Kodikkuus kolmannella vuosituhannella

C. Wilhelmson: Konstnärens syster 1899. Nationalmuseum näyttelykatalogin kansi ”Hemma i konsten”.1987.

Amerikkalainen, nyt Lontoossa asuva sisustustaiteilija John Saladino sanoi jo vuonna 1987, että aivan kuten Viktorian ajan ihmiset vastustivat aikaisemman aikakauden ankaraa ja askeettista tyyliä, me 1900-luvulla eläneet olemme perinpohjin kyllästyneitä Bauhaus-tyyliseen arkkitehtuuriin ja sisustustaiteeseen, " like Victorians we are pursuing a richer course". (Colonial Homes -lehdelle helmikuussa 1987) Kopioin Saladinon mielipiteen Witold Rybczynskin kodikkuutta käsittelevään kirjaan, jonka olin ostanut vähän aikaisemmin. Sama kirja tuli mieleeni 17 vuotta myöhemmin Suomessa internet-keskustelussa. (Hemma i konsten -näyttelykin näyttää olleen vuonna 1987 Tukholmassa.)


Kirjoitin 6. helmikuuta 2004 Kiiltomatoon keskustelun alustukseksi viestin ”Kodikkuus kolmannella vuosituhannella” samana päivänä ilmestyneen kirja-arvostelun innostamana:

Risto Niemi-Pynttäri tutustuttaa meidät Gaston Bachelardin Tilan poetiikkaan. Mikä ilahduttava kirja-arvostelu!
www.kiiltomato.net/?rcat=Tietokirjallisuus&rid=723


Mutta onko kodikkuus sellaista, josta voi Bachelardin tavoin vain haaveilla, muistella menneiden aikojen elintapaa?

Arkkitehtuurin professori Witold Rybczynski kertoo kirjassaan ”Home. A short history of an idea ”(1986), että niinä kuutena vuotena, jotka hän opiskeli arkkitehtuuria, kodikkuudesta, mukavuudesta (comfort) puhuttiin vain kerran. Silloinkin siitä puhui insinööri, joka selosti ilmastointi- ja lämmityslaitteita.

Kun hän alkoi suunnitella omaa kotia, hän huomasi Bachelardin lailla palaavansa yhä uudelleen muistelemaan vanhojen aikojen mukavia taloja.
Rybczynski on sitä mieltä, että kodikkuus alkoi Hollannissa jo 1600-luvulla. Sen ajan talot ovat meille tuttuja maalauksista. Hollantilaiset alkoivat ensimmäisinä arvostaa lasta, kotia ja puutarhaa. Perin kodikkaana pitää Rybczynski myös entisaikojen norjalaisia maalaistaloja.

Rybczynski pitää mukavuutta olennaisena vaatimuksena ihmisen asunnolle. Hän myöntää, että kodikkuutta ovat osanneet aina eniten arvostaa ne, jotka ovat täysin vailla sitä: köyhät ja kodittomat.

Rybczynskistä on paljon tietoja esim Googlessa, mm "A House is not a Home", Barbara Spronkin haastattelu.

Mitä me tarvitsemme kodikkuuteen? Mikä ei ole kodikasta? Mikä tekee kodikkuuden runolliseksi?

(syntyi keskustelua)
Jatkan:
Kiiltomatoon 7.2.2004
Varmaankin Sinulla on myös yksityinen tilasi, kotisi? Mikä tuo siihen kodikkuutta ja mukavuutta? Siihen tarvitaan esineitä, huonekaluja. Siellä taitaa olla ainakin kirjoja ja joku paikka, jossa luet ja kirjoitat viestejä ystävillesi ja Kiiltomatoon?

Yksityisyys, oma tila on kodikkuutta. Lastenkotien lapsille ja vangeillekin suodaan nykyään oma yksityinen tilansa. Eikö kodikkuutta ole juuri "ihmisen jälki", se että ihminen sopii huoneeseen.

