Circle. 10 vuotta bloggaajana.

Aloitin bloggaamisen 2.6.2005. Olimme asuneet silloin jo useita vuosia mieheni alkuaikoina hyvin tilavassa virka-asunnossa palattuamme Kanadasta yhdeksän vuoden siirtolaisuuden jälkeen. Meillä ei ollut alussa paljon mitään huonekaluja tai muutakaan tavaraa. Silloinkin oli paha lamakausi. Koti kalustettiin Hietalahden kirpputorilta, jossa avautui ihanuuksien ihmemaa.

Osallistun tällä blogikirjoituksella myös Pieni lintu-blogin tämän viikon kuvahaasteeseen, jonka teemana on 'round, 'pyöreä', ympyrä. Tämä on lamasta lamaan kuvaus. (Vähensin tekstiä saadakseni enemmän tilaa kuville.)
Katso myös kirjoitukseni  Bloggaaminen vuonna 2005, mukana myös Blogisisko. Anssi miettidsen raportti bloggaamisesta.
Vuotta 2005 sanottiin bloggaajien vuodeksi.



Tämä kirpputorilta ostettu lautanen toi mieleen vaihto-oppilasvuoteni ja koko perheen yhteiset matkat eri puolilla Yhdysvaltoja Kanadan vuosien aikana.





Meillä kävi vieraina  uusia Kanadan sukulaisia. Tämän kupin on omistanut miniäni isoäiti Viktoria. Hän  oli ostanut nämä kupit häämatkallaan New Yorkista - 1930-luvun alussa.




Kun neljäs kirjani ilmestyi, omistin sen neljälle yli 90-vuotiaalle isoäidille.




Olin kirjoittanut neljä Aurora-kirjaa 1900-luvun alun maailmasta, Suomesta ja Kanadasta, mutta uudella vuosituhannella kiinnostuin myös 1550-luvusta. Perustin kirjoilleni ja niiden aikakausille omat blogiot. Muitakin blogeja syntyi Blogisisko-blogin ympärille, minusta tuli monibloginen.




Olimme aikoinaan tehneet autolla ja telttaillen häämatkan Lappiin ja edenneet Jäämeren rannalle simpukoita poimimaan. Nyt oli aika tehda toinen matka hääpäivän kunniaksi.




Tytär oli asunut Kiinassa, mutta sinne emme ehtineet mennä.




Mutta kun hän muutti miehensä kanssa Tsekin tasavaltaan, me saimme nähdä Prahankin, jonka Kaarlen sillan luona tämä on kuvattu. Aloimme tehdä sukulaismatkoja.




Klikkaa kuvan kohtaa. Kuva on nähtävissä! Uusimman kirjan aineiston etsiminen vei Berliiniin. Kuvassa art nouveau-portaikko Hackesche Höfessä, entisessä juutalaisessa kaupunginosassa, joka on kokonaan jälleenrakennettu.

 

Elämää ei tarjota meille kultalautasella muualla kuin korkeintaan museoissa  -ja silloinkin vain silmänruokaa. Tutustuimme Balkanin maihin vierailemalla sisarenpoikani luona. Avautui uusi tuntematon kulttuuri.




Elämä tuo myös särkyneitä unelmia ja surua. Äitini ja sisareni kuolema oli suuri suru. Sisareni oli vielä nuori kuollessaan syöpään.



Ei pidä lannistua, vaan toimia niin kuin afrikkalaiset, jotka osaavat tehdä käärmeennahasta maton.




Matkoilla voi oppia, että elämässä on puolensa. Hienoissa linnoissakin löytyy monenlaista. Eämässä on raadolliset puolensa.




Kävimme Pietarissa kolmesti hyvän sään aikana. Rakastuimme Pietariin. Olimme yhteensä kuukauden maassa, jonne en ollut astunut jalallani vanhan vallan aikana. Mutta onko siellä nyt vanha vai uusi valta, kun voisin mennä sinne taas? Ehkä uskallan, sillä  uteliaisuus voi voittaa. Onkohan enkelikahvila vielä tallella? Onko minusta Moskovaan menijäksi?




