Sivut
- Etusivu
- Vakoilijoita pikkukkaupungissa info Weebly
- Suomen Nuorisokirjailijat/Annna Amnell
- Lucia ja Luka (2013)
- Vaahteralaakson Aurora. Yhteispainos. Arvosteluja
- Anna Amnell: Vaahteralaakson Aurora. 2014 Kansi ja info
- Anna Amnell's historical novels
- Anna Amnell in Wordpress.com
- Art deco, vintage
- KOTISIVUBLOGI
- NOJATUOLIPUUTARHURI
- INFO & KAIKKI BLOGINI
- Broken Star -käsityöblogi
- Nukkekotiblogi Auroran talo
- Maria ja Jaakko. Suksimestarin suku
lauantaina, elokuuta 21, 2010
Muistojen maisema
Korkeavuorenkatu Kuva: Matti Amnell
Digitaalisesti väritetty versio vanhasta piirroksesta.
Klikkaa kuvaa ja katso sitä suurempana,
Digitaalisesti väritetty versio vanhasta piirroksesta.
Klikkaa kuvaa ja katso sitä suurempana,
perjantaina, elokuuta 20, 2010
Hummerityttö ja Montrealin jazzfestivaalit
Milloin se ravustuskausi olikaan?
Loistava kuvasarja Montrealin jazzfestivaalien aikana pidetystä kulkueesta. Matti Amnell: Parade Mardi Gras du festival de jazz
Klikkaa kuvaa ja käy katsomassa muitakin kuvia.
Loistava kuvasarja Montrealin jazzfestivaalien aikana pidetystä kulkueesta. Matti Amnell: Parade Mardi Gras du festival de jazz
Klikkaa kuvaa ja käy katsomassa muitakin kuvia.
Lasipalatsi ja muita rakennuksia
Mitä arkkitehtuuri tarjoaa meille? En ole arkkitehtuurin asiantuntija, olen sen "asiakas": katsoja ja asukas, koko elämäni vuokra-asunnoissa tai virka-asunnoissa asunut, ja asukas on mielestäni tärkeässä asemassa. Ihmisen tulisi viihtyä rakennuksissa ja tuntea iloa niiden katselemisesta, niiden ohi kävelemisestä.
Tämä kirjoitus on oikeastaan vastaus edellisessä kirjoituksessa esitettyyn kommenttiin, kysymykseen pidänkö Lasipalatsista.
Pidän Rewellin ym Lasipalatsista, se sopii ympäristöönsä. Värikkäät vanhan ajan "reklaamivalot" ovat suuri osa rakennuksen viehätyksestä. Mieleen tulee nuori Waltari, joka koki levottoman nuoruutensa Helsingissä tai Eino Leino, joka runoili Esplanadin sähkövaloista vähän aikaisemmin.
Lasipalatsin tieltä ei purettu mitään vanhaa rakennusta, sota tuhosi aikaisemman talon. Lasipalatsihan oli suunniteltu väliaikaiseksi "basaariksi". Lasipalatsi kuvaa minusta hyvin siirtymää 1920-luvusta 1930-lukuun, vaikka se valmistui 30-luvulla. Minusta siinä on art decoa. Helsingin arkkitehtuuri alkoi mennä huonoon suuntaan 1920-luvun uusklassisen tyylin jälkeen. Tuli ilottomuus, mielikuvituksettomuus ja rumuus, joka leimaa useimpia Helsingin moderneista rakennuksista.
Onneksi ihminen voi luoda kodin miltei minne hyvänsä tuomalla siihen omia yksityisiä esineitään. Mutta täytyy sanoa, että kaipaan tällä hetkellä vanhanaikaisia korkeita huoneita ja peiliovia ja kärsin siitä, kun joudun ajamaan raitsikalla Mannerheimintien kalliilla rahalla rakennettujen "kulttuuritehtaitten" ohi.
Onneksi tilanne taitaa olla muuttumassa.
70-luvun rumat kerrostalot ja ideologiat
Nykyaikaiset talot voivat olla myös kauniita. Näkymä Tukholmasta laivasta kuvattuna. Kuva: Anna Amnell
Kirjoitin vähän aikaa sitten tähän blogiin, että Hesarin mukaan Englanti siivoaa pois rumia rakennuksia, joista suurin osa syntyi paitsi asuntopulan myös 1970-lukulaisen vasemmistolaisen ideologian vaikutuksesta. Olin kirjoituksen kanssa samaa mieltä sosialismin ja rumien rakennusten yhteydestä toisiinsa ja syytin myös modernismia. Sain blogiini pitkän rivin kirpakoita kommentteja Englannissa asuvalta suomalaistutkijalta.