Hienoissa sisustuslehdissä olevat tyhjät ja tyylikkäät kodit saattavat tuntua kovin tylyiltä. Tietää, että jos astuisi siihen täydelliseen huoneeseen, pilaisi hienon asetelman omalla epätäydellisyydellään. Miettii, ketä mahtavat olla ne täydelliset ihmiset, jotka voivat siellä asua.

Voimme varmaankin sanoa samaa romaanista ja runosta. Onko lukijalla tilaa siinä?

7.2.2004
Eräänä päivänä ei voikaan enää nukkua paljaalla lattialla, ei näe hämärässä ilman silmälaseja eikä keinovaloa. Selkä väsyy, häntäluu painaa kovalla istuimella. On kuin prinsessa joka tuntee herneen patjaläjän altakin. Pehmusteita, mukavuutta, lämpöä, valoa!

Lapset ovat kasvaneet ja lähteneet pois kotoa, rakastetut ihmiset ovat muuttaneet kauaksi tai kuolleet. Onnellisista hetkistä heidän kanssaan muistuttavat valokuvat ja esineet, jotka asetamme seinille, pöytien ja kaappien päälle. Moneen kertaan alleviivattu lempikirja asetetaan yöpöydälle.

[Suomenlinnassa 1970-luvun alussa]

8.2.2004
Kauneuden ja viihtyvyyden kokemus ei ole onneksi aina riippuvainen siitä, onko asunto hyvässä kunnossa. Kun luin miten Kirsti korjaa innokkaasti vanhaa kaunista taloaan, minulle tuli mieleen se aika, kun asuimme Suomenlinnassa Nooakin arkissa, Helsingin vanhimmassa kerrostalossa.

Saimme mieheni virka-asunnoksi kaksi puulämmitteistä huonetta ja keittiön eteläpäädystä, toisesta kerroksesta. Kiviseinät olivat tykinkestävät. Taloon tuli kylmä vesi. Keittiössä ja kylpyhuoneessa ei ollut lämmitystä. Sauna oli toisella saarella. Käytävän seinissä näkyivät kaikki kahden sadan vuoden maalit yhtä aikaa. - Porilaisten marssi kaikuu korvissa, sanoi eräs sukulainen.

Huoneet olivat lohduttoman näköisiä. Sain onneksi armeijan maalivarastosta tähteeksi jääneitä maalipurkkeja ja maalasin asuntoa kaksi viikkoa. Kaikki muuttui.

Lastenhuoneen yksi seinä oli suklaalevyn värinen, toinen keltainen, muut kaksi valkoisia. Huone oli yhtä suuri kuin koululuokka. Linoleumlattia oli kuopille kulunut. Oli kuin siinä olisi hypitty vuosikaudet hyppykepillä. Kolmesta korkeasta ikkunasta näkyi kirkon ympärillä oleva puisto ja joukko vanhoja rakennuksia.

Kävimme joka ilta yhdessä jossain päin saaria kävelemässä tai talvella luistelemassa lammikoissa. Kotiin tultua laitoimme tulen leveään valkoiseen kaakeliuuniin, kokosimme lattialle täkkejä "pehmeäksi paikaksi", istuimme tulen lähellä, söimme iltapalaa ja luimme lapsille ääneen.

Vuosia myöhemmin lapset muistelivat, kuinka meillä oli Suomenlinnassa ihana asunto, jossa oli hieno valkoinen takka.

Saladino nyt

Omituisuuskysely. Varsinkin HATUT. HATS

Sekä Maria että Anni ovat haastaneet minut kertomaan omituisuuksistani. He vaativat yhteensä kymmentä omituisuutta paljastettavaksi. Helppo juttu, vaikka olen jo paljastanut oudoimmat lastussa Geenivirhe :

Minulla täytyy olla jonkinlainen geenivirhe: En pidä - enkä ole koskaan pitänyt - kahvista, alkoholista (en edes shampanjasta), Coca Colasta, juustosta, timanteista, tupakasta, oluesta, kaviaarista enkä popmusiikista. Enkä minkkiturkeista.