Menneisyys, historia kiehtoo minua edelleen, mutta en taida mennä enää ajassa yhtä kauas kuin ennen. Lähihistoriakin kiinnostaa - ja opettaa. Kirjoitan hitaasti.Tästä saisi vauhtia.





Nykyisen asuntomme erkkerin sivuikkunasta näkyy etäällä Linnanmäki, jossa olen käynyt vain kerran, opiskeluaikana.

Bloggaaminen on elämistä yhtä aikaa menneisyydessä ja nykyhetkessä ja kurkottamista tulevaisuuteen.

Hyvää kesää!

Kesäkuun 1. päivä: Vanha koivu Iisalmessa

Luokkatoverini Seija Pajusen (Hirvonen)  äskettäin ottama valokuva. Iisalmen vanhin koivu? Taustalla näkyy Kirkkopuistonkadun vanha kioski, joka on vielä jäljellä, vaikka suurin osa Iisalmen kauniista puutaloista on valitettavasti purettu. Tuosta kioskista kaikuivat kouluvuosieni iskelmät, jotka kuulin ohi kävellessäni tai juodessani limonaadia kioskisssa, harvoin, sillä rahaa oli siihen aikaan vähän.
Olen ottanut aina Iisalmessa käydessäni kuvia vanhoista taloista. Mukana on myös kuvia Seijan valokuva-albumeista, mm kollaasi vanhoista värikuvista. On myös mustavalkoisia kuvia mieheni kodin perhealbumista. Iisalmea tunteva löytää sieltä talon, jossa asui lyseon rehtori Jylhävaara, kauppahallin, Putkolan kivitalon, uimalan, vanhan synntyslaitoksen kuvat virran rannalla ja Savonkadun varrella olevista taloista, Ja tietenkin koulut: kaupungin ja kirkonkylän (puretun) kansakoulun, tyttölyseon ja lyseon vaiheet, aseman jne.
Tervetuloa katsomaan.  Iisalmen vanhat rakennukset -kansio Flickrissä.

Värikollaasit 233-246. 1. sininen. Blue eyes

Värikollaasit 233-246 1. sininen
suuri koko
Siniset silmät ovat laulujen, kirjojen ja legendojen aihe. Nykyajan geenitutkimus on paljastanut mm sen, että kaikilla sinisilmäisillä ihmisillä on yhteiset esivanhemmat.

Olen tavannut vain kaksi ihmistä, joilla oli harvinaiset heleänsiniset silmät. Toinen oli monivuotinen työtoverini, joka sanoi, että hänen silmiinsä ei ole kiinnitetty mitään erityistä huomiota. Suomessahan on paljon sinisilmäisiä ihmisiä.

Toinen oli näyttelijä Paul Newman Torontossa lehdistötilaisuudessa (Newmanin ohjaus The Glass Menagerie). Suuri sali oli täynnä toimittajia ja muuta yleisöä, joka istui  "kultatuoleilla". Taisin olla myöhässä, ja minut ohjattiin eturiviin, jossa oli vielä paikkoja.

Newman istui vaimonsa vieressä suoraan edessäni pienen pöydän toisella puolen. Tyyni ja rauhallinen Joanne Woodward oli pukeutunut kävelypukuun, kuin olisi menossa hammaslääkärille. Paul Newman oli jonkinlaisessa khaki-kesäpuvussa, näytti hermostuneelta, liikehti koko ajan, ja mieleeni tulivat jotkut niistä levottomista teini-ikäisistä, joita olin opettanut Suomessa. Huippunäyttelijöistä ei voi koskaan tietää, heidän käytöksensä voi olla edeltä harkittu rooli.

En unohda koskaan Newmanin silmiä. Ne olivat sinisimmät silmät käyttääkseni Toni Morrisonin ilmausta. Kun kysyin, mikä oli pitkän avioliiton salaisuus, Newman vastasi: Good luck. [Siitä aiheesta ei olisi saanut kysyä, mutta Newmanin vastaus oli kaikissa lehdissä. Suomeen juttuani ei hyväksytty. Olisi pitänyt mennä Newmanien kotiin haastattelemaan, ja sehän oli mahdottomuus Newmanin tapauksessa.) Mikähän vaikutus oli noilla ihmellisillä sinisillä silmillä Newmanin uraan ja avioliittoon?

