edullisesti saatavissa.

Kiitos jälleen, lukijat ja kirjastonhoitajat!

Lisäys: Muistoksi tästä toisesta kerrasta, jolloin näitä korvauksia on jaettu, ostin yllä olevan teekannun. Se on Viktoria ja Albert -Museon tuotantoa ja sopii hyvin varsinkin Aurora-sarjaan, joka kertoo 1900-luvun alusta, Viktorian pojan Edwardin ajasta.

Kaupungin rauhaa Töölönlahdella

085, originally uploaded by Anna Amnell.

Jospa edes jotain tästä kauneudesta säilyisi muutoksissakin. Otan paljon kuvia, jotta edes ne ovat jäljellä.

Entä jos kuuntelisimme perussuomalaisiakin`?

Kommentti Ikkunaiineksen blogissa:

Emme voi mitään sille tosiasialle, että perussuomalaisten menestys on kansan reaktio joihinkin asioihin. Pitäisikö tavallisia kansalaisia informoida paremmin, pitäisikö heitä jopa kuunnella, ennen kuin asiat menevät liian pitkälle?

Kun samat ihmiset ovat maata johtamassa vuosikymmenestä toiseen, toiset meistä ovat siitä vain hyvillään, toiset nukahtavat, mutta kolmannet suuttuvat. Niin on käynyt.

Olen asunut suuren osan elämästäni monikulttuurisessa maassa pakolaisten ja siirtolaisten joukossa yhtenä heistä. Se on minusta hyvä ja oikea tapa elää. Kannatan sitä.

Mutta siinä pitää olla järkeä ja suhteellisuudentajua molemmin puolin, maan aikaisempien asukkaiden ja uusien tulokkaiden välillä. Jos niitä ei ole, "kansa" hermostuu. Niin on käynyt Suomessa. Syyllisiä eivät ole maahanmuuttajat, vaan ne suomalaiset, jotka eivät tajua realiteetteja. Sekin on eräs rasismin laji. Siinä kalastellaan ääniä maahanmuuttajien varjolla. He joutuvat kärsimään eniten kaikista tyhmistä ja naiiveista ratkaisuista.

Perussuomalaiset oppivat nyt, miten olla eduskunnassa, miten asioita käsitellään. Heistä tulee vähitelleen "salonkikelpoisia".

Mutta opimmeko me muut mitään? Näen vain perussuomalaisten pilkkaamista. Se on todellakin tyhmää, eikä sillä ole hyvä vaikutus. Eikö voitaisi olla järkeviä kummallakin puolella? Kuulolaitteet korviin, jotta kuulisimme toinen toistemme viestit.:)

lisäys:
Meillä ei ole nälänhätää, kulkutautiepidemiaa tai muuta katastrofia. On vain sellainen tilanne, että entistä suurempi osa kansasta haluaa osallistua asioiden käsittelyyn.

Blogi puutarhana

Minulla ei ole ollut koskaan kesämökkiä. Emme aikoinaan hankkineet sitä, kun sekä tyttäreni että minä olemme hyvin allergisia hyönteisten pistoille, tyttäreni pikkulapsesta saakka. Lasten pieninä ollessa saimme olla kesäsin pari viikkoa sukulaisten kesämökillä, ja pienille lapsille se aika oli riittävän pitkä. He sanovatkin: Olihan meillä kesämökki.

Kanadassa asuimme ensimmäiset neljä vuotta taloissa, joissa oli puutarha. Ensimmäistä niistä laitoin kuntoon, ja löysin sieltä ihmeitä. Kauan sitten puutarhaa oli hoitanut Suomessa puutarhaneuvojan koulutuksen saanut nainen. Hänen työnsä jälkiä näkyi: eksoottisen värisiä tulppaaneja putkahti esiin yllättävistä paikoista, löytyi jälkiä kivikkopuutarhasta, jonka sain elvytettyä. Villiviinit oli revitty pois talon ympäriltä juuri ennen meidän tuloamme ja koottu läjäksi autotallin taakse. Kannoin juurakoita takaisin ja ripustin niitä sopiville paikoille. Istutin pajuja aidaksi toiselle puolelle pihaamme, sillä viereinen talo oli rappiolla kuten toisellakin puolella oleva. Google-kuvista olen nähnyt, että pajut ovat kasvaneet komeiksi!