Mieheni on tietenkin ekspertti kertomaan minun omituisuuksistani:
- Niin kuin Elisabet II ei pidä koskaan rahaa mukanaan.
- Ei käytä kelloa.
- Kulkee aina kotona avojaloin.
- Tekee päiväkävelyjä sisällä niin kuin Mr Bingleyn sisar ja Elizabeth Bennet TV-sarjassa "Ylpeys ja ennakkoluulo".
- Pitää aina kaikki valot päällä
jne jne


Hän tietää, että minun varsinainen omituisuuteni on että pidän hatuista. Olen pitänyt niistä aina. Olen tainnut periä tämän äidiltä. Muistan, kuinka hän asetteli hattuaan peilin edessä ruokakauppaan lähtiessään. Minun ensimmäineni hattuni lienee ollut tummanpunainen lierihattu, jossa oli rusetti edessä. Yksivuotiaana. Sen jälkeen ei ole loppua tullut:


Talvella.

Matkoilla

Syksyllä ja keväällä.

Kesällä

Puutarhakutsuilla


Häissä






Arvaan, että suuri osa bloggaajista on jo ehtinyt tämän päivän kuluessa joutua kyselyjen kohteeksi, mutta katsotaan, olisiko joku vielä päässyt livahtamaan. Ansku, onko papeilla omituisuuksia? Kukkahattu haastaa myös Pekka Nykäsen, Johannes Niemisen ja Hanhensulan paljastamaan blogiyhteisölle viisi omituisuutta itsestään. Entä Jura siellä Roomassa? Luetko blogeja? Ehditkö vastata?




Terveisin kukkahattutäti Pirkko.

Mikä ihmeen Vuodatus?

Olen siirtänyt osan blogeistani suomalaiseen Vuodatukseen lähinnä sen vuoksi, kun siellä on valmiina kategoriat, joihin jutut voi lajitella. Samoin laatikot ja "sivut" ovat mukava idea. Vuodatus on hyvin helppo verrattuna Bloggeriin.

Lue Vuodatuksen perustajan Tuomas Rinnan haastattelu. Pohjalainen/viikkoliite Tosi. Ja nuoren Tuomas Rinnan oma raportti vuodesta 2005 Vuodatuksessa.

Vaalikysely

Photo: Freefoto.com
Via Hillitty kukko
1.“Annoitko äänesi ennakkoon, äänestätkö äänestyspäivänä, vai pihtaatko ääntäsi kuin naapuritilan isäntä työkalujaan vaikka ei niitä itse käytä?
2.Oliko/onko selvää ketä äänestät? Saako kysyä miksi? Jos saa: miksi?
3.Mitenkäs luulet että käy, tuleekohan toinen kierros vai pääseekö joku ehdokkaista kertarysäyksellä suoraan valtaistuimelle (ja/tai onko galluppeihin oikeisti uskominen)?
4.Sunnuntaina TV:n edessä klo 19.30 lähtien viimeiseen laskettuun ääneen asti?
5.Mitä pidit ehdokkaiden julisteista?”

1.Äänestin ennakkoon.
2.Täysin selvää. Tarvitaan uutta ajattelua, sillä Suomen poliittinen ilmastokin on muuttunut.
3.Tulee toinen kierros. Halonen ja Vanhanen ovat nolanneet itsensä juuri ennen vaaleja salailullaan.
4.Tietenkin seuraamme vaalin tuloksia.
5.En ole tarvinnut mainoksia enkä vaalikoneita. Suomi on ollut jo vuosikymmeniä kuin mutaan juuttuneet vankkurit. On aika lähteä liikkelle, ensin tehdä hyppy tälle uudelle vuosituhannelle ja sitten muiden kansojen mukana tulevaisuuteen.

Olen jättänyt äänestämättä lukuisissa vaaleissa. On tuntunut, että mikään ei kuitenkaan muutu. Nyt on jotakin uutta tapahtumassa. Ihmiset ovat jo muuttuneet avoimmemmiksi.

Suomen on pakko tulla toimeen muuttuneessa maailmassa. Siksi Suomi tarvitsee presidentin, joka tajuaa elämän tosiasiat ja sen, että me suomalaiset olemme kaikki samassa veneessä. Uskon, että Sauli Niinistö ymmärtää tämän ja toimii sen mukaan niillä oikeuksilla, joita presidentillä on. Presidentin valitseminen sukupuolen perusteella on seksismiä. Valitaan se, joka on paras.