Nämä kaksi edellä mainitsemaaani henkilöä vaikuttivat siihen, että ensimmäisen kirjani päähenkilölllä on siniset silmät. Aurora Koivu on tasainen ja ahkera 1900-luvun alun suomalainen koulutyttö, mutta tekee suuren vaikutuksen Euroopan matkalta juuri palannneeseen Thomasiin jo ulkoisella olemuksellaan:

Hän muistutti posliininukkea, jota Thomas oli ihaillut pariisilaisen lelukaupan ikkunasta salaa häveten sitä, että kaipasi vielä lapsuuttaan ja katseli toisinaan lelukauppojen ikkunoita. Tytön silmät olivat kuin nuken silmät, heleänsiniset ja kaukana toisistaan.

Vaahteralaakson Aurora 2014 [alkuteos Aurora. Vaahteralaakson tyttö 1991 (2.p.)]

 P.S. Kuvassa oleva nukke lojui rojun keskellä Hietalahden kirpputorilla. Taustana on keväinen Helsingin taivas vuonna 2015, sama kuva joka on tietokoneessani näytössä tällä hetkelläkin.

P.S. 7.6.2015 Huomaan, että en ole todellakaan ainoa ihminen, joka on ihmetellyt Paul Newmanin silmien väriä. NIistä on tehty laulu, ja sinisten "baby blue" -väristen silmien uskotaan vaikuttaneen uraan. Mutta hän ei nähnyt niitä itse peilistä, sillä  - Paul Newman oli värisokea!
http://www.bestmoviesbyfarr.com/articles/paul-newman-pictures/2014/11

Toukokuun loppu 2015

Iltakävelyllä kuvattua Töölössä




Kukkia Aleksilla



Lisää kukkia Aleksilla




Kuvasin taas raitiovaunun ikkunasta Kiasman




ja musiikkitalon (klikkaa suureksi)




Puistonpenkki Hesperian Esplanadilla Runberginkadun ja Pohjoisen Hesperiankadun kulmassa

Esiliina etehen lapsellesi laita

Löytyi luokkakuva, jossa minulla on esiliina edessä.  Esiliina oli aina puhdas, useimmiten vastasilitetty ja tuoksui hyvälle. Esiliinan  taskussa oli puhdas kangasnenäliina. Parasta oli, että äidillä oli tapana lausua esiinaa päälleni pukiessaan:

Esiliina etehen lapsellesi laita,
lialta se vaattehet varjella taitaa.

Kun menin oppikouluun, jotkut naapurit sanoivat äidille: Turhaan laitatte tyttöjä oppikouluun, olisit ostanut ennemmin itsellesi turkin. Mutta äiti olisi halunnut itsekin käydä koulua ja opiskella. Äidin kotona oli yksitoista lasta, ja koulu oli kaukana. Hän sai käydä koulua vain kaksi vuotta, jona aikana hän suoritti neljän luokan kurssin. Kouluaikana hän oppi yleistiedot ja hyvän lukutaidon, josta hänelle oli iloa koko loppuelämäksi.

Musiikki oli äidille kaikkein läheisin. Se piti hänet iloisena ja myönteisenä monista vaikeuksista ja köyhyydestä huolimatta. Aina kun äiti oli käymässä meidän luona Helsingissä, meillä oli kotikonsertteja. mieheni säesti, ja he lauloivat yhdessä. Laulujen skaala oli suuri: Kallavesj-laulusta kansanlauluihin ja virsiin.  Äiti kuunteli radiosta myös klassista musiikkia, yleensä yksinlaulua. Kävimme yhdessä katsomassa oopperan Viimeiset kiusaukset Helsingin Vanhassa oopperatalossa. Äiti osasi ulkoa myös nuoruutensa vanhojen suomalaisten elokuvien suosikkilaulut, joita hän lauloi keittiössä töitä tehdessään.