Ystäväperhe toi meille ratsastuskoululta ison lastin hevosenlantaa tuliaisiksi, ruusut ja muut kukat rehottivat. Pohjakerroksessa oli pyykipesukone ja -kuivaaja, jonka kosteus oli johdettu ulos putkea myöten. Istutin ulostuloaukon viereen muun muassa gladioluksia, ja ne alkoivat kukkia aikaisin. Kasvatin vaaleanpunaisia gladioluksia, jotta pinkkiin ihastunut pieni tyttäremme saisi niitä huoneeseensa.



Tiina Toronton rappeutuneen puutarhan kirsikkapuussa

Muutimme pikkukaupungista Torontoon, ja vuokrattuun paritalon puolikkaaseen kuului rehevä, mutta täysin ränsistynyt puutarha, josta olenkin kertonut tässä blogissa muun muassa kirjoituksissa Puunvihaajat ja Pesukarhu päärynäpuussa. Kissat rakastivat päärynäpuuta yhtä paljon kuin pesukarhut.

Seuraavat viisi vuotta asuimme pienkerrostalossa, joka oli lähellä metropysäkkiä - halusimme asua lähellä julkista liikennettä ja asunnossa, jossa ei ole ollut kokolattiamattoja ja kuumailmalämmitystä. Talon takana oli hyvin hoidettu nurmikko, keskellä pihaa kasvoi puu, jonka oksien varjoon ripustin kesäisin joulukaktuksen ja pidin sitä siellä pitkälle syksyyn. Talon edessä kasvoi koristeomenapuu, ja portaien vieressä olevaan laajaan sementtilaatikkoon istutin suuren joukon ahkeraa liisaa. Se viihtyi talon varjossa niin hyvin, että joskus ohikulkijat pysähtyivät ihmettelemään kukkien suuruutta. Laitoin nuo kukat ne muistoksi Euroopasta ja etenkin Pariisista, jossa niitä kasvaa paljon Luxembourgin puistossa. Niitä kasvoi katujen varsilla Torontossakin, kuten seuraavasta kuvasta näkee.

Hyvin tärkeäksi muodostui meille kotimme lähellä oleva laakso. Juuri Torontolle ominaisten rotkojen ansiosta tutustuimme hyvin Kanadan ja erityisesti Toronton alueen luontoon, sen kuuman ja rehevään kesään.  Kuuma kesä Torontossa)




Muuutimme Suomeen ja asuimme 20 vuotta kerrostalon kuudennessa kerroksessa. Ei ollut omaa parveketta, mutta ikkunoista näkyi Johanneksen puisto. Koin sen puutarhanani, jonka lehmuksiin rakastuin. Orkideat viihtyivät erinomaisesti pohjoisenpuoleisillä ikkunoilla. Amaryllikset puhkesivat kukkaan yhä uudestaan, sillä pidin niitä talvella keittiöneteisen ikkunalaudoilla viikleässä.Yhteen aikaan minulla oli 60 ruukkukasvia, ja vanhimmalla lapsella omassa huoneessaan melkein yhtä laaja kaktuskokoelma. Suurin osa tämän blogin kukkakuvista- ja kirjoituksista on tuon asunnon ajalta.

Eräs lempikirjoistani puutarhanhoidosta

Täällä uudessa asunnossa kaikki on kokeiluvaiheessa, kukkien kasvatuskin. En saa kukkia menestymään täällä. Olen tainnut tulla todelliseksi nojatuolipuutarhuriksi, jolle puutarhanhoitoa ovat kirjat ja kukkakaupasta ostetut ruukku- ja leikkokukat. Muistona ajoilta, jolloin hoidin puutarhaa ovat ryppyiset kädet ja iso joukko puutarhanhoitokirjoja. Niistä pitäisi kirjoittaa joskus oikein perusteeelinen luettelo. Olen jo antanut osan puutarhakirjoista tyttärelleni.