Tänään "radiofilosofit" Jukka Relander ja Tuomas Nevanlinna vastaavat Hesarin NYT-liitteessä lukijan kysymykseen: "Onko 70-luvun kerrostalojen rumuus makuasia vai objektiivinen totuus". (HS/NYT / Kysy mitä vain/33/2010 viikonloppu 20.8 - 25.8.2010.)
Kirjoittajat antavat vastauksensa alussa pienen myönnytyksen Suomessa vielä kovin muodikkaalle postmodernille filosofialle: "Usein objektiivinen totuus on makuasia." He jatkavat: "Ja 1970-luvun elementtikerrostalojen kohdalla tuo asia on niin, että ne ovat useimpien mielestä objektiivisesti rumia."
Relander ja Nevanlinna esittävät kiinnostavan tulkinnan 1970-luvun taloista:
"Syntyi outo yhteiskunnallinen kompromissi".
"Oikeistolainen pääoma halusi rakentaa halvalla ja myydä kalliilla, ja silloinen yhteiskunnallista hegemoniaa hallussaan pitänyt vasemmisto osti halvan. Kaunis oli kerskaa, peräti elitismiä. Ja samalla modernistisen peruskylvetyksen saaneet arkkitehdit pääsivät vetämään suoria viivoja. Porvariksi haukuttiin jo siitä, että vaati seinille koristeita." (Kursivointi blogin kirjoittajan. Yleensähän syytetään vain kapitalismia.)
Relander ja Nevanlinna eivät mainitse, että myös sosialistisissa maissa vallitsi rumuuden arkkitehtuuri - ilman kapitalismia. Paljon Pohjois-Amerikassa matkustaneena voin sanoa, että pelkkä kapitalismi ja modernismikin näyttävät osaavan luoda äärimmäistä rumuutta. Sekä hillitön kapitalismi että fanaattinen sosialismi voivat olla ihmisen vihollisia, unohtaa ihmisen henkiset tarpeet, joihin kuuluu myös tarve nähdä ympärillään kauneutta.
1960-1970-luvuilla politiikka, lähinnä EEC:n vastustaminen oli arkkitehtiopiskelijoillekin tärkeämpää kuin arkkitehtuuri.
keskiviikkona, elokuuta 18, 2010
Nuoruuden yliopistot
Opiskelin koko 1960-luvun, sillä opiskelin alussa työn ohella ja sain sitten kolme lasta ja hoidin heitä. Viihdyin yliopistolla, sillä suurin osa opettajistani oli mukavia ihmisiä.
Melkein kaikki luentoni olivat yliopiston kauniissa päärakennuksessa. Sosiologian opinnot ja englannin gradun tekeminen tapahtuivat enimmäkseen Porthaniassa. Rikhardinkadun kirjastosta tuli toinen koti. Istuin siellä lukemassa, ja sieltä lainattiin perheeseemme kirjoja sekä meille aikuisille että kolmelle lapsellemme. Oli tavallista, että mieheni toi työstä tultuaan meille ostoskärryllisen kirjoja viikonlopuksi. Luettavaksi ja ääneen luettavaksi.
Kun pääsin ylioppilaaksi, amerikkalaisen vaihto-oppilasperheeni vanhemmat ehdottivat, että tulisin heille asumaan ja opiskelemaan sikäläisessä yliopistossa. Se olisi merkinnyt neljän vuoden ilmaista opiskelua. Minulla oli kuitenkin jo poikaystävä, ja me halusimme opiskella yhdessä Helsingissä. Tunsin olevani eurooppalainen.
Melkein kaikki luentoni olivat yliopiston kauniissa päärakennuksessa. Sosiologian opinnot ja englannin gradun tekeminen tapahtuivat enimmäkseen Porthaniassa. Rikhardinkadun kirjastosta tuli toinen koti. Istuin siellä lukemassa, ja sieltä lainattiin perheeseemme kirjoja sekä meille aikuisille että kolmelle lapsellemme. Oli tavallista, että mieheni toi työstä tultuaan meille ostoskärryllisen kirjoja viikonlopuksi. Luettavaksi ja ääneen luettavaksi.
Kun pääsin ylioppilaaksi, amerikkalaisen vaihto-oppilasperheeni vanhemmat ehdottivat, että tulisin heille asumaan ja opiskelemaan sikäläisessä yliopistossa. Se olisi merkinnyt neljän vuoden ilmaista opiskelua. Minulla oli kuitenkin jo poikaystävä, ja me halusimme opiskella yhdessä Helsingissä. Tunsin olevani eurooppalainen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)