Laulua harrastavien ihmisten tavoin äitikin säilytti muistinsa vanhuuteen asti hyvänä. Hän kuoli 97-vuotiaana, ja vielä viikko ennen kuolemaansa hän kertoi minulle sairaalassa yksityiskohtaisesti, millaisia vaatteita hänellä oli ollut nuorena. Eräs lempiasu oli musta, ja siinä oli leuan alla keltainen rusetti, jossa oli mustia täpliä.



Äiti leipoo karjalanpiirakoita keittiössä korkean ikkunan edessä puutalossa. Ikkunalaudalla on paljon kukkia, verhot ovat marimekkoa, samoin äidin mekko ja huivi. Anopillani oli samaa kuviota oleva marimekko. Alkuaikojen Marimekon kauniit, tyylikkäät kuviot ja kauniit värit toivat iloa arkeen ja juhlaan.

Äiti muisti ulkoa myös kaikki sadut, tarinat ja lorut, joita oli koulussa oppinut ja kuullut opettajan lukevan ääneen.Vanhan ajan ihmisten ja vanhan ajan kirjailijoiden tavoin äiti käytti niitä koko ajan joustavasti ja luovasti puheessaan. Se tuo minulle tuttuuden tunteen, kun luen englanninkielistä kaunokirjallisuutta tai sanomalehtiä: esimerkiksi  King James - englanti elää edelleen englannissa lukemattomina sanontoina, ja sitä pidetään arvokkaana henkisenä perintönä, jolla on ollut tärkeä osuus englantilaisen kirjallisuuden suruuden syntymisessä.

Meillä ei luettu ääneen, mutta äiti lauloi aina työtä tehdessään, ja kun olimme pieniä, hän lausui meille ääneen koulussa oppimiaan loruja ja satuja hiukan muunneltuina: Olipa kerran kaksi lasta. Tutteli ja Putteli. Tutteli oli tyttö ja Putteli oli poika.. ( Parempi tie - Topelius: Pikku Lauri ja muita satuja). Rakkain oli "Hiiri metsähän menevi, lyhyt jalka lynkyttävi" (Hiiri ja katti).


(family stories, familystories, henkinen perintö, laulut, runot, sadut, Iisalmi, koulut, Pirkko Kolehmainen, vaatteet, äitini, elämänilo, Anna Kolehmainen, Anna Amnell, Marimekko, muisti, esiliina, pallokuviot, täpläkuviot)

Blue Siniset

A blue vase

Sininen. Blue lisää sinisiä kuvia Pieni lintu -blogin tämän tiistain kuvahaasteessa, johon osallistun näillä kuvilla.




A blue fish in a fish tank of a restaurant in Dubrovnik.
Sininen kala




A blue house in Helsinki
Sininen huvila Kaivopuistossa





Kunnnostin kirpputorilta ostamani 1-12 huonekalut nukkekotiini

Minulla on hyvin (!) paljon kuvia nukkekodeista, nukeista ja leluista.
https://www.flickr.com/photos/amnellanna/collections/72157600875138530/




Sininen siltysrauta kotona



Sininen vesiränni Smolnassa Pietarissa




Let's go! Sininen vespa Runeberginkadulla





Haave kesästä.
Buddy bear Mischka is dreaming of summer

Sinisen värin ystävä!

Muista myös kuuluisa "Alicen sininen" [AliceBlue englanniksi]
lue toisesta blogistani: väri josta tuli suosikki-iskelmä ja elokuva

"Alicen sininen" on Aurora-kirjojeni uuteen yhteispainokseen laittamani termi, josta sovin Kielitoimiston kanssa.- Tälle värille ei ole virallista nimeä suomessa. Katso tarkka väri # FOF8FF



Ja vielä: maailman katolisille tietty sininen on Jeesuksen äidin Marian väri. Kuvan otti maailmaa matkaava sisarenpoikani "jossain". Klikkaa kuva suureksi. Väri on kaunis.