Kukkia tekijänoikeusasiantuntijalle

Kuva: Wildflowers CD-Rom. Dover Publications. Copyright.

Tulostin Jukka Kemppisen tähänastiset blogikirjoitukset ja niihin tulleet kommentit, jotka käsittelevät copyright -asioita. Niitä on paksu pinkka, ja kyllä niitä alkaa tyhmempikin vähitellen ymmärtää. Olemme olleet tavallaan kuunteluoppilaina oikeustieteen luennoilla.

En arvannut, että saisimme varsinaisen tietopaketin, kun pyysin, että bloggaava lakimies voisi "kirjoittaa joskus kuvien käytöstä blogeissa". Ja tämä on varmaankin vasta jäävuoren huippu. Internetin maailma on arvaamaton. Jotkut ovat esittäneet sellaisiakin ajatuksia, että sen pitää olla postmodernin villi ja vapaa, mutta utopiat eivät kestä arkea.

Laki ei vain rajoita vaan myös suojelee bloggaajaa. Se antaa turvallisuutta ja vapauttaa luovuutta meissä kaikissa.

Yllä oleva kuva on CD-Romista, joka tuli minulle tänään perjantaina postissa. Se liittyy kysymykseen, jonka olen esittänyt Kemppisen uusimman kirjoituksen kommenteissa. Vastauskin näkyy jo olevan siellä. Bloggaamisstressi väheni kovasti. Kiitos! Ja kiitos kuuluu myös Lankakomeron kissoille! Käy katsomassa kauniita kuvia kissaveljeksistä.

(Bloggerissa on ollut ongelmia. Toivon, että kirjoitus tulee esille.)

Kysy ensin lupa ja lainaa blogikuvaa asiallisesti ja hyvässä tarkoituksessa

Olen lukenut oikeustieteen tohtori, professori Jukka Kemppisen blogikirjoituksia ja hänen blogissaan käytyä keskustelua. Copyright-lainsäädäntö vaikuttaa vaikealta. Lienenkö ymmärtänyt oikein edes tätä yksinkertaista asiaa: kuvan lainaamista toisen blogista?

Ymmärtääkseni blogi on Kemppisen mukaan kansansivistävä julkaisu, ja sen käytössä ovat tärkeitä lähinnä hyvät tavat. Toisen blogista ei pidä ottaa kuvaa noin vaan omaa blogia koristamaan. Pitää miettiä ensin, tarvitseeko kyseistä kuvaa lainkaan vai riittäisikö linkki. Jos haluaa kuvan, pitää pyytää lupa. Kuvalla ja blogikirjoituksella tulee olla asiayhteys, jolloin kuvan lainaaja käyttää ”siteeraamisoikeutta”.

Jos lainaa vaikkapa kissan kuvaa toisen blogista, on riittävää, jos kirjoittaa: ”…voi miten kaunis burmankissa”, kuten Kemppinen vastaa bloginsa kommenteissa Lankakomero-blogin kirjoittajalle, joka on huolestunut valokuviensa kohtalosta bloggaajien käsissä. Toisen blogissa olleen kuvan lainaamisella pitää olla siis myönteinen motiivi.

Noin minäkin taisin ajatella, kun päätin lainata Kemppisen kuvan. Se tuntui sopivan ehdottomasti paremmin kuin linkki korostamaan asian tärkeyttä. Bloggaaminen on nopeatempoista ja spontaania toimintaa. Kello kahdelta aamulla ei ollut mahdollisuutta pyytää lupaa. Aamuvirkku Kemppinen kirjoitti blogiini ystävällisen kommentin.

Näin copyrightin alkeisopinnoissa. Mutta mitähän ovat oikeat lait, joita blogeille suunnitellaan? Kannattaa lukea tarkkaan ja tallentaa, mitä Kemppinen ja muut asiantuntijat kirjoittavat. On aika tehdä lisää kysymyksiä, joihin nämä viisaat saavat vastata.